perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Kuusi vuotta

Siitä on nyt kuusi vuotta, kun Pastanjauhantaa putkahti ensimmäisen kerran kaiken kansan näkyville.

Neljä ensimmäistä vuotta sujuivat melko mukavassa nosteessa (takaiskuna tulee mieleen muun muassa se, kun lohkaisin hampaani näistä taateleista löytyvään kiveen), mutta pari viimeistä vuotta ovat menneet huomattavasti takkuisemmin. Kaikenlaiset hankaluudet heijastuvat harmillisesti heti sekä kokkauksen että bloggauksen tahtiin, mutta kai tällainen henkilökohtainen ruokapäiväkirja heijastelee muuta elämää väistämättä.

Ikinä en ole kuitenkaan harkinnut jauhannan lopettamista, eli täällä sinnitellään edelleen. Juttujen taso ei edelleenkään parane, mutta tuskinpa semmoista kukaan enää odottaakaan.

Kuudessa vuodessa on ehtinyt nähdä suomalaisen ruokablogosfäärin huikean kehittymisen. Viime kuukausien puheenaihe on ollut Tarjoiluehdotus. Huumorijaostomme suosittelee.

Yksi Suomen ensimmäisistä ruokablogeista oli Sorsanpaistaja, jolta tämänkertainen synttäriruoka on peräisin. Olen nimittäin yrittänyt miettiä viime aikoina vähän tavallista raikkaampia jälkiruokareseptejä, ja tässä niistä yksi:
Hedelmät ja minttusokeri

1 iso ananas
150 g mustikoita tai muita marjoja
pieni puska tuoretta minttua
3 rkl ruskeaa hienosokeria
1 lime
kreikkalaistyylistä (kookos)jugurttia

Kuori ja leikkaa ananas viipaleiksi ja asettele viipaleet tarjoilulautaselle mustikoiden kera. Irrota mintusta lehdet ja murskaa ne morttelissa tahnaksi. Lisää sekaan sokeri ja mortteloi lisää. Ripottele sokeria hedelmien päälle. Leikkaa lime puoliksi pöydässä maustamista varten ja vie pöytään ananasten ja jugurtin kera.

34 Comments:

At 23/9/11 06:38, Blogger Jaana said...

Onneaponnea Jauhantapajaan <3

Teidän esimerkkinne innostamana minä (ja ties kuinka moni muu) aloitin ruokabloggaamisen, jonka kautta jo lähtökohtaisesti riemunkirjavaan maailmaani on tullut vielä lisää sävyjä.

 
At 23/9/11 07:23, Blogger Niina Oivi said...

Kauan liihottakoon Pastanjauhaja! Onnea!
Meidän päivän menu-blogi, paras.

 
At 23/9/11 07:38, Blogger lintsi said...

Onneksi olkoon 6-vuotiaalle! Pastanjauhantaa on ensimmäisiä ruokablogeja, joita olen alkanut seurata muutamia vuosia sitten. Siten tekin osaltaan innostitte minut aloittamaan oman blogini tämän vuoden keväällä.

 
At 23/9/11 07:59, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Onnea täältäkin, tuoreehkosta Campasimpukka-blogista! Kuinkahan montaa bloginaloitusta olettekaan olleet vauhdittamassa:)

 
At 23/9/11 08:11, Blogger Virpi said...

Epäilen, että Pastanjauhajien kontolla on aika monen uuden ruokablogin perustaminen tosiaan :) itsekinhän lukeudun siihen joukkoon iloiseen. Kiitos siis kaikista näistä vuosista ja inspiraatioista. Oman blogin lisäksi olen saanut teistä ystäviä ja monen monta iloista ja herkullista hetkeä! Toivottavasti yhteys ei katkea, täällä netissä tai oikeassakaan elämässä.

 
At 23/9/11 08:19, Blogger suolaajahunajaa said...

Onnea kuusivuotiaalle!

Huomaan, etten ole ainoa, jota olette innoittaneet oman blogin perustamiseen. Mutta ennenkaikkea olette toimineet ihanana ideavarastona näiden vuosien ajan. Olen seurannut teitä lähes alusta asti ja vaikka muuta väitätkin matkan varrella teistä on tullut yhä parempia!

 
At 23/9/11 08:32, Blogger Merituuli said...

Paljon onnea kuusivuotiaalle inspiroijalle! Ompas kaunis jälkkäri.

Harmi ettei tänä vuonna juhlita yhdessä näitä kekkereitä. No, toisaalta ei sunnuntaina tarvitse sitten koota itseään pikku-pikku-paloista...;).

Minä luin muuten Niina Oivan kommentsita ensin "kauan lihottakoon Pastanjauhaja" :D.

 
At 23/9/11 08:36, Blogger Mari said...

Onnea onnea onnea 6-vuotiaalle! Vuoden päästä olettekin jo kouluiässä ;)

 
At 23/9/11 09:12, Blogger Rosmariini said...

Synttäri käynnistyi mukavasti nauramalla. Olen nimittäin hekottanut täällä puoli tuntia katkeamatta tuolle Merituulin lukukömmähdykselle. :D

 
At 23/9/11 09:23, Blogger Nanna said...

Onnea ja kiitos tähänastisista, kauan eläköön Pastanjauhantaa!
Blogistanian yhä tihentyvässä ruokablogiviidakossa, te voisitte käyttää vanhaa mainoslausetta, "mitä olikaan ennen Pastanjauhantaa..."(no, ilmeisesti ainakin Sorsanpaistaja...
Ja kunniamaininta vielä erityisesti parhaalle suomalaiselle blogin nimelle (kakkospalkinnon saa bloginuori Vatsasekaisin kilinkolin).
Nyt alkaa olla kieli siinä kunnossa, kuin olisin syönyt kilon suklaata, mutta sallittakoon se tälläisenä päivänä.

 
At 23/9/11 09:41, Blogger Rosmariini said...

Jaana: Ilmankos Kulinaarimuruja on hyvin esimerkillinen ruokablogi. :)

Niina Oivi: Kiitos ihanista sanoista! Noiden voimalla liihottelen taas pitkään.

lintsi: Kiitokset ja pitkää ikää myös Pullan paikalle. Aina jaksaa ihailla tuoreiden ruokablogien energisyyttä ja pirteyttä.

Campasimpukka: Kiitos! Ja toivottavasti tavataan muuten taas pian!

Virpi: No minusta sinä et ainakaan pääse eroon, vaikka haluaisitkin. :) Huippua nähdä huomenna!

suolaajahunajaa: No pitää toivoa, että Jauhannan paras aika olisi vielä edessäpäin (eikä esim. vuodessa 2006...).

Merituuli: Olisi kyllä NIIN mukava nähdä! (Nyt alan jo vähitellen tointua tuosta naurukohtauksesta;)

Mari: Tervejärkisen paperit ovat taatut, kun lähden saattelemaan blogiani vuoden päästä koulutielle. :D Aika isoksihan tuo on kyllä kasvanut.

Nanna: Meitä ennen oli Mitä söin tänään, joka (mitämitämitä?) on päivittynyt pitkästä aikaa!

Sorsanpaistaja tuli vuoden 2006 alussa, samoin kuin esim. Ketun keittiö. (Pitäisiköhän minun kirjoittaa suomalaisten ruokablogien lyhyt historia...)

 
At 23/9/11 10:04, Blogger Virpi said...

Jos jonkun pitäisi kirjoittaa ruokablogien historiikki, niin sinun :)

Ja tosiaankin huippua nähdä huomenna!

 
At 23/9/11 10:13, Blogger Jael said...

Paljon onnea! Teidän ihana bloginne on ikäänkuin ollut aina.....

 
At 23/9/11 10:17, Anonymous Emma said...

Iiisot onnittelut 6-vuotiaalle! Tosiaan, Merituulen kommentista muistin, että vuosi sitten 5-vuotiasta juhlistettiin paikan päällä. Viimeistään sitten 10-vuotiskekkerit taas yhdessä, joohan! =)

 
At 23/9/11 10:44, Blogger -kummitus- said...

Onnea! Elkää lopettako ikuna! <3

 
At 23/9/11 11:29, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos myöskin ahkeralta hyväksikäyttäjältänne. Teidän ohjeista ovat saaneet nauttia myös lukuisat ruokavieraamme. Ja suosittelen tietysti blogianne aina ystävilleni.
Piki

 
At 23/9/11 15:09, Anonymous cele said...

Onnea täältäkin!

Onpa hämmentävää tulla mainituksi ensimmäisinä ruokablogeina.. :D Ainakin Polkkapossu (mainittujen lisäksi) oli jo ennen minua näistä vielä henkissä räpiköivistä ruokablogeista.

 
At 23/9/11 15:28, Blogger Salla said...

Onnea ja lihottavaa tulevaisuutta! :)

Mistä, oi mistä, saa kreikkalaistyylistä kookosjogurttia?

 
At 23/9/11 15:57, Blogger Pekka said...

Onnea täältäkin! Minunkin blogi lähti teidän inspiroinnista. Vuosien varrelle onkin mahtunut monia ikimuistoisia tapahtumia ja samalla teistä on tullut minulle hyviä ystäviä. Toivon mukaan parhaat hetket ovat vielä edessä päin!

 
At 23/9/11 16:28, Blogger Rosmariini said...

Virpi: Sovitaan ilmestymispäiväksi vaikka vuosi 2015. :)

Mutta olisihan siihen ihan mukavasti aihetta. Esim. mieltäni alati askarruttava blogien kaupallistuminen + blogiyhteisö(je)n synty. Oulu on onneksi aika hyvä tuossa yhteisöllisyydessä, että meistä voisi tehdä siihen kohtaan ihan erillisen luvun (hehee).

Yaelian: Kuusi vuotta on kyllä pitkä aika. Samalla on itsekin vanhentunut kuusi vuotta, kääk!

Emma: Joo! Ilman muuta.

Kummitus: Ei lopeteta. Vaikka intternetti kaatuisi, niin luppaan jatkaa kirjoittamista.

Piki: Vautsi, mistä reseptistä olet erityisesti tykännyt?

Cele: Joo, Polkkapossu aloitti joskus joulukuun 2005 tienoilla. Ja Hellapoliisi joskus aiemmin syksyllä. Mutta kamalan hitaasti lähti jostain syystä tuo blogien perustaminen liikkeelle, joten kyllä Sorsis on ilman muuta yksi ensimmäisistä.

Ei vaan hei. Hellapoliisista tuli mieleen, että oli vielä vanhempikin Turistin pitämä Hellapoliisi. Noista ajoista on selvästi liian pitkään, kun muisti heittää näin pahasti.

Salla: Hyvä kysymys. Omatoiminen maustaminen voisi olla pop.

Pekka: Sinä olet ollutkin ihan huippuystävä (kun hädässä ystävä tunnetaan). Kiitos siitä + kaikista herkullisista hetkistä!

 
At 23/9/11 18:17, Anonymous Hirame said...

Onnea Pastanjauhajille myös untuvikoilta! Suomalais-japanilainen blogiprojekti Hirame-no-me on niin ikään käynyt täällä kurkkimassa mielenkiintoisia ruokatarinoita, eritoten tietenkin niitä Tokioon suuntautuneita :)

 
At 23/9/11 18:59, Blogger Hannele said...

Minä odotan jo kovasti tuota historiikkia!

Onnea huipputyyppien huippublogille!

 
At 23/9/11 21:22, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Onnea eskari-ikäiselle :) Meidän makuhermomme ovat nautiskelleet eräätkin herkut teiltä löytyneiden ohjeiden mukaan. Loppukaneettina erään mainion tyypin peruslausahdus onnittelutilanteissa: Jatkuvaa menestystä!

 
At 24/9/11 00:55, Blogger Niina Oivi said...

Vai lihottakoon!! HOHOO

 
At 24/9/11 11:14, Blogger Rosmariini said...

Hannele: Tervetuloa vaan julkistusjuhliin sitten neljän vuoden päästä. :)

Kotiharmi: Jatkuva menestys ei kuulosta yhtään hullummalta, kiitokset!

Niina: Tuosta tuli kyllä saman tien lentävä lause. :D

 
At 24/9/11 12:57, Blogger Amalfin sitruuna said...

Onnittelut myös sitruunaperheeltä! Olkoon satonne aina runsas ja mielenne avoin uusille mauille!

 
At 24/9/11 17:43, Blogger Annika said...

Onnea Ouluun! Kauan olette jaksaneet, tällainen satunnainen seurailija on saanut monta pientä ilonaihetta huomattuaan tuoreen blogipäivityksen, kiitos siitä!

 
At 24/9/11 21:18, Blogger TiV said...

Huippua! Onnea ja riemunkirjavaista syksyä!!

 
At 25/9/11 01:39, Blogger Niina Oivi said...

Liittyneekö "lihottavaan" Pastanjauhantaan ;) ja kuutoseen mutta sain ystävältä suloisimman kalenterin jossa:

"SYYSKUU"

"Etsi metsästä madoton, vähintään greipin kokoinen herkkutatti. Leikkaa pystyyn noin sentin paksuisiin siivuihin. Paista "pihvit" voissa tai öljyssä. Laita vastapaahdetun ja voidellun paahtiksen päälle. Ripottele pintaan mustapippuria ja suolaa (fleur de sal).

Lihottavalta kasvissyöjältä Oivi respa tuunattavaksi. Lahja Pastanjauhajalle kuten myös lentävä lause! :D

 
At 25/9/11 11:25, Blogger Italiansalaatti said...

Onneksi olkoon kuusivuotiaalle!! :) Olen tyytyväinen, että ette ole hommaan kyllästyneet, koska blogista saa mahdottomasti inspistä ja se oli tosiaan yksi ensimmäisistä, joita aloin seuraamaan oman pienen ruokablogin avattuani! :D Täällä on aina kiva käydä, ja reseptejä ja juttuja on älyttömän kiva lukea, joten pitkä elämä Pastanjauhannalle!! :D

 
At 25/9/11 20:27, Blogger Rosmariini said...

Iik, en ole juhlahumussa kaikkia kommentteja hoksannutkaan.

Hirame: Kuinkas sattuikaan, että olen viime aikoina ajatellut taas paljon Japanin ruokaa ja ruokakulttuuria. Jos kävisi seuraavalla Helsingin-reissulla vaikka Tokyokanissa pitkästä aikaa ostoksilla. Että pitää tulla vakoilemaan parhaat resepti-ideat sitten teiltä. :)

Amalfin sitruuna: Mielen avoimena pitäminen onkin aina hyvä neuvo ruokabloggaajalle. Ennakkoluuloisuudella ei pötki näissä hommissa kovin pitkälle. (Vaikka toki tunnustan suhtautuvani edelleen aika ennakkoluuloisesti soijanakkeihin ja munuaisiin.;)

Annika: Mieluusti blogipäivityksiä tehtailisi useamminkin. Hankalasti aina vaan työnteko haittaa harrastuksia, höh.

TiV: Kiitos, ja huippua kuulla sinustakin taas!

Niina: Jee, resepti on ruokabloggaajalle aina yhtä arvokas lahja! HIenoa, kiitokset!

Italiansalaatti: Eipä sitä elämää ilman jauhantaa osaisi enää kuvitellakaan. Vaikka noita hiljaisempia kausia väkisinkin mahtuu kuluneisiin vuosiin (ja takuulla tietenkin tuleviinkin).

 
At 26/9/11 00:06, Blogger Rosmariini said...

(Piti käydä tsekkaamassa sitemeterin lukema, joka on just nyt 5,483,180.)

 
At 3/10/11 15:35, Blogger Ketturouva said...

Onnittelut kuusivuotiaalle!

Perästä hiihdetään, esikuvan innoittamina. :)

 
At 4/10/11 20:21, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Ketturouva! Pidetäänkö kymmenvuotissynttärit yhdellä kertaa? :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails