keskiviikkona, maaliskuuta 27, 2013

Kahdeksan ruokablogia ja asiaa

Vegemisiä-blogi heitti ilmoille haasteen, josta tuli hyvin nostalginen olo. Ennen muinoin osallistuin kaikenlaisiin meemeihin yhtenään! Kiitos siis vegemisille tästä.

Tässä kiertävässä haasteessa pitää:
1. Kiittää haasteen antajaa.
2. Jakaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tästä haasteesta.
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

Aluksi mietin, etten keksi ketään haastettavaa, mutta tästä saan toisaalta hyvän tekosyyn kirjata ylös sellaisia kiinnostavia ruokablogeja, joihin en (luullakseni) ole aikaisemmin linkittänyt. Näitä kannattaa lukea:

Kotihippi ja Leipuri

Myrkynkeittäjä

Puutarhan ja hellan välissä

Huhmare

Hyvää ruokaa ja annoskateutta

Herneetkin rokkaa

Kärähtäneet

Hella & houkutus


Ja tässä näitä satunnaisuuksia:

1. Suhtauduin erittäin epäilevästi uusimpaan The Hobbit: An Unexpected Journey -elokuvaan (mietin, miten niin lyhyestä kirjasta saa kolme kunnollista elokuvaa). Siinä vaiheessa, kun olin elokuvaa katsellessani vuodattanut kupillisen kyyneleitä, olin valmis muuttamaan mielipidettäni.

2. Kyynelkanavat avautuivat siinä vaiheessa, kun Bilbo Baggins totesi: ”I miss my books...”

3. Olen aina ollut paatunut lukutoukka. Haaveilen leppoisien ihmisten lukupiiristä, jonka kokoontumisiin saisi liittyä myös lautapelejä ja syötävää.

4. Olen kova addiktoitumaan, ja teen asioista pakkomielteitä itselleni. Onneksi osa pakkomielteistä on positiivisia. Kuntosalilla käymiseenkin voi näköjään jäädä koukkuun.

5. Olen kehittänyt pakkomielteen parin viime kuukauden aikana myös The Big Bang Theory -tv-sarjaan.

6. Lempivärini on vihreä. Joskus aiemmin se oli violetti. Paras ruoka on kuitenkin punaista.

7. Olen luullakseni tunnetumpi pastanjauhajana kuin vaikkapa oman ammattini harjoittajana, mutta en edelleenkään tiedä täydellistä pastaohjetta. (kuvassa arkista vuohenjuustopastaa viime joulukuulta)

8. Leivon tässä blogatessani pannupizzaa.

10 Comments:

At 28/3/13 11:38, Blogger Mona said...

Kiitos linkityksestä ja kuitti - vastailen heti kun kerkeän! :)

 
At 28/3/13 12:03, Blogger Rosmariini said...

Ei mitään paineita. On mahtanut itsellänikin jäädä muutama haastevastaus tässä vuosien mittaan väliin. :)

 
At 28/3/13 12:23, Anonymous Anonyymi said...

Hyvää pääsiäistä!!!
En voi olla kommentoimatta tuota pakkomielle-kohtaa.... SAMA TÄÄLLÄ!
Meillä on jo puhelimessakin Sheldonisms-apps.

Rauhaisaa ja ruokaisaa pyhäaikaa!
Terv.TiV

 
At 28/3/13 12:37, Blogger Rosmariini said...

No vaikka Fun With Flags! <3

Leppoisaa pääsiäistä myös TiVilään!

 
At 28/3/13 19:08, OpenID hyvaaruokaajaannoskateutta said...

Kiitosta vaan haasteesta! Ensimmäinen blogi"urallani" :)

 
At 29/3/13 09:11, Blogger ulla said...

Kiitti ja kuitti Huhmareesta!
Hyvää pääsiäistä!

 
At 29/3/13 18:44, Blogger Heidi - Kärähtäneet said...

Samat sanat täältä, isot kiitokset haasteesta! Palailen asiaan, kunhan saan vastaukset mietittyä :) Mukavaa pääsiäistä!

 
At 23/4/13 19:04, Blogger Rosmariini said...

Jee, mukava vakoilla vastauksia. :)

 
At 2/5/13 19:57, Anonymous Anonyymi said...

uus hyvä blogi! http://evastanyt.blogspot.fi/

 
At 4/5/13 20:23, Blogger Little Miss Chatterbox said...

Olisiko tuohon vuohenjuustopastaan jotai linkkiä tarjolla? Ei arkistojen aarteistakaan löytynyt :/

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails