Paahdettu kurpitsavanukas

Viime viikonloppu oli aika mukava, kun lauantaina ei voinut mennä kauppaan. Oli hyvä syy viettää koko viikonloppu sohvannurkassa viltin alla kuuman juoman ja kirjojen kanssa.

Lueskelu meni ilmeisesti vähän liian pitkälle, koska nyt olen kärsinyt muutaman päivän kirvelevistä ja punaisista silmistä. Ei ole tehnyt kamalasti mieli tuijotella tietokoneen näyttöä enää työajan ulkopuolella.

Viime viikonloppuun kuului myös kurpitsakokkailuja. Rohkaistuin Sillä sipulien juuriselleripannacottan avulla kokeilemaan itsekin jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa jälkiruokaa. Valinta kohdistui kurpitsavanukkaaseen:

Kurpitsa-brûlé

kurpitsaa
mascarponea
ruokokidesokeria
kuivattua kanelia
kuivattua inkivääriä
maustepippuria
suolaa

Kypsennä kurpitsa (lohko ja keitä, paista tai höyrytä kunnes hedelmäliha on pehmeää, kaavi liha irti ja jauha yleiskoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi) ja vatkaa yhteen suunnilleen saman verran kypsää kurpitsaa ja mascarpone-juustoa sekä maun mukaan ruokosokeria. Alkuperäinen resepti ohjeisti laittamaan 0,6 dl sokeria 230 g:n mascarpone-purkkia kohden, mutta kuten yleensä amerikkalaisohjeiden kanssa, meikäläiseen makuun hieman vähempikin riittää.
Lisää hieman (=puolisen teelusikallista, jos laitoit kokonaisen, reilun 200 g:n mascarpone-purkin) inkivääriä ja kanelia sekä ripaus maustepippuria ja suolaa. Kaada pieniin uunivuokiin ja ripottele pinnalle kunnon kerros ruokokidesokeria. Paahda sitten uunissa grillivastusten alla muutama minuutti, kunnes sokeri karamellisoituu ja muodostaa pinnalle herkullisen ja mukavasti rapsahtavan kuoren.

Oli ihan hauska kokeilu, mutta en välttämättä tekisi enää toiste. Tai ehkä tekisin, mutta laakeampaan vuokaan, niin että poltettua sokeria olisi enemmän ja vauvanruokamaista kurpitsasosetta vähemmän.

Lisäksi kokonaisuus olisi hyötynyt lievästä lisähapokkuudesta. Kenties vanukkaan pinnalle voisi lisätä jotain marjaa tai hedelmää? (Perinteinen kurpitsan kaveri parmesaani ei tähän yhteyteen ehkä kovin hyvin istu.)