tiistaina, huhtikuuta 29, 2014

Jauhelihalla ja juustolla täytetyt jalapeñot



Jalapeño on chililajike, jota tapaa Suomessa monesti säilöttynä mutta jota kuulemma tarjoillaan Meksikossa ja Teksasissa esimerkiksi jauhelihalla tai juustolla täytettynä pikkusyötävänä.

Juustolla täytetyt jalapeñot ovatkin varsin makoisia. Vähän aikaa sitten löysin ohjeen jalapeñoihin, joiden täytteenä on sekä juustoa että jauhelihaa. Saatavilla oli vaan vähän vääränlaisia chilejä (sekä pitkulaisia paprikoita), mutta maistuivatpahan vähän miedompienkin makujen ystäville.

Sipulilla, gruyerella ja kalkkunanjauhelihalla täytetyt chilit (ohje Baker by Nature -blogista)

12 jalapeñoa tai muuta sopivaksi katsomaasi chiliä (leikkaa pitkittäin kahteen osaan ja poista siemenet)
1 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen punasipuli, kuutioituna
vajaa puoli kiloa kalkkunanjauhelihaa
1 rkl sinappia (esim. dijon)
2 rkl ketsuppia
1 tl worcestershirekastiketta
suolaa ja pippuria maun mukaan
puoli desiä korppujauhoa (esim. japanilaistyyppistä pankoa)
175 g gruyerejuustoa, raastettuna

Asettele pitkittäin halkaistut chilit/paprikat uunipellille leikattu puoli ylöspäin.
Kaada öljyä isolle paistinpannulle ja kuumenna keskilämmöllä sipulia, välillä sekoitellen noin kahdeksan minuutin ajan, kunnes sipuli pehmenee ja saa sopivasti väriä. Lisää jauheliha ja kypsennä noin kolmen minuutin ajan. Lisää sinappi, ketsuppi, worcestershire sekä suolaa ja pippuria. Keitä pari minuuttia kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
Poista pannu liedeltä ja sekoita mukaan korppujauho ja 3/4 juustosta.
Lusikoi seosta varovasti kuhunkin chiliin (täytettä saa olla ihan tiiviisti).
Aseta uunipelti uuniin (200 asteeseen) ja anna paistua 20 minuutin ajan. Ota pelti uunista ja ripottele päälle loput juustosta. Peitä folio(telta)lla ja anna paistua vielä 5 minuuttia. Tarjoa heti!

Jalapeño-popperseihin löytyy useampiakin ohjeita esimerkiksiin Tastespottingista.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2014

Södermalmista Suomenlinnaan



En ole parin viime vuoden aikana ennättänyt juurikaan lukea blogin sähköposteja saati sitten reissata kutsujen takia, mutta nyt tuli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä:

VisitSweden, Stockholm Visitors Board ja Viking Line kutsuivat meidät ja muutaman muun ruokabloggaajan Tukholmaan, jossa tutustuimme ennen kaikkea Södermalmin ja SoFon alueeseen. Tukholma on kaupunkina entuudestaan varsin tuttu (ja yksi suosikkikaupungeistani koko maailmassa), mutta näköjään tähän asti on tullut vietettyä aikaa lähinnä Kungsholmenin tienoilla.



Suuntasimme perjantaiaamuna Oulusta matkaan yhdessä Kokit ja Potit -blogin Hannelen kanssa. Helsingissä yhytimme Suolaa ja Hunajaa -blogin Jonnan, joka oli Jauhantapajan väelle kokonaan uusi tuttavuus (jos kommenttilaatikkokohtaamisia ei lasketa), mutta sitäkin valloittavampi. Laitoimme Jonnan kanssa lentomatkan aikana muun muassa Suomen tulevaisuuden kerralla kuntoon, joten siitä ei tarvitse enää kenenkään muun huolehtia sen kummemmin.

Tukholmassa joukkoon liittyi vielä Johanna Hellan ja viinilasin välistä sekä Veera Stockholm by me -blogista sen jälkeen, kun olimme majoittuneet Clarion Hotel Stockholmiin (mainio sijainti lähellä metroasemaa sekä yhtä geokätköä, joka jäi harmillisesti tosin löytymättä).

Hotellin katsastamisesta alkoi varsinainen elämysviikonloppu, joka lienee omalta kannaltani lajissaan hyvinkin ainutlaatuinen. Minun kannaltani olisi ollut hienoa saada ihan vaan pieni irtiotto kiireisestä keväästä, mutta toki maisemanvaihdokseen liitti mielellään myös erittäin hyvän seuran, aurinkoisen sään sekä monet mainiot makuelämykset.







Viimeksi mainittuihin pääsimme käsiksi Nytorget 6 -nimisessä ravintolassa, jossa tarjoiltiin maittavaa ruokaa rennon tyylikkäässä ympäristössä. Söin lounaaksi tietenkin lihapullia kera hölskytyskurkkujen ja puolukoiden. Jälkiruokalistalla olisi ollut lapsuusaikaista bravuuriruokaani eli suklaapalloja, joita teimme kolme vuotta sitten blogiinkin.

Lounaalta lähdimme kiintoisalle sekä samalla melkoisen täyttävällekin kierrokselle kotoisaksi ja erittäinkin boheemiksi osoittautuneeseen Södermalmiin. Oppaana toimi mainio Martin Sundberg, jonka varsinainen työ on Grandpa-nimisessä putiikissa.



Södermalmin mieleenpainuvin kokemus oli kylmäpuristettua mehua myyvä Kallpressen-Juicebar, jossa bloggaajat hätkähtivät tosissaan intensiivisiä mehumakuja.

Mehubaareissa on toki tullut käytyä aiemminkin, mutta mitään tuollaista ei ole tullut koskaan maistettua. Enkä ikinä olisi arvannut, että joskus maistaisin mehua nimeltä Chlorophyll, tai että kurkusta saisi aikaan niinkin tiivistä makua.





Muita paikkoja matkan varrelta:

-Cajsa Warg -ruokakauppa (nimetty 1700-luvulla eläneen kuuluisan ruotsalaisen keittokirjailijattaren mukaan), josta ostin tämän vuoden ensimmäiset karkkimaiset tomaatit sekä ihmettelin muun muassa gotlantilaisia uuden sadon parsoja

-Meatballs for the People: me olemme Jauhantapajalla pohtineet joskus lihapulliin liittyvää (ravintola)bisnestä, mutta ruotsalaisten pitää ehtiä aina edelle

-Nytorget Urban Deli: yhdistelmä ruokakauppaa ja ravintolaa, esim. paikan ravintolassa myytävää kalakeittoa sai ostaa myös muovipurkeissa mukaan

-Falafelbaren, jossa saimme yllätykseksemme suomenkielisen esittelyn (sekä hyviä falafeleja)

-Love Food Cafe, niitä paikkoja joihin pitää vielä palata siinä vaiheessa, kun ryhdyn hipsteriksi

-Johan & Nyström, jossa meille esiteltiin Chemexin käyttöä: sillä syntyi oikein vivahteikasta ja kiinnostavaa etiopialaista kahvia, mutta ehkä luotan arkikahvissani edelleen kotoisemmin menetelmin valmistuvaan Reko-reilunkaupankahviin



Tukholma on siitä mukava paikka, että monen ravintolan juuret yltävät siellä aina 1700-luvulle, mutta kyllä minua miellyttävät kovasti nuo uudemmatkin yrittäjät.





Ennätimme vielä piipahtaa Gamla Stanissa katsastamassa pikaisesti Tweedin ja Pubologin sekä viettää hetken Cultur Bar & Restaurantissa. Paljon jäi näkemättäkin. Seuraavalla kerralla voisin vierailla ainakin Spritmuseumissa, joka olisi nytkin ollut töideni kannalta hyödyllinen, mutta onnistuinpa viettämään siltäkin osin vapaapäivää.

Perjantai-ilta päättyi hienoihin makuelämyksiin ja kuplivaan iloon Tjogetissa Linje Tio -nimisessä espanjalaishenkisessä ravintolassa. Jättegott. Hyvällä mielellä nukkumaan.



Lauantai käynnistyi mukavan rennosti, kun kävelimme hotellin lähelle (Katarina Bangata/Skånegatan) maistamaan paikalle kokoontuneiden foodtruckien eli katuruoka-autojen - tai lähinnä vain Freds Food Truckin kokkailemaa katuruokaa. Oikein hyviä tomaattisia elementtejä oli ruuissa mukana.

Ruokarekkojen ääreltä vetäydyimme Louie Louie -kahvilaan laatimaan illan sambasuunnitelmia. Kyseistä lajia oli luvassa Viking Linen Mariellalla, jonne siirryimme loppuiltapäivästä.





Mariella-laivalla pääsimme nauttimaan Viking Linen ammattitaitoisen henkilökunnan lämpimästä huolenpidosta sekä jututtamaan komentosillalle jopa laivan kapteenia. Ja toki laivalla ruokailtiinkin. Aluksi raikkaita tapaksia sekä myöhemmin vielä illallista. Samalla oli mahdollisuus juhlistaa kuplajuoman keinoin Oulussa samaan aikaan ratkennutta Kärppä-finaalia sekä seuraavalla viikolla orastanutta vappua.

Samalla pohdin tapojeni mukaisesti kovasti matkailun - ja etenkin Ruotsin ja Suomen välisen laivaliikenteen historiaa. Mietin esimerkiksi, miten monta suomalaista ikäpolvea risteilyalukset ovat kasvattaneet 1950-luvun lopulta alkaen pöytätapoihin sekä ravintolapöydässä (tai seisovassa pöydässä) ruokailemiseen. Toisaalta laivat kasvattivat ainakin oman ikäiseni suomalaislapset ostamaan aikoinaan hieman liikaa karkkia; näin vanhempana onneksi osaa pitäytyä melkein pelkissä vadelmaveneissä.





Laivalla moni syö kaikkein mieluiten merihenkisiä alkuruokia, ja toki mekin pääsimme kokeilemaan sitä lajia: Alkuruokana tarjoiltu äyriäisvati oli melkoisen vastustamaton, ja tulipa sitten syötyä heti ensimmäistä ruokalajia ihan urakalla. Mukana oli kaikenlaista merenherkkua simpukoista hummereihin. Otin jopa tavoistani poiketen toisen osterin, kun onnistuivat olemaan niin hyviä.

Äyriäisvadin saa kuulemma alkuruuaksi ennakkotilaamalla (samalla voi tilata ruokailua varten myös ikkunapöydän, jos tekee mieli syödä meren äärellä).





Kalaisa pääruoka sekä omenainen jälkiruoka olivat myös oivallisia, molemmista sai mukavia ideoita omiin kokkailuihin. Erityispisteet tietenkin hyvin valituista viineistä. Kaupan päälle sain muun muassa hyviä reissuvinkkejä Maarianhaminaan.



Olipa se kyllä aika ainutlaatuista. Monta kertaa oli kiitollinen mieli siitä, että tuli aikanaan perustettua Pastanjauhantaa - etenkin, kun sen kautta tutustui jälleen kerran uusiin kiinnostaviin ihmisiin. Jospa vaikka ryhtyisin osallistumaan bloggaajatapaamisiin pitkästä aikaa taas vähän aktiivisemmin.



Suuret kiitokset kaikille asianosaisille!
(yhteistyössä: VisitSweden, Stockholm Visitors Board ja Viking Line)

perjantaina, huhtikuuta 25, 2014

Juustoiset lammasnyytit



Pääsiäisenä tuli paistettua lammasta sen verran pitkään ja hartaasti, että odotellessa oli tarvetta myös muunlaiselle purtavalle (sekä pienelle kätköilykierrokselle).

Minun suosikikseni muodostuivat siskon tekemät juustoiset lammasnyytit:

Lammasnyytit

jogurttivoitaikina:
150 g voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl turkkilaista jogurttia

täyte:
200 g lampaan jauhelihaa
1 (100 g) sipuli
1 rkl voita
1 tl sitruunapippuria
1 dl persiljaa hienonnettuna
180 g salaattijuustokuutioita (tai fetaa)

voiteluun:
munaa

Sekoita pehmeään voihin jauho-leivinjauheseos. Lisää jogurtti. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina suorakaiteen muotoisena kelmuun. Anna kovettua jääkaapissa.
Ruskista jauheliha ja hienonnettu sipuli voissa pannulla. Mausta pippurilla ja persiljalla. Jäähdytä.
Kauli taikina levyksi. Leikkaa taikinapyörällä 10 x 10 cm:n neliöiksi. Lusikoi jauhelihaseosta neliöille. Valuta juustokuutiot ja jaa jauhelihatäytteen päälle.
Voitele munalla taikinaneliöiden kulmat. Sulje nyytit keräämällä kulmat yhteen. Puristele reunat tiiviisti sormenpäillä kiinni. Voitele munalla.
Paista 225 asteessa kullanruskeiksi, 13-15 minuuttia. Ripota nyyttien pinnalle voitelun jälkeen pinjan- seesamin- tai unikonsiemeniä.



Yllä limettikakku sekä lakkakakku, alla siskonpoikani valmistaa ensi kertaa elämässään pitaleipiä.

Oikein hyvin onnistuivat ja maistuivat erittäin hyvin nyhtölampaan kaverina.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2014

Hedelmäsalaattia ja liköörivaahtoa



Pääsiäisen ruokia suunnitellessani olen miettinyt hiukan myös tilanteeseen sopivia jälkiruokia.

Olen pohtinut tällä viikolla (vähän liiankin paljon) hedelmiä, etenkin banaania, viinirypäleitä ja ananasta, joten ilmankos päähän putkahti ajatus hedelmäsalaatista.



Taannoisessa työporukan illanvietossa syötiin (blinien ja vorschmackin ohella) hedelmäsalaatin kaverina tällaista jälkiruokavaahtoa:

Kermaliköörimousse (ohje löytyy täältä; kaupan päälle saa takuuhyvän porolasagnen ohjeen)

1/2 dl kermalikööriä
1 liivatelehti, liotettuna
2 dl kuohukermaa
4 rkl tomusokeria

Lämmitä likööri mikrossa, lisää liotettu liivate ja sekoita. Vaahdota kerma ja tomusokeri notkeaksi vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt likööriseos varovasti nostellen. Anna jähmettyä jääkaapissa tunti ennen tarjoilua.

Vaahto-ohje on alkujaan Akseli Herlevin kirjasta Täydellä sydämellä, jossa moussen kaveriksi on mainittu suklaafondant.

En ole ikiaikoihin hankkinut mitään uutta keittiövempelettä, mutta nyt haaveissa olisi ehkä ananaspora. Sen jälkeen pääsisi tekemään uunijäätelöä koverretussa ananaksessa.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2014

Nyhtölammas


Jauhantapajan asukkaat kutsuttiin taannoin jälkiflunssaisina syömään ruokaa, jossa oli runsaasti parantavaa valkosipulia.

Tarjolla oli yltiöherkullista lammasta, ja varsinaiseksi hitiksi ruokapöydässä nousivat lampaan kanssa samassa liemessä kypsyneet porkkanat ja sipulit.

Pulled lamb (Pirkan ohje)

n. 2 kg luutonta lampaanpaistia (pakaste)
2 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2 (200 g) sipulia
1-2 (150 g) porkkanaa
6 valkosipulinkynttä
n. 5 dl vettä
1/2 dl punaviinietikkaa
pinnalle:
suolaa
minttua, korianteria tai persiljaa hienonnettuna
sitruunanmehua
sitruunan raastettua kuorta

Sulata paisti jääkaapissa. Kuivaa liha talouspaperilla. Hiero lihan pintaan suola, timjami, rosmariini ja pippuri. Nosta liha korkeareunaiseen uunipataan tai -vuokaan. Anna maustua huoneenlämmössä noin tunti.
Leikkaa kuoritut sipulit ja porkkanat reiluiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää kasvikset vuokaan. Kaada vuokaan kiehuva vesi ja viinietikka. Neste saa peittää noin 2/3 paistista.
Nosta pata tai vuoka uuniin ilman kantta ja paista 175 asteessa tunti. Peitä pata kannella tai foliolla ja jatka paistamista vielä noin 4 tuntia. Sisälämpötilan pitää nousta vähintään 95 asteeseen, mielellään yli.
Ota pata uunista. Nosta liha liemestä ja kääri folioon. Anna tekeytyä noin tunti.
Siivilöi liemi. (Lusikoi sipulit ja porkkanat tarjoilukulhoon.) Jäähdytä liemi ja kuori pinnalle jähmettynyt rasva pois.
Revi liha esimerkiksi kahden haarukan avulla tai reilusti käsin suikaleiksi. Lusikoi lihan joukkoon hieman kuumennettua paistolientä mehevyyttä ja makua lisäämään.
Levitä revitty liha kuumennetulle tarjoiluvadille. Mausta sormisuolalla, hienonnetulla mintulla ja sitruunanmehulla sekä sitruunan raastetulla kuorella. Tarjoa lisäksi valkosipuliperunoita.

Tätä taidan itsekin tehdä pääsiäisenä. Tällä kertaa oheen vaikka pitaleipiä sekä kunnolla valkosipulista tsatsikia.

Lopuksi vielä illan karpalopitoinen jälkiruoka:

lauantaina, huhtikuuta 05, 2014

Aurajuustokala



Lisääntynyt valo ja auringonpaiste ovat ilmeisesti tehneet tehtävänsä, kun mieli on askarrellut viime aikoina kesän ja savustettujen ruokien parissa.

Kesän tullen voisin ottaa kokeiluun savustetun aurajuustolohen, mutta nyt tässä vaiheessa tuli tehtyä lohta ihan vaan uunissa. Ohje on Perjantairesepti-sivuston maailman toiseksi paras kalaresepti:

Aurajuustokala

puhdas, ruodoton kalan filee
aurajuustoa
konjakkia
tilliä
suolaa
hunajaa

Asetellaan kalanfilee alumiinifolion päälle. Kiverretään folion reunat mehun valumisen estämiseksi. Fileen pintaan sivellään kevyesti hunajaa. Ripotetaan niinikään kevyesti suolaa (jollei ole jo etukäteen suolattu). Silputaan runsaasti tilliä fileen päälle ja lurautetaan vähän konjakkia perään. Lopuksi ripotellaan vahva kerros aurajuustoa matoksi kalan päälle.

Valmistelujen jälkeen kala laitetaan savustuspönttöön tai uuniin vuoassa. Lämpöä 180 astetta. Juusto pinnalla saa ruskistua hieman. Veitsen kärjellä voi tarkistaa fileen paksuimmasta kohdasta, että kala on sisältä kypsää. Valunut neste kannattaa lusikoida fileen päälle makunautintoa mehevöittämään.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails