torstaina, tammikuuta 24, 2013

Pitapizzat

Tänään oli hyvien uutisten päivä. Pastanjauhantaa pinnisti Cisionin tämänvuotisessa ruokablogilistauksessa ällistyttävästi sijalle 1. Täytyy myöntää, että meidän molempien ensimmäinen reaktio oli lajia ”miten tämä on edes mahdollista”.

Mutta mikäs siinä. Etenkin kun pääsi samalle palkintopallille huipputyyppien kanssa: onnea siis Campasimpukka ja Siskot kokkaa.

Toinen hieno uutinen oli tietenkin se, että merkkari palaa Fazerin karkkivalikoimiin. Olen varovaisen toiveikas, koska karkkifirma lupailee käyttää valmistuksessa alkuperäistä reseptiä.

Sen verran paljon noita tuli 80-luvulla syötyä, että uskoisin muistavani, miltä merkkari silloin maistui. Kriittinen raatimme palaa asiaan, kunhan karkkeja kaupan karkkihyllyltä maistaakseen saa.

Ja sitten vaikka itse asiaan eli tämänkertaiseen arjen pelastajaan. Pitapizzoihin sain idean kaverilta, joka oli tehnyt näitä illanistujaisiin sekä kreikkalaisena että italialaisena versiona. Minä innostuin tietenkin enemmän kreikkalaisesta ohjeistuksesta, joka menee yksinkertaisimmillaan näin:

Kreikkalaiset pitapizzat

kaupan valmiita pitaleipiä (halkaistuna)
punaista (ja vihreää) pestoa
kalamataoliiveja
fetakuutioita
minitomaatteja
kreikkalaista jogurttia
(basilikaa ym. mausteita)

Kasaa täytteet pitaleipäpohjan päälle: pesto alimmaiseksi jogurtti päällimmäiseksi. Paista parissasadassa asteessa.

Pitapizzoihin voi toki laittaa täytteeksi mitä mieleen tulee, esim. lammaspizzojen tapaan punasipulia, juustoa ja tomaattikastiketta. Ja paistettujen pizzojen pinnalle tsatsikia.

34 Comments:

At 24/1/13 19:06, Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut! Paljastaisitteko vielä tuon italialaisen täytteen ohjeen?

 
At 24/1/13 19:08, Blogger Heidi said...

Nää on helppoja ja hyviä! Itse olen käyttänyt tässä kreikkalaisessa täytteessä oliivien sijasta tapenadea ja jättänyt myös peston pois. Toimii hyvin niinkin :) Jugurtti pizzan päällä on todella hyvää!

 
At 24/1/13 19:10, Blogger Jael said...

Mahtavasti onnea upean sijoituksen johdosta! Pitapizzat ovat tosi käteviä;usein tuli tehtyä sellaisia kun poika oli pieni ja aikaa oli vähän;D

 
At 24/1/13 19:16, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Onnea täältä perintöprinsessalta :D

 
At 24/1/13 19:19, Blogger Rosmariini said...

Näille huippunopeille ohjeille on ollut taas melkoisesti käyttöä. Kiireiden piti vähentyä vuodenvaihteessa, mutta nyt tammikuussakin on ollut mukavasti deadline-painetta. Puolivalmisteet on pop. :)

Italialaiseen versioon tulisi näköjään tomaattikastiketta, juustoraastetta, tölkitettyä latva-artisokkaa, tomaattia ja mozzarellaa (ilmeisesti palamozzarellaa, kun juustoraaste oli mainittu erikseenkin). Uunissa 200 astetta n. 10 minuuttia ja sen jälkeen kaprismajoneesia(?) ja rucolaa päälle.

 
At 24/1/13 19:20, Blogger Rosmariini said...

Ja pssst. Campasimpukka: eikö vaan kannattanutkin perustaa oma ruokablogi? :)

 
At 24/1/13 19:24, Anonymous Anonyymi said...

Onnea 1. paikasta, se kuuluu kiistattomasti teille.
Vinkkinä voin kertoa, että Merkkari mix pussi on Lidlissä tarjouksessa maanantaina 28.1.

 
At 24/1/13 19:26, Anonymous Anonyymi said...

tuo toimii muuten kaupasta saatavien rieskojenkin kanssa, rieskapitsoja itse meinaan virittelen yllätysvieraille. Nopeaa ja helppoa!

 
At 24/1/13 19:28, Blogger Rosmariini said...

Joko merkkareita siis on myynnissä?! Minä luulin, että vasta helmikuun puolella! Just söin vähän supersalmiakkia, että jaksaisin odottaa paremmin ensimmäistä merkkarihetkeä. :)

Kaupan rieska onkin muuten tähän ohjeeseen erinomainen idea!

 
At 24/1/13 19:32, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Rosmariini, kyllä se on kirkkaana mielessä, mistä se inspiraatio alunalkaen lähti:D Muuten, teilläpäin on ihan superviikonloppu tulossa Oulussa, on Kosmisia Parapäiviä, Keppihevosten esteratsastuksen SM-kisat ja vielä Eläkeläiset esiintyy! Tosi paha valita, mutta kai me mennään Eläkeläisiä kuuntelemaan, kun on liputkin jo valmiina .D

 
At 24/1/13 20:00, Blogger Rosmariini said...

Pastanjauhantaa oli päivällä hetken aikaa Oulun ykkösuutisia yhdessä parapäivien kanssa. Sen kunniaksi voisi melkein ilmoittautua keppihevoskisaan (tosin oma ketteryyteni on sitä luokkaa, että kompastuisin takuulla ensimmäiseen esteeseen). :D

Huikea on ollut kyllä tuo teidän blogimatkanne! Voi, kun muutkin (alkuun)-anonyymit kommentoijat saisivat siitä inspiraation. :)

 
At 24/1/13 20:14, Blogger Rosmariini said...

Lisää pikaisia ohjeita löytyy naapuriblogeista: Soppakellarin riistarullat.

 
At 24/1/13 22:32, Blogger Nanna said...

Onnea Jauhantapajalle. Still number one! ...sitähän mä oon aina sanonu....

 
At 24/1/13 23:29, Blogger Rosmariini said...

No mutta ei sen pitäis silleen mennä, kun on kuitenkin vaikka kuinka monta suomalaista ruokablogia, jotka on saaneet viimeisen vuodenkin aikana aikaiseksi niin paljon kaikkea hienoa ja inspiroineet vaikka kuinka monia ihmisiä... semmoiset vaikka kuin Kaikki äitini reseptit!

 
At 25/1/13 00:06, Blogger Nanna said...

Ihan totta, Rosmariini. On hienoa olla täällä listalla, mutta hienoja blogeja on Suomessa paljon, ja aina listauksista riippuen osatkin vaihtelevat. (Tietysti tämä on mun mielestä ehkä se paras listaus, kun oon näin korkialla)

Mutta siis, Pastanjauhantaa, koska se on myös eka blogi johon tutustuin, tulee aina olemaan mun personal-all-time-favourite!

 
At 25/1/13 08:19, Blogger Virpi said...

Olen samaa mieltä kuin Nanna - että te ootte aina mun ykkösblogi <3

 
At 25/1/13 09:06, Blogger Rosmariini said...

Näillä kommenteilla on mukava aloittaa perjantaipäivä. :)

Tuossa Cisionin listauksessa on se hyvä puoli, että siinä on oikeasti pohdittu myös blogin käsitettä: "Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa."

 
At 25/1/13 12:46, Blogger Nelle said...

Joo, onneksi olkoon jauhantapaja :) Mukavaa seistä teidän perästähiihtäjänä :) Ja joo, paljon on erilaisia listauksia ja kaikille on minusta paikkansa. Ja kuten Nanna sanookin - tietty parasta oli, että pääsimme mekin näin hyville sijoille ;) Nojoo - ihan kivaa että erilaisia mittareita on. Myös se oli minusta ihan hauskaa, että Cisionin listauksessa olivat mukana ei-kaupallisten talojen blogit. Eli tavallaan samassa sarjassa kirjoittelevat :)

 
At 25/1/13 16:39, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

kyllä siitä ohuesta pitaleipälättysestä sitten on moneen!

 
At 25/1/13 17:25, Blogger Rosmariini said...

Nelle: Joo, kyllä Cisionilla on käytössään täydellinen algoritmi! Muidenkin mittaajien kannattais käyttää just samaa. :D

Herkkusuu: Iskender-kebab on muuten hyvää: siihenhän voisi myös leikellä pitaleivästä paloja!

 
At 25/1/13 21:51, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Kippis ja onnea! Skoolaisin merkkaripussilla, jos semmoista olis jo tarjolla :)

 
At 26/1/13 14:44, Blogger Rosmariini said...

Kiitos! Onkohan Oulussa muuten salmiakkiyhdistystä. Jonkinlainen suklaanystävien liitto ainakin taitaa olla olemassa, mutta minä en niin siitä suklaasta.

 
At 26/1/13 20:48, Blogger Unelmaa leipomassa said...

Näyttää erittäin maukkaalta! Onnea myös sijoituksestasi!

 
At 27/1/13 21:02, Blogger Mausteinen Manteli said...

Onnea sijoituksesta, hienoa! Herkullisen näköisiä nuo pizzat, tosi kivaa illanistujaistarjottavaa. Niitä ohjeita ei ole koskaan liikaa.

 
At 28/1/13 14:13, Blogger Virpi said...

Ei taida olla kuin tämä valtakunnallinen salmiakkijärjestö vain: http://salmiakki.fi/

 
At 29/1/13 10:36, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

niin jäi vähän tyngäksi toi edellinen viesti kun nopea sormi tapansa mukaan sain pätkittyä sen lopun...mun piti onnitella hyvästä sijoituksestakin!

 
At 31/1/13 14:53, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

saitte täten nyt myös juuri saamani kiertävän ruokablogihaasteen. http://lautasella.blogspot.fi/2013/01/lisaa-herkullisia-ruokablogeja.html

 
At 3/2/13 22:59, Anonymous Manna said...

Aivan ihania! Jogurtti toimi vallan loistavasti, vaikka ennen uuniin lykkäämistä hieman epäilytti..kertaheitolla suosikeiksi!

 
At 7/2/13 15:06, Blogger Unknown said...

Tätä on kokeiltava :p tinde4.blogspot.com

 
At 8/2/13 19:27, Anonymous Anonyymi said...

Onnea :)

Merkkareita maistettu ja hyvälle maistuvat :)

 
At 9/2/13 12:43, Blogger Unknown said...

Onnee oikein urakalla. Hyvä blogi ansaitsee tunnustusta. Ja noi pizzat: Yami!

 
At 12/2/13 18:42, Anonymous Taina Lampela-Helin said...

Valioluiokan onnittelut Suomen TOP 1 ruokablogille!

 
At 14/2/13 13:13, Anonymous Kieku said...

Hei, onnittelut täältäkin! Olisi hienoa saada teidät ja muutkin bloggaajat mukaan Kananmuna-reseptikisaan. Lisätietoja täältä: http://karppisiskot.wordpress.com/2013/02/10/nyt-alkaa-kiekun-kananmuna-reseptikisa/

 
At 16/2/13 16:21, Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut!!! :) pitsat näyttää tosi herkulliselle. <3

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails