perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Kurpitsapaistos


Suomeen rantautuneessa Halloween-juhlinnassa on ruokaharrastajan kannalta se hyvä puoli, että kaupoissa myydään lokakuun aikana mukavasti kurpitsaa.

Tänään söin lounaalla oikein hyvää kurpitsasalaattia, mistä muistui mieleeni, että teimme pari viikkoa sitten kavereiden luona kurpitsasta tällaisen paistoksen.

Hiukan jännitti, miten kurpitsan maku sopii vaahterasiirappiin, mutta oikein hyvin tämä maistui:

Paahdettua kurpitsaa ruusukaalin kanssa (ohje otettu täältä)

1 pieni kurpitsa, kuorittuna ja sopiviksi haarukkapaloiksi kuutioituna
paketillinen ruusukaalia (noin puoli litraa), puolitettuna
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
reilu desi pekaanipähkinöitä, paahdettuna ja paloiteltuna
suolaa maun mukaan

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä kurpitsat laakealle uunipannulle ja sekoita niihin öljy ja vaahterasiirappi. Ripottele pinnalle suolaa ja paista noin 20 minuuttia.
Lisää ruusukaalit ja sekoita hyvin. Paista vielä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat sopivan pehmeitä. Ripottele ennen tarjoilua pähkinät pinnalle ja suolaa maun mukaan.

Vaahterasiirapista tuli mieleen, että luin eilen kiinnostavan jutun kahdeksasta ruoka-aineesta, jotka ovat katoamassa ilmastonmuutoksen mukana. Vaahterasiirappi on yksi niistä.

Mukana ovat myös suklaa ja kahvi, joten pitääkö tässä kuitenkin panna ensi kesänä kasvihuoneeseen kahvipensaita kasvamaan.

maanantaina, lokakuuta 27, 2014

Synttärituparit



Postaukseni laahaavat taas kerran jälkijunassa. Huomasin nimittäin, että taannoisista tupaantuliaisista (ja yhdistetystä jauhantablogin yhdeksänvuotissynttäristä) tulee tänään kuluneeksi kokonainen kuukausi.

Mutta olipa kyllä niin hauskat kemut, että niitä kelpaa muistella vielä näin jälkijunassakin.



Harmillisen harva bloggaaja pääsi paikalle, mutta menetys korvaantui tavallista suuremmalla hang around -joukolla. Bloggaajien joukkuetta paikalla edusti muun muassa Kotiharmi huonekuntansa kanssa, ja hyvä niin, koska muuten emme olisi päässeet maistamaan herkullista punajuuri-vuohenjuustopizzaa tai omatekoista giniä.

Virpi tuli myös (aviomiehineen) mukanaan ainekset täytettyihin ruissipseihin sekä mascarponevaahtoon karamellisoiduilla omenoilla.









Grilli kuumeni ahkerasti. Hiilien lämpöön päätyi muun muassa puolitoista kiloa naudan ulkofilettä.

Koska syömämiehiä oli lähemmäs parikymmentä, liha vedettiin viipaleiksi ja pyöräytettiin viipaleille pikapikaa kastikkeeksi mustekalakastiketta eli octoa (kokeilkaa ihmeessä, jos ette ole ennen tehneet) sekä chimichurri, joka on oivallinen seuralainen grillatulle lihalle:

2,4 dl lehtipersiljaa
1,2 dl oliiviöljyä
0,8 dl punaviinietikkaa
0,6 dl tuoretta korianteria
2 valkosipulinkynttä (kuorittuna)
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl suolaa
kuivattua chilirouhetta (voi maustaa myös esim. mustapippurilla, paprikamausteella, ripauksella sokeria)

Surauta ainekset sekaisin sauvasekoittimen avulla tai tehosekoittimessa. Anna tekeytyä ennen tarjoamista.

Sitten vaan dippailtiin.





Ghettolan panos oli tuttuun tapaan yltiöherkullinen, tällä kertaa suolaisella osastolla oli jerk-kanaa ja ananassalsaa. Yllä oleva salsakuva kertoo hyvin siitä, ettei kamera ehtinyt yleensä paikalle ennen kuin ruokalajit ehtivät huveta.

Hyvin kävi ruoka kaupaksi, eikä kukaan ainakaan valitellut tulevansa liian täyteen.



Meillä on harjoitettu viime aikoina pienimuotoista panimoteollisuutta. Vieraileva panimomestari perhekuntineen toi tupareihin omatekoisia maustemakkaroita, joille oli tarjolla myös suositusviini.

Pitäisi tosissaan hommata makkarantekovälineet; tekisi mieli tehdä kielbasaa ja kaikkea muutakin.



Jälkiruokapuhvetti oli tuttuun tapaan runsas. Omena esiintyi (edukseen) kahdessakin ruokalajissa. Nimimerkillä kannattaa järjestää kemut aina sadonkorjuuaikaan. Juustojakin oli, mutta niiden aikaan kameramies lienee ollut saunomassa.





Ghettolan Guinnessilla maustettuun suklaakakkuun pitäisi ehdottomasti jemmata ohje itsellekin talteen. Liian hyvää!

En ole itse tehnyt suklaakakkua vuosiin, mutta ehkä ensi vuoden blogisynttäreihin viimein pitäisi. Jos kaivaisi naftaliinista vaikka legendaarisen puolen voikilon blogireseptin menneiltä vuosilta.



Kiitos vielä kaikille tupaan tulleille parhaasta seurasta, herkullisista syötävistä, antoisasta musisoinnista ja kekseliäistä lahjoista!

maanantaina, lokakuuta 13, 2014

Uuni



Silloin tällöin kokeiltavaksi tarjotaan niin mielenkiintoisia tuotteita, että poikamainen innostus ajaa ajanpuutteen yli ja on suostuttava. Keminmaalaisen Polar Metallin valmistama, lontoonsuomalaisen yrittäjän Kristian Tapaninahon alun perin Kickstarterin kautta lanseeraama pienikokoinen puu-uuni "Uuni 2" tuntuu saavuttaneen maailmalla – tai ainakin täällä internetissä – jo kohtuullista kannattajakuntaa.

Uuni 2 on puupellettejä polttava pöytäkokoinen pizzauuni, joka lämpenee niin kuumaksi, että sillä syntyy erittäin autenttisia puu-uunipizzoja. Uuni on kuitenkin sen verran kompakti, että sitä voi kuvitella operoitavan vaikka kerrostalon parvekkeella. Tavanomaisten pihapizzauunien tapaisia muuraustöitä ei tarvita, vaan uuni ruuvataan kasaan teräs- ja alumiiniosista ja sen kantaa kainalossa helposti minne tahansa. Tuotteen suunnitellut Tapaninaho vaikuttaa YouTube-videoidensa perusteella pizza-aficionadolta, joka on halunnut kehitellä mahdollisimman pienikokoisen puu-uunin, joka kuitenkin kykenee paistamaan jotakuinkin täydellistä pizzaa.



Uunin periaate on suhteellisen suoraviivainen. Pienikokoinen pihauuni polttaa puupurusta puristettuja pellettejä reilun kourallisen kerrallaan vetävässä palotilassa. Uunin päällä on kaksi putkea. Toinen on savupiippu ja toiseen lisätään pellettejä sitä mukaa, kun uuni niitä polttaa. Kun tuli on sytytetty, riittää, että pellettiputkeen pudottaa silloin tällöin lisää poltettavaa varustukseen kuuluvalla kauhalla. Painovoima vetää arinaan uusia pellettejä palaneiden tilalle, ja tuli tuntuikin pysyvän hyvänä ja tasaisena automaattisesti niin kauan kuin putkessa riitti pellettejä. Neljän lautaskokoisen pizzan paistamiseen niitä tarvittiin joitakin kourallisia – ehkä yhteensä noin litra, eli yhden perinteisen koivuhalon verran.



Kun ensimmäinen pizza vedettiin Uunista illan hämyssä, yllätys oli suuri. Maku oli nimittäin kerta kaikkiaan herkullinen ja molempien jauhajien mielestä parempi kuin mihin olemme leivinuunin kanssa tottuneet. Ilmeisesti pellettien kuuma lämpö ja paksu umpialumiininen paistotaso pystyvät siirtämään pizzaan niin paljon lämpöä niin lyhyessä ajassa, että päästään pizzan juurille, jatkuvalämmitteisten italialaisten puu-uunien henkeen. Riittävän kuumassa pizzat paistuvat niin nopeasti, että kun pohja on kypsä ja rapea, jäävät tomaattikastike ja juusto vielä meheviksi. Viileämmässä lämpötilassa – kuten tavallisessa sähköuunissa – pizzaa joutuu paistamaan niin pitkään, että täytteet kuivuvat.

On mukava päästä kehumaan näinkin lähellä kotipaikkaa valmistettavaa tuotetta. Tämä toimi tehtävässään erinomaisesti. Uunista vedetyt pizzat olivat sekä rakenteeltaan että maultaan täysin vertailukelpoisia suuren maailman puu-uunipizzerioiden tuotoksiin. Lisäksi pienen mutta jämäkistä materiaaleista valmistetun pizzauunin kanssa oli hauska puuhastella. Oli kuin pihalla olisi ollut pieni pizzatehdas.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails