lauantaina, tammikuuta 14, 2012

Paras juustoruoka?

Västerbottensost-niminen ruotsalainen juusto halusi päästä yhteistyöhön Pastanjauhannan kanssa, ja koska viihdyn juustojen seurassa varsin hyvin, olin tietenkin saman tien varsin kiinnostunut. Etenkin, kun aina silloin tällöin tulee käytyä ruokakaupassa Ruotsin puolella, ja kyseinen juusto on tullut niiden reissujen ansiosta hyvinkin tutuksi.

Suomessa kyseistä juustoa saa toistaiseksi ainoastaan Stockmannilta, mutta helmikuun alussa kuulemma myös Citymarketeista. Jollakin blogimme lukijalla on mahdollisuus voittaa omakseen kyseistä juustoa sekä sadan euron arvoinen lahjakortti herkkukauppa DeliDeliin.

Voittaja valitaan reseptikisan avulla: Kirjoita tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai vaihtoehtoisesti sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseemme jonkin juustoa sisältävän ja herkulliseksi todetun ruokalajin ohje. Osallistumisaikaa on tammikuun 2012 loppuun asti, minkä jälkeen jauhantaraati valitsee voittajan.

Inspiraationa voi toimia vaikka itse tehtailemani juustopiirakka, johon sain mukavasti vastamakuja karamellisoidusta sipulista ja hiukan suolaisemmasta luomupekonista.

Sipuli-pekonipiirakka

(mukaelma Quiche Lorrainesta)

2,4 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
75 g kylmää voita, paloiteltuna
loraus kylmää vettä

4 munaa
3 suurehkoa sipulia viipaloituna ja karamellisoituna (ohje karamellisointiin löytyy esim. täältä)
noin 100 g pekonia pilkottuna
120 g juustoa raastettuna
3,5 dl kerman ja maidon sekoitusta
raastettua muskottipähkinää
ripaus suolaa ja pippuria
hienonnettua lehtipersiljaa

Sekoita jauhot, suolat ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää lopussa kylmää vettä (korkeintaan 4 tl), jotta saat taikinan kiinteämmäksi. Taputtele taikinapallo lättänämmäksi, kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi. Taputtele taikina sen jälkeen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja laita vielä jääkaappiin odottamaan täytteiden valmistumista

Pistele piirakkapohjaan haarukalla reikiä ja esipaista sitä 190 asteessa 7-8 minuutin ajan. Ripottele esipaistetulle pohjalle raastettu juusto ja kerrosta sen päälle pekonia ja karamellisoitua sipulia.

Vatkaa munat kulhossa ilmaviksi. Lisää kerma-maito, mausteet ja yrtit. Sekoita hyvin. Kippaa seos vuokaan ja nosta vuoka varovasti uuniin Paista noin 35-45 minuuttia. Anna jäähtyä puolen tunnin ajan ennen tarjoilua.

36 Comments:

At 14/1/12 20:52, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Ensin tämä eltaantunut bloggari muistelee vielä eilistä iltaa, mehevää burgeria ja loistoseuraa! Kiva kun nähtiin pitkästä aikaa!

Suolainen piiras odottaa kokoamista täälläkin. Ainekset ovat jääkaapissa. Äsken leivoin pullaa, enkä jaksanut enää samoille uuninlämpimille sitä piirasta kasata. Voipa mennä viikkokin, että saa sen tehtyä, sen verran hittaalla joskus käyn... Jos sitten kerrankin osallistuis kisaan ja sais ohjeen lähetettyä :)

 
At 14/1/12 20:57, Blogger Jaana said...

Västerbottensostia saa täältä Isolta Kirkolta myös Hakaniemen hallin Lentävästä Lehmästä.

Sitä oli pakko testata, kun jossain vaiheessa joka toisessa Halv åtta hos mig-jaksossa joku svenssoni laittoi sitä milloin mihinkin sapuskaan :-)

 
At 14/1/12 20:59, Blogger Helinä said...

Västerbottenia saa hallin ja Stockan lisäksi ainakin Käpylän Mustastapekasta (ihana kauppa!). Lempparijuusto, johon tutustuin Tukholmassa asuessani!

 
At 14/1/12 21:02, Blogger Rosmariini said...

Kotiharmi: Oli kyllä huippuhyvä burgeri (grilled cheese & onion, toim huom.), mutta seura vielä huipumpaa. Oli kyllä niin hullunkuriset jutut, että olen vielä tänäänkin hekotellut keskenäni kaikelle mahdolliselle. :)

Onneksi eltaantunutta seuraa on luvassa taas ensi kuussa. :D

Mutta joo, ilman muuta mukkaan kisailemaan.

Jaana: Oih, se Lentävä Lehmä. Sinänsä ihan hyvä, etten asu samassa kaupungissa sen kanssa. :D

Hoo: Mustapekka onkin meikäläiselle vähän tuntemattomampi. Pitäisi selvästi joskus pysähtyä Käpylässä.

 
At 14/1/12 21:13, Blogger Merituuli said...

Friteeratut juustopallot on toooosi hyviä. Ja niihin menee paljon juustoa. Merkki ja plaatu tietysti omavalintainen :).

 
At 14/1/12 21:17, Blogger Virpi said...

Minähän voisin vaikka elää pelkällä juustolla, mutta kokkailuissa oon kyllä niiden kanssa turhankin mielikuvitukseton. Pitää ryhdistäytyä, josko vaikka sais ihan kisaankin osallistuttua samalla :)

Oli kyllä älyttömän hilpeä meno eilen! Onneksi on jo seuraavat treffit kalenterissa, että pääsee taas harjoittamaan nauruterapiaa.

 
At 14/1/12 21:25, Blogger Kata said...

Juustoinen riekko- tai hirvipata

Käy sekä hirven, että riekonlihalle.

Riekkoja 4-5 kpl, pelkät täkkälihat
tai
n.kilo hirvenlihaa, mieluiten paistia, siivuina

koskenlaskijajuustoa 1 paketti
mustapekkajuustoa 1 paketti
6 dl kermaa(voi toki käyttää kevyempiäkin vaihtoehtoja!)

Tee koskenlaskijasta ja 1 dl kermasta ”liisteri”, jossa pyöräyttelet lihat.
Padan pohjalle ennen lihoja lorauta 1 dl kermaa.
Mustapekkajuustosta höylätään juustohöylällä siivuja, joilla lihat peitellään kerroksittain.
Mustapekka on hyvä laittaa hetkeksi pakastimeen kovettumaan ennen höyläämistä…

Päälle lorautetaan loput kermat.

200 C ensin 15min, jonka jälkeen asteet tiputetaan 150 C ja annetaan olla 3-4 h

Tarjoa perunoiden kera!

Melkoista jönkkiä mutta on se hyvääkin! Ja varmasti juustoista! :)

 
At 14/1/12 21:27, Blogger Rosmariini said...

Merituuli: Äh, olikohan tämä sittenkään hyvä idea. Noita juustopalloja tekisi mieli päästä maistamaan saman tien. Olisi mukava mahtua kuitenkin lempifarkkuihin vielä vähän keväämmälläkin. ;)

Virpi: Kyllä minä tietenkin osasin odottaa hauskaa iltaa, mutta en sentään uskonut nauravani itseäni ihan kokonaan tärviölle. :D Mukava kyllä, jos osallistut kisaan. Juusto saa tietenkin olla mitä lajia vaan.

Kata: Hienoa, kiitokset. Tuotakin tekisi mieli testata heti huomenna (voihan kääk).

 
At 14/1/12 21:56, Blogger Tigru said...

Juusto on hyvää ihan kaikessa (t. juustoaddikti). Mutta parhaimmillaan juusto on kuitenkin ehkä salaatissa:

Juusto kohtaa päärynän

* 1-2 päärynää
* erilaisia salaatteja (tammenlehtisalaattia, rucolaa, punasalaattia ja vuonankaalia)
* juustoa kuutioituna (voimakkaampi gouda sopii hyvin, samoin cheddar tai mieto emmental)
* leipäkuutioita (öljyä, suolaa, valkosipulia)
* paahdettuja siemeniä (pinjansiemeniä, auringonkukan siemeniä, kurpitsan siemeniä, öljyä ja hunajaa sekä suolaa)
*oliiviöljyä
'suolaa
*pippuria

Valmista ensin paahdetut siemenet. Kuumenna uuni n. 150-200 asteeseen. Kaada reilusti siemeniä uunipellille hunajan, merisuolan ja öljyn kanssa. Pellilliselle siemeniä tarvitset n. 2-3rkl öljyä, ripauksen suolaa ja 1 rkl hunajaa. (Öljyn asemesta voi käyttää voita ja hunajan asemasta jotain sokeria kuten ruoko tms). Sekoittele siemeniä välillä. Niiden paahtamiseen ei mene kovin kauaa ja ne ovat valmiita saatuaan kauniin kullanruskean värin.

Kun siemenet ovat uunissa voit aloittaa myös leipäkuutioiden valmistuksen: paloittele vaalea leipä kuutioiksi. Kuumanna öljyä pannulla. Lisää valkosipulia ja suolaa sekä leipäkuutiot. Paahda rapeiksi ja nosta jäähtymään.

Revi salaatit ja kuori sekä kuutioi päärynät. Kuutioi juustoa (reilusti). Sekoita kaikki ainekset. Lorauta joukkoon öljyä kastikkeeksi ja rouhi sekaan vielä suolaa sekä pippuria.

 
At 14/1/12 22:08, Blogger Arja said...

Meillä tykätään tästä. Ohje on Ullan Unelmilta.

5 juuston lohipiirakka (munaton)

pohja:

* 200 g voita
* 2 dl vehnäjauhoja
* 2 dl kauraisia sämpyläjauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
* 250 g maitorahkaa

pohjan päälle:

* 200 g valkosipuli-tuorejuustoa
* 150 g emmental-juustoraastetta
* 50 g parmesan-juustoa
* 1 pieni prk (70g) tomaattipyrettä

täyte:

* 250 g lämminsavustettua lohta
* ½ pkt aurajuustoa
* 100 g fetajuustoa
* 1 sipuli
* 1 tilliruukku saksittuna
* sitruunamehua muutamia tippoja

1. Valmista pohja sekoittamalla hieman pehmeä voi keskenään sekoitettuihin jauhoihin, lisää maitorahka ja vaivaa taikina tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
2. Sekoita tuorejuusto, juustoraaste, parmesan-juusto ja tomaattipyre vatkaajalla tasaiseksi tahnaksi. Levitä tahna pohjan päälle.
3. Ripota piirakan päälle lämminsavulohta, murusteltu aurajuusto, paloiteltu feta ja pilkottu sipuli. Saksi päälle vielä tilliä ja pirskota muutama tippa sitruunamehua kaiken päälle.
4. Paista piirakka uunin alatasolla +200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

 
At 14/1/12 23:42, Blogger Anna said...

Västerbotten on loistava kuorrutejuusto ja olen käyttänyt sitä useasti uuniperunoissa:

Rosamunda-perunoita paahdetaan uunissa 200 asteessa n. 45 min, tai niin kauan kunnes perunat ovat kypsiä.

Perunan sisus kaavitaan kulhoon rikkomatta kuoria, ja muussataan voin ja raastetun juuston kanssa. Joukkoon sopii hyvin tuoreyrtit, esim. salvia, timjami ja oma lempparini sitruunatimjami.

Perunankuoret täytetään uudelleen tällä muussiseoksella, vähän juustoraastetta päälle ja uuniin muutamaksi minuutiksi, että pinta saa väriä.

Muussiin voi sekoittaa myös pelkästään voita ja yrttejä, tai vaikka paistettua pekonimurua, ja lisätä juustoraastetta vain päälle.

Sopii lihan lisukkeeksi ja herkkua myös sellaisenaan.

 
At 15/1/12 00:08, Anonymous Erica said...

Meidän talouden klassikkotarjottava vieraille, piknikille tai kylään mennessä ovat nämä cheese bisquitit - jotain pikkuleivän ja sconesin väliltä. Aivan ihania!

http://whatcanmehave.blogspot.com/2010/05/cheesy-cookies.html

 
At 15/1/12 09:45, Blogger Hannele said...

Juusto sydän minä.
Minusta juusto on parasta, kun se on pääosassa. Tähän kisaan on kyllä pakko osallistua.

Sitä vaan mietin, että käyttäskö reseptissä eltaantunutta vai hilseilevää juustoa? ;)

 
At 15/1/12 11:28, Blogger .Nekku. said...

Ohjetta ei nyt valitettavasti ole antaa, mutta parhaiden syötyjen juustoruokien kärkeen ampaisi eilen Tukholman Södermalmilla, Soldaten Svejkissä nautittu paistettu juusto, seuranaan niin ikään hyvin rasvaisia ja suolaisia paistettuja perunoita sekä tsekkiolutta. Ihanata oli.

 
At 15/1/12 11:59, Blogger Rosmariini said...

Tigru, Arja, Anna & Erica: Kiitos! Tulee kyllä pikkuisen vesi kielelle noita ohjeita lueskellessa.

Hannele: Eikö hilseilevyys ollut nimenomaan se sun juttu. Että jotain oikein kypsytettyä goudaa siis. :D

.Nekku: Vähänkö kuulostaa hyvältä. Minun pitäisi itse asiassa ryhtyä muistakin syistä suunnittelemaan Tukholman matkaa.

 
At 15/1/12 12:06, Blogger Unknown said...

Uusimmassa Jamien kirjassa (30 minutes meal) oli seesaminsiemenillä kuorrutettua paistettua halloumia. Taavaallista! Itse söin sitä tomaattikeiton kanssa krutonkien sijaan. http://minnankeittokirja.blogspot.com/2011/12/taivaallinen-tomaattikeitto.html

 
At 15/1/12 13:19, Blogger Aikku said...

Parasta juustoruokaa on vaikea valita, mutta eräs on halloumisalaatti eli
salaattisekoitusta (rucolaa ehdottomasti), kirsikkatomaatteja ja paistettua halloumia. Päälle mustapippuria myllystä ja neitsytoliiviöljyä. Muuta ei tarvita.

 
At 16/1/12 19:30, Blogger Pekka said...

Philly cheesesteak provolonella? Briossijuustovoileipä? Juustofondue? Vaikea valita, pistetään Kellerin Gruyère Gougèret.

 
At 16/1/12 20:46, Blogger Rosmariini said...

Minna: Äh, pitäisiköhän ostaa tuo kirja itsellekin. Olen kovasti yrittänyt taistella houkutusta vastaan. :)

Aikku: Halloumikin on kyllä niin mainio juusto. Ja sitä taitaa olla jääkaapissakin parhaillaan.

Pekka: Saatkohan nyt etulyöntiasemaa siitä, että olen päässyt noita kakkaroita itsekin maistamaan. :D

Ehkä muutkin osallistujat voisivat toimittaa minulle maistiaisia, hmmm.

 
At 18/1/12 09:09, Anonymous Anonyymi said...

Västerbottenia myös Espoon Mankkaan K-supermarketista..

 
At 18/1/12 21:44, Anonymous laura said...

Mun käsittääkseni tuota västerbottensostia saa myös Ikeasta. ainakin aikaisemmin sitä on sieltä juurikin saanut. Tämä ei ehkä ole mikään maailman paras juustojuttu, mutta hyvää silti ja juuri tuosta juustosta tehtyä:
http://www.recept.nu/1.285484/bjorn_rallare/matbrod/mjol/foccacia_med_vasterbottensost

eli juustofocacia, jota valmistettiin halv åtta hos mig -ohjelmassa, mikä olikaan suomeksi tämä ohjelma...

 
At 20/1/12 11:03, Blogger Heidi said...

Yritin miettiä pääni puhki parasta juustoruokaa (juustot + hillot eivät varmaan ole tässä yhteydessä ruuaksi laskettavaa, kun niitä ei mitenkään valmisteta itse, siis minä ainakaan).

En nyt keksinyt muuta, kuin mango-halloum -salaatin:

http://makujakotoa.blogspot.com/2012/01/mango-halloum-kanasalaatti.html

Hyvää se ainakin on :)

 
At 20/1/12 16:12, Blogger Anni said...

Mä suosittelen eilistä pullaa paahdettuna ja päällystettynä hyvin paistetulla halloumilla ja jollain keventävällä kasviksella, esim. salaatinlehdellä! Halloumin vois tietty korvata monella, vaikka fetalla. Hyvää voita kandee laittaa kuumaan pullanpalaan (paitsi jos halloumi on tosi tosi voitatippuvaa).

Ehdoton ohje laskiaispullain jämäin tuhoamiseen!

 
At 26/1/12 00:19, Blogger Pippurimylly said...

Onpas huima nippu hyvänkuuloisia reseptejä, kiitokset! Suurella innolla ryhdymmekin nyt juustoruokia pusaamaan :)

 
At 27/1/12 21:21, Blogger Annaleena said...

Mukavaa, että Västerbottensostin saatavuus paranee. Vaikka meidän tilannetta se ei helpota vielä yhtään, kun niin lähin Stockmann kuin Citymarketkin on yli 100 km päässä. Toisaalta ehkä näin on hyvä, muuten voisi tulla herkuteltua juustoilla vähän liikaa. Nyt kaupungin juustotiskit ovat ihana irtautuminen normiarjesta, harvinaista herkkua sanoisin :)

Ehdottaisin punajuuririsottoa, jossa parmesaanin voisi hyvinkin korvata Västerbottensostilla. Risoton kruunaa gratinoitu vuohenjuusto.

Ohje löytyy blogista: http://pataporisee.blogspot.com/2012/01/punajuuren-ja-vuohenjuuston-toimiva.html

 
At 28/1/12 18:17, Anonymous Anonyymi said...

Hei, satuinpa kivasti vierailemaan, kun kilpailuaikaa on vielä jäljellä. :)

Tässä herkullinen ja yksinkertainen sipuli-sinihomejuustopiirakka:

Pohja: * 125 g voita, * 3 dl jauhoja, * 1 dl juustoraastetta, * 3-5 rkl kermaa.

Sekoita ainekset, painele voideltuun vuokaan

Täyte: * 2-3 sipulia renkaina, * 150 g sinihomejuustoa

Hauduta sipulirenkaat ja kaada vuokaan. Murenna päälle homejuusto, lisää mustapippuria ja kermaa mukava loraus.

Paistoaika 20-30 min 225 C uunissa.

Ohje on vuosikymmenten takaa äitin reseptilaatikosta. Luulen, että Pirkko Liinamaa on jossain naistenlehdessä reseptin esitellyt.

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

-Noora

 
At 31/1/12 00:03, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta taas kaikille! Nyt vaan valikoimaan muutama resepti kokeiluun. Ihan kaikkia ei valitettavasti arvaa ihan lähipäivinä testata. :)

 
At 31/1/12 20:27, Blogger Siilimys said...

Tässä yksi juustoa sisältävä resepti, jota rakastan kovin paljon. En ole törmännyt kehenkään, joka söisi ihan samanlaista. :) Annos on yhdelle.

Tarvitaan:
- Raakaa mureaa naudanlihaa (paisti, filee)
- Kourallinen macadamiapähkinöitä
- Juustoa (tässä voit valita joko miedon juuston, kuten mozzarella tai mieto valkohome, tai vaihtoehtoisesti jonkin vahvan, pähkinäisen kypsän juuston. Juuston vaihtaminen muuttaa ruuan luonnetta)
- Puolikas päärynä
- Rapeaa salaattia (mielellään osa esimerkiksi nuorta pinaattia. Myös basilika käy osaksi hienosti)
- Pätkä kurkkua
- Tuorejuustoa (piparjuurella tai wasabilla maustettuna, valkosipulillakin käy)
- Suolaa (parasta on meri- tai ruususuola, mieluiten sormisuolana)

Laita annokseen alimmaiseksi sievästi revittyä salaattia sekä kurkkua tikkuina.

Leikkaa raaka liha sopiviksi, ohuiksi suupaloiksi - tietenkin poikkisyin. Suolaa huolellisesti (raaka liha vaatii suolaa yllättävän paljon) ja laita vihannesten päälle.

Nyt on hyvä hetki pieniä päärynä ja juusto. Pilko ja sijoita kulhoon. Lisää päälle pähkinät ja sekoita varovasti.

Tuorejuustoa voi hiukan sekoitella pehmeämmäksi tai notkeuttaa kermallatilkalla. Se sijoitetaan pieneen kulhoon salaatin viereen.

Tämä salaatti on mukavin syödä puikoilla. Salaattiaineksia kastetaan maun mukaan tuorejuustoon. Piparjuurituorejuusto syntyy kivasti, kun maustamattomasta tuorejuustoon lisää wasabia (tai näin haluttaessa piparjuurimurskaa pursosta tai oikeaa raastettua piparjuurta).

 
At 31/1/12 20:30, Anonymous Sari said...

Tässä meidän perheen suosikkipiiras tai toinen niistä =) Olikin vaikea päättää, kumman tänne laitan. Kolmenjuuston päärynäpiiras vai tomaattipiiras...

Tomaattipiiras

3dl jauhoja (mitä milloinkin kaapista löytyy)
150g voita
2rkl kylmää vettä

Nypitään ainekset sekaisin. Painellaan pyöreään piirakkavuokaan ja esipaistetaan 225C noin 10min.

Täyte

5 tomaattia kaltattuna ja kuutioituna
2 sipulia silpuksi
1 valkosipulinkynsi murskaksi
öljyä paistamiseen
3rkl tomaattipyrettä
1rkl tuoretta rosmariinia
2rkl tuoretta basilikaa
1/2tl suolaa
cayannepippuria
paprikajauhetta

Kuullota sipulit, lisää tomaattipyre, paista hetki. Lisää joukkoon loput ainekset. Anna kiehua hiljalleen 15min. Kaada täyte pohjan päälle ja lisää pinnalle

3dl juustoa raasteena (mitä milloinkin, yleensä käytän wästgöta kloster svart)

Paistetaan 225C 15-20min

 
At 31/1/12 21:00, Anonymous Jonna said...

Juustot on minun suklaani eli makean sijaan minulla on juustohammas. Osallistun kisaan helpoilla juustomuffinsseilla, jotka jaksaa pyöräyttää vaikka arkena

http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2012/01/12/porisee-kuin-papupata/

 
At 31/1/12 21:54, Anonymous Kettu said...

Juustoinen silakkaherkku

> 200-300g silakkafileitä (mieluiten tuoreita, mutta pakastetutkin käy)
> reilu pötkö purjoa
> tilliä (jos tykkäät) tai/ja yrttisuolaa
> paketti koskenlaskijaa, mustaa tai punaista
> haluamaasi pipppuria (puna-, sitruuna- tai muu pippuri)

Levitä fileet leivinpaperille ja poista niistä selkäevät. Voitele uunivuoka. Pilko purjoa haluamasi määrä, reilusti kuitenkin, vuoan pohjalle. Suolaa ja pippuroi fileet sisäpuolelta, ripota tilliä vähän pintaan myös. Lado fileet kalan muotoiseksi taiteltuna siistiin ojennukseen purjopedille. Suolaa ja pippuroi ja tillitä silakat vielä nahkapuolelta. Lämmitä Koskenlaskijaa kattilassa tilkassa maitoa niin, että muodostuu paksu juustokastike. Kaada kastike tasaisesti kalojen päälle.

Tarjoa perunamuusin, keitettyjen tai lohkoperunoiden kanssa.

Vakuutan, että tätä ruokaa haluaa ottaa aina lisää, vaikka vatsa olisi kuinka täysi.

 
At 31/1/12 22:06, Anonymous Anonyymi said...

Tässä minun reseptini, käy sellaisenaan vihreän salaatin kera tai lisukkeena. Mmm. Talvi on iloista aikaa.

Juuresvuoka

1kg juuriselleriä
300g palsternakkaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
3dl kermaa
1tl suolaa
pippuria myllystä
2dl + 2dl voimakasta, raastettua juustoa, esim. Västerbotten
2dl raastettua kermajuustoa

1.Kuori juurekset, paloittele ne perunan kokoisiksi kuutioiksi. Viipaloi kuutiot niin ohuiksi kun saat. Viipaloi sipuli suikaleiksi.

2. Kaada uunivuuan pohjalle kerma, raasta sekaan valkosipulinkynnet, lisää suola ja pippuri sekä 2dl hienoksi raastettua Västerbottenia. Sekoita ainekset.

3. Kaada juurekset ja sipulit uunivuokaan ja sekoita ronskisti käsin niin että kerma-juustoseos peittelee kaikki viipaleet. Tasoita vuoan pinta ja levitä päälle loput juustoraasteet. Nostaa 220c uuniin reiluksi tunniksi. Tarkkaile että pinta ei kärähdä, vaikka aika tummaksi juusto saa tullakin.

Terveisin Hyvä pikkuvaimo

 
At 31/1/12 22:06, Anonymous emmmie said...

Voisin elää pelkällä juustolla!

En nyt oikein osaa päättää kahden hyvin juustoisen suosikkini kesken, joten laitan molemmat. Reseptit taitavat olla Siken ohjeita molemmat.

Mozzarellaterriini:
paketti prosciuttoa
500 g mozzarellaa
pari ruukkua basilikaa
2 keltaista paprikaa kuorittuna ja viipaloituna
100g aurinkokuivattuja tomaatteja
mustapippuria

1. Vuoraa uunivuoka kinkulla niin, että siivujen päät jäävät roikkumaan vuoan reunojen ulkopuolelle.
2. Lado kerroksittain mozzaviipaleita, paprikaa, mozzaa, basilikaa, mozzaa, arskatomskuja ja mozzaa.
3. Painele tiiviisti vuokaan ja käännä kinkkusiivujen päät koko komeuden peitoksi.
4. Paista 30 min 200 asteessa
5. Ota vuoka uunista ja kaada neste pois. Anna jäähtyä ja kumoa. Viipaloi ja tarjoa kera rucolan ja maalaisleivän.

Ja toinen eli juustopiiras ilman pohjaa:

300 g raejuustoa
loraus kermaa
3 munaa
6 rkl vehnäjauhoja
0-100 g sulatettua voita (juustoista ja omasta rasvakammosta riippuen)
250 g raastettua juustoa, ihan mitä vain, mutta erityisesti voimakkaampia
Mausteita oman mielen mukaan

1. Lisää sulatetun voin joukkoon muut ainekset, sekoita, laita vuokaan, päälle vielä vähän juustoraastetta ja uuniin.
180 astetta n. 30 min.

Tähän piirakkaan voi lisäillä juttuja oman mielen mukaan. Omista tekosistani on löytynyt arskatomskuja, kirsikkatomskuja, paprikaa, kinkkua, minimozzapalloja, pinaattia.. Mitä milloinkin löytyy :) Toimii ihan ilman lisäjuttukin mainiosti, kun laittaa naminamijuustoja.

nyomien hotmail.com

 
At 1/2/12 21:59, Blogger Rosmariini said...

Kiitos kiintoisista ohjeista! Minä elin eilisen illan pelkällä juustolla, kun oli pari kisareseptiä kokkailuissa. Oli kyllä aika kokonaisvaltainen kokemus. Pitää nyt vetää pari päivää henkeä ennen kuin kokkaa lisää. :)

 
At 27/3/12 12:46, Anonymous Anonyymi said...

HYVÄNNÄKÖISIÄ RUOKIA

 
At 30/8/12 16:42, Anonymous Riku said...

Västerbotten on kyllä maukasta ja niin tuntuu olevan reseptisiki! Harmi etten saa piirakan kuvaa näkymään, mutta ihan huippu maukasta se on varmasti! :P

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails