sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

Maailman maistuvimmat pikkusyötävät


Viikko sitten pidettiin oululaisten ruokabloggaajien kevätmiitti, ja nyt se on virallista: täkäläiset kotikokit tekevät oikeasti maailman maistuvinta ruokaa. Lisäksi he onnistuvat löytämään ruokiinsa harvinaisen maistuvia tomaatteja, mikä heille myöskin eduksi lasketaan.

Nousin heti alkuillasta seitsemänteen taivaaseen, kun nappasin suuhuni iltaa emännöineen Virpin päällystämän ruissipsin. Täytteessä oli muun muassa kylmäsavuhärkäleikkelettä, punasipulia ja smetanaa. Lisäksi Virpi oli ahkeroinut pöytään vastaavanlaisen lohitäytteen sekä Stout-lihapataa. Ohjeita löytyy täältä.

Virpin vara-aviomies oli puolestaan pujotellut vartaisiin broilerinmaksaa, jonka oli onnistunut paistamaan suorastaan suussa sulavaksi.




Kokkien ja Pottien Hannele valloitti sydämeni minitortilloilla, joiden päällä oli aivan mahdottoman maistuvia tahnoja ja tomaatteja.

Sittemmin olen käyttänyt aikaani haaveilemalla myös paahdetuista kikherneistä. Mainiota rouskuteltavaa!


Kokkaava Kotiharmi toi paikalle paitsi oman ihastuttavan itsensä myös täydellisen herkulliselta maistuvaa parmankinkkuun käärittyä marinoitua vuohenjuustoa.

Ja sitten se hunajakakku!



Aina takuuvarma Insinöörikeittiö panosti tällä kertaa maistuvaan kasvisruokaan: tarjolla oli Kellerin linssisalaattia ja tomaatti-avokaado-lime-chili-punasipuli-korianterisalaattia. Jos saisin valita autiolle saarelle yhden ruokalajin mukaani, voisin vaikka taipua tuohon tomaatti-ihanuuteen.

Lisävirkistyksenä oli tarjolla appelsiini-kanelisorbettia.







Siinä vaiheessa kun luulee jo saavuttaneensa kaiken mahtavuuden, pääsee vielä maistamaan Sokerikukkasten Kardemumman leipomia ääriherkullisia kuppikakkuja eli virallisemmin Lemon & poppyseed cupcakes. Aivan mahtava sitruunaisuus!

Jos tekee mieli vaikka pääsiäispöytään jotain kaunista ja keväistä, leipokaa ihmeessä näitä:



(Kuvat taattua Instagram-laatua.)

15 Comments:

At 24/3/13 13:42, Blogger Nanna said...

Aivan erinomaista tarjottavaa siellä Oulusa. Näemmä aina.Nam.

 
At 24/3/13 13:53, Blogger Rosmariini said...

No on varmasti siellä Seinäjoellakin! :) Voi kuinka mielelläni muuten tulisin sinne kesämiittiin (matka ei ole pitkä!), mutta k.o. viikonloppu on varattu jo toisen tapahtuman järjestelyihin.

 
At 24/3/13 14:13, Anonymous r1ksu said...

Harmi kun ei päästy mukkaan :/ ja unohin totaalisesti vastata tekstariisi, oltiin niin lomafiiliksissä. Pittää tässä katella ghettolan blogimiitin hetkeä. Mukava ois jos olisi vähän pidemmällä kevät, että saataisiin weber esille.

 
At 24/3/13 14:18, Blogger Virpi said...

Nyt tuli nälkä kun noita kuvia katsoi! Ollaan me hyviä :D

 
At 24/3/13 14:20, Blogger Rosmariini said...

Riksu: Ensin ne pakottaa perustamaan blogin ja sitten ne käskee järjestää vielä miitinkin. :D

Virpi: Kyllä! Etuoikeutetuksi tuntee itsensä, kun pääsi tuota kaikkea maistamaan.

 
At 24/3/13 14:23, Anonymous r1ksu said...

Kauheeta kiristystä :D

 
At 24/3/13 14:28, Blogger Rosmariini said...

Älä ota paineita. Voidaanhan me pitää kesällä vaikka piknikki. Jos nyt tänä vuonna aurinkokin vaikka paistais!

 
At 24/3/13 17:00, Blogger Kotiharmi Kokkaa said...

Olihan herkut!!! Kaikki muu oululainen osaaminen (se joku mikälie haitekki) jää näiden rinnalla ihan jäläkeen :)

 
At 24/3/13 17:31, Anonymous annemi said...

Vau, upeita herkkuja :) oli varmasti maistuva tapaaminen!

 
At 24/3/13 20:31, Blogger Rosmariini said...

Kotiharmi: Oikeasti, jos saisin valita teikäläisen seuran&kokkailujen <=> oululaisen (tai minkään muunmaalaisenkaan) IT-sovelluksen tai koodinpätkän välillä, niin ei tarvitsisi pahemmin miettiä!

Annemi: Tervetuloa vaan joskus mukaan!

 
At 24/3/13 22:48, Anonymous Tiina - Fanni ja Kaneli said...

Onpa ollut pöytä täynnä herkkuja! Olen itse hurahtanut noihin rouskuteltaviin kikherneisiin. Pikkunaposteltavat on parhaita!

 
At 25/3/13 19:27, Blogger Kirsikka said...

OihJaVoih =P Kuola valuu, kun näitä kuvia katsoo. Ihania herkkuja olette saaneet maistella!

 
At 27/3/13 19:04, Blogger Rosmariini said...

Kyllä. Ja voi mahdoton, kuinka houkuttelevilta nuo alimman kuvan leivonnaiset näyttävät. Ja se maku!

 
At 6/4/13 14:23, Anonymous Anonyymi said...

Löytyykö siihen herkulliseksi mainostettuun tomaatti-avokado-lime-chilijne salaattiin jotain reseptiä? Kiinnostaa sen salaatin maustaminen/kastike. :)

 
At 7/4/13 10:47, Blogger Pekka said...

Kuulemma ihan fiiliksen mukaan limemehua, oliiviöljyä, sormisuolaa, mustapippuria, tuoretta chiliä ja balsamicoa (tai muuta viinietikkaa). Sinne vaan kulhoon mausteina niin ei oo varsinaisesti vinaigretti :P

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails