perjantaina, lokakuuta 01, 2010

Synttäripilleet

Pastanjauhantaa-blogin viisivuotispäiviä juhlittiin viime viikonloppuna mainiolla bloggariporukalla, kuten jo useassa lähteessä todettu. Mukana oli myös muutamia ei(-vielä)-bloggaajia, joista muuan oli laatinut nämä alkupaloiksi nautitut ylimmän kuvan uskomattomat El Bullin ohjeella työstetyt pähkinät. Valmistukseen oli kuulemma kulunut mm. kilo hunajaa.

Talon puolesta teemana oli löyhästi "makuja vuosien varrelta" - valmistimme ihan alkuaikojen katkarappiota sekä vaivaamatonta täysjyväleipää vähän myöhemmältä ajalta.



Peruspöperölän Virpi oli valmistellut keittiössään maukasta piirakkaa karamellisoiduista sipuleista sekä ripeästi suihin kadonneita hirvenlihapullia:



Gazpacho ja rapeat briossipohjaiset juustoleivät olivat Insinöörikeittiöstä. Gazpacho kirvoitti kehuja erityisesti Kulinaarimurulan Jaanassa.

Ahkerasti geokätköilevä vakiovieraamme ja lähes-ruokabloggaajapariskunta kokkasi paikan päällä French Laundryn Thomas Kellerin ohjeella todella mureaa ja maukasta stroganoffia.

Välillä tuuleteltiin suuta insinööri-Pekan raikastavalla gin tonic -sorbetilla.

Jo mainittu lähesbloggaajapariskunta kokkasi livenä myös erittäin suuren suosion saaneita intialaisia Batata Vada -perunapalleroita ja niille ovelan kookoshiledipin. Ohjetta on valotettu Murulan kommenttirasiassa.



Sillä sipulit olivat haalanneet etelästä asti muassaan luomupossun kassleria, joka viipaloitiin yön siimeksessä pihveiksi ja grillattiin taskulampun valossa lähes liian kuumassa grillissä meheväksi. Sen kanssa lautaselle päätyi kesäkurpitsa-fenkolisalaattia:

Vegemiset toivat nokkosleipää ja marmoroituja vegaanicookieita, joiden olisi voinut maun puolesta vaikka vannoa olleen voilla leivottuja!



Yön käännyttyä jo orastavaksi aamuksi päästiin jossain vaiheessa kunnolla jälkiruokapuolelle. Viimeisessä kuvassa Peruspöperölän hillatiramisu:

14 Comments:

At 1/10/10 11:59, Anonymous Anonyymi said...

Oi oi! Olisikohan mahdollista saada noiden pähkinöiden reseptiä?

-Vendela

 
At 1/10/10 12:07, Blogger Rosmariini said...

Pitääpä panna tilaukseen! Olisi kiva itsekin tietää, miten ne on tarkkaan ottaen tehty.

 
At 1/10/10 12:08, Anonymous Anonyymi said...

Mahtoi teillä olla tiskiä:-)))

uusano

 
At 1/10/10 12:11, Blogger Rosmariini said...

Tulihan tuossa kieltämättä vietettyä aikaa myös likaisten astioiden äärellä. Olen jo aika näppärä tiskaamaan vauhdilla kokonaisen satsin kuohuviinilaseja. :)

 
At 1/10/10 15:23, Blogger Virpi said...

Ihania kuvia, taas kerran! <3

Ne vegaanikeksit olivat kyllä ylettömän hyviä, tosiaankin olisi luullut että voilla ne on tehty. Vegaanileivonnaiset kyllä yllättävät, itsekin tein kesällä niin järjettömän hyviä vegaanimuffinsseja, ettei koskaan mitkään tavalliset versiot ole niin hyvin onnistuneet.

 
At 1/10/10 17:40, Blogger Pekka said...

El Bullin pähkinät taitavat löytyä
täältä. Oli tosin useampaa sorttia pähkinöitä tarjolla.

Gazpacho-, briossi- ja sorbettireseptit taas täältä.

 
At 1/10/10 22:15, Blogger Merituuli said...

nyt muistin taas miten hyviä nuo stroganoffin sienet olivat- aaah!

 
At 2/10/10 01:06, Anonymous bronx said...

Taas kerran setti oli toimivaa niin monella tasolla. Näiden ruokalajien huuhtelua suoritettiin käsittääkseni ainakin skumpalla, Unicumilla, sheriffillä, ihan pienillä GTeillä. Zenaton Ripassa Valpolicella veti kertaalleen soffalla istujat hiljaisiksi, mutta se tosiaan kesti vain hetken. :D Taisi myös Silviaa tulla hiveltyä useaan otteeseen illan aikana. Va bene!

--bronx

 
At 2/10/10 09:18, Anonymous Anonyymi said...

Minä olen täällä ihan kiukkuisena! Olen lueskellut blogia sieltä täältä (jälleen kerran aamunvirkku heräsi liian aikaisin) ja täällä on jo juteltu ja kokkailtu vuosikausia kaikkea kivaa, enkä minä ole tiennyt siitä mitään! Mitä se tämmöinen homma on? :-))

puolinyrpeä uusano

 
At 2/10/10 12:17, Anonymous Anonyymi said...

Heippa, kysymys ei liity tähän postaukseen: löytyyköhän teiltä Jamie Oliverin "Jamien kotona" -kirjaa?
LIV kanavalta tulee herran samanniminen ohjelma, ja haluaisin tietää, että onko kirja-kaimassa samoja juttuja kuin mitä telkkarista näkee.

 
At 2/10/10 12:32, Blogger millimolli said...

Voi että kun näyttää hyvältä!

Olen lukenut blogianne vuosia ja napannut kokeiluun ties kuinka monia ohjeita (murskatut perunat voi nam!) sinä aikana. Oletta aina niin luotettavia että tietää voivansa rohkeasti kokeilla koska jos te suositatte niin yleensä tykkään itsekkin.

 
At 3/10/10 09:59, Blogger Rosmariini said...

Virpi: Hyvä kyllä, kun sitä onkin vielä niin ennakkoluuloinen tuon vekkaanisapuskan suhteen. :) Ne teikäläisenkin muffinssit näyttivät kuitenkin niin tosissaan hyviltä!

Pekka: Kiitosta reseptilinkeistä! Tekisipä mieli tuota gazpacho & briossi -yhdistelmää.

Merituuli: Aika paljon jäisi hyviä ruokamuistoja kyllä unhoon ilman omaa (ja kavereiden) ruokablogia. <3

Bronx: Kiitos paljon mainiosta juomapanoksesta! Toivottavasti nähdään ruokaisissa merkeissä taas pian.

Uusano: Pitäisi nyt äkkiä tiedottaa Pastanjauhannasta kaikille niille, jotka eivät siitä vielä ole kuulleet. :)

Suvi: On siinä samoja ohjeita, ja se kirja on muutenkin ihan huippuhyvä. Reseptit on ryhmitelty raaka-aineittain, esim. peruna, riista, tomaatti, joten sieltä tulee usein haettua inspiraatiota kokkailuihin.

Millimolli: Oi, kun kiva kommentti. Kiitos!

 
At 7/10/10 21:09, Blogger Ketturouva said...

Nousipa vesi kielelle kuvia katsellessa ja harmitti vielä hiukan enemmän että nämä(kin) pippalot menivät meiltä sivu suun. Myöhästyneet synttärionnittelut vielä viisivuotiaalle Pastanjauhannalle!

 
At 9/10/10 21:38, Blogger Rosmariini said...

Kiitos! Pitää toivoa, että päästäisiin mahdollisimman pian saman pöydän ääreen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails