maanantaina, marraskuuta 28, 2011

Kuppiarvontaa (luomukuvituksella)

Marraskuinen maanantai ja Magisso-arvonta. Iso kiitos kaikille joululahjatoiveita esittäneille. Tänä vuonna kannattaa kaikesta päätellen ostaa ruokaihmisille lahjaksi valurautapatoja tai KitchenAidin yleiskoneita. Jälkimmäinen härveli on ollut vuosikaudet omallakin toivelistallani, joten ehkä vielä joskus.

Onni suosi kuppiarvonnassa seuraavia kommentoijia:

1. Pikkuvaras, joka toivoi pientä leipäkonetta
2. Amelia, joka toivoi purkin itse tehtyä sinappia tai majoneesia
3. Guiri, joka toivoi mandoliinia (siis semmoista siivutuskonetta) tai KitchenAidia
4. Naksu, joka toivoi valurautaista pataa
5. Päivi, joka toivoi valurautaista paistinpannua
6. Jenni, joke toivoi kunnon pataa
7. Mimosa, joka toivoi kennohunajaa
8. Seinäkärpänen, joka toivoi kunnon keittiöveitsiä
9. Salla, joka toivoi Iittalan Kulku-sarjaa
10. Nina Arantila, joka toivoi kunnollista fonduesettiä

Ilmoitelkaahan osoitteenne Pastanjauhantaa-gmailiimme, niin saamme kupit matkaan mahdollisimman pian.

Kuvituksena on tällä kertaa luomuruokaa. Olemme olleet tänä syksynä mukana luomukauppakokeilussa (maksaneet ostoksemme omalla rahalla, toim. huom.), jossa ostokset tuodaan kerran viikossa kotiovelle.

Luomu on kaikesta päätellen rynnistämässä isolla tohinalla täällä Oulunkin seudulla. Oulunsaloon on avattu luomukauppa, ja Ouluunkin on kuulemma kaavailtu vastaavaa (toki lähiluomua on tähänkin asti saanut mm. Kauppahallista ja ruokapiireistä).

Yläkuvassa jälleen kerran uunijuurekset, syksyn vakiosyötävä, joka päätyy pöytään vähintään kerran viikossa. Luomuvillityksen tuloksena pakastimessa on nyt tavallista enemmän lihaa, joten lihaa on tullut viime aikoina syötyä selvästi enemmän kuin kalaa.

Vaikka toki olemme valmistaneet silloin tällöin myös paistettua kalaa, suomalaisten uutta suosikkiruokaa.

torstaina, marraskuuta 24, 2011

Harlemin mureke: vähällä vaivalla hyvää jauhelihasta

Kun pitää saada nopeaa arkiruokaa ja noutopizzaa on syöty kyllästymiseen asti, on jauheliha oiva apu. Sen sulattaa käyttökuntoon hetkessä ja esimerkiksi murekkeen valmistaa käytännössä hakuruoan noutamista vähemmällä vaivalla.

Tässä netistä löytyneessä reseptissä (alkuperäisohje The Lee Bros. Southern Cookbook:sta) on perusmurekkeeseen verrattuna pari lisäjippoa: pilkottu suolakurkku tuo raikasta hapokkuutta ja mausteinen makkara lämmintä täyteläisyyttä.

Mureke pärjää hyvin myös jääkaapissa ja on oikeastaan vain parempaa jälleenlämmitettynä, joten lopusta saa seuraavaksi päiväksi kätevän evään.

Harlemin mureke


500 g naudanjauhelihaa
250 g italialaista makkaraa (me käytimme chorizoa, kun juuri muuta mausteista makkaraa ei kaupassa ollut)
1,2 dl ketsuppia (+0,6 dl ketsuppiglaseeraukseen)
1 rkl + 2 tl Worcestershire-kastiketta
1 rkl Tabascoa
1,2 dl pilkottuja suolakurkkuja (tai vähän reilumminkin)
vajaa 2 dl hienoksi silputtua sipulia
3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja hienonnettuna
1,2 dl hienoksi silputtua sileälehtistä persiljaa
1,2 dl korppujauhoa (esim. vanhasta leipäpalasta murentamalla tulee hyvää)
1 iso muna, rakenne kevyesti rikki vispattuna
1/2 tl (kosher-)suolaa

Laita uuni lämpenemään 180 C:hen. Pilko makkarat ja jauheliha tilavassa kulhossa golfpallon kokoisiksi möhkäleiksi. Jos makkaroissa on tiukat kuoret, ne kannattaa ensin kuoria.

Yhdistä pienemmässä kulhossa ketsuppi, 1 rkl Worcestershire-kastiketta ja 2 tl Tabascoa. Kaada seos tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle. Sekoita sitten samassa pikkukulhossa suolakurkunpalat, sipuli, valkosipuli ja persilja. Kaada jälleen tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle. Ripottele pinnalle vielä korppujauhot, riko perään muna ja rouhi päälle suola. Sekoita ainekset kevyesti yhteen. Älä veivaa liikaa - alkuperäisen ohjeen mukaan 6-8 kunnon kuopaisua molemmin käsin riittää.

Siirrä mureketaikina uunipannulle tai -vuokaan ja taputtele se murekkeen muotoon. Paista 180 C:ssä 35 minuuttia.

Murekkeen paistuessa valmistetaan vielä ketsuppiglaseerauskastike: sekoita 0,6 dl ketsuppia, 2 tl Worcestershire-kastiketta ja 1 tl Tabascoa yhteen. Kun liha on paistunut 35 minuuttia, sivele kastike sen pintaan ja jatka paistamista vielä, kunnes pinta jämähtää ja tummenee hieman - noin 15 minuuttia.

Murekkeen kannattaa antaa vetäytyä hetki ennen leikkaamista. Koska siinä on niin paljon täytteitä sitovia ainesosia kohden, se murenee helposti - vaan eipä se ainakaan meillä arki-illan nälkätilassa juuri syömistä haitannut!

Näinä karppien aikoina voi tällaista täytteillä terästettyä mureketta vallan hyvin syödä aivan sellaisenaankin, mutta me nautimme sen tällä kertaa uunijuuresten kanssa: juureksia (esim. porkkanaa ja naurista) pilkotaan uunipannulle, päälle norutetaan hieman oliiviöljyä ja rouhitaan suolaa sekä pippuria. Sekoitetaan, norotetaan vielä päälle muutama vana juoksevaa hunajaa ja paahdetaan uunissa 200 C:ssa kolmisen varttia tai kunnes juurekset ovat haarukalla kokeiltaessa syötävän pehmeitä.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Kamujen pikkujoulut

Oulun (ja vähän eteläisemmänkin Suomen) ruokabloggaajien tämänvuotiset pikkujoulut pidettiin Insinööri-Pekan keittiössä. Syötävää ja juotavaa oli jälleen niin paljon, että seuraavana päivänäkin nälkä alkoi kurnia kunnolla vasta illalla.

Alkuruokien joukossa oli mm. savuporolla ja siianmädillä täytettyjä leipänappeja. Niiden, samoin kuin rouhituilla pinjansiemenillä kuorrutettujen suolaisten vaahtokarkkien reseptit nähdään toivottavasti verkossa jo pian - heti, kun saamme kyseisten ruokien takana seisseen pariskunnan houkuteltua oman ruokablogin perustamiseen. Yritys oli kyllä kova jo pikkujouluiltanakin.



Illan isäntä oli kypsentänyt kolmikiloisen naudanpaistin sous vide -keittimessään. Kypsästä lihasta hän taiteili leivän ja provolone-juuston avulla hillittömän lihaisia sandwicheja. (Kannattaa katsastaa insinöörikeittiön pikkujoulukirjoitus, joka sisältää mm. luumuBBQ-kastikkeen ohjeen.)

Eteläisen Suomen vaikutteita oli Kulinaarimurulan nachojen kera tarjottu chorizo-salsa (tai tuttavallisemmin horisko-dippi, kuten se meille esiteltiin). Loistavaa pikkujoulusyötävää.

Iltayön tunteina nähtiin myös feuerzangenbowle-glögin valmistus sokeritopan ja kuumennetun viinan avulla, samoin kuin koettiin napakat, IBA:n spesifikaatioiden mukaiset Black Russianit sekä jouluiset cosmopolitanit.


Joulu-cosmopolitan


1 1/2 osaa rosmariinilla maustettua votkaa
1/2 osaa triple sec -likööriä
1 osa karpalomehua
pieni pätkä rosmariininoksaa "joulukuuseksi"
1 karpalo kuusenkoristeeksi

Ravista ainekset sekaisin cocktail-shakerissa, kaada lasiin ja koristele rosmariininpätkällä sekä karpalolla. Jäitä kannattaa luonnollisesti käyttää joko ravistamisen aikana tai sekä ravistettaessa että lasissa.


Tarjoiltujen ruokien joukossa oli mm. Virpin tuomia rocky roadseja, parmesaanikeksejä ja aurajuustokierteitä. Sekä jouluisia mini-klubileipiä, joiden ohje taisi olla peräisin BBC GoodFoodin jouluisten pikkusyötävien valikoimista.








Minikokoiset club sandwichit


kalkkunanrinta
1 kypsä avokado
1/2 sitruunan mehu
1/2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
karpalohilloa
pekoninsiivuja
jyväistä leipää, esim. Real

Suolaa ja pippuroi kalkkunanrinta ja paista siihen parilapannulla kunnon grilliraidat molemmin puolin. Kypsennä se sitten uunissa 200 C:ssä valmiiksi (n. 10 minuuttia, koosta riippuen). Anna jäähtyä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi.

Valmista sillä aikaa guacamole: muusaa avokado kulhossa haarukanselkämyksellä tai sauvasekoittimella ja sekoita mukaan puolen sitruunan mehu ja puolikas valkosipulinkynsi. Paista sitten pekonit rapeiksi ja valuta liiasta rasvasta esim. talouspaperin päällä. Leikkaa pekonit suupalan kokoisiksi eli yksi siivu kolmeen tai neljään osaan.

Leikkaa leipäkin suupalan kokoisiksi palasiksi ja kasaa sandwichit: jokaiselle leipäpalaselle ensin pieni lusikallinen guacamolea, päälle pekoninsiivu, sen päälle kalkkunaa ja lopuksi pieni lusikallinen karpalohilloa.
Jälkiruokana nautittiin maistuvat suklaa-fondantit päärynäsorbetin kera.

Kiitokset kaikille ja etenkin isäntä-Pekalle! Toivottavasti glöginroiskeinen pöytäliina vaalenee ahkeralla pesemisellä edes hieman.

torstaina, marraskuuta 17, 2011

Magisso-arvonta

Ihailimme vähän aikaa sitten oululaisen tavaratalon astiaosastolla Magisso-teekuppeja, jotka totesimme suorastaan loistavaksi suomalaismuotoiluksi. Paras idea pitkään aikaan. (Ajatuksena on tehdä irtoteen käytöstä mahdollisimman helppoa ilman erillisiä apuvälineitä: kupin laidassa on sihti, jolle teetä lusikoidaan. Kun tee on hautunut tarpeeksi, kuppi keikautetaan toiseen asentoon, jolloin teelehdet nousevat vedestä ylös.)

Samana iltana ilo oli ylimmillään, kun Jauhanta-sähköpostissa ehdotettiin kyseisten kuppien lahjoittamista sekä meille että kymmenelle lukijallemme. Tartuimme ideaan mielellämme ja päätimme järjestää pitkästä aikaa pienet arpajaiset.

Voit osallistua kuppien arvontaan vastaamalla, minkä ruokaan liittyvän lahjan haluaisit saada tänä jouluna joululahjaksi. Vastaukset tämän postauksen kommenttilaatikkoon.

Kuppi on oivallinen lahjaidea, joten kannattaa osallistua, vaikka itse et teetä joisikaan.

(Vastausaikaa on kymmenen päivää; arvonta tapahtuu sunnuntain 27.11.2011 jälkeen.)

tiistaina, marraskuuta 15, 2011

Punajuuripata

Tämä punajuuripata oli vuosia sitten herkkuruokaamme, ja olen tehnyt siitä kuutisen vuotta sitten postauksenkin.

Ohje on peräisin edelliseltä vuosituhannelta selvästi senkin takia, että ruoka sisältää ruskeaa kastiketta (toimitus huomauttaa, että ainoa oikea kastike on tietenkin tomaattikastike):
Punajuuri-herkkusieni-lihapata
1/2–1 kg sisäpaistia suikaloituna
voita
2 sipulia silputtuna
pari ruokalusikallista vehnäjauhoja
vettä
suolaa
liemikuutio (tai lihafondia)
valkopippuria
2–3 kuutioitua herkkukurkkua
2–4 punajuurta pilkottuna
purkillinen herkkusieniä
kermaa

Ruskista lihasuikaleet ja aseta sivuun. Tee ruskea kastike: Pudota pannuun pari ruokalusikallista voita, jossa ruskistetaan pari silputtua sipulia. Joukkoon sotketaan seuraavaksi pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Hämmennellään ahkerasti, minkä jälkeen pannuun lisätään vielä jonkinlainen loraus vettä.
Yhdistetään lihat sekä kastike samaan pataan. Maustetaan suolalla, lihaliemikuutiolla ja valkopippurilla.
Annetaan muhia levyllä miedolla lämmöllä tunnin verran. Suurin piirtein 15 minuuttia ennen loppua pataan lisätään herkkukurkut, punajuuret sekä herkkusienet. Lopussa lorautetaan joukkoon vielä hieman kermaa.
Tarjoillaan perunoiden kera.
Ajat ovat muuttuneet siitä, kun tätä on viimeksi tehty. Nyt herkkusienet oli korvattu suppilovahveroilla ja liha oli Sydänmaan Highlanderia.

Suppilovahverolta tämä sitten lopulta lähinnä maistuikin. Herkkusieniversiossa maistui aikoinaan ehkä eniten punajuuri.

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Paahdettu kurpitsavanukas

Viime viikonloppu oli aika mukava, kun lauantaina ei voinut mennä kauppaan. Oli hyvä syy viettää koko viikonloppu sohvannurkassa viltin alla kuuman juoman ja kirjojen kanssa.

Lueskelu meni ilmeisesti vähän liian pitkälle, koska nyt olen kärsinyt muutaman päivän kirvelevistä ja punaisista silmistä. Ei ole tehnyt kamalasti mieli tuijotella tietokoneen näyttöä enää työajan ulkopuolella.

Viime viikonloppuun kuului myös kurpitsakokkailuja. Rohkaistuin Sillä sipulien juuriselleripannacottan avulla kokeilemaan itsekin jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa jälkiruokaa. Valinta kohdistui kurpitsavanukkaaseen:
Kurpitsa-brûlé

kurpitsaa
mascarponea
ruokokidesokeria
kuivattua kanelia
kuivattua inkivääriä
maustepippuria
suolaa

Kypsennä kurpitsa (lohko ja keitä, paista tai höyrytä kunnes hedelmäliha on pehmeää, kaavi liha irti ja jauha yleiskoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi) ja vatkaa yhteen suunnilleen saman verran kypsää kurpitsaa ja mascarpone-juustoa sekä maun mukaan ruokosokeria. Alkuperäinen resepti ohjeisti laittamaan 0,6 dl sokeria 230 g:n mascarpone-purkkia kohden, mutta kuten yleensä amerikkalaisohjeiden kanssa, meikäläiseen makuun hieman vähempikin riittää.
Lisää hieman (=puolisen teelusikallista, jos laitoit kokonaisen, reilun 200 g:n mascarpone-purkin) inkivääriä ja kanelia sekä ripaus maustepippuria ja suolaa. Kaada pieniin uunivuokiin ja ripottele pinnalle kunnon kerros ruokokidesokeria. Paahda sitten uunissa grillivastusten alla muutama minuutti, kunnes sokeri karamellisoituu ja muodostaa pinnalle herkullisen ja mukavasti rapsahtavan kuoren.
Oli ihan hauska kokeilu, mutta en välttämättä tekisi enää toiste. Tai ehkä tekisin, mutta laakeampaan vuokaan, niin että poltettua sokeria olisi enemmän ja vauvanruokamaista kurpitsasosetta vähemmän.

Lisäksi kokonaisuus olisi hyötynyt lievästä lisähapokkuudesta. Kenties vanukkaan pinnalle voisi lisätä jotain marjaa tai hedelmää? (Perinteinen kurpitsan kaveri parmesaani ei tähän yhteyteen ehkä kovin hyvin istu.)

torstaina, marraskuuta 10, 2011

Sienet säilössä - mitä kuivuriin seuraavaksi?

Nyt on sienet saatu säilöön. Suurkiitos kaikille reseptejä ja säilöntäviisauttaan jakaneille! Onnistuimme syömään muutamia kourallisia tuoreena mm. aamiaismunakkaan täytteenä, mutta suurimman osan talletimme talven varalle.

Lukijoiden suositukset pakastamisen ja kuivaamisen välillä menivät jotakuinkin tasan. Niinpä pakastimme osan ja kuivasimme osan. Pakastaminen suoritettiin siten, että sieniä kuumennettiin keskikuumalla paistinpannulla, kunnes suurin osa vedestä oli haihtunut. Sitten ne annosteltiin pakastuspusseihin mukavan kerta-annoksen kokoisina erinä.

Kuivaaminen on perinteinen ja yhä erittäin hyvä keino säilöä syksyn satoa aikaa kestävään muotoon. Kuivuri on toki avuksi muulloinkin kuin syksyllä: esimerkiksi käyttämättä unohtuneet, vähitellen ylikypsän puolelle kääntyvät banaanit tai omenat voi pelastaa kuivaamalla ne maukkaiksi snackseiksi.

Yllä olevassa kuivurikuvassa sieniä on hieman liian tiheässä. Käytäntö nimittäin opetti nopeasti, että paras ja nopein kuivaustulos saatiin, kun sienet aseteltiin kuvurin tasoille siten, että ilma mahtui kiertämään niiden välissä.

Kuivatut sienet laitettiin lasipurkkeihin odottamaan käyttöä. Niiden pitäisi teoriassa säilyä sellaisenaan jopa useita vuosia, mutta käytännössä taitavat päätyä vatsoihimme ripeämmin.

Teimme muutaman purkin myös kehuttua suppilovahverohilloa, mutta se on vasta jääkaapissa tekeytymässä emmekä ole ehtineet maistaa sitä vielä lain.

Kuivausinnostuksissani ehdin jo sienten loputtua valmistaa yhden erän kuivalihaa eli beef jerkyä sekä kuivattaa muutamia omenoita ja nipun banaaneja napostelua ja evästelyä varten. Mitä muuta kuivurilla kannattaisi tehdä? Ainakin nuo kuivatut hedelmät maistuvat niin herkullisilta, että kulhoa on lähes mahdotonta ohittaa nappaamatta muutamaa suuhunsa.

lauantaina, marraskuuta 05, 2011

Ilmat viilenevät, juomat kuumenevat

Berliinin ainoa tuliaisostos oli purkillinen valmiiksi maustettua vihreää teetä. Mausteet tulivat tosin vähän yllätyksenä, kun ajatuksena oli ostaa ihan vaan japanilaistyylistä vihreää teetä.

Josko vaikka jossain vaiheessa opettelisi lukemaan vähän tarkemmin niitä tuoteselosteita.

Tuliaisteestä syntyi joka tapauksessa ajatus tehdä itse Chai Lattea, johon olen eräässä monikansallisessa kahvilaketjussa hurahtanut ihan kokonaan.

Maitojuomia on tehtailtu reissun jälkeen paitsi valmiista teesekoituksesta myös ihan oikeasta teestä ja mausteista. Minähän en näitä juomia toki valmistanut (koskapa kuumat juomat eivät ole omaa vastuualuettani ollenkaan), joten muut saa selittää:
Chai Tea Latte (ohje on alun perin tasteofhomesta):

2 teepussia
1 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua maustepippuria
2,4 dl vettä
2,4 dl maitoa
0,6 dl fariinisokeria tms. tummaa sokeria
(kermavaahtoa, vanilja-aromia tms. ja jauhettua muskottia koristeeksi)

Alkuperäinen ohje kehotti valmistamaan ja maustamaan teen kahvinkeittimessä, mutta me vain laitoimme teepussit kanelin, inkiväärin ja maustepippurin kanssa kattilaan ja kaadoimme kuumaa vettä päälle.
Maito ja sokeri sekoitetaan pienessä kattilassa ja kuumennetaan hämmentäen, kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Alkuperäisessä ohjeessa tähän liemeen listään vielä vaniljanmakuista kahvikermajauhetta, mutta me jätimme sen pois. Vanilja-aromia tms. voi halutessaan tässä vaiheessa luonnollisesti hieman lisätä.
Kaada maito-sokeriseos mukeihin ja hämmennä sitten tee toisesta kattilasta perään. Juoman voi koristella kermavaahdolla ja raastetulla muskottipähkinällä.
Harmillista sanoa, mutta tällä hetkellä valmiiksi maustettu tee on vielä suosikkini. Ehkä olen pilannut makuaistini ketjukahvilla.

Pssst. Muistakaa myös lämmin siideri.

perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Facebook on ykkönen

Kävin katsastamassa kävijämittareitamme (vasen sivupalkki vaati nimittäin päivittämistä) ja kurkistin siinä samalla, miltä sivuilta Pastanjauhantaan on tultu viime aikoina eniten.

Listasin tällä kertaa mukaan myös keskustelupalstat:
  1. Facebook
  2. Blogilista
  3. Jauhantahakemisto
  4. Bloglovin
  5. Blogger
  6. Google (joka on aiemmin ollut aina ylivoimainen ykkönen?)
  7. makuhaku.fi
  8. Siskot kokkaa
  9. preppy casual
  10. Iltalehti.fi (siellä olleesta maininnasta on kyllä jo sata vuotta aikaa)
  11. Kaikki äitini reseptit
  12. Mimon ja Myyn menossa
  13. Saariston lapset
  14. lemmikkipalstat.net
  15. Sillä sipuli
  16. Lettupannu
  17. Salamatkustaja
  18. Keltaisessa keittiössä
  19. Suomi24-keskustelu
  20. Kaksplussan keskustelu
  21. Pieniä timantteja
  22. Hearts and Minds (oululainen blogituttavuus!)
  23. Kuukuppikunta (whoot?)
  24. Campasimpukka
  25. Kulinaristi
Kiitos kävijöistä kaikille (muillekin) linkittäjille!

(Kuvassa tomaattivuoka, joka ei odotusten vastaisesti maistunut yhtään miltään. Siitä huolimatta, että siinä oli puhvelimozzarellaakin mukana.)

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2011

Ei siellä mitään makkaraa tai munkkia näkynyt

Piipahdimme syyslomalla muutaman päivän verran Berliinissä, josta on tullut viime vuosina vaikka kuinka monen tuttavamme suosikkikaupunki. Eikä se hullumpi ollutkaan.

Tunnelma oli enimmäkseen mukavan mutkaton ja rento, ja sama meininki näkyy myös kaupungin suosituimmissa ruoka-annoksissa. Pikaruoka on Berliinissä dönerkebapia ja currywurstia. Döner on Saksaan muuttaneiden turkkilaisten lahja maailman pikaruokailevalle kansalle.

Minä pidin Berliinin kebapissa ennen kaikkea pitaleivän jämäkkyydestä. Paahdettu leipä + sopivan paksu kuori = syöminen onnistui ihan käsipelillä. Kebaplihaa ei ollut Berliinissä myöskään haudattu chilikastikkeeseen, mikä oli myös oikein mukava yllätys.

Toinen kuvan pitoista on kuvattu Alexanderplatzilla ja toinen on puolestaan kanakebap kuuluisassa Mustafassa, jossa hallittiin myös kasvisten käyttö pitaleivän täytteenä.



Currywurstia aion opetella valmistamaan itsekin, jos vaan löytäisin ruokalajiin tarpeeksi lihaisia makkaroita. Wurstien päälle tarvitaan tomaattista kastiketta sekä curryjauhetta, josta sivumennen sanottuna en ole ikinä liiemmin välittänyt. Mutta jostain syystä se maistui makkaran ja tomaattisoosin yhteydessä yllättävän hyvältä.



Berliinin saa kiitosta myös erinomaisista aamiaisista, joiden tarjoilu ei todellakaan lopu aamukymmeneen. Onneksi olimme kaukaa viisaasti varanneet hotellihuoneemme aamiaisettomana, ja kyllä kannatti. Valmiiksi kasattuja aamiaistarjottimia voin muistella kaikkina niinä arkisina pakkasaamuina, kun elämä maistuu taas kaurapuurolta.

Kuvien brunssipaikat olivat Cafe Fleury (Weinbergsweg 20, U Rosenthaler) ja hauskalla, kahviloita pursuavalla Friedrichshainin alueella sijainnut Intimes (Boxhagener Str. 107, U Frankfurter Tor tai Samariterstraße).

Kahvila-elokuvateatteri Intimesin jälkimmäisessä osassa näytti pyörivän uusi Kaurismäki-elokuva, eli noilla kulmin ymmärrettiin selvästikin hyvän päälle.

Myös myöhäinen aamiainen oli erittäin runsas ja maukas.



Berliinistä löytyy ruokapaikkoja moneen makuun, ja esimerkiksi vegeruokaa tuntui olevan tarjolla tavallista paremmin. Me olimme varanneet pöydän unsicht-Bariin, jossa asiakkaat ruokailevat pilkkopimeässä. Olin pitänyt ajatusta aina aiemmin liiallisena erikoisuuden tavoitteluna, mutta päätin siitä huolimatta antaa paikalle mahdollisuuden.

En tiedä, olisiko kannattanut, sillä paikan ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan harvinaisen kehnoa. Alkupalasalaatti oli tylsä ja ponneton, etenkin siihen nähden, että Berliini osoitti joissakin muissa paikoissa olevansa herkullisten luomukasvisten luvattu maa.

Pääruoka oli hyvin laitosruokamaista ja maistui tuiki tavalliselta lihalta ja ruskealta kastikkeelta. Perinteistä saksalaista ruokaa. Jälkiruoka oli vähän parempaa, mutta ei edelleenkään herättänyt hurraa-huutoja. Pimeässä istuskelu tuntui pitemmän päälle idioottimaiselta, ja olin helpottunut, kun tarjoilija tuli tiedustelemaan, haluaisimmeko jo lähteä (etenkin, kun lähistöllä oli pari hakematonta geokätköä).

Mutta mene ja tiedä. Voihan olla, että annosten maistumattomuuden syy oli minussa itsessäni. Ehkä annosten ulkonäkö on yleensä se, joka saa ruuan maistumaan? Muuten kaikki sujui hyvin. En panikoinut pimeydessä (ja esimerkiksi virittänyt laukussani olevaa otsalamppua päähäni palamaan) enkä koheltanut muutenkaan. Muutamassa muussa pöydässä rikottiin juomalaseja, mutta ehkä kahden hengen pöydässä oli helpompi asetella lasinsa oikeaan paikkaan.

Vanhan DDR:n puolella oli muutamia melko näyttäviä esimerkkejä valtaviin kerrostalolähiöihin perustuneesta asuntopolitiikasta. Osasta asukkaat olivat jo muuttaneet pois ja talot palvelivat nyt katutaiteen alustana. Olisipa kiva tietää, millainen huimapää nuo ylimmät graffitit on onnistunut tuhauttamaan.

Suomesta on Berliiniin lyhyt matka, ja Suomi olikin Berliinissä monessa paikassa läsnä. Retkeilykaupan tuotemerkeissä (Napapijri ja Kaikkialla), elokuvissa, Karoliina Kantelisen tulevassa esiintymisessä, Friedrichstraßen varrella sijaitsevassa näyttävässä Iittalan putiikissa.

...ja oululaislähtöisen Sauli Kemppaisen luomissa ravintola-annoksissa. Kyseinen Kemppainen on saanut Michelin-tähden tarjoilemalla saksalaisille suomalaista tervaa ja marjoja. Minulla jäi hänen ravintolastaan (Die Quadriga) mieleen ennen kaikkea esijälkiruoka nimeltään White Russian, jonkatyyppinen juoma tunnettiin oululaisissa baareissa opiskeluaikanani nimeltä huopatossu. Veikkaan, että tämänkertaiseen tossuun oli saatettu tarvita nestetyppeä.

Ruokaturistille pakollinen käyntikohde on tietenkin KaDeWen ruokakerros, jossa ruokaa pääsee myös syömään (maksua vastaan) loputtomiin jatkuvilla ruokatiskeillä. Mieleni olisi tehnyt kovasti bouillabaissea, mutta päädyimme sitten muutamaan irlantilaiseen osteriin. Eivät ne edelleenkään meikäläiselle oikein maistu, mutta tulipa taas kokeiltua.

Berliinissä on kuulemma tällä hetkellä pop syödä aasialaista ruokaa. Me piipahdimme yhtenä iltana korealaisessa Kimchi Princessissä, jossa ruokaa valmistetaan pöytägrilleillä. Minä en tosin valmistanut, kun päätin testata korealaista pyttipannua nimeltään bibimbap. Olihan se herkullista, jos kohta osittain ihan mahdottoman tulista. Taisin saada opetuksen niistä kerroista, kun olen pilkkonut pahaa aavistamattomien läheisteni ruokaan ihan liikaa chiliä.

Kimchi Princessin lähellä oli muuten leppoisa baari (Bierkombinat Kreuzberg), jossa pääsi maistamaan paikallisten pienpanimoiden oluita. Minä olin vaan bibimbapista niin ähkyssä, etten jaksanut maistella juuri mitään.

Berliinin museoanti olisi ollut kokonaisuudessaan ihan mahdottoman houkutteleva (olen vuosia haaveillut pääseväni esimerkiksi Berliinin egyptiläiseen museoon). Me kävimme ainoastaan DDR-museossa, joka oli sitten sitäkin kiinnostavampi. Onhan DDR näkynyt meidän lapsuudessamme ainakin Nukkumattina, jos ei muuten.







Museossa tavaroita pääsi ihan oikeasti koskettelemaan. Esillä olleeseen Wartburgiin (ja varakkaamman väen Volvoon) sai mennä sisälle, keittiössä sai kurkkia laatikoihin jne. Lankapuhelinkin alkaa olla jo aika eksoottinen kapine C-kasetista puhumattakaan. Museokaupassa myytiin ostalgian hengessä DDR-keittokirjoja.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails