maanantaina, elokuuta 09, 2010

Parsakaali, pähkinä ja pekoni

Ruokabloggaaminen on tuonut eteen toisinaan yllättäviäkin ruokayhdistelmiä, jotka tarkemmin tarkasteltuna ovat osoittautuneet jopa jonkinasteisiksi klassikoiksi. Mahtavia makupareja ovat olleet esimerkiksi hunaja ja vuohenjuusto sekä punajuuri ja aurajuusto.

Astetta yllättävämpi klassikkoyhdistelmä on Virpin taannoin tarjoilema appelsiini-fenkolisalaatti sekä tänään nähtävä parsakaalin, pekonin ja cashewpähkinöiden liitto, johon monet ovat tiettävästi hurahtaneet ihan täysillä. Ja täytyy myöntää, että hurahdimme siihen nyt itsekin.

Resepti on peräisin Haidilta, jolta Jauhantapajamme on saanut vuosien mittaan käyttöönsä vaikka kuinka monta huikeaa ruokaohjetta: munakoisopaistos on parasta kasvisruokaa, jota olen ikinä laittanut, ja yrtticannellonit edustavat vastaavasti liharuokien ehdotonta huippua.

Mutta tässä tämänkertainen salaatti, joka sopii hyvin esimerkiksi grilliruuan kaveriksi. Annos on todella suuri (kymmenen annosta), joten kannattaa mahdollisesti harkita määrien puolittamista:
Parsakaali-cashewsalaatti (lähde: Glorian ruoka&viini 5/09)

1 kg parsakaalia
4 pientä salottisipulia (meillä uutta sipulia)
2 dl (paahdettuja) cashew-pähkinöitä
2 pkt (à 150 g) pekonia

Kastike
2,5 dl majoneesia
0,5 dl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa (enemmänkin, jos tykkää hapokkaasta)
1 tl mustapippuria myllystä

Irrota parsakaalin nuput. Alkuperäisessä ohjeessa ei käsketä keittämään parsakaaleja lainkaan, mutta itse höyrytin niitä kevyesti (jäivät silti hyvinkin napakoiksi). Kuori ja hienonna sipuli. Halutessasi paahda pähkinöitä kuivassa, kuumassa pannussa muutama minuutti tai kunnes ne saavat kauniin värin. Liikuttele pähkinöitä pannussa, etteivät ne pala.
Tee kastike yhdistämällä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Laita parsakaalinnuput ja sipulit kulhoon ja sekoita kastike joukkoon. Anna salaatin marinoitua noin 2 tuntia.
Kuutioi ja paista pekoni rapeaksi (ja valuta enimmät rasvat talouspaperin päällä). Lisää pekoni ja pähkinät salaattiin juuri ennen tarjoamista.

15 Comments:

At 9/8/10 13:11, Anonymous Haidi said...

Kiva, että maistui! Itsekin taas kerran tätä eilen tein possun seuraksi ja totesinkin ihan ääneen, että koskahan kyllästyn tähän :) Toistaiseksi ei vielä ole kyllästymisen merkkejä ilmassa.

 
At 9/8/10 13:12, Blogger Kermaperse said...

Tämä on keittiössäni jo takuuvarma hitti! Ihan klassikkoainesta! Meinasin juuri itsekin postata tästä, kun löysin vanhat kuvat koneeltani :D

 
At 9/8/10 13:18, Blogger Rosmariini said...

Salaatti oli kyllä suorastaan ällistyttävän hyvää. Ja tosissaan kiva löytää parsakaalille uusia käyttökohteita, kun unohdan aina sekä parsa- että kukkakaalin pitkäksi aikaa.

Olisiko juju ollut runsaassa sokerin käytössä, mene ja tiedä. Se muodosti suolaisen pekonin kanssa aika mukavan makuparin. Ja sipulikin sopi tähän niin hyvin.

 
At 9/8/10 14:11, Anonymous emma said...

Meilläkin on tätä tehty useaan otteeseen ja hyvin maistuu :) Muistelen, että samaisessa lehdessä oli toinenkin hyvä salaattiohje ja mainio marinadihässäkkä samoin, joten kannattaa vilkaista muitakin sivuja, jos lehden saa hyppysiinsä.

 
At 9/8/10 16:22, Blogger Rosmariini said...

Me oltiin just tuossa vaiheessa tilaamatta mitään ruokalehtiä, joten meitsiltä on mennyt kaikki ihan kokonaan ohi.

Nyt olen päässyt taas lehtikantaan kiinni. Esim. edellisestä lehdestä poimin ihan mielettömän herkullisen näköisten Bánh mì -lohileipien ohjeen.

 
At 9/8/10 16:46, Blogger Jael said...

Nami,tykkään kaikesta missä on parsakaalia,joka on yksi ehdottomia herkkuaineksiani. Appelsiini-fenkoliyhdistelmäkin toimii tosi loistavasti.

 
At 10/8/10 20:33, Blogger Virpi P. said...

Täällähän on vaikka mitä minunkin lempiruokiani! Parsakaali-pähkinäsalaatti on alunperin ollut 90-luvulla Etiketti-lehdessä Anne Bernerin äidin antamana. Se on aivan loistava makuliitto. Susanna Rahkamon munakoisopaistos on samoin ollut ihanan täyteläinen ruoka, vaikkakin kamalan työläs. Kuten nuo cannellonitkin, mutta niin hyviä:)

 
At 13/8/10 23:06, Blogger Ketturouva said...

Kuulostaa herkulta, pidän kaikista ainesosista yksinään joten niiden yhdistelmästä ei voi tulla pahaa. Sitä vain ihmettelen miten tämä on päässyt menemään minulta ohi lehdessä ilmestyessään? Tässä sen näkee paljonko niitä ruokalehtiä tulee jälkeenpäin selattua...

 
At 15/8/10 11:02, Blogger Sari said...

Tää oli huippua eli tuli resepti testattua. Kiitos ohjeesta!

Minä myös höyryttelin parsakaaleja. Syötiin tätä jääpaistin kanssa siis jäinen hirvenpaisti uuniin ja kypsä paisti marinoidaan mausteliemessä.

 
At 16/8/10 14:52, Blogger Rosmariini said...

Jännä juttu tuo, että osa lehtien ruokaohjeista menee väistämättä ohi, vaikka yrittäisi lukea lehdet kuinka keskittyneesti ja huolella. Kaikkein todennäköisimmin tartun aina kansikuvareseptiin (etenkin irtonumeroissa, kun kiintoisa kansikuva saa yleensä innostettua myös ostopäätökseen).

 
At 18/8/10 20:04, Anonymous Lace&Mace said...

Tämä testattiin ja hyväksi havaittiin!

 
At 19/8/10 10:32, Blogger Rosmariini said...

Minulla muuten nuo parsakaalit näyttävät siltä, ettei niissä ole majoneesia ollenkaan. Mutta kyllä ne marinadissa olivat. :)

Tein majoneesin tällä kertaa itse (yleensä se on meillä miesten puuhaa), ja hyvin onnistui!

 
At 19/8/10 18:34, Blogger Meri, Helsinki said...

Hahaa! Mieletön ohje, majoneesi, parsakaali, cashewt ja pekoni käy suoraan makuhermoon :-P

Ja hei, pian kerron onko salaisuus sokerissa vai ei, sillä tein toki ilman sokeria.. Ainakin tekovaiheessa maistui IHANALTA, annan sen vielä maustua ja vien mökille syötäväksi, koristan pekoneilla ja pähkinöillä. Ei VOI olla pahaa!

KIitos jälleen inspiraatiosta, ystävät <3

 
At 20/8/10 11:37, Blogger Rosmariini said...

Haa, Muuli on jättänyt tänne puumerkkinsä... eikun siis kavion jälkensä.

Mukavaa mökkeilyä (olisipa kyllä niin kiva suunnata pekonisalaatin kanssa veden äärelle)!

 
At 20/8/10 17:23, Blogger Meri, Helsinki said...

AIvan törkeän hyvä salaatti (ilman sokeriakin)! Kaikki tykkäs ja kaikki myös syötiin :-) Suunnittelen jo seuraavaa erää... Käytinpä vielä valmismajoneesia jota meni YLI yksi putkilo (a 175g) että parempi lienis tehdä itse. :-)

Kiitos siis vielä, ajattelin itsekin blogata tämän. Paleotahan toi on, ihan riittävän. Nomnomnom.

Ps. Toinen vakkarihyvä on samansuuntainen: kukkakaalia, sipulia, oliiviölyä ja balsamicoa. Hetikin hyvää, mutta vielä parempaa hetken maustuttuaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails