maanantaina, syyskuuta 23, 2013

Kahdeksan vuotta myöhemmin


Pastanjauhantaa täyttää tänään kahdeksan vuotta. Perinteiset synttärikemut jäivät tänä vuonna väliin, mutta jospa vuoden (tai viimeistään kahden!) kuluttua ehtisi taas paremmin juhlistamaan.

Melkoisen monta ruokaohjetta on tullut tässä vuosien mittaan testattua. Suurin osa niistä on päätynyt kokeiluun houkuttelevan kuvan perusteella, niin myös nämä paahdetut tomaatit:

Tomaatti-sienipaistos (Panning the Globe -blogista)

ciabattaa tms. leipää siivutettuna
oliiviöljyä
10-12 luumutomaattia (halkaise pituussuunnassa)
n. 24 herkkusientä (huuhtaise ja poista kannat)
8 valkosipulinkynttä (kuori ja viipaloi pitkittäin)
6-8 timjaminoksaa + jokunen oksa koristeluun
suolaa
mustapippuria myllystä
24 kalamataoliivia (viipaloi pitkittäin ja poista kivet)
1 pieni punasipuli (kuori ja puolita sipuli, viipaloi puolikkaat ohuiksi siivuiksi)

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja kuumenna grilli (tai parilapannu). Sivele leipäviipaleille oliiviöljyä ja grillaa niihin grillirannut. 1-2 minuuttia per puoli lienee sopiva aika; varo polttamasta. Aseta leivät sivuun odottamaan tarjoilua.
Levitä 3 rkl oliiviöljyä laakean vuoan pohjalle. Ripottele vuokaan valkosipulit ja timjaminoksat. Lisää tomaatit leikattu puoli ylöspäin. Ripottele tomaattien pinnalle 1 tl suolaa ja muutama myllytys mustapippuria. Kippaa tomaatit sitten kumoon niin, että leikattu pinta tulee vuokaa vasten.
Levitä 2 rkl oliiviöljyä toisen vuoan pohjalle. Pyörittele sieniä vuoassa niin, että niiden pinta tulee sopivan öljyiseksi. Käännä sienet lopulta niin, että leikattu varsipuoli tulee alaspäin. Ripottele sienten päälle ½ tl suolaa ja pippuria.
Paahda tomaatteja n. 1½ tunnin ajan. Minulla sienet ja tomaatit mahtuivat uunissa samalle tasolle, mutta voit esim. paistaa sieniä ylä- ja tomaatteja alatasossa 45 minuutin ajan ja sen jälkeen vaihtaa niiden paikkaa. Jos tomaattivuoassa on vielä tämän jälkeen liikaa nestettä, paahda niitä pitempään (esim. vartin verran). Sienet kärähtävät helposti, joten niitä kannattaa pitää silmällä.
Lisää siivutettu sipuli ja oliivit kuumaan vuokaan tomaattien sekaan ja sekoita varovasti. Sekoita myös sienet varovasti tomaattien sekaan.
Aseta tomaattipaistos ja paahdetut leivät tarjolle. Koristele timjaminoksilla.

26 Comments:

At 23/9/13 06:31, Blogger Makustelija said...

Onnittelut kahdeksasta vuodesta. Teidän reseptikokeilujenne ja mahtavien kuvien innoittamana on omakin kokkailu muuttunut näiden vuosien aikana. Lämmin kiitos erinomaisesta blogista.

 
At 23/9/13 06:49, Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut myös Tansanian suunnalta! Alunperin Jyväskylässä opiskellessani törmäsin blogiinne ja ohjeenne ovat sen jälkeen ilahduttaneet monia ystäviä ja kauniimman sukupuolen edustajia itseni ohella. Pitäkää hyvä boogie ja taso niin kauan kuin jatkatte blogin pitoa! :)

 
At 23/9/13 07:32, Anonymous annemi / 52 weeks of deliciousness said...

Onnea kahdeksanvuotiaalle blogille ja kiitos monista hyvistä resepti-ideoista :)

 
At 23/9/13 07:39, Blogger Virpi P. said...

Onnittelut kaikkien ruokablogien äidille! Ainakin minulle olitte ensimmäisiä ja edelleen takuuvarma herkkujen lähde. Ja taas tuli sellainen ohje, joka menee meikäläiseen kuin häkä.

 
At 23/9/13 07:45, Blogger Heidi said...

Onnea onnea! Kahdeksan vuotta on huima aika :) Kiitos inspiraatiosta!

 
At 23/9/13 08:09, Blogger Virpi said...

Harmi että juhlat jäi tällä kertaa väliin, mutta juhlitaan pikkujoulujen ohessa sitten vaikka vähän tätäkin merkkipäivää!

Onnea Suomen ykkösruokablogille, se te ootte aina ainakin mulle <3

 
At 23/9/13 09:34, Blogger Tuplaespresso said...

Epätrendikäs ruokablogi onnittelee :)

Pastanjauhantaa on Suomessa synonyymi sanalle ruokablogi.

 
At 23/9/13 09:45, Blogger Nanna said...

Pastanjauhantaa. THE Ruokablogi!
Paljon, paljon onnea hienosta kasista!

 
At 23/9/13 10:02, Anonymous Elina (aka emma) said...

Onnea ihanalle synttärisankarille!!

 
At 23/9/13 10:23, Blogger Andalusiana said...

isosti onnea pitkän linjan pioneerilla :-)

 
At 23/9/13 11:47, Anonymous Hanna said...

Uujeah, onnea Pastikset!

 
At 23/9/13 11:52, Blogger Rosmariini said...

Kiitoksia kaikille! On tämä niin mukava tilanne verrattuna kahdeksan vuoden takaiseen, kun silloin ei ollut vielä tietenkään tutustunut keneenkään blogikaveriin/kommenttilaatikon kävijään. Aivan yksikseni intoilin silloin ensimmäisenä päivänä tomaateista ja kaikesta muustakin. Ja kahdeksan on lisäksi lempinumeroni. :)

 
At 23/9/13 12:14, Blogger Milla said...

Onnittelut 8-vuotiaalle inspiroivista vuosista! Pikkujouluja kovasti jo odotellen.. ;)

 
At 23/9/13 12:23, Blogger Rosmariini said...

Joo, juhlistetaan sitten samalla kaikkien blogien blogisynttärit samalla kertaa. :D

 
At 23/9/13 13:43, Blogger Mona said...

Paljon onnea kunnioitettavasta blogi-iästä ja edelläkävijyydestä!

 
At 23/9/13 15:38, Anonymous Pata said...

Komeaa meninkiä jo 8 vuoden ajan! Onneksi olkoon!

 
At 23/9/13 16:47, Blogger Milma said...

Onnea kahdeksan vuotiaalle ! ja jatkakaahan virlä pitkään :)

 
At 23/9/13 17:17, Blogger Merituuli said...

Onnea hienolle blogille! Oishan niitä synttäreitä toki voinut juhliakin taas ;).

 
At 23/9/13 18:25, Blogger Jael said...

Mahtavat onnittelut blogimaailman konkarille! Oma blogini täyttää just 5 vuotta mutta sehän on vasta tarhalainen tähän koululaiseen verrattuna;D

 
At 23/9/13 18:30, Anonymous Jonna said...

Komeat kahdeksan vuotta takana. Pitkään olitte ainoa ruokablogi, jonka olemassaolon edes tiesin.

Vuosia olen nauttinut hyvistä teksteistä ja perinteistä ruokakuvausta kunnioittavista kuvistanne. Onnea!

 
At 23/9/13 20:55, Anonymous Anonyymi said...

Olette olleet aivan tähtiä alusta asti! Teidän kokkaukset oli ihan ekoja, joita aloin lukea tällä välineellä. Ja aloin luottaa makuunne, eli ei ole tarvinnut säätää mitään, kun tekee sen, mitä te olette havainneet ja toteuttaneet. Kiitos suuri!

 
At 23/9/13 21:48, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Onnea tokaluokkalaiselle! Ens vuonna alkaa enkku, ihan jännittää mitä herkkuja se tuo tullessaan :)

 
At 23/9/13 22:00, Blogger Rosmariini said...

No jopahan oli railakkaat synttärit (not). Nukahdin töistä tultuani sohvalle ja heräsin vasta nyt. Melkoisesti univelkaa, kun on takana niin tiiviitä ja kiireisiä viikkoja.

Kotiharmi, joo. Vau. Tuo on nyt varma merkki siitä, että vuoden päästä P-jauhantaa lähtee valloittamaan maailman. Onneksi tässä on vuosi aikaa hioa englanninkielistä ilmaisua kuntoon. :D

 
At 25/9/13 06:20, Blogger Anna-Mari said...

Paljon onnea 8-vuotiaalle! :)
Pastanjauhantaa on ensimmäisiä ruokablogeja, joihin tutustuin aikoinaan ja stä kautta addiktoidun myös. Kiitos siis inspiraatioista tähänkin asti!

 
At 27/9/13 14:28, Blogger Heidi - Kärähtäneet said...

Onnea 8-vuotiaalle, hieno saavutus! :)

 
At 14/10/13 00:51, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Nenna ja Heidi! Kyllähän tämä saavutukselta tuntuu, kun niin moni tutuksi tullut blogi on harmillisesti hyytynyt matkan varrelle.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails