keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

Pasta mustatorvisienistä



Kokeilen joka joulu jotain uutta jouluruokaa (tänä vuonna olen pohtinut hiukan piparjuurella terästetyn kasvislaatikon valmistamista), mutta monessa suhteessa olen aika konservatiivinen joulukokki. Kuten aiemmin on todettu, jouluna olisi omituista syödä vaikkapa popcornia. (Jos joku muu on kiinnostunut joulupopcornin valmistamisesta, Jamie Oliverin reseptiarkistosta löytyy aiheeseen sopiva ohje.)

Taannoisena itsenäisyyspäivänä sen sijaan revittelin oikein kunnolla, kun päätimme valmistaa pastaa. Pastaan oli nimittäin tarjolla (omasta näkökulmastani) aivan uudenlainen raaka-aine: Työkaverini kyseli minulta muutama viikko sitten, haluaisinko hänen mökillä keräämiään kuivattuja suppilovahveroita. Otin luonnollisesti sienet mielelläni vastaan, ja suppilovahveroiden lisäksi sain vielä yllätyspussin kuivattuja mustatorvisieniä, joita en ole ikinä onnistunut omin silmin metsässä näkemään. Ehkä ne ovat enemmän eteläisen Suomen sieniä.

Etsin netistä mustatorvisieniä sisältäviä ruokaohjeita ja löysin torvisieni-pekonipastan, joka sopi oikein hyvin juhlistamaan jauhantapöydän itsenäisyyspäivää. Hiukan muotoilimme ohjetta saatavilla olleiden raaka-aineiden mukaan. Sieniä laitoin alkuperäistä ohjeistusta enemmän; pekonia ja kermaa puolestani vähemmän.

Torvisieni-pekonipasta

tuoretta tagliatelle-pastaa
muutama kourallinen mustia torvisieniä puhdistettuna ja pilkottuna
pekonia hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja suikaloituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
2 rkl voita
0,5 dl valkoviiniä
(vajaa) 2 dl kuohukermaa
puolikas nippu ruohosipulia hienonnettuna
4 rkl parmesaanijuustoa raastettuna
suolaa ja mustapippuria

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja lisää reilusti suolaa. Freesaa voissa pannulla sienet, pekoni, sipulit ja timjami, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää pannulle valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää lopuksi joukkoon kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä pasta kattilassa ohjeen mukaan niin, ettei se mielellään mene täysin ylikypsäksi. Kaada pasta lävikköön ja valuta vedet pois. Kaada pasta takaisin kattilaan ja kaada kastike pastan päälle. Lisää joukkoon hienonnettu ruohosipuli ja sekoita kunnolla. Annostele pasta lautaselle tai vadille ja ripottele päälle parmesaaniraaste. Mausta mustapippurilla.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails