sunnuntaina, elokuuta 01, 2010

Mielihyvää

Ensimmäinen lomaviikko on takanapäin, ja siitä on jäänyt muistoksi kaksi kipeytynyttä varvasta, runsaasti nauruntäyteisiä hetkiä sekä muutama matkan varrelta löytynyt geokätkö.

En ole ennättänyt lukea yhtään kesädekkaria koko viikolla, ruokaa ei ole laitettu omassa keittiössä ollenkaan, ja ruokakauppaankin olen ehtinyt vain yhden ainoan kerran. Viikko on pitänyt sisällään myös liiallista altistumista huoltoasema- ja festarimuonalle, joten kavereiden kokkaukset ovat maistuneet sitten sitäkin mainiommille.



Alkuviikosta olimme vanhalla kahdeksan hengen kaveriporukalla Keski-Suomessa mökkeilemässä. Tarjolla oli muun muassa makoisaa bataattisalaattia, jota tehtailtiin melkoisen helteisissä meiningeissä:
Bataatti-kanasalaatti

1 iso tai 2 pientä bataattia
3 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl seesaminsiemeniä
1 tl suolaa
2 grillattua broilerin rintaleikettä
1 ruukku villirucolaa
1 dl saksanpähkinöitä
150 g fetajuustoa

Salaattikastike
3 rkl öljyä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa

Leikkaa kuorittu bataatti parin sentin paksuisiksi lohkoiksi. Sekoita öljyyn seesaminsiemenet, suola ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Laita bataattiviipaleet laakeaan uunivuokaan ja levitä öljyseos niiden päälle. Paahda 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes bataatit ovat kypsiä.
Poista grillatusta rintaleikkeestä nahka ja luu. Kuutioi liha.
Sekoita salaattivadilla huuhdotut ja revityt rucolanlehdet, saksanpähkinät, fetajuusto ja bataattiviipaleet.
Sekoita kastikeainekset kannellisessa purkissa ja sekoita kastike salaatin joukkoon.

Meidän panoksenamme oli ainoastaan pihvien paisto. Päälle ripoteltiin (soosin puutteessa) sulamaan aurajuustoa.

Illanvieton muut osapuolet ovat muuttaneet harmillisesti Oulusta etelään ja jotkut jopa muille maille, mutta toivottavasti nähdään viimeistään ensi kesänä uudestaan!

Loppuviikosta kutsuin itseni ovelasti Qstockin etkoille, jossa oli tarjolla Insinöörikeittiön loistokasta lasagnea (rakkaan mieheni mielestä kyseinen kolmen juuston lasagne voitti makunsa puolesta oman bravuurilasagneni, kääk!) sekä jumalaista kirsikkapiirasta, johon odottelen ohjetta jo melkoisen malttamattomana. Tässä pari vauhdikasta kuvaa piirakan tekovaiheista:



Kuvat taas taattua kännykkäkameralaatua. Joskus voisi vaikka muistaa ottaa sen oikeankin kameran reissuille mukaan.

14 Comments:

At 2/8/10 00:27, Anonymous Anonyymi said...

Voi taivas mitä kuvia! :p Ja niin vähän ohjeita.

Pikkuenkeli

 
At 2/8/10 00:32, Blogger Rosmariini said...

Tuli kyllä nälkä, kun kaikkia ruokalajeja rupesi taas tässä muistelemaan.

Ensi viikolla on onneksi aikaa laittaa itsekin ruokaa (sitä seuraavalla ei taas ollenkaan...).

 
At 2/8/10 01:38, Anonymous Agatha said...

Hei, kirsikkapiirakan ohjetta jakoon heti jahka se teille asti ehtii, joohan?

 
At 2/8/10 01:43, Blogger Rosmariini said...

Joo!

 
At 2/8/10 08:07, Blogger Nelle said...

Joo, piirakka näytti ihanalle... Tosin musta tuntuu, että loman jälkeen pitää ottaa pieni dieetti. On tullut syötyä vaikka mitä!

 
At 2/8/10 09:54, Blogger Kermaperse said...

No on sulla kyllä aika hyvä kamera kännykässä! Mulla ainakin tuli nälkä kuvia katsellessa ja pieni kuvien rosoisuus välittää ihanasti reissufiilistä :)

 
At 2/8/10 10:39, Blogger Rosmariini said...

Nelle: Kieltämättä. Onneksi siinä vaiheessa on edelleen saatavilla laarikaupalla kaikenlaista ihanaa sientä ja kasvista. Jos viettäisi vaikka sitten sen suunnitteilla olleen viljattoman viikon.

Kermaperse: Samaa mieltä tuosta, että reissukuvissa saa olla mieluusti mukana rosoisuutta.

Ravintolaruokiakin olisi kyllä voinut kuvata, edes sillä kännykällä. :) Just nyt muistuu mieleen eräskin vuohenjuustosalaatti, jossa juustoa lämmitettiin ja sen päälle kaadettiin hunajaa...

 
At 2/8/10 15:28, Blogger Pekka said...

Nonni, kirsikkapiirakkaresepti olisi täällä.

Etkolasagne jäi kolmejuustoiseksi kun joku(tm) oli unohtanut ostaa parmesaania :(

 
At 2/8/10 15:45, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Pekka (sekä tarjoiluista että postauksesta)! Ja postauksen yhteydessä näyttää olevan kuvakin valmiista mummoankanpiirasmaisesta tuotoksesta. Meidän kännykkämme ei sinne asti ilmeisesti ehtinytkään.

Tuota on pakko kokeilla jo ihan vaan sen takia, että pääsee tekemään vodkavoitaikinaa.

Lasagne näytti kelpaavan kansalle oikein hyvin kolmijuustoisenakin versiona, joten suupielet ylöspäin. :)

 
At 2/8/10 21:43, Anonymous Anonyymi said...

Kuvathan on tosi hyviä, ihana lennokkuus todella näkyy. Hyvä te.

Ja äh ja puh. Kun on jokusen verran kertynyt tuota - no suoraan: läskiä, ja läskinhäätökampanja edessä... niin saisinko toivoa teiltä hyvää ja maukasta, mutta äärettömän kevyttä reseptiä?

Vai voiko noita mainita samassa lauseenkehitelmässä?

Susanna

 
At 3/8/10 09:18, Blogger Rosmariini said...

Hyvästä ja kevyestä ruuasta putkahtaa tietenkin ekana mieleen tomaattikeitot, kuinkas sattuikaan. Esim. chilillä maustettuna voisi toimia oikeinkin hyvin.

Toiseksi mieleen tulee jonkinlainen ovela thaisalaatti (ilman nuudeleita toteutettuna), niissä on yleensä mukavasti makua ja luonnetta, vaikken sitä lajia ole itse kamalasti harrastanutkaan. Salaatteja kannattaa ylipäänsä maustaa niin kuin muutakin ruokaa, niin sitten niitä jaksaa syödä loputtomiin.

Thaisalaattiin sopiva (joskin hiukan öljyisä) kastikeohje löytyy täältä.

Onko muilla hyviä ideoita?

 
At 3/8/10 19:39, Anonymous Muna-sinko said...

Bataatti-kanasalaatti on nyt testattu, ja olihan hyvää! Se käy yksinään myös pääruuasta - vinkiksi sinulle, joka kaipasit kevyitä ruokia. :)

 
At 6/8/10 16:59, Blogger oliivia said...

Hyvää ja kevyttä löytyy enemmänkin Liemessä-blogista, monta ohjetta olen kokeillut ja hyviä ovat!

 
At 6/8/10 23:16, Blogger Rosmariini said...

Niinpähän tietenkin löytyykin!

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails