perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

Suosikkipastaa

Emme kokkaa enää tätä nykyä kovinkaan usein pastaa, mutta pastanjauhajana tulee siitä huolimatta toisinaan pohdittua pastan syvintä olemusta. Kuten sitä, mikä saattaisi olla maailman paras pastakastike.

Olisiko se vaikka Jamie Oliverin metsäsienipasta vai Bar9:n pollo limonello? Vai kuitenkin ihan tavallinen bolognese?

Monissa kokkien kehumissa pastakastikkeissa on mukana chiliä, valkosipulia ja jonkinlaista makkaraa. Niin myös tässä Kaisan chilikisareseptissä, jossa pääsi käyttämään ihan mukavasti tomaattituotteita:
Tulinen pastakastike

300 g salamia tai chorizo-makkaraa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl marinoituja artisokansydämiä
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl kalamata-oliiveja
500 g tomaattimurskaa
1/2 tl habanero-chilikastiketta
1/2 tl chilijauhetta
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
400 g tagliatelle-pastaa
parmesaanilastuja

Viipaloi salami, silppua sipuli ja valkosipulit. Paloittele valutetut
artisokat, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Paista pannussa hetki
salamia ja sipuleita. Lisää tomaattimurska. Anna kiehua pienellä
lämmöllä. Keitä sillä välin pasta.
Lisää kastikkeeseen kasvikset ja mausteet. Laita lautasille pastaa ja
kastiketta. Ripottele annosten päälle parmesaanilastuja.

Minä laitoin ruokaan chorizoa siitä huolimatta, että olen sen kanssa toisinaan vähän ymmälläni. Kuoren kanssa saa nimittäin olla tarkkana, sillä kuorellinen chorizo ei ole lautasella kovinkaan mukava. Nytkin nyhdin makkaroista kuoret pois, vaikkeivät ne kovin mielellään olisi halunneetkaan irrota. Mutta ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kertokaa kommenttilaatikossa kaikin mokomin omat pastakastikesuosikkinne, jos semmoisia sattuu löytymään.

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Dajm (tai Daim...)

Aikakauslehdissä halutaan aina tarjota lukijoille juhlareseptit jollain tavoin uudistettuina, mutta minä luotan jouluna ja pääsiäisenä enimmäkseen vanhoihin tuttuihin perusresepteihin. Niin kuin nyt punaviinissä ylikypsäksi hauduteltuun lammaspaistiin, joka maistui pääsiäissunnuntain ulkoilupäivän jälkeen ihan ylihyvältä.

Mietinkin jo, että satuinko tekemään pääsiäisenä mitään uutta postattavaa ruokaa, mutta sitten muistin uusimman suklaakokkailuni. Kokeilin nimittäin tehdä kiirastorstain iltana Dajmia, joka onkin ollut suunnitelmissa aina vuodesta 2006 lähtien.

Dajm oli joskus muinoin lempisuklaapötköni, mistä syystä minua on kiinnostanut kokeilla, miten se onnistuisi kotioloissa. (Muinaisen viehtymyksen huomaa siitäkin, että pötkön nimi on muuttunut näköjään jo vuonna 1990 Daimiksi.)

Dajmin ulkonäköön olin varsin tyytyväinen, mutta maku oli hiukan liian sokerinen eikä pohjalevy ehkä ihan tarpeeksi napsahtava. Mutta tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan:
Dajm (ohje Sekasopasta)

2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
2 rkl voita tai margariinia
1 rkl kermaa
1/2 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
150 g maitosuklaata

Laita rasva kattilaan. Anna sulaa hetken. Lisää kerma ja muut ainekset paitsi suklaa. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos leivinpaperille, laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli taikina ohkaiseksi levyksi. Toimi ripeästi sillä taikina jäähtyy nopeasti ja kovettuu kovaksi. Anna levyn jäähtyä ja kovettua. Sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa sulaksi ja levitä levyn päälle. Anna suklaan kovettua ja taittele paloiksi.

torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Amsterdam: pikkusyötävää ja salmiakkia

Piipahdimme muutaman päivän verran Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa. Huhtikuun puoliväli on oikein sopiva aika käydä kaupungissa: puut vihersivät ja voikukat kukkivat, eli meininki oli vähän samanlainen kuin täällä kesäkuun alussa.

Tupsahdimme kaupunkiin Centraal Stationilta ja jatkoimme matkaamme kohti Dam-aukiota. Siinä tuli tietenkin samalla pongailtua paikallisia ruokapaikkoja ja silmiin osui useampia Döner-kebabpaikkoja ja vlaamse frites -ranskalaiskojuja.

Kojujen ranskalaisia perunoita piti tietenkin saman tien päästä maistamaan, ja olipahan aika kamala kokemus. Kaikki perunat eivät olleet paistuneet läpikotaisin, minkä lisäksi lisukemajoneesi oli ketsuppiin tottuneelle aika tunkkaista syötävää. Lieneekö friteerausöljykin ollut vanhentunutta. Tiedän, ettei ruokaa saisi heittää pois, mutta aina ei vaan pysty syömään annosta kokonaan.

Paperituuttiin pakattavat ranskanperunat antavat varsin hyvän kuvan Amsterdamin ominaisimmasta ruokatarjonnasta. Paikallinen ruoka on tuhtia pikkusyötävää, joka sopii hyvin nautittavaksi vaikka oluen kaverina. Ja oluttahan hollantilaiset ovat perinteisesti osanneet panna.

Heineken on ollut Amsterdamissa De Pijpin kaupunginosan merkittävä työllistäjä, ja Amstel-olut viittaa vahvasti Amsterdamin läpi virtaavaan Amstel-jokeen. Vähemmän tunnettu on amsterdamilainen Brouwerij 't IJ.

Hollannin kieli on aika haastavan kuuloista, mutta tietämättäni olen osannut useammankin hollantilaisen sanan. Esimerkiksi Uniekaas-sanan loppuosa on tietenkin kaas eli juusto.

Hollantilaiset goudat ovat monien suosikkeja, ja niitäkin pääsee maistelemaan amsterdamilaisissa baareissa. Oluen kaveriksi voi nimittäin tilata vaikkapa paikallisista juustoista sekä makkaroista ynnä maksamakkarasta kootun lautasen, jossa ruokien lisukkeena tarjoillaan vahvaa hollantilaista sinappia. Sitä olisi hyvin voinut ostaa tuomiseksi kotiinkin.



Goudan ohella olin valmistautunut syömään Amsterdamissa pannukakkuja (pannenkoeken), ja niitä sainkin sitten pariin otteeseen. Kuvan pekonipannukakku oli oikein maukas, mutta vieläkin maistuvampi oli yhdessä mehubaarissa syömäni ohukainen, jonka päälle laitettiin sopivan suolaista goudaa sekä tuoretta basilikaa.

Amsterdamin ruokatarjonnassa näkyy vanha siirtomaahistoria sikäli, että kaupungissa on paljon indonesialaisia sekä surinamilaisia ravintoloita. Reissun paras ruokakokemus sattui Leidsepleinin lähistöllä sijaitsevaan Puri Mas -nimiseen ravintolaan, jossa pääsimme indonesialaisen riisipöydän eli Rijsttafelin kimppuun. Rijsttafel on hyvinkin hollantilainen ilmiö, mutta sen makujen perusta on tietenkin kotoisin Indonesiasta.



Settiin kuului kahdenlaista riisiä, joista toinen oli nasi gorengia eli paistettua riisiä. Riisien lisukkeeksi tarjolla oli erilaisissa kastikkeissa uivia vartaita sekä lihakastikkeita, joissa oli jo vähän tulisuuttakin mukana. Perusmakuja hallitsi maapähkinäisyys, olihan tarjolla esimerkiksi satay-kastiketta sekä gado gadoa. Peruspöytä oli hyvin lihapitoinen, mutta se olisi ollut mahdollista tilata myös lihattomana.

Puri Mas sijaitsi turistien suosimalla ravintolakadulla, mutta kyseisessä paikassa ei ollut monien muiden ravintoloiden tavoin sisäänheittäjiä ollenkaan. Ilmeisesti asiakkaita riittää siitä huolimatta. Huomatkaa vinssikoukut talojen yläosassa. Amsterdamin talot ovat portaikkoineen sen verran kapeita, että vähänkin isommat tavarat pitää siirtää niihin kuulemma ikkunoiden kautta.

Amsterdamin taloja sekä asuntolaivoja pääsi kätevästi katselemaan kanavaristeilyllä, joita olisi ollut tarjolla myös ruuan kera. Esimerkiksi pizzaristeilyllä olisi voinut syödä samalla pizzaa, ja pimeän tullen olisi ollut tarjolla myös illallisristeilyjä.

Dam-aukion lähettyvillä olevalle turistialueelle ei kannata juuttua kovin pitkäksi aikaa, koska Amsterdam on paljon muutakin kuin coffeeshoppeja ja punaisia lyhtyjä (coffeeshopit ovat siis niitä paikkoja, joista voi ostaa alkoholittomien virvokkeiden ohella kannabistuotteita). Punaisten lyhtyjen alue oli selvästi suunnattu brittituristeille, ja niitähän siellä sitten riittikin. Suomalaisia ei näkynyt sen sijaan koko kaupungissa, tai sitten he eivät pidä yhtä paljon melua itsestään.

Punaisten lyhtyjen alueen ravintoloiden taso on yleensä aika kehno, mutta me uskaltauduimme China Townin puolella sijainneeseen Nam Kee -nimiseen kiinalaispaikkaan. Siellä kannattaa syödä höyrytettyjä ostereita, ihan superhyviä. Varsinaisten pääruoka-annosten savunmaku ilahdutti alkuun, mutta tuntui hetken päästä pikkuisen päälle liimatulta.

Minä viihdyin paremmin vähemmän turistisilla alueilla, lähinnä tietenkin niillä, joista oli löydettävissä jokin Amsterdamin keskustan harvoista geokätköistä. Amsterdamin keskeinen suuri kaupunkipuisto on nimeltään Vondelpark, ja siellä pystyi yhdistämään kätköilyn kesän ensimmäiseen piknikkiin:



Piknikillä panimme testiin paikallisen Albert Heijn -ruokakauppaketjun laadukkaana pidetyn einestuotannon. Mukaan lähti muun muassa piri piri -mausteista kanaa sekä indonesialaisittain maustettuja lihapullia. Lopputulos oli, että einekseltähän ne maistuivat, mutta kaikki syötiin kyllä (sorsien seuratessa vieressä).

Hollantilaisten ja belgien ruokamaussa on paljon yhteistä, ja Hollannissakin myytiin monissa paikoissa belgialaista suklaata. Me hoksasimme jossain vaiheessa, että Hollanti taitaa olla myös perinteinen kaakaomaa. Ainakin Van Houten viittaa vahvasti Hollantiin. Yritin etsiskellä kaakaohyllyä Kuninkaanlinnan takana sijaitsevasta Albert Heijn -myymälästä, mutta ei jostain syystä sattunut silmään. Nutellan tyyppisiä suklaalevitteitä sen sijaan löytyi vaikka millä mitalla, eli ne ilmeisesti käyvät paikallisille kaupaksi.

Hollannissa on jännää myös se, että siellä ollaan muista Keski-Euroopan maista poiketen tykästyneitä salmiakkiin! Kaupassakin muistimme siis luonnollisesti katsastaa sikäläisen salmiakkihyllyn. Tuossa toisessa pussissa oli liitulakuja sekä samantyyppisiä salmiakkipalloja kuin täkäläisissä Malaco-pusseissa:

Amsterdamin perinteisistä syötävistä on mainittava myös silli (haring), joka on ollut kaupungin esivaiheiden aikana hyvin merkittävä kauppatavara. Sillikojujakin sattui vastaan muutamia, mutta silliä ei tullut sen kummemmin maisteltua. Kuvassa näkyy sen sijaan Bitterballen, oluen kanssa syötäväksi kelpaavaa ruokaa sekin:

Erikoismaininnan ansaitsee myös vesijohtovesi, joka on Amsterdamissa juotavaa. Reissussa on aina plussaa, jos ei tarvitse ostaa kasoittain muovisia vesipulloja.

Amsterdam oli kaiken kaikkiaan rentouttava kokemus. Tunnelma oli mukavan leppoisa; mitä nyt kerran joku tyyppi päätti rikkoa asuntonsa ikkunat pikkuisen näyttävämmin ja poliisi eristi alueen, kun lasia lensi kadulle sen verran runsaasti. Taskuvarkaita ei sen sijaan näyttänyt olevan liikkeellä ollenkaan.

Ruokakin oli tosiaan mukavan mutkatonta, emmekä jaksaneet ryhtyä jahtaamaan kaupungin hienoimpia ravintolaelämyksiä. Pöytävarausten tekeminen on aina niin ankeaa, kun sitten pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Osa kiinnostavista ravintoloista sattui puolestaan vastaan semmoisella hetkellä, jolloin ei ollut kyseiselle ruualle tarpeeksi nälkä (tällainen oli ainakin houkuttelevalta tuoksuva ja tunnelmalliselta näyttävä marokkolainen Bazar, joka on tehty ilmeisesti vanhaan kirkkoon).

Käveltyä tuli tietenkin vaikka millä mitalla, ja jos olisimme viipyneet paikalla vielä parikin ylimääräistä päivää, olisi pitänyt ilman muuta vuokrata pyörät ja lähteä keskustasta vähän kauemmaksikin. Kuka ryhtyisi tuomaan maahan niitä mustia hollantilaisten suosimia polkupyöriä? Gazelle näytti olevan tyypillinen merkki.

Samaten Hollannin muut suuret kaupungit jäivät kiinnostamaan, ja semmoiset pienemmät paikat kuin vaikkapa Edam.

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2011

Garam Masala (take away)

Vaikka me emme toisinaan täällä jauhantapajalla näe reissujen takia toisiamme välttämättä moneen päivään, pidämme kuitenkin keskenämme yhteyttä. Kuten nyt vaikka puhelimen WhatsApp-messengerissä viesteilemällä.

Luin viikko sitten päivällä Potti-Hannelen kirjoituksen kokkien ja pottien suosimista take away -paikoista, ja heti alkoi mieltäni askarruttaa kommenttipuolella mainittu intialainen ravintolauutuus Garam Masala.

Siippa kokousti samana iltana pitkään, ja minä puolestani nykersin omien töideni ääressä, eikä kumpikaan ollut tietenkään uhrannut ajatustakaan ruuanlaitolle (minä olin uhrannut muutaman ajatuksen geokätköilylle, mutta sekin jäi siltä illalta väliin). Siksipä ehdotin puhelimessa hakuruokaa kyseisestä Masalasta, josta tulikin kohta puhelimeen tiedonantoja:

P: Täällä on hyvin intialaisen näköistä ja oloista. :) Eikä henkilökuntakaan ole entuudestaan tuttua, ukkoja kaikki.
R: Luin känkystä, että se ois Indiana(* Cuisinen entisen kokin omistama paikka.
R: Kuluisko aika paremmin, jos siellä ois joku pirteä pimu? ;)
P: Haha. :) Vaan kappas, jos olis näin! Sehän olis mahtava homma. Se teki loistoruokaa! Ihan siisti tämä on ja kaikki. Pihistin take away -menun mukaan taskuun, niin voit sitä sitten tutkistella.
R: Mitä tilasit?
P: Emmä oikein muista enää O:-) Ehkä vindaloota, sambalmasalaa, parinlaista leipää ja pari pakoraa(**. Nyt tuli odotusteekuppi ja dominokeksi.
R: No jospa niissä paketeissa lukisi. :)
P: Hoplas!

(* Aina yhtä mukavaa, kun puhelin muuttaa sanoja mieleisekseen.
(** P.o. samosaa.
Ja siihen loppui se viesteily. Ruokailun ääressä juttu toki jatkui, ja keskustelu koski osaksi myös ruokaa ja sen maittavuutta. Oli nimittäin aika maistuvaa.

Erityisesti tykkäsin peruna-lammasvindaloosta, ja hyvä niin. Söin sitä nimittäin vielä seuraavanakin päivänä. Myös samosat maistuivat aika lailla samalta kuin muutama vuosi sitten Intiassa.

(Garam Masala Eat.fissä ja Känkky.comissa.)

maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Lisukeparsakaali

Puutarhan viemää -blogin Johanna lähetti taannoiseen chilikisaamme kaksikin reseptiä, joista otin saman tien kokeiluun tämän makoisan lisukeparsakaalin.

Yritän kovasti lisätä parsakaalin osuutta kokkailuissamme, ja lisäksi veikkasin, että soijan ja makean chilikastikkeen yhdistelmän täytyy olla aika kutkuttava. Niinhän se olikin:
Lisukeparsakaali

1 parsakaali
2 valkosipulinkynttä
1 chili
1-2 rkl soijaa
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
loraus öljyä
1 dl cashewpähkinöitä

Paloittele parsakaali, valkosipuli ja chili. Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipuli ja chili, lisää parsakaali, kääntele ja anna kypsyä muutama minuutti, lisää soija ja chilikastike.
Älä kypsennä parsakaaleja liikaa, niiden kuuluu jäädä vähän rapsakoiksi. Lisää pähkinät ihan lopuksi. Sopii lisukkeeksi lähes kaikelle.

(Palailimme juuri kotiin muutaman päivän reissun jälkeen. Pitäisi alkaa kai asennoitua taas omatoimisempaan kokkailuun. Pääsiäinenkin taitaa olla jo tällä viikolla? Ja eduskuntavaalitkin on vissiin pidetty.)

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Täydellä sydämellä: Akseli Herlevin keittokirja

Saimme kiitokseksi Top Chef -blogihaasteeseen osallistumisesta Suomen ensimmäiseksi Top Chefiksi valitun 24-vuotiaan Akseli Herlevin kokoaman keittokirjan.

Nyt meillä on siis hallussamme ohjeistusta muun muassa Akselin savukylkiburgeriin, vanilja-mascarponemacaroneihin, lohisashimiin sekä vadelmaiseen Söör Herleviin. Kirjan ohjeet ovat kaiken kaikkiaan todella houkuttelevia, ja Akseli itsekin ponkaisi ohjelmassa melkoiseen kansansuosioon, joten olisiko meillä viimein ehdokas Suomen omaksi Jamie Oliveriksi?

Nykyihmisille ruuanlaitto ei ole useinkaan mitään hienostelua ja hankalaa pönötystä vaan mukavaa ja mutkatonta ajanvietettä, jonka palkkioksi saa useimmiten hyvän aterian. Top Chef -kirjassa uusi ote näkyy jo ruokien jaottelussa: Klassisen herkuttelun ohella ohjeistusta on annettu fingerfoodiin, yksinkertaiseen herkutteluun, grillibileisiin, fastfoodiin sekä etkoille.

Sormiruokaosiosta voisin ainakin itse ottaa ideoita ensi kuussa pidettävien euroviisujen kotikatsomoon, ja etkojen tapaisiin illanviettoihin voisin tehdä joskus vaikka rapukakkusia tai pestolla maustettua mozzarellasalaattia.

Viikonloppuna ehdimme tehdä kirjasta soijajuureksia. Uunijuurekset ovat meillä talviaikaan ehdottomasti eniten kokattu ruokalaji, joten niihin on aina silloin tällöin mukava saada pikkuisen vaihtelua.

Luulisin, että meillä asuva mies osasi arvostaa myös juuresten sekaan sommiteltuja pekoniviipaleita (pekonin voisi jättää ihan hyvin poiskin, mutta meillä sattui pyörimään nurkissa sopivasti vajaa paketillinen pekonia sekä pari pehmenemisvaarassa olevaa punasipulia):
Soijajuurekset

100 g porkkanoita, kuorittuina
100 g palsternakkaa, kuorittuna
100 g juuriselleriä, kuorittuna (korvasin tämän lantulla)
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl rypsiöljyä
2 rkl marinoitua punasipulia (syntyy uittamalla ohueksi viipaloitua punasipulia tunnin verran seoksessa, johon tulee 1/2 dl punaviinietikkaa, 3 rkl oliiviöljyä, 1 dl sokeria ja ripaus suolaa + pippuria)
100 g pekonia viipaleina
2 rkl lehtipersiljaa, hienonnettuna (meillä ei ollut)
(pippuria ja suolaa)

Paloittele juurekset, mutta jätä porkkanat hieman pienemmiksi, jotta kaikki kypsyvät samaan aikaan. Sekoita joukkoon valkosipuli, soija ja öljy. Mausta pippurilla.
Levitä juurekset uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä pellille myös pekoniviipaleet ja paahda uunissa 180 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä ja pekoni rapeaa. Kääntele juureksia välillä.
Mausta tarvittaessa suolalla ja tarjoile haaleana kulhossa. Laita päälle marinoitua punasipulia ja hienonnettua persiljaa.
(Ohje edustaa kirjan klassista herkuttelua, eli sieltäkään löytyvät ohjeet eivät ole välttämättä tämän konstikkaampia.)

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Browniesit

Chilikilpailu on saatu vihdoin ja viimein päätökseen. Keittokirjan voitti Jouni herkullisella kiinalaisella chilikanallaan, ja toisen pääpalkinnon nappasi omakseen Antti tänään nähtävillä suklaisilla brownieseillaan.

Kaikista muistakin kokkailuista saimme vaikka millä mitalla hienoja makuelämyksiä ja uusia oivalluksia (lisää ohjeita luvassa myöhemmin). Chilimyllyn voitti arvonnassa omakseen Tuulihattutorni-blogin Rosetti.

En ole ikinä ollut kamalan innostunut amerikkalaisista brownieseista, mutta se näköjään johtui siitä, että en ole koskaan saanut maistaakseni kovinkaan hyviä suklaaleivoksia. Itse leipomalla sain lopputuloksesta mieleiseni eli mukavasti suklaata tihkuvan. Vuohenjuustokuorrutteesta sain tosin aikaiseksi vuohenjuustopohjallisen, eli sitä puolta pitää ehkä hiukan kehitellä.

Chiliosuus tulee näihin leivonnaisiin mahtavasta ancho-vaniljauutteesta, joka pitää valmistella ennakkoon: uittamalla kuivattuja anchochilejä ja vaniljatankoja muutaman viikon ajan tiiviisti pakattuna rommissa. Lopputulos ei ole ollenkaan tulinen, joten näitä sopii tarjoilla miedompienkin suklaaruokien ystäville. Kunhan vain välit vuohenjuustoon ovat kunnossa.
The Only Brownies You Will Ever Need (eli pähkinäinen suklaabrownie vuohenjuustokuorrutteella)

-1,8 dl tummaa kaakaojauhetta (alkuperäisessä ohjeessa 1/2 cup Dutch process cocoa eli ilmeisesti raakakaakaojauhetta ja 1/4 cup black cocoa)
-1,5 dl kiehuvaa vettä
-100 g hyvälaatuista tummaa suklaata, pieneksi pilkottuna (meillä 85-prosenttista; 70-prosenttinenkin käy hyvin)
-50 g suolatonta voita, sulatettuna
-1,5 dl rypsiöljyä
-2 munaa + 2 munankeltuaista
-1 rkl vanilja-aromia
-1 rkl ancho-vaniljauutetta
-4,5 dl vaniljasokeria (minulla ei ollut kaupan vaniljasokeria noin paljon, mutta onneksi minulla on tapana tehdä vaniljasokeria käytetystä vaniljatangoista ja hienosta sokerista: siis tanko purkkiin sokerin sekaan makua antamaan)
-4 dl jauhoja
-1 tl (kosher)suolaa
-100 g hyvälaatuisia suklaalastuja (meillä tummaa suklaata; vaalea toimii kuulemma myös)
-reilu pari desiä saksanpähkinöitä (tai esim. pekaaneja), paloiteltuna

Kuorrutus:

400 g vuohenjuustoa
2 munankeltuaista
2 tl vanilja-aromia
vaniljasokeria maun mukaan (kovin paljon ei kannata laittaa)

Lämmitä uuni 175 asteeseen (normiuunissa ritilä toiseksi alimpaan tasoon). Ota uunivuoka (sopiva koko on esim. 23x35 cm) ja verhoa se sisäpuolelta leivinpaperilta (paperin saa paremmin paikalleen, jos sitä rutistelee ensin käsissään).
Laita kuorrutteen ainekset blenderiin ja pyöräytä sekaisin.
Laita kaakaojauhe toiseen kulhoon ja vispaa sekaan kuuma vesi. Sekoita tasaiseksi. Lisää nopeasti pilkottu suklaa ja sekoita taas tasaiseksi. Kun suklaa on sulanut, sekoita mukaan voi ja öljy. Lisää munat ja keltuaiset ja vatkaa taas niin pitkään, että seos on mukavan tasainen. Lisää uute, aromi + sokeri ja vatkaa taas, ja sekoita joukkoon jauho ja suola. Lisää suklaalastut ja pähkinät. Maista ja kippaa seos vuokaan.
Kaada juustotäyte päällimmäiseksi. (Minulla juustoseoksesta tuli ihan kamalan huonosti levittyvää jankkia, ja kun yritin levittää sitä paremmin, se humpsahti suurimmaksi osaksi suklaan sisälle uppeluksiin. Juustoseosta voisikin koittaa löysyttää esim. jollain veltommalla maitotuotteella.)
Paista 30-40 minuutin ajan. Itse paistoin 31 minuuttia, ja lopputulos oli muuten oikein hyvä, mutta keskimmäiset palat jäivät pikkuisen liian löysiksi.
Anna viilentyä vuokassaan 90 minuutin ajan (tärkeää!). Nosta sitten leivonnaislevy paperia apuna käyttäen leikkuulaudalle ja leikkele neliöiksi. Sitten päästään viimein maistelemaan.

Voisin muuten siirtyä sujuvasti suklaakokiksi (kun olisi vaan joku, joka söisi kaikki valmistuneet suklaakokkailut). Mikään ei ole niin kivaa kuin suklaaseoksen hämmentäminen.

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Tomaattikeittoa ja ohraista jyväsämpylää

Jemmasin tämän chilikilpailuun osallistuneen tomaattikeiton ohjetta omaksi syntymäpäiväkseni, ja kyllä kannatti. Keiton kaveriksi paistoin jyväsämpylöitä, joihin tuli makua ja meininkiä ohrasuurimoista.

Keiton ohjeesta on kiittäminen Ninaa, joka on julkaissut aiheesta postauksen myös omassa blogissaan.

Chili-tomaattikeitto ja persiljapesto

keitto:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tuoretta punaista chiliä (myös kuivat käy, mutta käytä silloin himpun verran vähemmän)
1 porkkana
2 tölkkiä tomaattimurskaa (voit laittaa puolet tuoreista tomaateista)
1 tl korianterijauhetta
1 dl valkoviiniä tai vettä
5 dl kana- tai vihanneslientä
suolaa ja pippuria
parmesaanilastuja

Pilko chili, valkosipuli, porkkana ja sipuli pienemmäksi (ei tarvitse olla ihan pientä koska keitto soseutetaan) ja kuullota hetki kattilan pohjalla oliiviöljyssä, jotta maut avautuvat. Lisää tomaattimurska ja korianterijauhe ja anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia, kunnes vihannekset pehmenevät. Kun vihannekset ovat pehmenneet, lisää valkoviini tai vesi ja soseuta keitto pehmeäksi. Lisää kasvisliemi ja anna keiton kiehua vielä hiljalleen 10 min. Lisää maun mukaan suolaa ja pippuria. (Minä annoin kiehua ohjeistettua aikaa pitempään, kun halusin keitostani vähän paksumpaa.)
Sillä aikaa kun keitto muhii, tee persiljapesto alla olevien ohjeiden mukaan.

pesto:
1 dl tuoretta persiljaa (tai yksi puntti)
puolikas tai kokonainen valkosipulinkynsi (riippuen kuinka voimakkaasta mausta pidät)
kunnon loraus oliiviöljyä
2-3 rkl vettä
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria

Kaikki aineet sekaisin soseuttimeen tai mortteliin ja saat herkullista pestoa. Oliiviöljyä voi lisätä maun mukaan ja tehdä pestosta löysempää tai paksumpaa. Kun tarjoilet keiton, lisää päälle pestoa ja parmesaanilastuja.

Alkuviikosta luvassa suklaata sekä chilikilpailun tulosjulkistus. Stay Tuned.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Bánh mì -patongit

Luin viime kesänä kirjastossa Glorian ruokaa & viiniä, jossa huomioni kiinnittyi Bánh mì -nimisiin vietnamilaisiin lohileipiin. Artikkelissa kerrottiin, että kyseiset patongit ovat (tai olivat ainakin viime kesänä) maailmalla tosi pop.

Minusta korianterigraavatulla lohella ja kasviksilla täytetyt patongit näyttivät niin vastustamattoman hyviltä, että naputtelin ohjeen puhelimeeni (enkä esimerkiksi ottanut siitä kuvaa tai käyttänyt muiden ihmisten tavoin lukusalissa olevaa kopiokonetta...).

Kotona etsiskelin lisäohjeita netistä ja opin, että patongit voi täyttää kalan sijasta lihalla, kasviksilla, lihapullilla tai vaikka makkaralla. Yhteistä kaikille ohjeille näyttäisi olevan etikkaisessa riisiviiniliemessä marinoidut kasvikset, ja etikkaisuuden vastapainoksi patonkeihin tulee aika usein myös majoneesia.

Majoneesi ei tähän kokeilemaani ohjeeseen sisältynyt, vaikka sitä kyllä lopputulokseen vähän kaipailtiinkin. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla tehdä näitä jollain tavalla maustetusta lohesta. Tällä kertaa täytteeseen tuli portobelloja. Tai olisi tullut, jos niitä olisi sattunut kaupasta löytymään. Korvasin ne sitten herkkusienillä:
Bánh mì -patongit (ohje allrecipes.comista)

2 portobellosienen lakit, viipaloituna
2 tl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 porkkana, leikattuna tulitikun ohuiksi viipaleiksi
1 retikka, leikattuna tulitikun ohuiksi viipaleiksi
2,4 dl (1 cup) riisiviinietikkaa
1,2 dl (1/2 cup) tuoretta limemehua
1,2 dl (1/2 cup) kylmää vettä

1,2 dl (1/2 cup) limemehua
2 tl soijakastiketta
1 tl nuoc mam -nimistä vietnamilaista kalakastiketta (itselläni jotain peruskalakastiketta)
1/2 tl seesamiöljyä
2 rkl rypsiöljyä
2 tl hienonnettua valkosipulia
0,8 dl (1/3 cup) sokeria
0,8 dl (1/3 cup) kylmää vettä

1 jalapeno, ohuina viipaleina (laitoin itse yhden tuoreen vihreän thai-chilin)
tuoretta korianteria
1 keskikokoinen kurkku, ohuina suikaleina
tuoretta thai-basilikaa
2 halkaistua patonkia

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Aseta sienet matalaan uunivuokaan. Pirskottele pinnalle vähän oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa noin 25 minuutin ajan (minä en noin pitkään pitänyt, kun olisivat takuulla kärähtäneet). Anna jäähtyä ja viipaloi.
Sillä aikaa kun sienet paahtuvat, pistä kattilallinen vettä kuumenemaan. Upota porkkana- ja retikkasiivut kiehuvaan veteen ja anna niiden olla siellä muutaman sekunnin ajan. Nosta ne sitten reikäkauhalla jääkylmään veteen, jotta kypsyminen lakkaa.
Sekoita toisessa kulhossa yhteen riisiviinietikka, 1,2 dl limemehua ja saman verran kylmää vettä. Siirrä porkkanat ja retikat etikkaan ja anna niiden marinoitua vähintään 15 minuutin ajan.
Sekoita pienessä kulhossa yhteen loppu limemehu, soija, kalakastike, seesamiöljy, rypsiöljy, valkosipuli, 0,8 dl sokeria ja 0,8 dl vettä. Tästä tulee voileipäkastike.
Kokoa patongit: Pirskottele yllä mainittua voileipäkastiketta patongin alapuolikkaille. Aseta päälle paahdetut sienet ja pirskottele vielä lisää kastiketta. Pinoa päälle jalapenoa, porkkana-retikkaseosta (valuta marinadi pois), kurkku, basilika ja korianteri. Laita patongin toinen puolisko päälle ja tarjoile.

Tein näitä patonkeja reilu viikko sitten Pekan luona pidettyyn blogimiittiin, josta emme ole vielä ehtineet kirjoittaa tänne Pastanjauhantaan yhtään mitään. Paikalla oli kuitenkin vaikka mitä jänniä ruokia, esim. Vegemisien fetakiekurat sekä ohuttakin ohuemmat näkkileivät, jotka tarjoiltiin maanläheisen pähkinähummuksen kanssa.

Runsaasti kehuja keräsi myös Virpin kermainen siitakesienikeitto. Paikalle saapunut Helsingin vahvistus oli tehnyt vitello tonnatoa.

maanantaina, huhtikuuta 04, 2011

Chili-appelsiinimarmeladi

Vatsasekaisin Kilinkolin -blogin Riikka oli keksinyt laittaa chiliä appelsiinimarmeladiin, jota itsekin innostuin keittämään eilen aamukahvin kaveriksi. Ohjeistukseen kuuluivat myös englantilaistyyppiset teeleivät eli skonssit.

Kaikenlaisten hillojen keittäminen on kyllä ällistyttävän helppoa puuhaa. Appelsiinien kanssa oli tavallista enemmän näpertämistä, mutta kätevästi tämä valmistui siitä huolimatta:
Skonssit ja chili-appelsiinimarmeladi

16 pientä skonssia

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
ripaus suolaa
ripaus sokeria
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl maustamatonta jugurttia tai piimää
voiteluun kananmunaa tai maitotilkka

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voi sekaan. Lisää jugurtti  tai  piimä  joukkoon  ja  sekoita  nopeasti, mutta  älä  vaivaa  taikinaa.  Kumoa  taikina kevyesti jauhotetulle  alustalle.  Taputtele  tai  kaulitse  taikinaa,  mutta  jätä  se  noin  4  sentin paksuiseksi. Ota pyöreällä    muotilla  (halkaisija  n.  5  cm)  taikinapalloja  leivinpaperin  päälle. 
Voitele  munalla  tai  maidolla  ja  paista  200-asteisessa  uunissa  noin  15  minuuttia.  Nauti  skonssit lämpiminä tuorejuuston, appelsiini-chilimarmeladin ja maukkaan haudutetun teen kera.

Marmeladi

6 appelsiinia (n.1,5 kg) 
2 limeä 
n. 6 sentin pätkä punaista chiliä 
½ kg hillosokeria

Pese appelsiinit ja limetit huolellisesti lämpimällä vedellä. Kuori kuorimaveitsellä muutaman appelsiinin oranssi kuorikerros. Silppua kuori pieneksi silpuksi. Raasta limeteistä vihreä kuoriosa. Poista appelsiineista siemenet sekä valkoiset osat mahdollisimman huolellisesti. Kärsivällisyyden salliessa voit poistaa myös välikalvot tai fileoida pelkän hedelmälihan. Fileoi hedelmäliha myös limeteistä (tai vaihtoehtoisesti purista limettimehu) appelsiinien sekaan kattilaan. Hienonna chili ja lisää se kattilaan hedelmien sekaan. Hienonna hedelmät sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä kuorisattumia tai osan kuorisilpusta voit lisätä vasta soseuttamisen jälkeen. Lisää hillosokeri ja keitä seosta 10-15 minuuttia. Purkita kuumiin purkkeihin. Mikäli marmeladia ei ole tarkoitus  säilöä pitkiä aikoja, riittänee pienempikin sokerimäärä.
Chilimarmeladi sopii mainiosti myös paahtoleivän tai korppujen päälle vaikkapa kahvikupposen kyytipojaksi. 
--
VINKKI: Appelsiinimarmeladipurkki on kiva tuliainen ja purkin voi koristella vaikkapa kuivatuilla  appelsiini- tai limesiivuilla. Leikkaa hedelmät mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja kuivata niitä hedelmäkuivurissa tai uunissa ritilän päällä alhaisessa lämpötilassa (n. 50 asteessa) välillä käännellen yhteensä viitisen tuntia tai kunnes siivut ovat täysin kuivia. Pidä uuninluukkua hieman auki, jotta kosteus pääsee haihtumaan.

Kuten kuvasta näkyy, en käyttänyt leipomisessa kaulinta tai muottia vaan painelin taikinaa pikkuisen ja irrottelin siitä sitten sormin sopivankokoisia pyörylöitä.

Hillo onnistui hyvin. Ei tullut liian tulista, vaikka pilkoin sekaan pikkuisen Habaneroa.
(Kuvaajakin palasi taas reissultaan.)

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2011

Lihakeitto

Omenaminttu-blogi osallistui chilikisaan mausteisella bataatti-lihakeitolla, jota oli hauska keitellä yhtenä aurinkoisena päivänä. Paljon hyviä raaka-aineita ja niistä lähteviä hyviä tuoksuja. Ja herkullista oli itse keittokin.

Harmi, ettei aurinkoisuus näy lainkaan tässä ottamassani kuvassa (pitäisiköhän minun asettaa perheen kameramies matkustuskieltoon):

Keittoon voi Omenamintun mukaan käyttää vaikka karjalanpaistista tähteeksi jääneitä lihoja tai tehdä vaikka ihan lihattomankin version:

Mausteinen bataatti-lihakeitto (neljälle)

1 rkl öljyä
½ - 1 tl cayennepippuria
1 ½ tl kokonaisia juustokuminan siemeniä
1 tl jauhettua korianteria
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
½ - 1 chilipaprika hienonnettuna (poista siemenet)
1 paprika paloiteltuna
pala purjoa viipaloituna
1 bataatti (n. 600 g) kuorittuna ja kuutioituna
1 ½ l vettä (tai lihalientä)
1 ½ tl suolaa
n. 250 g kypsää lihaa revittynä
n. 3 dl kypsiä kidneypapuja tai 1 tlk säilöttyjä
1 rkl sitruunamehua

Kuumenna kattilassa öljyä keskilämmöllä ja lisää mausteet. Sekoita koko ajan ja varo etteivät mausteet pala.
Lisää noin minuutin kuluttua valkosipuli, chilipaprika, paprika, purjo sekä bataatti. Kypsennä muutama minuutti.
Lisää vesi ja suola tai lihaliemi ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Lisää liha ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä kunnes bataatit ovat kypsiä, noin 15 minuuttia. Lisää kypsymisen loppuvaiheessa pavut ja halutessasi hieman purjon vihreää osaa. Mikäli käytät säilöttyjä papuja, huuhdo ne huolellisesti ennen keittoon lisäämistä.
Lisää valmiiseen keittoon sitruunamehu, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Lihakeittoa ei ehkä keitellä enää kovin usein itse. Se vaatii kuitenkin tavallista enemmän vaivaa, kun lihakin pitää saada ensin kypsäksi keittämällä tai jollain muulla konstilla. Mietinkin, että suurin osa meistä suomalaisista on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tottunut liiankin nopeasti valmistuvaan ruokaan.

Luin Hesarin Kuukausiliitteen arkistosta vuonna 1989 kirjoitetun tekstin Mauton huijaus, jossa ruuanlaitto yhdistetään huolenpitoon ja vaivannäköön:
"Edes joulua ei viitsitä tehdä kotona... Ei siis enää lapsuuden joulua, ei kotonapaistettua kinkkua eikä lanttulaatikkoa, ei itsetehtyä rosollia eikä rusinasoppaa. Eikä enää lapsuuden kotonatehtyä kesäkeittoa eikä karjalanpaistia, ei muikkupataa eikä lohilaatikkoa, ei lammaskaalia eikä maksapihvejä, ei marjapuuroa eikä pannukakkua, ei rieskaa, eikä kotipullaa... Minkälaisia muistoja lapsille jää äidin keittiöstä, jos sieltä ei kuulu muuta kuin mikroaaltouunin huminaa?"

Mitkä teille ovat parhaat lapsuudesta säilyneet makumuistot? Minulla tulee mieleen sunnuntaiaamuisin paistetut lätyt, kermavaahdolla ja mansikoilla täytetyt tuulihatut, maksapihvit sekä savustettu siika.

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Chililohi

Chilikisaan tuli monia liha- ja suklaaruokia, joten PP:n mukaan ilmoittama lohiruoka oli mukava poikkeus. Kalaa ja chiliä ei ehkä näe kovin usein yhdisteltävän, koska tulinen chili jyrää helposti kalan maun alleen, mutta sitruunaista Lemon drop -chiliä voi ilmeisesti mainiosti yhdistää kalaankin.

Ongelmaksi tuli vain ohjeeseen tarvittavan Lemon dropin puute. Sain kyseisen chilin siemeniä pari viikkoa sitten Siskot kokkaa -blogin Mimmulta, mutta koska multaan istutetut siemenet eivät ole vielä tuottaneet satoa (yllätys, yllätys), päädyin tilaamaan säilöttyä Lemon droppia Poppamiehestä (tilasin samalla myös erääseen toiseen ohjeeseen tarvittavia kuivattuja Ancho-chilejä).

Teen tätä uudemman kerran sitten, kunhan saamme Lemon dropistamme satoa, niin pääsen testaamaan ohjetta tuoreellakin tavaralla. Ohjeistus on luettavissa kuvitettuna myös Chilifoorumilla:
Lemon drop -lohi

lohta
Lemon droppia
suolaa
sitruunapippuria
sitruunamehua

Laitoin lohifileen nahkapuoli alaspäin vuokaan (tarkistin toki ensin, ettei mukana ollut ruotoja). Survoin chilit morttelissa ja levittelin sitten chilimössön lohen päälle. Sitä ennen olin rouhinut lohen päälle suolaa sekä sitruunapippuria. Tämän jälkeen lykkäsin kalan vajaaksi tunniksi jääkaappiin, koska olen ihan liian monta kertaa tehnyt semmoista uunilohta, johon suola ei ole ehtinyt imeytyä tarpeeksi.
Sen jälkeen laitoin kalan 200-asteiseen uuniin ja annoin paistua vajaan vartin verran. Lohen ohuin pää paistui tässä ajassa vähän liikaa, mutta paksuimmasta osasta tuli juuri sopivan mehevää. Lopuksi puristin kalan päälle vielä sitruunasta mehua.

Lohen kaveriksi suositeltiin perunamuusia ja vaikkapa tsatsikikastiketta. Minun perunamuusistani tuli vähän tavallisuudesta poikkeavaa, kun meillä ei näköjään ollut voita eikä maitoa. Lopputuloksena oli sitten muusattua perunaa. Tsatsikiksi päätin kokeilla hetken mielijohteesta Oolannin tsatsikipussikastiketta, jota meille tarjottiin vähän aikaa sitten tuotenäytteeksi yhdessä muiden tuorekastikeuutuuksien kanssa.

Kastike maistui suureksi huvituksekseni ysärihenkiseltä kermaviiliin sekoitetulta Estrella-dipiltä, joten seuraavalla kerralla teen tsatsikkini taas jugurtista, kurkusta, valkosipulista ja muista oikeista aineksista. Lohi oli onneksi niin hyvää, että se maistui mainiosti vähän epätavallisempienkin lisukkeiden seurana.

Chilien maailma on kyllä niin mielenkiintoinen, nyt kun siihen on päässyt aavistuksen verran perehtymään. Pystynköhän vaan tällä menolla syömään enää koskaan mitään semmoista ruokaa, jossa ei ole yhtään potkua mukana?

perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Suklaamousse

Aprillipäivää kaikille! Päätin pitää perjantai-iltapäivän kunniaksi pari tuntia vapaata. Tämä on nimittäin ollut niitä viikkoja, jolloin kaikki työt ja velvollisuudet valahtavat niskaan yhdellä kertaa. Ruokaa olen kyllä laittanut (koska ihmisen on onneksi pakko syödä), mutta bloggaamaan en ole ehtinyt ollenkaan.

Me saimme viikko sitten perjantaina vieraaksemme pariskunnan, jonka kanssa viihdymme ihan uskomattoman hyvin. Tarjosimme heille tietenkin syötävää, ja jälkiruokareseptiksi päätin valikoida yhden chilireseptikilpailun monista suklaaresepteistä. Suklaamousse vaikutti ohjeista kaikkein näppärimmältä ja tilanteeseen sopivimmalta, joten sen sitten vispailin kiireessä kokoon.

En ole suklaaruokien asiantuntija missään suhteessa, mutta veikkaan, ettei oman tuotokseni rakenne ollut paras mahdollinen. Kaikenlaiset mousset kai tapaavat olla yleensä hiukan kuohkeampia. Mutta maku sai siitä huolimatta osakseen runsaasti kehuja. Chilin potku oli kuulemma juuri sopiva, ja kokonaisuus maistui mukavan minttuiselta. Kookoksen maku oli hiukan muuttunut matkan varrella.

Itse kehittelemänsä mousse-ohjeen lähetti meille mainion Sapuskalle-blogin Aron Koominen:
Chili-kookos-suklaamousse

50 g suolatonta voita
4 pientä kuivattua chiliä
150 g tummaa suklaata
4 rkl kookosmaitoa
3 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl kuohukermaa (laitoin itse vain 2 desiä)

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon kevyesti rikotut chilit. Anna jäähtyä ja levätä jääkaapissa vähintään 24 tuntia. Tämän vaiheen tarkoituksena on imeyttää rasvaan chilin aromit ja siirtää ne sitä kautta lopputulokseen. Chilin tulisuus siirtyy myös hyvin, koska tulisuuden aiheuttaja, kapsaisiini, on rasvaliukoista.
Sulata chilivoi ja siivilöi chilit pois. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Jos olet epävarma tulisuuden suhteen, lisää aluksi neljäsosa sulatetusta chilivoista suklaan joukkoon ja tarkista maistamalla, pitääkö tulisuutta lisätä. Lisää joukkoon kookosmaito. Jos olet arka kookoksen maulle, lisää kookosta vähän kerrassaan ja maistele välissä. Sekoita nuolijalla joukkoon munankeltuaiset. Jatka sekoittamista, kunnes seos on tasainen ja kiiltävä.
Vaahdota kerma. Sekoita ensin kolmasosa kermavaahdosta suklaaseokseen ja kaada sitten suklaaseos lopun kermavaahdon joukkoon. Sekoita varovasti. Kaada tarjoiluastioihin ja anna levätä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Suklaakokkailu oli muuten kerrassaan mainio kokemus. Vesihauteessa sulavan suklaan katselu on jotenkin ihan mahdottoman terapeuttista. Ja sitten kun se sulaessaan muuttui niin kiiltäväksi ja kauniiksi. (Tuosta tulikin mieleeni, että opettelin suklaamoussen tekoa näköjään jo viisi vuotta aikaisemmin: silloin tuloksena oli ensimmäisillä harjoittelukerroilla ruskeaa ryynipuuroa.)

Jos jollakulla on vinkkejä tuohon kuohkeuteen, niin kuulisin mielelläni. Tutut saavat puolestaan halutessaan ilmoittautua koemaistelijoiksi seuraaviin chilikokkauksiin. Ajattelin nimittäin testailla lähipäivinä vielä muutamia chilireseptejä, mutta palaan palkintojen jakoon viimeistään huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Kiitokset kaikille ohjeita lähettäneille!




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails