tiistaina, huhtikuuta 30, 2013

Juhlallista vappua

Hauskaa vappua! Kuplajuomaa, serpentiiniä ja vesisadetta!

Ja asiaan: Vappujuhlissa olisi mukava tarjota lihapullia, mutta pullista meinaa tulla melko usein hieman kuivia ja mauttomia. Nina Cappelenin kirjan Aikaa ystäville tapasohjeiden joukosta löytyi tällainen ohje, jossa kuivuutta ja mauttomuutta vastustetaan tavallista runsaammalla öljyn ja valkosipulin määrällä:

Taivaalliset lihapullat

400 g jauhelihaa
1 suuri leipäviipale, josta on poistettu kuoret
2 kananmunaa
1 tl kuivattua oreganoa, basilikaa, timjamia tai muita yrttejä
pippuria
merisuolaa
6-8 hienonnettua tai murskattua valkosipulinkynttä
1 pieni kelta- tai punasipuli hienonnettuna
3 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä tai chilöljyä, jos pidät tulisesta mausta

Murenna leipäviipale suureen kulhoon. Sekoita joukkoon munat, reilusti kuivattua oreganoa, basilikaa tai timjamia, rouhittua pippuria, vähän merisuolaa, valkosipuli, sipuli ja tomaatit.
Lisää jauheliha sekä öljy ja sekoita hyvin, jotta saat kiinteän taikinan. Ota taikinasta ruokalusikalla luumun kokoisia nokareita. Muotoile pallot kädellä ja kasta lusikka veteen aina ennen kuin otat siihen taikinaa. Nosta lihapullat kuumaan paistinpannuun ja paista ne joka puolelta kauniin värisiksi ja sisältä kypsiksi.

Samassa kirjassa oli hyvä ohje myös marinoituun mozzarellaan sekä ennen kaikkea marinoituihin tomaatteihin, jotka onnistuvat tietenkin parhaiten mehevän kypsistä tomaateista:

Marinoidut tomaatit

4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä (tai 2 tl kuivattuja)
1 kuivattu chili
2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä
merisuolaa

Huuhdo tomaatit ja leikkaa ne suuriksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita valkosipulit, yrtit, murskattu chili ja oliiviöljy tomaattikuutioiden joukkoon. Kumoa ainekset kulhoon ja ripottele pinnalle merisuolaa. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa. Ota ruoka huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

tiistaina, huhtikuuta 23, 2013

Marinoitu kasvissalaatti


Vaikka pidän kovasti pastasta ja sinihomejuustosta, minua kiehtovat kuitenkin ruokalajit, jotka ovat samaan aikaan sekä terveellisiä että herkullisia. Kasvisten paahtaminen on yksi klassinen keino, jonka avulla saa kevyemmästäkin ruokalajista hieman maistuvamman. Jos muistellaan vaikka vanhaa kunnon vuohenjuustosalaattia kuuden vuoden takaa.

Viikonloppuna pääsimme avamaan grillikautta hyvien kavereiden luona, ja ribsien sekä savustetun lohen ohella tarjolla oli erityisen maistuvaa salaattia, jonka ohje oli kuulemma Hyvä terveys -lehden liitteestä. Kesäkurpitsat paahtuivat kätevästi samaan aikaan muiden grillattavien kanssa:

Kreikkalainen marinoitu kasvissalaatti

1 keskikoinen kesäkurpitsa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
ripaus vastajauhettua mustapippuria
200 g (marinoituja) herkkusieniä
(+ oliiviöljyä, viinietikkaa ja valkosipulia marinointiin)
1 roomansalaatti
1 tammenlehtisalaatti
250 g terttutomaatteja
1 punasipuli
2-3 vartta kevätsipulia
1/2 dl silputtua tuoretta persiljaa
(grillattua latva-artisokkaa)
Lisäksi:
2 rkl Extra Virgin -oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikka

1. Huuhtele ja viipaloi kesäkurpitsa. Grillaa se nopeasti kuumassa parilapannussa tai grillissä, tilkassa oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
2. Käytä valmiiksi marinoituja herkkusieniä tai ruskista tuoreet herkkusienet nopeasti öljytilkassa kuumassa pannussa. Marinoi ne tilkassa oliiviöljyä, viinietikkaa ja esimerkiksi viipaloitua valkosipulia.
3. Huuhtele salaatit tarvittaessa ja kuivaa puhtaan keittiöpyyhkeen päällä tai salaattilingossa. Huuhtele ja halkaise tomaatit.
4. Annostele lautasille runsaasti salaattia, grillattua kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Kuori punasipuli ja leikkaa se erittäin ohuiksi viipaleiksi. Lisää sipulia ja kevätsipulia lautasille. Halutessasi voit lisätä annoksiin myös marinoitua artisokkaa.
5. Viimeistele laadukkaalla oliiviöljyllä ja balsamiviinietikalla.


Jälkiruokana oli vielä kreikkalaisia hunajahedelmiä, jotka maistuivat meikäläiselle aivan ylihyvin. Onhan kreikkalaisen jogurtin ja juoksevan hunajan yhdistelmä ollut pitkään suosikkimakujeni joukossa:




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails