tiistaina, kesäkuuta 15, 2010

Raparperipossu

Näihin aikoihin raparperia alkaa olla saatavilla helposti kaupasta - tai mikä vielä parempaa - omalta tai pahaa-aavistamattomien sukulaisten takapihalta. Kun raparperisesonki on edennyt siihen pisteeseen, että kiisselit ja piirakat alkavat kyllästyttää, voi koittaa parittaa sitä muunkinlaisiin yhteyksiin, kuten tässä tapauksessa liharuoan raikastimeksi.

Possu tykkää happamasta ja makeasta, mistä syystä sen tyypillinen seuralainen on omena. Tässä reseptissä happamuus otetaan kuitenkin raparperista ja makeus fariinisokerista. Sekaan paloiteltavat leipäkuutiot rapsakoituvat hieman uunissa ja tuovat ruoan rakenteeseen mukavan, kokonaisuutta keventävän lisän.

Hyvältä maistuvassa ruoassa on usein toisiaan tasapainottavia makuja ja muita eri akselien vastakkaisista päistä poimittuja elementtejä. Happaman ja makean yhdistelmä alkaa olla jo useimmille tuttu, mutta ainakin meidän keittiössämme tulee vielä valitettavan vähän yhdisteltyä esimerkiksi erilaisia tekstuureja samaan ruokaan.

Pehmeistä tai muuten mössömäisistä aineksista koostuvaan ruokaan saa kummasti potkua juurikin leipäkuutioilla, tai esimerkiksi pidättäytymällä keittämästä kaikkia kasviksia aivan pehmeiksi asti, jolloin ruokaan jää mukavaa purutuntumaa. Myöskin sipsileivät edustavat samaa lähestymistapaa.

Tämänkertainen raparperipossuresepti sovellettiin allrecipes.com:n ohjeesta. Kyljysten tilalla käytettiin 2-3 sentin paksuisiksi noiseteiksi leikattua possun sisäfilettä - se kun tuntuu olevan nykyään helpoimmin saatavilla oleva porsaan osa.

Possu-raparperipaistos

possunkyljyksiä tai pieniksi pihveiksi paloiteltu porsaan sisäfile
rosmariinia
5 dl raparperia, kuorittuna ja pilkottuna
kämmenenpohjallinen rouhittua rosmariinia
4 viipaletta vaaleaa leipää
1,8 dl fariinisokeria
2 rkl vehnäjauhoa
1/2 tl kanelia
öljyä, suolaa, mustapippuria, maustepippuria

Ruskista kyljykset tai possunpihvit kevyesti öljyssä. Ripottele pinnalle rosmariinia, suolaa ja mustapippuria.

Kuori ja pilko raparperi. Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja kuutioi jäljelle jäänyt vaalea osa. Laita sitten leipäkuutiot kulhoon raparperien kanssa ja sekoita mukaan fariinisokeri, vehnäjauho, kaneli ja ripaus maustepippuria.

Kaada puolet raparperi-leipäseoksesta uunivuokaan. Asettele päälle possunpalat ja loppu raparperiseos. Paista kannella peitettynä 180 C:ssä n. 35 minuuttia, poista kansi ja paista vielä n. 10 minuuttia.

Paistoksen voi nauttia aivan sellaisenaan tai esimerkiksi raikkaan salaatin kera, kuten me tällä kertaa teimme: salaatinlehviin sekoitettiin kulhossa loraus oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria. Hyssyteltiin hetki, jotta jokainen lehti sai osansa ja nosteltiin sitten lautaselle possu-raparperipaistoksen viereen.

8 Comments:

At 15/6/10 11:49, Anonymous tina said...

Smart! Så gott det låter! :-D

 
At 15/6/10 12:16, Blogger Rosmariini said...

Pitää antaa pieni makeusvaroitus: jos ei tykkää makeista ja kanelisista jutuista suolaisessa yhteydessä, niin ei kannata välttämättä kokeilla tätä ohjetta.

Muutama uusi peruna olisi sopinut samalle lautaselle myös.

 
At 15/6/10 22:10, Blogger Chez Jasu said...

Mulle tuo varoitus toimi ihan päin vastoin! Täytyy ehdottosti kokeilla.

 
At 15/6/10 22:54, Blogger Rosmariini said...

Rohkea valinta! :)

 
At 16/6/10 11:28, Anonymous Anonyymi said...

Tämä menee kyllä kokeilulistani kärkeen hetipaikalla, tämän kesän kokkailualuevaltauksena nimittäin on raparperin käyttö suolaisissa ruoissa :) Vaikuttaa mainiolta.

 
At 16/6/10 21:11, Blogger Rosmariini said...

Ihastelinkin tässä yhtenä päivänä vuohenjuustoista raparperisalaattiasi, mahtavan innovatiivinen idea.

 
At 22/6/10 17:17, Anonymous Anonyymi said...

Tätä oli pakko kokeilla, olikin yllättävän hyvää. Yllättävää siksi, että kun miehelleni kerroin, että meillä on tänään ruoaksi raparperipossua, hän kysyi, että mitäs sitten oikeesti syödään... mutta tykkäsikin tästä kovasti! =) Lapsetkin santsasivat ja sen on jo jotain. KIITOS ohjeesta!

 
At 22/6/10 17:32, Blogger Rosmariini said...

Monestihan nimenomaan semmoiset ruuat yllättävät iloisesti, joita kohtaan on ollut jonkinasteisia ennakkoluuloja. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails