tiistaina, toukokuuta 22, 2018

Pikaruokaa Japanissa



Olemme syöneet täällä Japanissa asuessamme varsin monenlaisissa ravintoloissa, ja ruoka on sanalla sanoen erinomaista. Raaka-aineet ovat hyvälaatuisia, ja japanilaiset tunnetusti osaavat jalostaa kokkaustaidon huippuunsa.

Yksi merkittävä poikkeus on kuitenkin löytynyt: Hampurilaisia japanilaiset eivät välttämättä osaa tehdä tai maustaa niin hyvin kuin kaikkea muuta. Halusin testata Japanin-kotimme lähellä sijaitsevan McDonaldsin (täkäläisittäin Makku tai Makudo) hampurilaisen luettuani netistä, että ne ovat Japanissa suorastaan ylimaallinen kokemus (koska ne muun muassa näyttävät täsmälleen samalta kuin kuvissa), mutta kokemus paikan teriyaki-hampurilaisesta oli lopulta hiukan nihkeä. Japanilainen makumaailma ei jotenkin vaan toimi hampurilaisen väliin istutettuna.

Netflixistä löytyvässä mainiossa Ugly Delicious -ohjelmassa on sivuttu usein myös pikaruokaa. Ohjelmassa pohdittiin kerran myös sitä, miten hyvin KFC on menestynyt itäisessä Aasiassa: David Changin mukaan hampurilainen on jotain sellaista, joka on pitänyt Aasiassa erikseen selittää, mutta friteerattu kana oli täkäläisille tuttua syötävää jo ennen KFC:n voittokulkua.

Kentucky Fried Chicken eli KFC on tehnyt Japanissa taitavaa markkinointityötä: Moni ostaa joulun aikana (tavallaan joulukalkkunan vastineeksi) Japanissa paistettua kanaa KFC:stä. Pelkkä joulu ei tunnu riittävän, koska myös uuden vuoden aikaan täällä oli kuulemma ollut innokkaita mainoskampanjoita sen puolesta, että KFC:n ruokatarjonta sopisi hyvin myös vuodenvaihteen ateriaksi. Perinteinen uuden vuoden syötävähän on Japanissa ollut muun muassa mochi, tahmaisesta japonica-riisistä tehty riisikakku, jonka syömisessä pitää olla varovainen, jottei se juutu kurkkuun.



Monikansallisista ruokaketjuista täällä Sapporossa ovat parhaiten esillä McDonaldsin ja KFC:n ohella ainakin Starbucks ja PizzaHut. Ruokakulttuurissa on hyvin suuri merkitys aina myös sillä, minkälaisia ruoanvalmistus- ja ruokailuvälineitä ihmisillä on (ollut) käytössään(*. Japanilaista ruokatarjontaa määrittelee hyvin paljon se, että ihmiset ovat tottuneet syömään ruokansa syömäpuikoilla tai lusikalla. Esimerkiksi perunamuusia ei näyttäisi olevan täkäläisen KFC:n ruokalistalla ollenkaan. Pizzaa täällä toisaalta syödään paljon, mutta senhän voi valmiiksi viipaloituna syödä ilman veistä ja haarukkaa.

Hampurilaisiin palatakseni, Mos Burger -niminen hampurilaisketju perustettiin Japaniin vuonna 1972. En tiedä, mahtaako olla sattumaa, että samana vuonna pidettiin myös Sapporon olympialaiset. Amerikkalainen ruoka on usein seurannut olympialaisten mukana (ainakin jos miettii, että Suomessa on juotu Coca-Colaa alkaen Helsingin olympialaisista). Pitää joku kerta käydä Mos Burgerissa syömässä hampurilainen, jonka sämpylät on tehty riisistä.



Ruokailun pikaisuudesta kirjoittaminen on sinänsä vähän omituista japanilaisessa kontekstissa, koska täällä osataan vielä rauhoittua ruoan ääreen. Esimerkiksi kadulla kävellessä syömistä pidetään täällä omituisena tapana. Pidän paljon oman työpaikkani kaksi kertaa päivässä toistuvasta kahviseremoniasta: Kahvi valmistetaan huolella pavuista jauhamalla ja sen jälkeen suodattamalla se pour over -tekniikalla hitaasti houkuttelevaksi lämpimäksi juomaksi. Valmis kahvi jaetaan paikalla olijoiden kuppeihin ja sen jälkeen sanotaan vielä Itadakimasu, joka osoittaa mielestäni hienosti ruoan ja juoman kunnioittamista (se tarkoittaa tässä yhteydessä ”saada syödä ja juoda”).

--
((* Japanilaiset ovat sattuneista syistä myös todella hyviä hiilillä grillatun ruoan valmistajia. Mutta siitä aiheesta lisää joskus toisella kerralla.)




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails