torstaina, lokakuuta 24, 2013

Kapselikahvi



Useampaan otteeseen sivuttu kahviharrastus – jos nyt kahvinjuontia voi harrastukseksi kutsua – elää ja kehittyy maailman mukana. Jo tovin on mieleni tehnyt kokeilla kapselikahvikoneita, ja mahdollisuus tarjoutui, kun Paulig lähetti taannoin keittiöömme Cupsolo-merkkisen keittimensä. Kapselikoneet kuuluvat olevan ainakin Keski-Euroopassa kovin suosittuja. Niissä on tyypillisesti lähtötason espresso-keittimien kaltainen kuumeneva termoblokki, jonka läpi vettä pumpataan kylmävesisäiliöstä kohti koneeseen asetettua makukapselia, ja yhä sen läpi alla odottavaan kuppiin. Makukapselit voivat sisältää mitä tahansa jauhetusta kahvista tai teestä kaakaoon, maitojauheeseen ja mausteisiin. Niinpä kapselikoneilla voi peräjälkeen valmistaa suhteellisen laajaa kirjoa erilaisia kuumia juomia.

Meillä Suomessa on näkyvästi esillä ainakin kolme laiteperhettä: kaksi Nestlén merkkiä, Nespresso ja Dolce Gusto, sekä Pauligin Suomen markkinoille lanseeraama Cupsolo, joka pohjautuu saksalaiseen K-fee -järjestelmään, jonka pohjalta myös Starbucks on rakentanut kuluttajakotimerkkinsä Verismon. Cupsolo-laite näyttäisi olevan käytännössä Pauligin logolla varustettu K-fee Preferenza, mutta merkin alla myytyjen kahvikapselien ainakin sanotaan olevan Pauligin itsensä valmistamia eikä uudelleenbrändättyjä geneerisiä K-fee -nappeja. Nimet ovat suomalaisille tuttuja: Presidentti, Juhla Mokka, Parisien, Tazza jne.

Perinteinen kahvi ei ole Cupsolon ominta alaa. Juhla Mokat, Presidentit ym. muistuttavat vastaavasti nimettyjä suodatin- ja pannukahveja vain etäisesti. Espresso-kapselit sen sijaan tuottavat hyvinkin kelpoja kupillisia ja niinpä latet ym. espresso-pohjaiset kahvijuomat toimivat mukavasti. Myös erilaiset mausteiset juomat, kaakaot ym. maistuvat verraten mainioilta ja syntyvät kätevästi. Oma suosikkini on suhteellisen vapaamielisesti kahvin ja kaakaon yhdistävä Moccachino, kun taas Rosmariini pitää eniten Chai Lattesta, jota voi valmistaa toki myös kotikonstein. Myös tämän syksyn uutuusmaku Glögi on yllättävän toimiva. Taisimme yhtenäkin iltana onnistua imemään yli puoli paketillista glögikapseleita, vaikka ovelasti arvuuttelumakuinen Blossakin odotteli avaamattomana pöydällä.



Kahvin valmistaminen Cupsololla on luvatusti erittäin näppärä ja nopea toimenpide, mutta jälkihoitoa on jonkin verran: valuma-astia on niin pieni, että sitä pitää olla tyhjentämässä parin kupillisen välein, jos huuhtelee laitteen ohjeiden mukaisesti joka välissä eikä kerää huuhteluvesiä erilliseen kuppiin. Myös tyhjien kapselien keräysastia täyttyy yllättävän äkkiä, ja sen tyhjentäminen kahvin- ja kaakaonjämäisistä kapselinkuorista on hieman sottuista. Silloin tällöin kapseli pääsee myös valahtamaan käyttämättömänä laitteen läpi roska-astiaan, mikä ärsyttää ja on selvä suunnitteluvirhe laitteessa, jonka myyntivaltti on nimenomaan kätevyys.

Kenelle ja millaiseen käyttöön Cupsolo siten sopii? Perinnesuomalaisen suodatinkahvin keittäjäksi Cupsolosta ei ainakaan nykyisillä kapseleilla vielä ole, mutta erikoiskahvit maistuvat uskottavilta ja syntyvät keneltä tahansa helposti, ilman aiempaa kahvikonekokemusta. Ammattibaristan ja espresso-keittimen kanssa ei tietenkään olla samalla sivulla, mutta kuka tahansa saa Cupsololla aikaan huomattavasti parempia espressoja ja cappuccinoja kuin kouluttamaton tai kokematon barista kahvilan huippulaitteillakaan.

17 Comments:

At 24/10/13 23:16, Anonymous Anonyymi said...

Yleensä en sekaannu mihinkään blogilahjuksta kertovaan juttuun mutta kahvi on pyhä asia.

Onhan noissa kapselivehkeissä puolensa ja puolensa. Kunnon espressoa ja cappucinoa koskaan maistamaton voi olla laitteiden tuotoksiin tyytyväinen ja ne saattavat sopia työpaikkojen kahvikoneiksi perinteisten suodatinkeittimien tilalle tai rinnalle. Moniin ravintoloihin, hotellin baareihin ja baristattomiin kahviloihin kunnon automaattivehje, esim. Jura, johon laitetaan oikeita papuja sisään, on todella hyvä vaihtoehto.
Kapselikoneessa sitoutuu valmistajan kapseleihin, tiettyyn kahvivalikoimaan ja usein hyviä irtopapuja paljon heikkolaatuisempaan kahviin. Roskaakin tulee valtavasti.

Hyvästä kahvista kiinnostuneen kannattaa hankkia pieni mylly ja laadukkaita papuja ja mahdollisesti pressokannu/Eva Solo tai Chemex suodatinkeittimen lisäksi. Seuraava askel on sitten linkkaamasi Silvia-Rocky-pari.

Nespresso, a bad substitute for espresso...

 
At 25/10/13 07:16, Anonymous Anonyymi said...

Enpä ole koskaan ennen jättänyt kommenttia vaikka kovasti tykkäänkin lukea blogianne. Nyt on kuitenkin pakko. Kapselikoneen huono puoli on hyvin samanlainen kuin kaiken muunkin pikatuotteen - se on erittäin roskaavaa ja käyttää hirveästi resursseja turhaan.

Vielä pitää huomauttaa että niin kuten edellinen kommentoija mainitsikin, Nespresso ei ole vain huono korvike oikealle kahville vaan myös yhden maailman epäeettisimmän yrityksen tuote. Se, että sillä sattuu olemaan kone joka perustuu juuri kertakäyttökulttuuriin ja muoviin pakkaamiseen ei tule minkäänlaisena yllätyksenä: yritys ei ole koskaan tuntenut minkäänlaista sosiaalista vastuuta mistään.
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan kaikessa, oli vain vielä pakko lisätä tämä henkilökohtainen mielipide tuosta Nestlestä. Anteeksi tämä tälläinen avautuminen, jo hieman nolottaa.

 
At 25/10/13 08:20, Blogger Rosmariini said...

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssanne. (Tai erikoiskahvien makuun en osaa ottaa kantaa, kun juon kahvini edelleenkin perinteisellä tavalla tehtynä.)

Minua muutenkin turhauttaa tässä ajassa tällaiset rinnakkaislaitteet. Vaikka on jo läppärit ja muut, pakko saada rinnalle vielä samaa asiaa tekevät padit ja tabletit. Sama juttu näissä kapselikahvikoneissa.

Ja esim. pussitee on sen verran pikainen tuote muutenkin, että teen pakkaaminen kapseliin tuntuu vähän omituiselta.

 
At 25/10/13 08:41, Blogger Pippurimylly said...

Jätettähän noista tulee kyllä valtavasti, eikä kapselikahvi ole millään mittarilla ainakaan halpaa. Eikä siitä hinnasta taida kovinkaan suuri siivu mennä alkutuottajille, vaan nimenomaan suurille yrityksille. Ilman muuta irtopapu, hyvä mylly ja pressopannu tai Silvian tyyppinen perushyvä koti-espressokeitin tuottavat aivan eritasoisen tuloksen. Niiden käyttöä - ja varsinkin myllyn ja espressokoneen yhteispeliä - vaan pitää jonkin aikaa harjoitella ennen kuin hyviä shotteja syntyy toistettavasti. Kapselikoneiden myyntipointti lienee juuri se, että kuka tahansa saa mukiinmenevää jälkeä tietämättä kahvista sen kummempaa. Yhteiskuntamme hätäisyyden ja heti-kaikki -lähtökohdan luomien tarpeiden täyttämistä siis.

 
At 25/10/13 09:40, Blogger Virpi said...

Kapselikeittimen tuotosten laadusta ei oo kokemusta, koska en ole moista vielä koskaan missään maistanut, mutta tulipa mieleen, että mulla ois niitä Pauligin pyytämättä ja yllättäen lähettämiä kapseleita kotona (jos eivät oo menneet jo vanhaksi), voisin joskus roudata ne teidän käyttöön kun en minä niillä mitään tee :)

 
At 25/10/13 09:46, Blogger Rosmariini said...

Tosiaan, mikähän niissä mahtaa olla säilyvyys. Yhdet napit taisivat ainakin sisältää silkkaa MAITOA! :D

(Mietin muuten sinua just, kun olen tänään töissä tässä teidän naapurustossanne. Aivan uusi paikka, melko jännittävää.)

 
At 25/10/13 10:47, Blogger Heidi said...

Musta ois kiva kokeilla juuri tuollaista yksinkertaista kapselikonetta, koska juon kahvia kotona vain viikonloppuaamuisin ja silloin haluaisin jotain erikoiskahvia. Mutta siis helposti, koska en ole mikään kahvihifistelijä ja muutenkin makuni ei ole kovin vaativa ;) Toistaiseksi en ole kuitenkaan jaksanut hankkia kapselikonetta, kun pöytätila on muutenkin vähissä kaiken maailman laitteiden takia. Moccamasterilla siis mennään ja tavallista kahvia keitellään :)

 
At 25/10/13 10:54, Blogger Virpi said...

Minäpä tarkistan sen säilyvyyden ja otan asiakseni toimittaa ne teille käyttöön, jos ovat vielä kelpoisia :)

Rosmis: Oo, nyt mää jäin miettimään, että missä oikeen oot! Ja siis työpaikan vai kodin naapurustossa?!

 
At 25/10/13 14:20, Blogger Rosmariini said...

Heidi: Minä teen kotona aina Reko-reilunkaupankahvia pienellä pressopannulla, mutta salaa haaveilen perinteisestä suodatinkahvinkeittimestä. Niissä on niin mukava se kahvin tippumisen ääni ja se loppurutina. :D

Virpi: Kodin lähellä. Talossa, jossa on pieniä patsaita edessä. :)

Ps. Ei minua haittaa käyttää vähän vanhentuneitakaan tuotteita.

 
At 25/10/13 17:50, Blogger Virpi said...

Ens kesänä oli vasta päiväys, joten voin hyvin kiikuttaa ne tässä jossakin välissä teille :)

 
At 25/10/13 17:51, Blogger Virpi said...

Ja joo, sitä paikkaa mietinkin, kun en keksinyt muuta loogista paikkaa, jossa voisit olla lähellä kotia!

 
At 26/10/13 12:38, Blogger Rosmariini said...

Tai voishan sen härvelinkin panna vaihtoehtoisesti kiertämään. :)

 
At 29/10/13 12:15, Anonymous Anonyymi said...

Mä vaihdoin juuri mutterikeittimen aeropressiin ja olen tyytyväinen. Nopeasti ja halvalla onnistuu hyvä kuppi kahvia. Muovituubi maksaa 30e ja 350 suodatinta neljä puntaa amazonista. Olen painanut tuubista läpi kaikenlaista niin espressosta ihan suodatinjauhatukselliseen juhlamokkaankin ja hyvää on. Cappuccinoihin maidon vaahdotan ikean 1,5e maidonvaahdottimella ja näin on erikoiskahvikone opiskelijabudjetilla.

 
At 4/12/13 14:28, Blogger imlacking said...

Mä oon pitänyt noita kahvikoneita jotenkin turhakkeina tai sellaisina, etten itse ainakaan tarvitse. Nyt viime aikoina on tullut kuitenkin olo, että olisi sellainen ihan kiva ja oli outoa, kun miehenikin innostui sellaisesta ja katselee hintoja netissä ja kaupassa. Saa siis nähdä koska meidän keittiöön kahvikone ilmestyy. Ei oikein olla vielä varmoja millainen kone hankitaan jos sitä edes meille tulee. mä oon jotenkin ton Cupsulon kannalla, mutta saa nähdä.

Pari vuotta sitten, kun noi Cupsulot tuli, oli täällä Sittarissa jotkut maistajaiset. Tuli kuitenkin olo, että aika turhake se on. Se oli joskus joulun aikaan ja tosi monilla oli niitä kärryissään. Tuli vain olo, että kohta ne on kirpparilla myynnissä tai parin vuoden päästä löydetään se käyttämöttänä kaapin perältä.

Ei silloin mennytkään kuin joku pari kuukautta, kun näin noita Cupsuloita kirpparilla. Tuli mieleen, että joku ostanut ja samantien huomannut ettei tarvitsekaan tai sitten joku saanut joululahjaksi. Onhan toki sellaisia jotka muutenkin ostaa ja vie samantien kirpparille myyntiin.

 
At 6/12/13 11:04, Anonymous Anonyymi said...

Olen tehnyt espressoni itse vuosikaudet Europiccolalla ja voin sanoa jo osaavani sen puolen. Harrastukseksi Cupsoloista ei ole, mutta on asialla toinenkin puoli.

Kuka tahansa pystyy tekemään tyydyttävän espresson osaamatta mitään. Se on edistystä. Kupillisen hinta puolittuu, kun tilaa kapselit Saksasta laitteen valmistajalta. Silloin se on jo kilpailukykyinen.

Roskaa tulee, joskin siinä suurin synti on se, että se on sekaroskaa. Määrällisesti sitä ei paljoa ole, vain pienemmissä erissä.

 
At 29/12/13 10:09, Blogger Unknown said...

Tuli sitten joululahjaksi hankittua tuollainen Pauligin Cupsolo Tokmannilta. Jo 10 vuotta pressokahvia juoneelle on ihan kiva aamuisin pöräyttää lapsille kaakaot ja vanhemmille espressot ilman suurempaa vaivaa - vaivattomuus kaiketi tuon vempaimen suurin etu onkin.

Espresso on kieltämättä hyvää ja Tazza-kaakao maistuu mikrossa ensin lämmitetyn maidon päälle valutettuna tytölle paremmin kuin Oboy't.

Sain veljeltäni "State of art" Espressokeittimen jokunen vuosi sitten, mutta se on kaikkea muuta kuin vaivaton kaikkine höyryn- ja paineen säätöineen. Lisäksi pannun lämpeneminen ja paineen kehittyminen vie aikansa. Ei sitä jaksa aamuisin.

Cupsolo-kapselit ovat tietty kalliita, tosin niin on pavutkin perinteiseen suodatin kahviin verrattuna. Suodatinkahvissa pääsee muutaman sentin kuppihintaan (5-7 euroa kilo) , kun pavuista jauhettuna kupillisen hinta on 3-10 senttiä. (10-40 euroa kilo).

Cupsolo-kupillisen hinta on 36-86 senttiä (5,8-6,9 euroa 8-16 annosta)! Kahden aikuisen perheessä paketillinen meni neljässä päivässä, joten aivan halpaa puuhaa ei tuo ole.

 
At 29/12/13 12:12, Blogger Rosmariini said...

Tuo makuasia kiinnostaa minua siinä määrin, että pitäisi ottaa asiaksi järjestää nyt alkuvuodesta sokkotesti kapselikahvin ja normiespresson välillä. Voisikohan mukaan ottaa vielä mutteripannunkin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails