lauantaina, helmikuuta 08, 2014

Omenainen blondie



Kulinaarimurulan Jaana kirjoitti taanoisesta Oulun-vierailustaan kärkkäripostauksen, mistä muistin, että minulla on sekin viikonloppu bloggaamatta ihan kokonaan (juuri nyt elän toivossa, että tiivis työtahti helpottaisi ensi kuussa... tai viimeistään ensi vuonna).

Minä en tunnetusti leivo kovinkaan paljon mitään makeaa (peltipizzaa sitten siitäkin edestä), mutta minulla on yksi makea mielenkiinnonkohde, blondies. Kyse on siis browniesien vaaleasta pikkusiskosta.

Tällä kertaa blondie muuttui osin omenapiirakan muotoon. Näin kuvan tästä leivonnaisesta alkujaan Instagrammissa, ja pienen salapoliisityön avulla sain jäljitettyä ohjeen Hupsutteluja-blogiin.

Omenakaramelliblondie (ohje Hupsutteluista)

karamellikastikeainekset: fariinisokeria, voita, kermaa
omenoita
113 g voita tai margariinia
1,35 dl sokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1,35 dl jauhoja

Tee ensin karamellikastike: sulata 2,7 dl fariinisokeria ja 170 g voita/margariinia. Anna kiehahtaa. Sammuta sitten levy ja sekoita mukaan kermaa (ohjeen mukaan 3 dl, mutta vähempikin tuntui riittävän). Jos tarvitset karamellikastiketta ainoastaan tähän leivonnaiseen, määrät voi hyvin puolittaa, koska puolitetustakin annoksesta jää yli.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Ota voi/margariini huoneenlämpöön. Kuori ja pilko omenat. Laita leivinpaperi uunivuokaan (noin 20x20 cm).

Vaahdota voi/margariini ja sokeri. Sekoita joukkoon muna, vaniljasokeri, suola, leivinjauhe ja jauhot. Lisää lopuksi myös omenat.

Levitä taikina uunivuokaan. Lusikoi päälle karamellikastiketta. Ota grillitikku tai joku vastaava, pyörittele kastiketta taikinan sisään.

Paista noin 30 minuuttia, mutta tarkkaile aikaa (paistoin itse 25 minuuttia, mutta toisaalta uuni oli epähuomiossa vähän liian kuuma). Leivonnaista kannattaa leikata vasta kunnolla jäähtyneenä.

Me maistelimme tätä omenapaistosta pienimuotoisella blogibrunssilla muutaman viikon takaisena lauantaina. Kaverina tarjottiin Virpin tehtailemaa kermalikööri-valkosuklaajäätelöä. Lämpöisä blondie oli oikein mukava seuralainen viileälle jäätelölle.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails