sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Arkea ja vähän juhlaakin

Pihistinpäs itselleni pitkästä aikaa hetkisen blogin kirjoittamiseen. Harmittaa, kun ei ehdi panostaa ruokapuoleen tätä nykyä juuri ollenkaan, ja blogiparkanikin on muiden kirjoitustöiden takia ihan laiminlyöty. Elämä on muutenkin ollut viime aikoina rankkojen muutosten kourissa, ja olen jopa harkinnut Pastanjauhannan lopettamista.

Mutta eihän tätä pysty lopettamaan, kun sitten en välttämättä kehtaisi mennä enää blogimiitteihin. Viikko sittenkin oli Kokkipottilassa hieno chili-ilta, jossa oli kiukkuisten drinkkien ohella tarjolla taas ihan uskomattoman herkullisia juttuja:





Mukana oli isäntäväen lisäksi edustus blogeista Soppaa ja silmukoita, Kokkeillaan, Peruspöperöä, Campasimpukka, (Diplomi-)insinöörin keittiössä, Ghetto Gourmet, Makuja kotoa ja Sokerikukkasia. Menetin kokonaan sydämeni muun muassa grilliruokagurujen filippiiniläisille ribseille. Käsittämättömän hyvää, oikeasti.

Eilen pääsin puolestani synttäritunnelmiin ja maistamaan Virpin maankuulua mascarpone-mansikkakakkua. Suosittelen vakaasti ottamaan ohjeen talteen, jos haluatte vinkkejä helppoon ja herkulliseen täytekakkuun, johon sitruuna tuo vinkeää lisämaustetta. Ylemmässä kuvassa omatekemäni punasipuli-fetapiirakka:



Elämä tarjoilee näköjään arkisen aherruksen oheen myös mukavia onnenhetkiä. Kevätaurinkokin paistaa siinä määrin, etteihän tässä tarvitse enää edes lohturuokaa. Paitsi tänään voisi syödä sunnuntain kunniaksi feta-lammaspullia sekä voissa paistettuja porkkanoita, mutta ehkä niitä ei lasketa.

25 Comments:

At 4/3/12 16:01, Blogger Virpi said...

Blogi elää kirjoittajansa mukana, ei se oo niin tarkkaa jos ei jossain elämäntilanteessa ehdi jatkuvasti päivittää. Kurjaa ois, jos kokonaan lopettaisit!

Kiitos hirveästi kokkaus- ja muustakin avusta eilen ja tietysti myös kakkukehuista :)

 
At 4/3/12 16:08, Anonymous Riksu said...

Virpi puhuu asiaa: vaikka elämä heittelee ja ei aina jaksa kirjoitella niin ei se tarkoita sitä, että pitäisi lopettaa bloggaus. Pitää taukoa ja palaa taas blogin äärelle kun siltä tuntuu.

 
At 4/3/12 16:19, Blogger Rosmariini said...

Muutosten ajat yltävät näköjään tänne kommenttilaatikonkin puolelle. Kuuluuko tämän näyttää näin kömpelöltä ja kummalliselta? Ja postauksessakin onnistuin rikkomaan marginaalin reunan, voihan höh.

Ei tuo bloggaamisen lopettaminen taida olla edes mahdollista, kun olen kuitenkin niin sydänjuuriani myöten ruokabloggaaja. Kuusi ja puoli vuotta pastanjauhamista on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. :) Ja kyllä kirjoitteluaikaakin on taas jossain vaiheessa väistämättä vähän enemmän.

 
At 4/3/12 16:24, Blogger Virpi said...

Nämä kommenttilootat on olleet nyt vähän aikaa (viikon?) tämmöisiä omituisen kömpelön näköisiä, en tiiä mistä johtuu.

 
At 4/3/12 16:31, Blogger Rosmariini said...

No hyvä, jos en ole ainoa, jolla on edessään omituiset näkymät. :) Esikatselutekstikin kiemurtaa kummallisesti tuolla sivun reunassa. Ja nuo Todista ettet ole robotti -sanavahvistukset ovat ihan hiiskatin kryptisiä!

 
At 4/3/12 17:38, Blogger Tusla said...

Komppaan Virpiä. Niinhän se menee,että blogi elää kirjoittajansa tahdissa. Soppakellarissakin oli hiljaista, kun irl oli opiskelu-, työ ja muu kaaos meneillään. Sitä tyytyväisempi sitä on sitten taas, kun elämä vähän tasapainottuu ja bloggailuunkin jää aikaa. Puhumattakaan siitä ruuanlaitosta.

Niin että stressata ei kannata, omaan tahtiin vaan.:)

 
At 4/3/12 18:28, Blogger Heidi said...

Oli kiva tavata chilibileissä! Please älä lopeta tätä huippuhyvää blogia :)

 
At 4/3/12 18:56, Blogger Rosmariini said...

Tusla: Niinhän se menee. Minusta on mukava selailla aina joskus menneitä blogikuukausia ja muistella missä fiiliksissä aina kulloinkin on elänyt. Paljon mahtuu kulissien taakse kaikenlaista. :)

Heidi: Niin oli! Jospa seuraavalla kerralla ehdittäsiin rupatella vähän pitemmästikin.

 
At 4/3/12 19:09, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Eikö teekin hyvää, että valoa on jo enemmän? Talvi on taittumassa:) Vaikka siellä teilläpäin olikin ihan hurjasti lunta!

 
At 4/3/12 19:10, Blogger Jael said...

Ihanat kuvat! Toivottavasti blogi jatkuu;kiva jos tänne välillä ilmestyy jotain...

 
At 4/3/12 19:27, Blogger Rosmariini said...

Campasimpukka: Lisääntyvä valo ja talitintit, tippuvat räystäät ja kaikki muutkin kevään merkit! <3 Kohta onkin jo kesä, ja saa tehdä tuota mansikkakakkua tuoreista mansikoista.

Yaelian: Hih, kuvat ovat tällä kertaa ihan itse ottamiani. :) Onneksi kohteet olivat harvinaisen kuvauksellisia!

 
At 4/3/12 19:30, Anonymous Anonyymi said...

Olisiko noihin herkullisen näköisiin juhlaruokiin saatavilla reseptejä?
Minä samalla kiitän blogista ja toivon jatkoa. Vaikka en ole aikaisemmin antanut palautetta, luen tätä blogia viikoittain ja yleensä uusia ruokia tehdessäni katson ensin teidän sivuiltanne, löytyisikö täältä hyvä resepti. Kiitos!

 
At 4/3/12 20:17, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Tsot tsot, top tykkänään nuo lopettamispuheet! Minä sain kerran lahjaksi Positiivisuutta savolaisittain -kirjan "Kompastuminen voep topata kuatumisen". Siinä on kasapäin hyviä ja hauskoja viisauksia ja yksi sopii kyllä Rosmis sulle: "Sinnoot kuule hyvä tyyppi, ootko tietonen? Mänjpä päevä miten tahhaasa, se tottuus pittää kutisa. Piä mielj korkeella ja niä asijat oekeessa valossa. Ja hyvin pyihkii." Eikä ne bloggauskatkokset haittaa, täällä me kieli pitkällä jaksetaan oottaa pitempiäkin aikoja :)

 
At 4/3/12 20:17, Blogger Nelle said...

Blogin on vaan pakko elää kirjoittajansa mukana, ei siitä muuten tule mitään. Välillä on muuta ja sitten taas ehtii. Vuoden päästä on taas erilainen tilanne meilläkin kun I alkaa jo jutella mukavia :)

Ja jos susta tuntuu, että kuuden vuoden pastanjauhamisen jälkeen pitää keksiä jotain uutta, niin minä ainakin lupaan seurata sinua mahdolliseen uuteen blogiinkin! ...Sillä sitä en usko että kokkaamista ja kirjoittelua voisit kokonaan lopettaa :)

 
At 4/3/12 21:18, Blogger Rosmariini said...

Anonyymi: Mukavaa, kun kommentoit! Nuudelisalaatin ohje on Pioneer womanilta, tainnuttavan herkulliset soppashotit ja vuohenjuustomousse löytyvät Kokkeillaan-blogin arkistoista. Tuo fetapiirakka oli yksinkertainen: pohjalla karamellisoitua punasipulia (karamellisointivaiheessa sokeria ja viinietikkaa vastamakuja antamaan) ja päällä murusteltua fetaa.

Kotiharmi: Snif, olen nyt ihan tippa linssissä täällä. :) Minä olenkin muuten miettinyt, mikä saattaisi olla sinun huumorintajusi ja rentoutesi salaisuus. Mutta ilmeisesti olet imenyt ahkerasti vaikutteita tuosta savolaisesta positiivisuudesta!

(Minäkin olen muuten ainakin kahdeksasosaksi savolainen, vaikkei ehkä uskoisi tämmöisestä jäykästä länsisuomalaisesta.)

Nelle: No en oikeasti kyllä voisikaan. Kirjoittaisin vaikka salaa keskenäni, jos ei muuten. :)

 
At 4/3/12 22:04, Blogger Nanna said...

Hei Rosmariini: Kuten blogini seinätaulussa lukee:
"Blogging is cheaper than a therapist!"

Voimahali, mihin ikinä sitä tarvittetkaan!

 
At 5/3/12 08:51, Blogger Sini said...

Aikaa bloggaamiselle löytyy varmasti jossain vaiheessa, toivottavasti ette kokonaan lopeta!

Nuo rullat näyttävät h-e-r-k-u-l-l-i-s-i-l-t-a, olisikohan niihin reseptiä jossain? Slurps :)

 
At 5/3/12 10:29, Blogger Rosmariini said...

Nanna: Samaan pakettiin voi sisällyttää varmasti myös blogin kautta saadut ystävät. Olen aika useinkin sanonut, että kukaan ei ymmärrä ruokabloggaajaa niin hyvin kuin toinen ruokabloggaaja.

Kiitos halista! Sille olikin sopivasti tarvetta. :)

Sini: Kannattaa seurailla Kokkeja ja potteja. Jospa sinne tulisi rullaohjeistusta jossain vaiheessa.

 
At 5/3/12 19:49, Blogger TiV said...

Aurinkoiset kevätterveiset!!!
Heitteleehän tuo elämä aikamoisilla aalloilla... Mutta eiköhän tässä valoa kohti mennä, vaikka lunta onkin vielä kaulaan asti!!

Ja ajattele - kohta niitä taas saa, hyvänmakuisia tomaatteja!! :)

Eilen illalla nuoriherra 8v sulkeutui huoneeseensa ja oli oveensa ripustanut aikamoisilla harakanvarpailla:
UNELMOIN - EI SAA HÄIRITÄ! KOPUTA, JOS ON ASIAA!

Unelmoidaan mekin! Kesästä, lämmmöstä ja hedelmäkärpästen pörinästä!

 
At 5/3/12 22:03, Blogger Rosmariini said...

Kypsiä tomaatteja ja unelmointia. Hmmm. Mitä sitä ihminen oikeastaan muuta tarvitseekaan? :)

 
At 5/3/12 22:41, Blogger Ketturouva said...

Toivottavasti et sentään bloggaamista jätä. Ikävää on tietysti jos rakas harrastuskin alkaa tuntua välillä taakalta kun muu elämä vie voimat. Mutta onneksi harrastuksesta voi pitää hengähdystauon ja jatkaa sitten kun tuntuu taas hyvältä - itse palasin hiljattain toiseen rakkaaseen harrastukseen, kuoroon, melkein vuoden tauon jälkeen.

Jaksamista elämän heittämiin haasteisiin!

 
At 5/3/12 22:59, Blogger Rosmariini said...

Joo, kyllä täällä sinnitellään ja jauhanta jatkuu!

 
At 7/3/12 10:35, Blogger Hannele said...

Jauhanta jatkuu - jee!

Kotiharmin lainaama savolaisopus on elämän totuuksia täynnä! Voi pojat, että siihen pitää välillä tukeutua. Tuo "kompastuminen voep topata kuatumisen" -sanonta on sitä paitsi niin totta. Joskus aikoinaan urkkapuuhissa valmentaja sano myös: jos et kaadu, et kehity. Sekin on totta paitsi urheilussa, myös muilla elämän aloilla.
Iloa ja voimaa, Rosmis!

Sinille tiedoksi, että rullien resepti on tulossa Kokit ja Potit -areenalle jahka elämiseltä ennätän :)

 
At 10/3/12 23:10, Blogger Rosmariini said...

Joo, minullakin on ollut aina mottona, että vastoinkäymisissä vahvistuu. Monta vuotta menikin elämästä niin mahdottoman hyvin, että pakko tulla takapakkiakin aina välillä.

Seuraavaa blogimiittiä ei muuten ole nyt ollenkaan sovittu!

 
At 12/6/12 19:09, Anonymous Anonyymi said...

Mitähän me sit syötäis jos Pastanjauhanta loppuis :D

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails