lauantaina, marraskuuta 10, 2012

Tarte Tatin se vaan ei onnistu


Jos jokin on vaikea, niin Tarte Tatin! Sitä on yritetty useamman kerran, eikä se onnistu ihan millään. Edellisellä kerralla meni puukapustakin poikki, kun torttua yritettiin houkutella irti kumotun kattilan pohjasta takomalla tällä nyt siis jo edesmenneellä kauhalla hellävaraisesti kaikin voimin.

Puukauhauhrin vaatineesta tortusta oli kulunut jo sen verran aikaa, että toimeen uskaltauduttiin uudelleen, mutta eipä tulos ollut paljon lohdullisempi tälläkään kertaa.

Aluksi tottelin netistä etsittyä, lupaavannäköisen kuvan perusteella valittua ohjetta orjallisesti ja sulatin paistinpannulla ensin voita, minkä jälkeen ryhdyin sekoittamaan siihen sokeria. Sokeri ei liuennut eikä edes lähtenyt sulamaan millään, vaikka levyä posotti miten kuumalla. Tuloksena oli kiintoaineensa pannun pohjalle tiputtanutta ja siten tavallaan kirkastettua voita, jossa kellui ujoja sokerisaarekkeita.

Kun pannu oli kihnutettu puhtaaksi (olihan se sokeri sen verran sulanut sitten kuitenkin, että se jäähtyessään tarttui ilkeästi pannun pohjaan), googleteltiin hieman ja jatkettiin pimeää matkaa. Tällä kertaa pohjiksi otettiin Jamien ohjeistus, jossa sokeri sulatettiin ensin ja voi lisättiin vasta sitten.

Kuumensin Jamien viitoittamalla tavalla pannulle ripoteltua sokeria, jonka sekaan oli lorautettu hieman rommia. Calvadosta senkin olisi pitänyt olla, mutta kun tippaakaan juomatonta Calvadosta ei äkkihätään löytynyt, arveltiin kevyen, hedelmäisen rommin sopivan omenoille. Nyt näytti jo paljon paremmalta. Sokeri suli mukavasti ja lopuksi sekaan nokareistettu voikin tuntui sekoittuvan saumattomasti.

Paistelin omenalohkoja sokeri-voi-viinakastikkeessa hyvän tovin, välillä yhteen kertaan kääntäen, minkä jälkeen painelin päälle valmiiksi paistinpannun kokoon kaulitun piirakkataikinan ja laitoin pannun uuniin, henkeäni pidätellen: joko nyt onnistuisi?

No ei onnistunut. Kumoamisen jälkeen kakku tuli kyllä tällä kertaa ihan houkuttelematta alas, mutta repeillen ja irvistellen. Ilmeisesti sokeri-voi-seosta oli liian vähän ja voin määrä oli liian pieni? Yksi kuvauksellisehko (ja jopa melko maukas) kulma tortussa kuitenkin onnistui tällä kertaa olemaan, kuten yläkuvasta voi ymmärtää.

Ihmiset! Miten ihmeessä te Tarte Tatinin teette? Paljastakaa!

40 Comments:

At 10/11/12 11:05, Anonymous Anonyymi said...

Tervehdys!
http://www.livtv.fi/ohjelmat/sikke-ruokaa-rakkaudella/reseptit/viihde/resepti-jakso-13-helppo-tarte-tatin siinä linkki ohjeeseen jota itse käytän ja olen erittäin hyväksi havainnut :) ei noudattele juuri sitä perinteistä ohjetta kirjaimellisesti mutta hyvää on ollut joka kerta eikä koskaan ole epäonnistunut! Itse teen sen ihan torttuvuokaan (siis siihen samaan johon aina kesällä leivotaan mansikkakakun pohja :) ). Suosittelen kokeilemaan :)

Ahkera lukijanne Essi

 
At 10/11/12 11:09, Blogger Riikka said...

Mä olen tehnyt Ruokatorstain ohjeella valurautapannussa, myöhemmin kyllä vaihtanut tavallisen sokerin muscovadoksi tai fariinisokeriksi, niin karamellisoituu mukavammin. Ruokatorstain ohjeessa tehdään itse myös se taikina, mutta senhän voi tietty korvata valmiilla voitaikinallakin.

Teitkö tarte tatinin siis kattilassa? Mä luulen, että valurautapannulla hoituu kyllä helpommin irroittelu.

 
At 10/11/12 11:14, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Minulla on käytössä (siis pari kertaa kokeiltu) Emile Henryn keraaminen tarte tatin-vuoka, joka soveltuu kaasuliedelle. Siinä aluksi sulatetaan voi ja sokeri yhteen ja sitten asetellaan omput kyytiin, taikina päälle ja uuniin. Vähän vaisunväriseksi on jäänyt minulla, muttei ole tarttunut kiinni. Aussien Master Chefissä tekivät tatinia ekalla kaudella ja siitä apinoin vinkin, että ennen kumoamista torttua pyöräytetään (anteeksi jos tulee härski mielikuva) kämmenellä, siis kokeillaan onko se irrallaan ja se toimi kyllä ihan hyvin.

 
At 10/11/12 11:28, Anonymous Anonyymi said...

Olen itse tehnyt jo pari kertaa HS:n reseptillä: http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/Tarte+Tatin+eli+Tatinin+sisarusten+omenatorttu/a1349757287311

Tässäkin torttu tehdään erilliseen vuokaan.

Ethän unohda calvadosta tarjoiltaessa :)

 
At 10/11/12 11:48, Anonymous Anonyymi said...

Moi! Vähän aikaa sitten BBC:n tuottamassa Great British Bake off -ohjelmassa tehtiin Tarte tatin: http://www.bbc.co.uk/food/recipes/marys_tarte_tatin_89344. Näytti (muka) helpolta. En itse ole kokeillut. Kiitän samalla hyvästä blositanne, jota olen seurannut jo parisen vuotta. T: Eeva

 
At 10/11/12 12:18, Anonymous Anonyymi said...

meillä tehdään Välimäen v.2008 julkaistussa kirjassa olevalla reseptillä. Itse en ole siinä yleensä onnistunut, kun laitan rasvaa ja sokeria liian vähän. Mies noudatti ohjetta ja onnistui hyvin, vaikkei muuten juuri leivo. Valurautapannua käytetään ja valmistaikina päälle.
t. blogianne seuraava, pollo limonellonne rakastaja

 
At 10/11/12 12:24, Blogger Sini said...

Minä olen tehnyt tälläisellä ohjeella ja joka kerralla on onnistunut (en yhtään muista mistä resepti on peräisin...). Ohjeessa sulatetaan sokeri sulatettuun voihin, en tiedä mikä teillä siinä meni pieleen. Tsemppiä uusiin yrityksiin! Tarte tatin on niin hyvää! :)

 
At 10/11/12 13:56, Blogger Merituuli said...

Me ollaan tehty tällä ohjeella onnistuneesti http://sillasipuli.blogspot.fi/2011/09/postresin-tarte-tatin.html

MUTTA. Kun on maistanut Postresin tarte tatinia (kuten uskon teidänkin tehneen) laatutaso nousee niin voimakkaasti että omatekemistä ei vaan millään saa samanlaisia.

 
At 10/11/12 14:15, Blogger Pekka said...

Isossa scanpanissa olen Kellerin ohjeella (tosin omenat neljänneksiksi eikä puolikkaiksi tuntunut helpoimmalta) ja harras karamelisointi päälle.

http://kitchen.cabal.fi/2011/05/kisastudioevasta.html

 
At 10/11/12 16:01, Anonymous pinea said...

Valurautapannun nimeen vannon minäkin! Mahdollisesti samalla reseptillä kuin Riikka, sillä omani olen napannut aikoinani Hesarin sivuilta. Toimii todella hyvin. (Ja calvados sopii ihanasti omenille!)

 
At 10/11/12 16:37, Blogger Jael said...

Omasta tarte tatin-kokemuksestani on hurjan pitkä aika,eikä sekään päättynyt täydellisesti,ei ainakaan ulkonäön suhteen,mutta maku oli loistava.Pitäisi kyllä taas kokeilla...

 
At 10/11/12 17:54, Anonymous Geranium said...

Minä olen tehnyt tarte tatinia ruokatorstain ohjeella
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/Tarte+Tatin/a1349753532456
Teen piiraan valurautaisessa, le creusetin matalassa padassa
http://cookware.lecreuset.com/cookware/product_3-1%2F2-qt.-Braiser_10151_-1_20002_10074
(Ilman kantta toki...) Yhden kerran onnistuin polttamamaan voi-sokerin kun en vahtinut seosta vaan erehdyin tekemään jotain muuta samalla, mutta muuten tuolla reseptillä on kyllä lopputulos ollut taattu.

 
At 10/11/12 18:52, Anonymous Anonyymi said...

Tää on nyt tylsä vinkki mutta Kotiruokaa keittokirjan uudemmassa painoksessa muutaman vuoden takaa on hyvä ohje, sillä onnistuu aina kunkhan muistaa keitellä karamellin tarpeeksi kasaan ennen hedelmälohkojen lisäämistä. Täällä on käyty niin suomaliset, amerikkalaiset, englantilaiset kuin ranskalaisetkin ohjeet läpi mutta tää on tullu todettua parhaaksi. Ja täällä ranskassa on parhaiten paikallisille kelvannut tuolla kirjan ohjeella. Ja tuo pohjataikina tuossa kirjassa on ihan paras. Samoin on onnistunut tuolla Yksinkertaiset yhdessä kirjan ohjeella.

 
At 10/11/12 20:08, Blogger Minna Vuo-Cho said...

Meillä isäntä vaan yksinkertaisesti paistaa omenoita sokerin ja kanelin kera pannussa. Peittää pannun valmiilla voitakinalla ja lykkää uuniin. Ihan uskomatonta herkkua ja vielä hyvännäköistäkin.
Itse en ole vielä kokeillut, joten siitä lopputulemasta en sitten tiedäkään mitään. Näyttää helpolta...

 
At 10/11/12 20:56, Anonymous Anonyymi said...

Voisiko omenalajike vaikuttaa lopputulokseen millään tavalla?

 
At 10/11/12 21:23, Anonymous Anonyymi said...

Minulla alkoi aikoinaan sokerin sulatus onnistua vasta ammattikokin antamalla vinkillä: ihan tavallinen kidesokeri kylmälle pannulle, minkä jälkeen neste (vesi tai calvados tai jokin muu)kaadetaan sokerin päälle ja sen annetaan imeytyä rauhassa. Sitten pannu liedelle ja näpit irti sokerista. Se sulaa parhaiten ja tasaisimmin, kun malttaa antaa olla sekoittamatta yhtään millään kauhalla tai haarukalla. Pannua voi vähän heilutella jos siltä tuntuu ja tarvittaessa nostaa hetkeksi ylös levyltä/liekiltä. Kun kaikki sokeri on juuri sulanut, vähennetään lämpöä, lisätään voi ja sitten vasta sekoitetaan.

Tarte Tatinin teen isoäidiltä perimälläni valurautapannulla ja käytän pieniä omppuja puolikkaina. Ne pysyvät parhaiten kasassa. Lohkoiksi leikattuina omenat helposti muusaantuvat ja tarttuvat kiinni. Omput karamellisoitumisen jälkeen kupera puoli pannua kohden, sen päälle taikina ja koko höskä uuniin. Valmiiksi paistettuna ennen kääntämistä tuolla Campasimpukan ohjeella pyöräytetään ja varmistetaan, että se ei ole tarttunut mistään kiinni pannuun.
Kyllä se siitä.

t. kokkikuutonen

 
At 10/11/12 23:44, Blogger Tusla said...

Intopiukeana seuraan täällä kaikkia vinkkejä, meilläkään ei toistaiseksi ole vielä suuronnistumista tatinin tätien leipomusten suhteen. Muutamat ärripurrit on aiheen äärellä päässyt suusta. Ja parit voi-sokeriseokset palaneet pohjaan...

Jaettu tuska = pienempi tuska :D

 
At 10/11/12 23:45, Blogger Tusla said...

Vai tuettu Jaska? :)
Aika puujalkaa.... :D

 
At 11/11/12 08:43, Anonymous Rouva Raadelmasta said...

Jamie Oliverin ohjeella olen saanut onnistumaan:
http://rouvaraadelma.com/2011/10/07/tarte-tatin-ja-pieni-kahvipoyta/

Kovin karamellisoituneeksi omenakerrosta ei voi kehua, mutta sen varmaan voisi taannehtivasti korjata sokeri+töhötin-kombolla. Hyvää Tatinin sisarusten omenatorttu kuitenkin oli.

 
At 11/11/12 09:07, Anonymous Anonyymi said...

Minä olen tehnyt tarte tatinia monen ohjeen yhdistelmällä ja tykännyt niistä Olivierin omista jutuista; kalvadoksesta ja vaniljatangosta. Teen tortun valurautaisella paistinpannulla ja paistamisen jälkeen olen kääntänyt sen heti kuumana. On toiminut, joskin hurjan varovainen täytyy kiehuvan sokerirasvaliemen kanssa olla ettei tuu vahinkoja. HERKKU!!!

 
At 11/11/12 09:15, Blogger Aila said...

Mulla on lasinen piirakkavuoka; kinuski syntyy siinä nopsaan, ei pala helposti pohjaan kun värin muuttumisen näkee hyvin. Omenalohkot on isoja, enkä kääntele niitä. Kovin kauaa ei piirakan kannata antaa jäähtyä, silloin kumoaminen ei onnistu, veitsellä kierrän vielä reunat irti: Heleen's Hobbies: Tarte Tatin

 
At 11/11/12 12:36, Blogger Hannele said...

Yhtäkkiä alko tuntumaan, että kun kerran on tehnyt ja onnistunut Tarte Tatinin teossa, en taida toista kertaa yrittäkään:D Aloittelijan tuuria.

http://kokitjapotit.blogspot.fi/2011/03/tarte-tatin.html

 
At 11/11/12 16:11, Blogger Ruut said...

Hei, tein kesällä GLORIAssa olleella reseptillä... uuninkestävään teflonpannuun, kun mulla ei oo mitään hienouksia. Onnistui hyvin: http://kiirehdihitaasti.blogspot.com/2012/07/ranskalainen-tarte-tatin.html

 
At 11/11/12 18:00, Blogger Pippurimylly said...

Kiitos kaikille ohjeistuksista! Kyllä näillä pitäisi jo uskaltautua taas yrittämään :) Valurautaa tuntui useampi kehuvan - sepä siis otetaan alustaksi seuraavalla kerralla. Tähän asti on tosiaan tehty teräskattilassa sekä ohutpohjaisessa paistinpannussa.

 
At 11/11/12 18:21, Blogger Rosmariini said...

Eli siis valurautaa, tuettua jaskaa, calvadosta eikä kannata mennä Postresiin, jos haluaa säilyttää torttuharrastuksen kotioloissa!

 
At 12/11/12 07:58, Blogger Aron Koominen said...

Hämmästyin lukiessani: onko tarte tatin oikeasti vaikea? Ilmeisesti minulla on ollut tuuria, koska kaikilla kokeilemillani variaatioilla homma on toiminut. Kokeiltua tulee korkeintaan kerran vuodessa, joten ulkomuistista homma ei mene koskaan, eikä mitään mystistä näppituntumaa hommaan ole päässyt muodostumaan.

Aluksi kokeilin Viinilehdessä joskus vuonna x ollutta ohjetta, jonka olen sittemmin hukannut. Siinä laitettiin muistaakseni jotain 120g sekä voita että sokeria, mikä oli tolkuttomasti yli järkevän määrän. Pannulle jäi aina nestettä lillumaan lopuksi. Tosin eipä ollut irtoamisongelmia. Muita ohjeita olen netistä kalastellut sittemmin ja hyvin ovat toimineet. Viinilehden viikon viinivinkistä viimeksi mallia otin jotenkin tähän tapaan: http://sapuskalle.blogspot.fi/2012/10/vaniljainen-tarte-tatin.html

Muiden kommentteja lukiessani alkoi kuola valua: Postressin tarte tatin? Oikeastiko tuon ohje oli Master Chefissä? Ei taida onnistua itse tehtynä yhtä hyvin kuin alkuperäinen, mutta silti tuota on pakko kokeilla.

 
At 12/11/12 14:30, Anonymous Anonyymi said...

Kaksi sanaa: Eeva Kolu.

 
At 12/11/12 15:59, Anonymous Anonyymi said...

^ Tarkoitatko kenties Hesaria? Eeva Kolun omppupiirasresepteillä ei ole mitään tekemistä Tarte Tatinin kanssa ja ne saa tumpelokin onnistumaan vaikka unissaan.

 
At 12/11/12 21:51, Anonymous Anonyymi said...

Voih, täällä NIIN ymmärretään tuska! :D Erinäisten tarte tatin -kokeilujen lopputuloksena on yksi pilalle palanut paistinpannu, yksi erittäin kamalaan kuntoon tullut liesi, yksi haljennut uunivuoka, monenmonta palovammaa ja aivan liian monta epämääräistä omena/taikina/sokeri-kasaa... Miten joku niin yksinkertaiselta kuulostava voikin olla niin vaikeaa!

 
At 16/11/12 18:47, Anonymous Loviisa said...

Meillä tyttö teki koulun köksäntunnin ohjeella ja siitä tuli aivan täydellistä! Muistelen, että voita ja sokeria oli kyllä aivan älytön määrä, mutta muuten en kyllä muista mitä siihen tuli. Niin ja valurautapannussa tehtiin.

Ja miksiköhän tän kommentin edes kirjoitin, kun ei taida olla paljon hyötyä siitä, että on onnistunut ohjeella, jota ei ole antaa :D No josko vaikka kyselisin tytöltä onko ohje tallessa, epäilen kyllä kun tuosta on jo pari vuotta aikaa..

Noin yleensä koulun köksän reseptit ei ole olleet kovin kaksisia ja tämä jäikin erityisesti mieleen..

 
At 18/11/12 16:02, Blogger Tiina said...

Minäkin suosittelen Siken reseptiä (itse asiassa se on Hanna Sumarin resepti), joka löytyy myös Siken Rakastan ruokaa- keittokirjasta. Se on helppo (oikoo siis "oikeata reseptiä) ja herkullinen eikä siinä voi epäonnistua!!

 
At 19/11/12 19:46, Anonymous Anonyymi said...

En tiedä saako leipomustani kutsua Tarte Tatiniksi (silti teen niin), mutta jostakin vuosikymmeniä sitten nappasin ohjeen, jolla onnistuu aina.
Juju on se, että hellaa ei käytetä lainkaan. Voidellaan ihan tavallinen piirasvuoka, lohkotaan se niin täyteen omenia kuin mahtuu ja sitten kaadetaan päälle reilusti sokeria, omenien happamuudesta riippuen desi tai pari. Sitten vuollaan päälle voilastuja noin 100-150 gramman verran. Taikinakansi päälle ja koko komeus uuniin.
Kannen teen murotaikinasta (en kirjoita tätä reseptivihkoni luona mutta osaatte sen), enkä muista paistoaikaa - kauan se joka tapauksessa on. Tälläkin konstilla karamellisoituu, irtoaa vuoasta ja ennen muuta on helppo ja vähätöinen - kehuja on keräillyt muiltakin kuin omalta väeltä.
Kiitos mainiosta blogistanne! Mummi

 
At 20/11/12 10:48, Anonymous Janne // Reseptitaivas.fi said...

Näyttävää siitä ei saa millään mutta äärimmäisen maukas tulee kyllä joka kerta.
http://reseptitaivas.fi/reseptit/tarte-tatin

 
At 23/11/12 14:04, Anonymous Anonyymi said...

Ehdottomasti valurautapannulla kannattaa tehdä

 
At 29/11/12 00:35, Blogger Tommi said...

Mie tuosta tortusta tiiä mittään, mutta mistä löytää tuollaisen ritilän minkä päälle tuo torttua matkiva tuotos ;) on laitettu lepäilemään? Sellaista olen metsästänyt muutamasta paikasta mutta vielä ei ole löytynyt...

 
At 10/12/12 12:42, Blogger Unknown said...

Minä olen onnistunut hyvin, vaikken huippuleipurin taitoja omaakaan. Minulla on käytössäni emalipintainen valurautapannu; liekö se auttaisi siihen, ettei tartu kiinni?

 
At 10/1/13 16:32, Anonymous Anonyymi said...

Torttuihin ja piirakoihin kannattaa kokeilla Michel Rouxin taikinaohjeita. Pirullisen tyolaita, mutta useimmiten palkitsevat vaivan :)

-Tuuli

 
At 20/2/13 12:39, Anonymous Anonyymi said...

Mulla onnistui siten, että poltettuani ensin sokerin muutamaan otteeseen tajusin vähentää lämpöä. Sulatan sokerin voihin miedolla lämmöllä, enkä sekoittele. Sitten mausteet ja omenat ja unohdetaan liedelle edelleen miedolla lämmöllä. Taikina päälle ja uuniin :-)

 
At 24/2/13 21:17, Anonymous Anonyymi said...

Hei!
Oliko taalla joskus systeemi jossa oli linkitykset aikaisempiin postauksiin? Nyt niita ei loytynyt. Olen blogien suurkuluttaja ja joskus kun olen kunnolla koukuttunut johonkin blogiin, haluan lukea sita kauan liikkumalla aikaisempiin postauksiin mutta ilman linkityksia se on hankalaa.

 
At 17/3/13 12:03, Anonymous Anonyymi said...

100g voita kuutioituna
150 g vehnäjauhoja
25 g sokeria
2 munankeltuaista

5 omenaa lohkottuna
100 g ruokosokeria
50g voita

1. tee murotaikina voista ja jauhoista, lisää sokeri ja keltuaiset. Alusta palloksi, kääri muovikelmuun ja laita jääkaappiin.
2. sulata sokeri ja voi paistinpannussa, lisää omenalohkot ja paista 15 min.
3. Laita torttuvuokaan leivinpaperi ja kaada omenapaistos siihen.
4. Kaaviloi taikinasta vuoan kokoinen levy ja laita paistoksen päälle.
5. paista 20 min 200C ja jatka toiset 20 min 160C.
6. Kumoa toiselle piirakkavuoalle ja poista leivinpaperi.
Onnistuu AINA!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails