tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Bánh mì -patongit

Luin viime kesänä kirjastossa Glorian ruokaa & viiniä, jossa huomioni kiinnittyi Bánh mì -nimisiin vietnamilaisiin lohileipiin. Artikkelissa kerrottiin, että kyseiset patongit ovat (tai olivat ainakin viime kesänä) maailmalla tosi pop.

Minusta korianterigraavatulla lohella ja kasviksilla täytetyt patongit näyttivät niin vastustamattoman hyviltä, että naputtelin ohjeen puhelimeeni (enkä esimerkiksi ottanut siitä kuvaa tai käyttänyt muiden ihmisten tavoin lukusalissa olevaa kopiokonetta...).

Kotona etsiskelin lisäohjeita netistä ja opin, että patongit voi täyttää kalan sijasta lihalla, kasviksilla, lihapullilla tai vaikka makkaralla. Yhteistä kaikille ohjeille näyttäisi olevan etikkaisessa riisiviiniliemessä marinoidut kasvikset, ja etikkaisuuden vastapainoksi patonkeihin tulee aika usein myös majoneesia.

Majoneesi ei tähän kokeilemaani ohjeeseen sisältynyt, vaikka sitä kyllä lopputulokseen vähän kaipailtiinkin. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla tehdä näitä jollain tavalla maustetusta lohesta. Tällä kertaa täytteeseen tuli portobelloja. Tai olisi tullut, jos niitä olisi sattunut kaupasta löytymään. Korvasin ne sitten herkkusienillä:
Bánh mì -patongit (ohje allrecipes.comista)

2 portobellosienen lakit, viipaloituna
2 tl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 porkkana, leikattuna tulitikun ohuiksi viipaleiksi
1 retikka, leikattuna tulitikun ohuiksi viipaleiksi
2,4 dl (1 cup) riisiviinietikkaa
1,2 dl (1/2 cup) tuoretta limemehua
1,2 dl (1/2 cup) kylmää vettä

1,2 dl (1/2 cup) limemehua
2 tl soijakastiketta
1 tl nuoc mam -nimistä vietnamilaista kalakastiketta (itselläni jotain peruskalakastiketta)
1/2 tl seesamiöljyä
2 rkl rypsiöljyä
2 tl hienonnettua valkosipulia
0,8 dl (1/3 cup) sokeria
0,8 dl (1/3 cup) kylmää vettä

1 jalapeno, ohuina viipaleina (laitoin itse yhden tuoreen vihreän thai-chilin)
tuoretta korianteria
1 keskikokoinen kurkku, ohuina suikaleina
tuoretta thai-basilikaa
2 halkaistua patonkia

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Aseta sienet matalaan uunivuokaan. Pirskottele pinnalle vähän oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa noin 25 minuutin ajan (minä en noin pitkään pitänyt, kun olisivat takuulla kärähtäneet). Anna jäähtyä ja viipaloi.
Sillä aikaa kun sienet paahtuvat, pistä kattilallinen vettä kuumenemaan. Upota porkkana- ja retikkasiivut kiehuvaan veteen ja anna niiden olla siellä muutaman sekunnin ajan. Nosta ne sitten reikäkauhalla jääkylmään veteen, jotta kypsyminen lakkaa.
Sekoita toisessa kulhossa yhteen riisiviinietikka, 1,2 dl limemehua ja saman verran kylmää vettä. Siirrä porkkanat ja retikat etikkaan ja anna niiden marinoitua vähintään 15 minuutin ajan.
Sekoita pienessä kulhossa yhteen loppu limemehu, soija, kalakastike, seesamiöljy, rypsiöljy, valkosipuli, 0,8 dl sokeria ja 0,8 dl vettä. Tästä tulee voileipäkastike.
Kokoa patongit: Pirskottele yllä mainittua voileipäkastiketta patongin alapuolikkaille. Aseta päälle paahdetut sienet ja pirskottele vielä lisää kastiketta. Pinoa päälle jalapenoa, porkkana-retikkaseosta (valuta marinadi pois), kurkku, basilika ja korianteri. Laita patongin toinen puolisko päälle ja tarjoile.

Tein näitä patonkeja reilu viikko sitten Pekan luona pidettyyn blogimiittiin, josta emme ole vielä ehtineet kirjoittaa tänne Pastanjauhantaan yhtään mitään. Paikalla oli kuitenkin vaikka mitä jänniä ruokia, esim. Vegemisien fetakiekurat sekä ohuttakin ohuemmat näkkileivät, jotka tarjoiltiin maanläheisen pähkinähummuksen kanssa.

Runsaasti kehuja keräsi myös Virpin kermainen siitakesienikeitto. Paikalle saapunut Helsingin vahvistus oli tehnyt vitello tonnatoa.

10 Comments:

At 5/4/11 14:36, Blogger Virpi said...

Multa jäi nämä leivät, kuten moni muukin juttu kokonaan maistamatta :( (perhanan migreeni!)

Mäkään en ole saanut vielä kirjoitettua mitään miitistä, jotenkin ollut ihan vetämätön olo eikä oo saanut mitään aikaan. Mutta siitä hasselpähkinäkakusta aion kyllä ainakin blogata!

 
At 5/4/11 17:49, Blogger Rosmariini said...

Me ei ole ennätetty käydä vielä kuviakaan läpi, mutta tarkoitus olisi kyllä tehdä illasta ihan kunnon postaus. Vähän kasaantuu nuo blogihommat. Chiliviljelmistäkin olisi kiva laittaa kuvia jossain vaiheessa.

Hiiskatin työt (ja muu elämä), kun kehtaavat haitata blogitouhuja.

Se pähkinäkakku oli muuten ihan superihanaa!

 
At 5/4/11 18:41, Blogger Italiansalaatti said...

Hyvän kuuloisia reseptejä kaikki! :) Nuo patongit ovat hyvä idea - pidän paljon (viini)etikkamarinoiduilla kasviksilla täytetyistä leivistä, tämä näyttää hyvin maistuvalta ohjeelta! Sanoit, että sitä tehtiin lohen kanssa, mutta kävisiköhän siihen myös kana...Menee reseptikirjaan kokeilua odottamaan! Aurinkoisen keväisiä terveisiä sinne! :D

 
At 5/4/11 22:30, Blogger Hannele said...

Minä olen ehtiny vähän jo ootastellakin niitä miittievästysjuttuja. Come on!

Ja chiliviljelmäjutut kiinnostaa myös kovasti. Mikä on vesiviljelyn ja multaviljelyn taistotilanne?

Patonkeja pitänee väsätä itte, kun en maistelemaan päässyt. Näyttää maukkailta!

 
At 8/4/11 17:00, Blogger Lilje said...

Meillä on tässä toimiston lähellä ruokapaikka mistä eilen testasin juurikin näitä patonkeja, täytteenä oli mulla tonnikala ja kyllä veivät kielen mennessään! Hinta oli kyllä melko tyyris, 5 euroa, että ehkä kannattaisi itse tehdä, mutta mukaan näytti tulevan sen verran paljon kaikenlaista sälää että helpommaksi menee kun vaan käy ja ostaa ;)

 
At 8/4/11 17:43, Blogger Rosmariini said...

Italiansalaatti: Mietin, että kävisiköhän tähän vaikka teriyaki-marinoitu kana (tai just se kala). Maku kuitenkin kaipaisi vähän täyteläisyyttä ja syvyyttä.

Hannele: Kaikenlaiset ruokakuvat hautautuvat arkistoon, kun herra kamerankäyttäjä ei ole tätä nykyä koskaan kotosalla (ei vaan onhan se ollut nytkin viikon aikana kotona jopa yhden kokonaisen päivän;).

Vesiviljely johtaa reilusti, kun saivat aikaisemmassa vaiheessa valoa ja lannoitetusta. Onneksi multachilitkin ovat nyt viimein virkistyneet.

Patavahti: No ovat nämä sitten kyllä maailmalla pop, jos näitä saa sieltä teiltäkin päin. Oliko se tonnari tuoretta vai tölkkitavaraa?

 
At 11/4/11 20:41, Blogger Virpi said...

Jes, sain vihdoinkin pungerrettua jonkinlaisen postauksen aiheesta minäkin blogiin!

 
At 12/4/11 10:59, Blogger Rosmariini said...

Oujee! Me emme ole vielä edenneet aiheessa mihinkään (heh), mutta ehkä ensi miittiin mennessä. Grillikauden avajaisista on jo tiedusteltu.

 
At 12/4/11 18:33, Blogger Virpi said...

Mä (+ varmaan aviomiehet) haluun sitten kanssa mukaan grillikauden avajaisiin :)

 
At 28/4/11 00:58, Blogger Rauna said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails