tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Etsitään: kasvispihvien ohje

Minulla on ollut vaikka kuinka pitkään tavoitteena oppia tekemään maailman parhaita kasvispihvejä. En ole raportoinut tuloksistani tänne (suksee ei ole ollut toistaiseksi kovinkaan suuri), mutta tällä hetkellä olen yhdistänyt voimat vanhan liittolaiseni punajuuren kanssa.

Food & style -nimisestä blogista löytyi ohje punajuuripaistoksiin, joita paistoin Waldorfin salaatin kaveriksi. Salaatti ilmestyi lautaselle sen takia, että se oli vuorossa Jamie's America -projektissani. Ja toisaalta tietenkin sen takia, että punajuuri piristyi päästessään samalle lautaselle sinihomejuuston kanssa.

Punajuuriohjeesta vielä sen verran, että scallion tarkoittaa kai kevätsipulia. Koska niitä ei tähän aikaa vuodesta vielä liiemmin kaupasta löydy (eikä tarvitsekaan löytyä), laitoin sen tilalle yhden purjon ja muutaman normisipulin.
Punajuuripihvit

450 g punajuurta keitettynä ja karkeaksi raastettuna
12 kevätsipulia hienonnettuna eli n. 6 dl (minulla silmät vuosivat yhden purjon ja kolmen sipulin pilkkomisen jälkeen jo siihen malliin, että päätin pärjätä puolta vähäisemmällä määrällä)
3 rkl jauhoja
1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
2 munaa, kevyesti vatkattuna
paistamiseen öljyä

Laita raastetut punajuuret ja hienonnetut sipulit kulhoon. Ripottele päälle jauhot, suola ja pippuri ja sekoita hyvin. Lisää munat ja hämmennä taas kaikki sekaisin.
Lämmitä paksupohjainen pannu. Lisää reilusti öljyä (niin, että pohja peittyy kunnolla). Ota punajuurimassaa keoksi lusikkaan ja tiputa se öljyyn (pannulle mahtuu muutama keko kerrallaan). Painele pihviksi. Anna paistua 2-3 minuutin ajan, käännä ja paista vielä parin minuutin ajan. Tarkkaile levyn lämpöä ja vähennä sitä tarvittaessa. Ota pihvit pannulla ja pistä ne lautaselle taiteltujen talouspaperien päälle valumaan.

Hapokkuutta tavoittelin tällä kertaa marinoidun punasipulin avulla. Olihan se aika hapokasta uiskenneltuaan muutaman tunnin ajan etikkaliemessä.

12 Comments:

At 22/2/11 17:04, Blogger Liisa said...

Täällä toinenkin täydellisten kasvispihvien ohjetta kaipaileva! Kaikkein hankalinta tuntuu olevan saada samaan pihviin tarpeeksi proteiinia ja mehevyyttä, ja vielä saada homma pysymään yhdessä koossa.. Hauskin viimeaikaisin löytöni on kaalin käyttö pihveiksi, suosittelen! (ks. kaalipihvit)

 
At 22/2/11 18:10, Blogger Rosmariini said...

Miten niin yksinkertainen ruoka voi olla niin vaikea? Ymmärrä en.

Hauska idea nuo kaalipihvit. Olenkohan tuommoisiin koskaan missään törmännytkään.

Vähän aikaa sitten löysin sipulipihvien ohjetta etsiessäni sipulipihvien ohjeen. Siis semmoisten pihvien, jotka oli tehty ihan vaan sipulista.

 
At 22/2/11 20:11, Blogger Helmi said...

Tämä Saara Törmän ohje on varmaan parhaita, mihin olen törmännyt: http://heviosasto.blogspot.com/2010/09/punajuuri-omnomnomnom.html

Punajuuri siis täälläkin mukana menossa. Ohje muistuttaa hyvin paljon toista autuaaksi tekevää reseptiä, elikkäs kikhernemurekkeen ohjetta: http://heviosasto.blogspot.com/2010/12/batattilaatikko-kikhernemureke_01.html

Vegaaniaikoina kyllästyin koko kasvispihveihin, kun ilman munaa lopputulos on yleensä vähän niin ja näin... Pottumuusi on yksi parhaita korvikkeita munalle vegaanipihveissä. Pelkillä jauhoilla olen saanut aikaa vain... No, kasan kuivaa jauhoista mömmöä.

 
At 22/2/11 22:03, Blogger Ketturouva said...

Sitten kun löydät sen täydellisen kasvispihviohjeen, olen myös kiinnostunut kuulemaan. Tähänastiset omat yritykset eivät ole oikein onnistuneita olleet.

 
At 22/2/11 22:27, Anonymous Anonyymi said...

Mikäli kesäkurpitsapihviohje kelpaa, suosittelen alla olevaa! Laiskuuttani en viitsi niitä pannulla paistaa, vaan lusikoin taikinan silikoniseen muffinivuokaan.
Melian

http://thepioneerwoman.com/cooking/2008/07/cooking-with-ryan-zucchini-cakes/

 
At 23/2/11 00:15, Blogger M said...

Meillä saadaan hyvin koossapysyvät ja muutenkin hyvätekstuuriset kasvispihvit liotettujen linssien avulla.

En nyt osaa tarkkoja mittoja antaa, kun ei arkiruoan kanssa koskaan mittailla, mutta ehkä desi punaisia linssejä ja puolitoista kiehuvaa vettä, annetaan seistä kymmenen minuuttia ja sitten tehosekoittimella tasaiseksi. Luulisin, että tuolla pystyy sitomaan pari desiä papuja ja kasviksia. Taikina saa jäädä aika löysäksi, koska pannulla se jähmettyy vielä reilusti.

Tuossa on vähän sama idea kuin falafelien tekemisessä, kun käytettäviä palkokasveja ei keitä ennen paistamista, niin ne pitävät pihvin koossa.

 
At 23/2/11 00:49, Blogger Rosmariini said...

Hyviä vinkkejä, kiitokset! En ole hoksannutkaan, että perunamuusin jämiä voisi käyttää tähänkin tarkoitukseen.

Kikherneistä ohjetta yritin vähän aikaa sitten, joten jospa seuraavaksi hyökkään vaikkapa linssien kimppuun. Ja noita Pioneer Womanin kurpparipihvejä olen ihaillut joskus itsekin.

Kasvispihvit olivat opiskelijaruokalassa lempiruokaani, ja olenkin miettinyt, yritänkö tavoitella kotikeittiössäkin liiaksi vastaavaa lopputulosta. Ei pitäisi päästää itseään tottumaan teolliseen makuun.

 
At 23/2/11 11:57, Blogger Irene Vermin said...

Tuosta "scallion" -sipulista tuli mieleeni, nimi viittaa kyllä kevät/salaattisipuliin, mutta törmännyt myös ohjeisiin joissa scallion mainitaan tavallisen salottisipulin yhteydessä. Ainakin on maultaan mainio korvike
Kasvispihveistä taas, hyvän, kuohkean rakenteen pihveihin saa raastamalla kasvikset pienellä raastinterällä ja lisäämällä hieman soseutettuja kikherneitä. Sitten mausteita, kananmunaa ja korppujauhoja (+loraus öljyä) sekaan tavalliseen tapaan. Pihvit voi myös leivittää, jolloin kosteus säilyy paremmin.

 
At 23/2/11 22:12, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkeistä! Tulevat (selvästi) tarpeeseen.

Voi, kun olisi vaan aikaa kokkailla loputtomasti.

 
At 25/2/11 10:54, Blogger Rosmariini said...

Pakko linkata tännekin yksi suositeltu ohje.

 
At 27/2/11 13:31, Anonymous Anonyymi said...

Kannattaa käyttää vichyä/kivennäisvettä, tulee kuohkeutta.

 
At 9/4/11 11:40, Blogger Annika said...

http://pickpickyumyum.blogspot.com/2011/04/juures-juustopihvit.html

Tuolta löytyy minun suosikki kasvispihvien ohje

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails