torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Soija-hunajalohi

Vakaana pyrkimyksenäni on syödä säännöllisesti kalaa. Uudenlaista uunilohiohjetta etsiskellessäni löysin tällaisen aasialaisvivahteisen lohiohjeen, johon tykästyin välittömästi.

Tässä soija kohtaa hunajan, ja parhaat ruokaohjeet ovat perinteisesti juuri niitä, joissa vastakkaiset maut tapaavat toisensa.

Soija-hunajalohi foliossa

2 lohiperhosta
pari kevätsipulia, reiluihin paloihin vinoittain viipaloituina
2 rkl hienonnettua inkivääriä
2-4 murskattua valkosipulinkynttä
pari salottisipulia, viipaloituna

kastike:
2 rkl paksua, makeaa soijakastiketta (alkuperäisessä ohjeessa Yuen Chun thick caramel sauce)
2 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta (light soy sauce), tai enemmän, maun mukaan
loraus sakea (tms.)
öljyä (folion voitelemiseen)

koristeeksi:
sitruunanviipaleita
paahdettuja seesaminsiemeniä

Laadi ensin alumiinifoliosta molemmille lohiperhosille sopiva pesä. Ota foliota vähintään kolme kertaa lohenpalojen kokoiset arkit, jotta osan voi taitella myöhemmin nyytin kanneksi. Levitä folioille ruokaöljyä ja aseta lohipalat folioiden päälle. Sekoita kastike, maista, ja lisää vielä soijaa, jos on tarpeen. Levitä kastiketta reilusti lohen päälle. Tee sama toiselle puolelle. Aseta kevätsipulit, valkosipulit, inkivääri ja salottisipuli lohen päälle.

Taittele folion laidoista kalanpalojen ympärille parin-kolmen sentin korkuiset reunat ja sulje paketit sitten kääntämällä ylimääräinen folio löysästi kalan ylle. Nyyteistä ei tarvitse tehdä ääritiiviitä – kevyt suojapeite riittää tällä kertaa. Alkuperäinen ohje käskee vielä puhaltamaan pillillä pakettiin, meiltä tämä vaihe jäi väliin.

Paista nyyttejä uunipellillä tai vuoassa noin 175-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia riippuen lohipihvien paksuudesta. (Omassa uunissamme kypsyminen kesti vähän kauemminkin.) Nouki lohi uunista ja leikkaa tai kääri folio varovasti lohipihvien päältä. Koristele annokset lopuksi seesaminsiemenillä ja sitruunalla. Sitruunasta puristettu mehu kypsyttää lämmintä kalaa vielä hiukan, mutta jos et halua kalaasi ylimääräistä hapokkuutta, jätä sitruunakäsittely väliin. Tarjoa esim. riisin kanssa.

10 Comments:

At 7/3/13 07:43, Blogger Sini said...

Hmm, näyttää tosi herkulliselta! Lohiohjeita ei koskaan tunnu olevan liikaa.

 
At 7/3/13 08:32, Anonymous Huli/Meanwhile in Longfield.. said...

Kuulostaa herkulliselta! :P

Mun ehdoton lohiresepti on soija-inkiväärilohta seesaaminuudeleilla. Bongasin reseptin The Culinarista blogista ja sitä on syöty meillä jo monen monta kertaa. Suosittelen!

http://www.lily.fi/juttu/soija-inkivaarilohi-ja-seesaminuudelit

 
At 7/3/13 08:43, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

soija on hyvä mauste lohelle, mulla blogissa samantyyppinen appelsiinilohi jossa maut myös kaukoidästä. siinä vain makea appelsiini antaa sen vastakohdan suolaiselle soijakastikkeelle.

 
At 7/3/13 10:11, Blogger Virpi said...

Uuu, kuulostaa herkulta! Mä en olekaan aikoihin tehnyt uunissa lohta, pitäis varmaan lähiaikoina. Jotenkin itämaiset maut on pyörineet mielessä viime aikoina, joten täähän ois vastaus molempiin!

 
At 7/3/13 15:10, Blogger Rosmariini said...

Voi, kuinka houkuttelevia linkkivinkkejä. Herkullisia lohihetkiä luvassa tulevina viikkoina!

(Jouduin laittamaan sanavahvistuksen päälle spämmitulvan takia... saas nähdä, saanko tätä kommenttia ikinä ihmisten ilmoille vai jäänkö arpomaan sopivia kirjaimia kovinkin pitkäksi aikaa.)

 
At 7/3/13 18:08, Blogger Jael said...

Nami nami! Olen tehnyt vähän tuon tapaista kalaa,tosin en lohella,kun se on niin pirun kallista täälläpäin.

 
At 13/3/13 23:11, Blogger Emilia said...

Oi, kuulostaapa ja näyttääpä hyvältä! Tätä pitää ehdottomasti testata. Lohiohjeita ei tosiaan ole koskaan liikaa.. :)

 
At 15/3/13 21:12, Blogger Rosmariini said...

Ja ihan omaottamat kuvat! :D

 
At 16/3/13 19:19, Anonymous Anonyymi said...

Oi, mitä herkkua oli! Makeana soijana käytimme ketjap manis -soijaa ja hyvin toimi. Lisäkkeenä kokeilimme bataattimuusia (kun sitä teki niin mieli ja arvelin sopivan makumaailmaan)ja olikin hyvä yhdistelmä. Olkoonkin, että menee vähän toisiin maailmankolkkiin... Kiitokset herkullisesta ohjeesta, teemmme taatusti toistekin!

 
At 25/5/13 20:40, Anonymous Anonyymi said...

Artisoakka: Teimme tänään ja kuten Anonyymikin totesi, herkkua oli!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails