sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Viljaton viikko (ja parit syrnikit)

Joku saattaa vielä muistaa heinäkuussa viettämäni kasvisviikon, joka saa nyt vihdoin ja viimein seurakseen viljattoman viikon.

Eli jauhantapajalla ei jauheta pastaa nyt ainakaan seuraavaan viikkoon.

Uskoisin kaiken sujuvan muuten oikeinkin hyvin, mutta aamupalat arveluttavat. Olen kuitenkin syönyt yli kolmenkymmenen vuoden ajan aamupalalla aina edes jonkinlaista viljaa: toisinaan puuroa, toisinaan taas pari viipaletta ruisleipää.

Mitä ihmettä niiden tilalle voisi keksiä (siis jotain semmoista, ettei ihan heti alkaisi nälättämään)?

Saapa nähdä. Toivottavasti en ole ihan joka päivä nälkäinen ja kärtyisä. Töitäkin riittäisi vaikka kuinka paljon, ja perjantaina häämöttää tärkeä deadline. Hmmm. Ehkä sitten päätän jossain vaiheessa viikkoa, että ruis ei ole viljaa ollenkaan.

Muutenkin joudun mietiskelemään tulevan viikon ruokia ihan uudella asenteella. Esimerkiksi huomiseksi suunnittelemani punajuuripihvit sisältävät näköjään korppujauhoja, joten pitänee keksiä punajuurista jotain muunlaista murkinaa.

Lähestyin viljatonta viikkoa paistamalla sunnuntai-illan iloksi muutaman tavallista vähäjauhoisemman rahkalätyn eli syrnikin. Unohdin niistä näköjään sitten sokerinkin pois, mutta lätyt olivat mustikkaisen hillon kanssa oikeinkin mukava kokemus (kiitos, sipulat!).
Syrnikit

1 prk (250 g) rahkaa
3 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
paistamiseen voita ja öljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna turvota noin 10 min. Kuumenna rasvaa pannulla ja annostele taikinaa noin ½ dl per lettu (isolle paistinpannulle mahtuu kolme lettua samaan aikaan paistumaan). Paista paksuhkot letut miedolla lämmöllä molemmin puolin.

23 Comments:

At 11/10/10 00:20, Blogger Marika said...

http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=1612
suosittelen kokeilemaan näitä!
kurkkaa blogistani minkä näköisiä sämpylöitä nuo ovat :)

 
At 11/10/10 00:45, Blogger Rosmariini said...

Jotain tuommoista olisi kyllä jännä kokeilla. Suosikkisämpylät kuulostavat jo nimenäkin aika makoisilta.

Ensin pitää vaan etsiä googlesta psyllium. :)

 
At 11/10/10 00:53, Blogger Rosmariini said...

...no nyt on googletukset tehty. Psylliumjauhetta saa vissiin ihan tavallisista ruokakaupoista (tai ainakin marketeista)?

 
At 11/10/10 01:21, Anonymous Anonyymi said...

Heips,

pakko minullakin nyt kerrankin kommentoida, yleensä olen pysytellyt vain lueskelijana. Mutta. Tuolta Marikan vinkkaamalta sivustolta löytyy myös tällainen resepti:
1 minuutin "sämpylä"

Tuolla ohjeella olen itse silloin tällöin tehnyt aamiaissämpylän tai kaksi - tosi nopeita ja helppoja ja muunneltavissa loputtomasti. Viimeksi taisin käyttää 0,3dl soijajauhoja ja 0,3dl mantelijauhetta, ja hyvää tuli! :)

-Tessa

 
At 11/10/10 07:28, Blogger Uusano said...

Minulle tuli viime viikolla tuo sivupalkissakin komeileva Nigella Lawsonin kirja. Olen lukenut sitä viikonlopun, se täyttää jo pelkällä lukemiselle, ei tarvi syödä:-) Samassa postissa tuli Nigel Slaterin The Kitchen Diaries, siitä en ihan niin varma ole, se on tosi mukavan lepppoisasti kirjoitettu, mutta ei Suomen oloihin sovi kovin hyvin. Se kertailee vuodenkulun mukaisia sesonkiruokia. Meillä ei helmikuussa ihan vielä raparperit kasva:-) Mutta kiva kirja sekin.

Hyvää viljatonta viikkoa, mielenkiinnolla odotan postauksia aiheesta.

 
At 11/10/10 07:51, Anonymous Edith said...

Punajuuria, aah! Ehdotan punajuuri- vuohenjuustovuokaa. Viipaloi keitetyt punajuuret siivuiksi ja lado uunivuokaan. Sitten päälle vuohenjuustoa siivuina. Reilu ripaus timjamia ja päälle loraus hunajaa. N.200 asteeseen uuniin vartiksi ja on humalaisen hyvää esim. kylmäsavuporon tai ilmakuivatun kinkun kera. Tämä on joku vanha Pirkan jouluresepti. Bon appetit!

 
At 11/10/10 08:01, Blogger Janna said...

Jee, hieno idea!

Yritän itekin elää arkeni mahdollisimman vähällä viljalla, koska se tekee olosta paljon paremman. Pyhät ja juhlat (joita voi onneksi kehitellä mielensä mukaan vaikka joka toiselle päivälle...) sen sijaan ansaitsevat aina kunnon viljamätöt!

20-vuotiaaksi asti söin joka aamu puuroa ja siitä eteenpäin monta vuotta leipää. Nälkää ne eivät kyllä montaa tuntia pitäneet, kunhan vain väsyttivät.

Nykyään minulla on kolme aamupalavaihtoehtoa: kahdesta munasta, voinokareesta ja pikkulirauksesta kermaa tehty munakokkeli (pitää nälän melkeinpä viisi tuntia), purkillinen ehrmann-rahkaa marjoilla/hedelmillä, pähkinöillä ja hunajalla, tai vastaavilla aineksilla tuunattu kulhollinen turkkilaista jogurttia. Jogurtti ei pidä nälkään niin hyvin kuin nuo proteiinipommit, mutte ero vaikkapa puuroon on kyllä tosi hämmentävä. Toisinaan, kun kaapit ovat tyhjät ja olen sitten aamiaiseksi syönyt leipää, olen huomannut, että kun aamunsa aloittaa hiilareilla, niitä tekeekin sitten mieli loppupäivän.

Joku joskus ihmettelee, kuinka jaksan aamulla värkätä jotain niinkin monimutkaista kuin kokkeli, mutta voin vannoa, että sen valmistamiseen kuluu vähemmän aikaa kuin puuron keittämiseen!

Odotan innolla kokemuksianne aiheesta! :) Voisinpa kyllä itekin kokeilla ihan kokonaan viljatonta viikkoa. Kiitos vinkistä!

 
At 11/10/10 08:08, Blogger Janna said...

Ps. Multa on tänään aamupäivällä tulossa postaus punajuuripihveistä, joihin kyllä lusikoin ihan vähän ruiskorppujauhoja, jotta saisin ne joskus käytettyä pois. Jauhoja oli kuitenkin niin vähän, että pihvit pysyisivät aivan varmasti kasassa ilman niitäkin. Taikinan sekaan heittämäni juustoraaste auttoi ehkä myös asiaa.

 
At 11/10/10 08:51, Anonymous Krisu said...

Kananmunat! Hyvänen aika, keitä, paista, ja tee kokkelia. Juustoa ja lihaleikkeleitä, vihanneksia, kurkkua ja tomaattia. Maustamatonta jugurttia marjoilla, kyä lähtee nälkä! Mantelileipäsistä ohje blogissani:
http://krisuh.wordpress.com/ruoka/mantelileipaset/

 
At 11/10/10 09:12, Blogger Liina said...

turkkilaista jugurttia! turkkilainen jugurtti on IHANAA! marjoja sekaan, pitää nälän poissa ihan takuuvarmasti.

 
At 11/10/10 09:44, Blogger Rosmariini said...

Päädyin pannulla paistettuihin muniin ja tomaattilohkoihin. Plus tietenkin teehen.

Vielä kun olisi ollut pekonia ja papuja, niin kasassa olisi ollut melkein englantilainen aamiainen.

Mutta hyvä alku: paistetut tomaatit maanantaiaamuun olivat ihan luksusta. Ihan kaikkina päivinä ei vaan viitsi mennä munalla töihin, eli ehkä sitten huomenna jugua ja kylkeen kasa kasviksia tai marjoja. Ja pähkinöitä, että saa pikkuisen pureskeltavaa.

Kiitokset herkullisista vinkeistä kaikille!

 
At 11/10/10 09:47, Anonymous Anonyymi said...

At 11/10/10 00:53, Rosmariini said...

...no nyt on googletukset tehty. Psylliumjauhetta saa vissiin ihan tavallisista ruokakaupoista (tai ainakin marketeista)?

Ainakin Punnitse & Säästä kaupoista (myös Oulusta) saa Psyllium Husks nimellä. :)

 
At 11/10/10 09:47, Blogger Jael said...

Syrnikit ovat ihania;ukrainalainen ystäväni on mulle joskus niitä tarjonnut .Psylliumjauhe on tosi hyvä aines,käytän sitä esim.munankorvikkeena vegaanisisss leipomuksissa.

 
At 11/10/10 09:49, Blogger Jael said...

P.S. Muuten blogissani on monta viljatonta leipomusreseptiä tagissa gluten free...

 
At 11/10/10 09:52, Blogger Rosmariini said...

Hehei, meillä on muuten lahjakortti tuonne PuSään. Ehtisi vaan joku ilta kaupungille ennen kuin se ehtii sulkea ovensa.

Joihinkin autenttisempiin syrnikkiohjeisiin taitaa sisältyä myös smetanaa.

 
At 11/10/10 13:30, Anonymous Heli said...

Ja täältä sivustolta myös hyviä reseptejä:
http://genaw.com/lowcarb/recipes.html

 
At 11/10/10 17:21, Anonymous Elina said...

Soijarouhetta kun käyttää hieman huhmareen kautta, saa korppujauhoille viljattoman korvikkeen. (:

 
At 11/10/10 19:50, Blogger Rosmariini said...

Hyvä tuo Helin suosittelema sivusto, kun siellä on ohjeiden yhteydessä niin paljon kuviakin.

Ja kiitokset Elinalle soijarouhevinkistä. Veikkaan, että se tulee lähipäivinä tarpeeseen.

 
At 11/10/10 23:37, Blogger Marika said...

Minä löysin psylliumia prismasta, leivinjauheen vierestä :)
mutta myös s marketissa näkyi olevan.

Tänään teimme taas suosikkisämpylöitä, nam. Nyt laitoimme ne paperisiin muffinssivuokiin ja niistä tuli pulleampia, enemmän sämpylämäisiä, eivätkä levinneet niinkuin vain leivinpaperille laitettuna.

 
At 12/10/10 00:05, Blogger Rosmariini said...

Psylliumia pitää yrittää löytää jostakin jo huomenissa. Johan tässä on ollut yksi leivätön päivä takana, niin jonkinlaista sämpylää olisi hyvä saada piakkoin uunista ulos. ;)

(Päivä tosin meni ihan ällistyttävän hyvien makujen äärellä. Eli tosissaan kannattaa aina välillä kokeilla uutta näkökulmaa asioihin.)

 
At 12/10/10 10:13, Blogger Celine said...

Hyvä että olette jo munakkaita kokeilleet, ne ovat todella hyvää ja ravitsevaa aamupalaa! Itse syön aamuisin munakkaan lisäksi joskus myös kanan rintafilettä ja salaattia - kuka sanoo että aamupalalla ei saisi syödä lounaan veroista ateriaa? :) Aamupalahan on kuitenkin päivän yksi tärkeimmistä aterioista! Myös erilaiset smoothiet ovat hyviä jos niihin lisää rahkaa. Kannattaa siis kokeilla kaikkea hyvin protiinipitoista, pysyy nälkä poissa kauemmin.

Ihanaa syksyä teille :)

 
At 12/10/10 10:36, Blogger Rosmariini said...

Kiitos hyvistä vinkeistä ja aurinkoisia syyspäiviä sinnekin!

Ruokaisa aamupala kuulostaisi oikeinkin hyvältä, kun minä en juuri lounasruokailua harrasta. Viimeistään viikonloppuna pitää kokata englantilainen aamiainen (ilman paahtoleipää, tietty). Kanssa-asukaskin kuulosti ajatuksesta kovin ilahtuneelta (pekonia, jee), vaikka ei yleensä ole aamupalaihmisiä ollenkaan.

Mutta sitä ennen pitää ottaa tuotantoon tuommoinen rahkainen marjasmoothie, niin saisi oikeinkin herkullisen alun päivälle.

 
At 15/10/10 14:11, Blogger Santeri said...

Pitää tulla vielä viljattoman viikkonne lopuksi antamaan omat vinkkini smoothien suhteen. Itse siirryin viittä vaille viljattomaan ruokavalioon, kun huomasin, kuinka paljon energisempi olo vähäviljaisesta ruokavaliosta tuli. Kuten Janna totesi: se tekee olosta niin paljon paremman...

Nykyään teen siis joka aamu perinteisen aamupuuron sijasta smoothien. Pohjana käytän yön yli liotettuja siemeniä ja/tai pähkinöitä. Perään heitän banaanin tai avokadon ja jotain vihreää. Koko homman kruunaan reilulla määrällä marjoja. Välillä käytän vaihtelun vuoksi myös muita hedelmiä. Tuollaisen kun aamulla nauttii, niin päivä lähtee ihan mielettömällä tavalla käyntiin ja sillä jaksaa lounaaseen asti enemmän kuin hyvin!

Herkullista viikonloppua!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails