lauantaina, tammikuuta 02, 2010

Kiven ja kannon

En tee enää tätä nykyä ihmeempiä uuden vuoden lupauksia, mutta jos nyt tänä vuonna tekisin täällä Pastanjauhannassa poikkeuksen. Täten lupaan:

-heittää tänä vuonna entistä vähemmän ruokaa roskiin. Kompostiin on suotava laittaa vain kuoria ja muuta syötäväksi kelpaamatonta. Tosin on meillä kokattu ruokaa joskus perunankuoristakin.

-tehdä niin hyvää ruokaa, ettei tähteitä juuri jää. Mutta mikäli niin pääsee käymään (ja seuraavan päivän lounaspaketistakin jää ylijäämää), lupaan tehdä enemmän postauksia ruuantähteiden uudesta hyödyntämisestä (innoitusta aiheeseen saa ainakin Vegemisistä).

-opetella laittamaan entistä enemmän ruokaa lähiseudulla kasvaneista kasviksista. Kukkakaali on hyvää, mutta en jostain syystä kokkaa siitä juuri koskaan. Lisäksi voisin lisätä puolukan käyttöä, koska se on ollut meillä viime vuosina karpalon varjossa. Nauris ja lanttukin saisivat kulkeutua keittiöömme useammin. Nyt siihen on mahdollisuuskin, kun kaupasta saa kätevästi kaskinauriita. (Kukkakaalia, puolukkaa ja naurista sisältävät ruokaohjeet ovat tervetulleita.)

-opetella kokkaamaan ruokaa kalasta kaikkine ruotoineen ja lihasta luineen (eli ottaa saatavilla olevista aineksista kaiken mahdollisen irti). Tähän liittyen voisimme keittää itse keittiössämme käytettävät liemet.

-lupaan kutsua enemmän ihmisiä meille syömään. Koska kaverit ovat minulle tärkeitä, ja he ovat valmiiksi kokattuja aterioita ansainneet. (Ja jos en kutsu tarpeeksi usein, niin kutsukaa edelleenkin itse itsenne, pliis.)

-ottaa ruokahetkistä enemmän irti. Iltaisin ja viikonloppuisin olen toki menetellyt niin tähänkin asti, mutta etenkin aamupalaosastolla olisi lisäpanostamisen paikka (nimimerkillä kahvia ja mysliä koneen äärellä).

-lupaan olla itselleni kiltti, vaikka hyvistä lupauksistani aina silloin tällöin (tai todennäköisesti aika usein) lipsuisinkin.

14 Comments:

At 2/1/10 18:09, Blogger Virpi said...

Hyviä lupauksia kaikki!

Itse en oikeastaan luvannut mitään, mutta pyrkimys olisi itselläkin tehdä parempia ruokavalintoja tänä vuonna.

Vuoden ekana kokkauksena on tulossa uunivihanneksia lihalle kaveriksi (ja toisille lohta, jotka eivät lihaa syö). Jännittää, kuinka osaan kokata kavereiden kaasuliedellä.

 
At 2/1/10 18:23, Blogger Rosmariini said...

Oujee, kaasuliesi. Semmoisen käyttöä ei täällä Oulussa pääse pahemmin testailemaan, joten ota kokemuksesta (/koettelemuksesta?) kaikki irti.

Itse kävin varautumassa illan kokkailuihin tomaattimurskalla (sitä on omissa kätköissämme tällä hetkellä ällistyttävän vähän!), tuoreella chilillä ja inkiväärillä.

 
At 2/1/10 19:08, Anonymous Timo K said...

Hyviä lupauksia. Minulla vain tipaton ja lihaton tammikuu.
Puolukan käyttöä suosittelen. Minulla tai siis meillä sitä joka päivä ruokapöydässä. Perheen perinneruokaa kai.

 
At 2/1/10 20:48, Anonymous Jenni Helsingistä said...

Santa Marian sivuilla on oikein hyvä intialaisen kukkakaalin ohje! Lisäsin siihen itse vielä cashew-pähkinöitä ja tarjoilin sen villisti hauen kanssa. Kukkakaali oli mahtavaa!

 
At 3/1/10 11:11, Blogger Virpi said...

Tällä kertaa kaasuliedellä kokkailu sujui ihan hyvin, joskin pientä epävarmuutta oli ilmassa kokoajan. Edellisestä kerrasta olin kuitenkin jo oppinut, että esimerkiksi paistinpannu kuumenee todella paljon nopeammin kaasulla kuin sähköllä ja piffien ja lohen paistelu sujui ongelmitta. Uunissa tehdyt kasvikset taas vaativat 15-20 minuuttia sähköuunia pidemmän ajan kaasu-uunissa. Jännittävää! :)

Mitäs teillä syntyi eilen ruoaksi noista aineksista?

 
At 3/1/10 15:07, Blogger Rosmariini said...

Timo: Puolukkasurvosta/hilloa tms. on kyllä hyvä olla aina saatavilla. Ehdoton lisäke niin monelle murkinalle.

Jenni: En pääse jostain syystä Santa Marian sivuille, mutta pitääpä etsiskellä kukkakaaliohjetta sieltä myöhemmin. Kuulostaa nimittäin melkoisen hyvältä.

Minun oli muuten tarkoitus listata lupauksiin myös hauki & haukikokkaukset!

Virpi: Tätä (oli sopiva satsi katkarapuja pakkasessa).

 
At 3/1/10 16:29, Anonymous Jenni Helsingistä said...

En pääse sivuille itsekään nyt, toivotaan että ovat vain väliaikaisesti jumissa!

 
At 3/1/10 16:33, Anonymous Jenni Helsingistä said...

Hei vielä yksi kommentti!

Kummilasteni äiti kertoi menneensä sekaisin: Hän säästää kasvisten kuoret (porkkanan, perunan, sipulista sen pehmeän sisäkuoren, joka on hieman rusehtava) ja palat, joita ei syödä (mm. parsakaalin varsi) ja laittaa ne pussiin pakastimeen. Kun niitä on kertynyt kunnon satsi, hän höyryttää ne kattilassa tilkalla vettä kannen alla, jolloin veden väri muuttuu kunnolla ja on syntynyt kasvisliemi. Kummityttöni Saana 7v ei suostu enää syömään keittoa, joka on tehty mihinkään muuhun kasvisliemeen kuin tähän itse tehtyyn!

Pitäisiköhän kokeilla itsekin? :)

 
At 3/1/10 21:25, Blogger Rosmariini said...

Huikea idea. Jos ottaisikin tavoitteeksi, ettei kompostiin menisi ikinä mitään (ellei se ole kiertänyt ensin liemikattilan kautta)!

 
At 4/1/10 00:01, Blogger Elena said...

Kukkakaali, intia, kuulostaa Aloo Gobilta. Googlen sedät antaa kahdenlaisia reseptejä sille, tomaatilla ja ilman. Me tykätään ilman tomaattia. Tää on aika lähellä:
http://www.indianfoodforever.com/vegetables/aloo-ghobi.html
jos unohtaa nuo "paste" sanat ja laittaa vaan samannimisiä mausteita.

 
At 5/1/10 17:53, Anonymous Jenni Helsingistä said...

Nyt Santa Maria toimi! Tässä vielä resepti:

Intialainen kukkakaali

4 annosta

1/2 mm Neilikka jauhettu 36 g
1 mm Juustokumina 36 g
1 mm Kardemumma jauhettu 20 g
1 mm Mustapippurirouhe 85 g, 38 g
1/2 mm Kaneli jauhettu 43 g
2 1/2 tl Korianteri kokonainen 12 g
1 tl Kurkuma 38 g
1/2 tl Paprikajauhe 40 g
1/2 tl Inkivääri jauhettu 30 g
2 tl Valkosipulirouhe 50 g
1 tl suolaa
3 rkl vettä
2 rkl ruokaöljyä
2 rkl sitruunan mehua
1 kpl (700g) kukkakaali

VALMISTUS
Ruskista kukkakaali paloina. Sekoita kaikki mausteet suolan ja sitruunan mehun kanssa taikinaksi. Lämmitä ruokaöljy ja paista maustetaikinaa muutama minuutti. Lisää vesi. Lisää kukkakaalipalat ja anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia. Tarjoile riisin kera.

 
At 7/1/10 12:48, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset kiintoisista kukkakaaliohjeistuksista! Seuraavaksi sitten vaan kokeilemaan.

 
At 9/1/10 16:14, Anonymous Kirsikka said...

Samankaltaisia lupauksia on tehty myös meillä. Ja meneillään on terveellinen tammikuu. Sulla kun on tuo himo tomaatteihin, niin vinkki kukkakaalin käyttöön kera tomaatin: http://www.nettitelkku.fi/pata-kattila/resepti/mahtava-kukkakaali-intialaisittain. Hyvää alkanutta vuotta!

 
At 9/1/10 17:32, Blogger Rosmariini said...

Kokkasin eilen intialaista kukkakaalia ilman tomaattia. Tästä on hyvä jatkaa tomaattiohjeiden suuntaan, eli kiitokset reseptivinkistä!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails