tiistaina, tammikuuta 17, 2017

Grillikierros Oulussa



Se taisi olla Muista syödä välillä -Rommirusinan luona ruokakemuissa, kun saimme taannoin kollektiivisen loistoidean: odotellaan, että tulee talvi, ja tehdään sitten karavaanikierros kaupungin luukkugrilleissä. Toteutus venyi vuodenvaihteen yli, mutta mikäpä toisaalta sopisikaan paremmin Suomi 100 -teemaan kuin grillikioskikierros pakkasella?

Muodostimme shortlistin Aina nälkä -Millan Facebook-gallupin ja pienen aivoriihen perusteella ja rajasimme listan neljään, koska ajattelimme, ettemme jaksa syödä enempää. Kohteiksi valikoituivat Puolivälinkankaan eli Puokkarin grilli, Haapalehdon LehtoGrilli, Tuiran Grilli Swing sekä Höyhtyän grilli eli Höhäri tai Höhe. Matkaan lähti kolme autokunnallista: jo mainittujen sekä perheenjäsenten ja meidän Jauhajien lisäksi Kärähtäneet-Heidi sekä Kokit ja Potit -Hannele.



Tilasimme jokaiselta luukulta (paitsi Swingissä, jossa tilataan tyylikkäästi tiskiltä) kolme annosta: kalibrointiannoksina makkaraperunat ja kokolihahampurilaisen sekä grillin suositteleman erikoisannoksen. Annokset jaettiin ja nautittiin paikan päällä, kukin valitsemansa ruokajuoman kanssa.

Jokainen annos arvosteltiin ulkonäkönsä ja makunsa perusteella sekä vielä Oulun skenen perinteisellä muumimukimenetelmällä, joka on ollut mukana useissa blogitapaamisissa – tosin yleensä glögien tai oluiden arvioinnissa. Niihin "Montako muumimukillista joisit?" toki luontevammin soveltuukin, mutta ilmeisen hyvin joukkomme onnistui visualisoimaan muumimukiin grilliannoksiakin. Myös henkilökunnan asenne arvioitiin jokaisen grillin kohdalla. Muut kuin muumimukikategoria arvosteltiin asteikolla 1–5.



Tuiran Swing oli testin selkeä voittaja. Se menestyi parhaiten perusannoksillaan (makkaraperunat ja kokolihapurilainen) ja vielä kasvatti etumatkaansa loistavalla spesiaaliannoksellaan, paikan päällä livenä paistettuun leipään valmistetulla kreikkalaisella hampurilaisella. Myös palveluasenne oli moitteeton.



Toiseksi tuli Höhäri, jonka kanssa Puokkari sijoittui perusannosten osalta lähes tasoihin, eikä LehtoGrillikään jäänyt kauas. Puolivälinkankaan grillin kokonaistulosta painoi kuitenkin kierroksen heikoimmaksi arvioitu spesiaali – Jussin erikoinen, jossa pääsimme tosin tekemään perinteisen valinnan munan, juuston ja ananaksen välillä. Puokkarin ulkopöydän ääressä kuultiin moitteenomaista puheensorinaa einesmäisistä pihveistä. Kastikkeistaan (mukaan tulee haluttaessa aina chili- sekä valkosipulikastike) Puokkari sen sijaan sai kiitosta.



Höhärillä kehuttiin eniten ranskalaisia, Puokkarilla ja LehtoGrillillä puolestaan makkaraperunoita. Raatimme arvosti LehtoGrillin annoksessa reunalle sommiteltua sinappia ja ketsuppia. Liian usein ne roiskitaan sinne tänne, jolloin varsinkin kotiin kuljetettaessa perunat vettyvät ja nahistuvat. Höhärin spesiaaliannos oli todellakin spesiaali. Kebap-lihaakin sisältäneen annoksen kastike oli sen verran erityinen, että olisi syytä harkita porukalla toteutettua kebap-kierrostakin.



Perusgrilliruoan suhteen taso oli eri puolilla kaupunkia hyvin tasainen ja suurimmat erot tehtiin erikoisannoksilla. Niissä tosin arvostelukin lienee eniten ruokailijan tottumuksista kiinni. Yksikään ei ollut perusannoksissa huono, joten ainakin niiltä osin kaikkia nyt testattuja voi huoletta suositella suolan nälkään.

maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Vuoden parhaat pähkinät



Ryhtyessäni pohtimaan viime vuoden parhaita ruokamuistoja ja -ohjeita mieleen nousi ensimmäisenä Suupaloja-kirja. Olen jo aiemmin kertonut ihastuksestani kirjan ruusukaalikimchiin, mutta lisäksi olen hurahtanut muun muassa näihin nopeasti valmistuviin pähkinöihin, joita olen tarjonnut vuoden mittaan ties kuinka moneen otteeseen:

Sweet & sour -cashewpähkinät

2 rkl sokeria
1/2 rkl hunajaa tai agavesiirappia
1 1/2 dl cashewpähkinöitä
2 rkl riisietikkaa (tai valkoviinietikkaa)
suolaa

Mittaa sokeri ja hunaja pinnoitetulle paistinpannulle. Kuumenna seosta matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Lisää cashewpähkinät ja sekoita, jotta pähkinät maustuvat tasaisesti. Kaada pannulle riisietikka ja paahda kunnes sokeri ja pähkinät ovat saaneet hieman väriä. Levitä kuumat pähkinät leivinpaperin päälle ja ripottele niille hieman suolaa. Tarjoa jäähtyneenä.

Ylimmässä kuvassa näkyviä pähkinöitä (sekä juustonaksuja) tein viime vuoden kesällä järjestettyyn oululaisten ruokabloggaajien blogipiknikkiin.







Tähän aikaan vuodesta on jotenkin vaikea hahmottaa tuota heinäkuisista kuvista näkyvää valon määrää.



Saimme Ouluun jokin aikaa sitten uuttakin vahvistusta, kun Kärähtäneet-blogin Heidi muutti kaupunkiimme asumaan. Heidi osoittautui kesäisen blogipiknikin perusteella harvinaisen herkullisten ruokalajien loihtijaksi.

Suositella voi sekä kuvissa näkyvää mantelikeittoa että täytettyä leipää, jonka tekemiseen voi soveltaa netistä kaivelemaani täytetyn maalaisleivän ohjetta:









Oulussa asumisen parhaita puolia on se, että saa säännöllisesti viettää aikaa täkäläisessä ruokabloggaajaseurassa. Kuinkakohan monta (muumimukeilla mitattavaa) makutestiä ennätämme vielä vuosien mittaan järjestääkään.

Tammikuun suunnitelmissa on testata blogiporukalla oululaisten grillien klassikkoannoksia. Päivämääräkin on jo sovittuna, joten stay tuned.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails