keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Tattipatongit

Parin viikon takainen sieniretki vakiosaareemme osoittautui edellisvuotista yllättävän paljon satoisammaksi. Tällä kertaa metsä nimittäin tarjoili tavanomaisten rouskujen ohella kasamäärin tatteja, jotka ymmärtääkseni kuuluvat himotuimpiin metsäsieniin!

Toki kangasrouskujakin kerättiin - niitä ei sovi ylenkatsoa tattipaljoudenkaan keskellä. Niissä on nimittäin ainakin minun mielestäni perisuomalainen sienen maku puhtaimmillaan. Rouskut säilöimme pahan päivän varalle, mutta tatteja päätimme nautiskella lyhytjänteisesti samoin tein, tuoreeltaan. Kaurismäkihän aikoinaan osuvasti ilmaisi kaupunkilaisten olevan hetken lapsia, eikä hänen viisautensa eteen sovi asettua poikkiteloin.

Laadimme tateista iltapalapatongit telkkarisivuilta löytynyttä Henri Alénin reseptiä mukaillen. Sienet ovat sen verran tuhtia syötävää, että kumpainenkin jauhaja tuli yhden patongin syötyään siltä illalta ravituksi. Puolikaskin riittänee pikkunälkään tai välipalaksi.

Sienipatongit

esipaistettu patonki
150 g tatteja tms. sieniä pilkottuna
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
2 rkl balsamicoa
parmesaania
rucolaa
salaatinlehtiä
oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Laita uuni lämpenemään patonkipakkauksen mukaiseen kuumuuteen. Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla oliiviöljyssä. Lisää tatit ja paista, kunnes ne ottavat kevyelti väriä. Mausta suolalla, pippurilla ja balsamicolla.

Kannattaa maistella tatinpalasia tässä vaiheessa ja säätää maku suunsa mukaiseksi. Balsamicoa ja suolaa voi huoleti lisätä, jos makua ei ohjeen mukaisilla määrillä löydy riittävästi. Eri balsamicomerkeissä on suuria pitoisuus- ja makueroja, ja nykyään suolaakin on niin monta sorttia, että oma suu on luotettavampi kuin missään ruokaohjeessa mainittu ruokalusikka- tai maustemittamäärä.

Halkaise esipaistettu patonki ennen paistamista ja pirskottele väliin oliiviöljyä. Paista ohjeen mukaan ja täytä se sitten sienipaistoksella. Painele väliin vielä rucolaa ja parmesanista vuoltuja lastuja.

Alén suositteli tarjoamaan patongit "raikkaan salaatin kanssa", emmekä uskaltaneet toisinkaan tehdä. Hyvältä maistui!

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Pikainen moi

Tulkaa kaikki Ouluun, ruokabloggaajien pikkujouluun.

Ajankohtana lauantai 21. marraskuuta 2009.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Pastanjauhantaa täyttää neljä vuotta!

Tänään tulee kuluneeksi neljä vuotta blogimme perustamisesta ja ensimmäisestä postauksesta. Tätä rataa kun jatketaan, niin blogi on hissi-iässä aikataulun mukaan 2017.

Juhlistimme hetkeä uudelleenlämmittämällä vanhan cookie-klassikon, perinteistäkin perinteisemmän Nestle Toll House -reseptin, viime aikoina useassa paikassa vastaan tulleella valkosuklaan ja macadamia-pähkinöiden yhdistelmällä. Laitoimme pähkinöitä 1/3 sattumien kokonaismäärästä eli 2,4 dl ja suklaata 2/3 eli 4,8 dl.

Valkosuklaana käytimme Tobleronen valkoista versiota, kun muuta kelvollista ei tuntunut lähikaupan hyllystä löytyvän. Se sopikin kekseihin aivan kelpo lailla, vaikka taitaakin olla enemmän natustelusuklaaksi suunnattu ja sisältää muutakin kuin pelkkää valkosuklaata. Tobleroneen liittyy kaiken lisäksi vahva tuliaissuklaan mielleyhde: jostain syystä tuntuu, että sitä kuuluu lähes sakon uhalla tuoda tuomisiksi tai viedä viemisiksi lentokentältä tai laivasta.

Kuten aiemminkin mainittu, täytteet, eli suklaa, pähkinät, karkit tms. valintasi mukaiset herkut, kannattaa jättää melko suuriksi palasiksi. Me yritimme suorittaa hienonnuksen tehosekoittimessa, mikä epäonnistui alkuun surkeasti ja ajoi takaisin perinteisten keinojen äärelle, veitsen ja leikkuulaudan ääreen. Tehosekoittimen rouhintatulos oli nimittäin täydellisen kaksijakoinen: osa sattumista oli yhä liian suurina palasina ja osa taas jauhautunut tunnistamattoman hienojakoiseksi möyhöksi.

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Lapsuuden lätyt

Syyskuun ruokahaasteen aiheena on lapsuuden kotoisa ruoka. Mietin pääni puhki, mitä lapsuuden mieleenpainuneimpia ruokia en olisi vielä postannut. Ja mitä meillä yleensä syötiin? No arki-iltaisin ainakin monenlaisia keittoja. Kaalikeittoa, lihakeittoa, kalakeittoa, makkarakeittoa. Rössypottujakin aina silloin tällöin.

Niin pitkälle en ole kotikokkailussani edennyt, että ryhtyisin vielä rössypottuja itse tekemään, mutta rössystä tuli mieleeni veri ja verilätyt. Niitä paistettiin kotona muutamaan otteeseen, ja voi että, ne osasivat olla hyviä! Aivan toista kuin kaupan pienet eineslätyt.

Verta myydään puolen litran pulloissa pakastealtaasta, ja muut lättyjen ainekset ovat kotoa helposti löytyvää tavaraa. Ongelmana verilättyjen toteuttamisessa on ollut lähinnä aina vaan se, etten oikein kestä katsella verta. Mutta nyt uskaltauduin yrittämään: ja loppujen lopuksi veri näyttikin kulhossa lähinnä marjamehulta. Paistaminen oli pykälän verran vaikeampaa, kun alussa taikina meinasi juuttua kiinni valurautaisen paistinpannun koloihin. Toinen pannullinen onnistui onneksi jo huomattavasti paremmin.

Ohje otettiin ihanasta lättykirjasta Ohukaisesta ja paksukaisesta, jossa lukuisa määrä muitakin reseptejä odottaa testaamistaan (pitäisi vaan päättää, tekisinkö seuraavaksi punajuuri-sinihomejuustolettuja vai porkkana-rakuunalettuja).
Veriletut

1/2 l verta
2 dl vettä tai maitoa
2 dl olutta tai kivennäisvettä
2 dl ohrajauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 sipuli (seuraavalla kerralla voisin laittaa vähän enemmänkin)
1 rkl voita tai margariinia
1 kananmuna
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus muskottipähkinää tai meiramia

voita tai juoksevaa margariinia paistamiseen

Vatkaa veri kevyesti. Sekoita vesi tai maito sekä olut tai kivennäisvesi veren joukkoon. Lisää jauhot ja anna turvota vähintään puolisen tuntia viileässä.
Hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa paistinpannulla. Jäähdytä. Lisää sipuli, kananmuna ja mausteet taikinapohjaan ja sekoita tasaiseksi.
Sipaise lettupannun syvennyksiin rasvaa. Paista taikinasta miedolla lämmöllä pieniä lettuja molemmilta puolilta. Tarjoa kuumina puolukoiden ja puolukkakastikkeen kera.

Jauhantakaksikkomme toisen osapuolen kotona ei kuulemma paistettu verilättyjä koskaan, mutta siellä harrastettiin vastaavasti joitakin semmoisia ruokalajeja, joita meillä ei tunnettu ollenkaan. Esimerkiksi lenkkimakkarasta tehdyt makkarakupit olivat meillä ihan tuntemattomia (tai ainakaan niistä ei ole itselleni jäänyt minkäänlaista muistijälkeä).

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Testissä taatelileipä

Sikke Sumarin Namaste on mielestäni yksi tämän vuoden parhaista keittokirjoista. Tai ainakin olen selaillut sitä viime viikkojen aikana ahkerammin kuin mitään muuta pöydälle pinotuista ruokakirjoista. Ehkä se on muita käsillä olevia kirjoja tunnelmallisempi ja syksyyn sopivampi.

Tein kirjasta ensimmäisenä taatelileipää, joka on banaanileivän tapainen kakkumainen leipä. Mutta voi, kuinka maistuva. Etenkin kun tarjoiluehdotukseen sisältyi sinihomejuusto, mitä tarkoitusta varten Pippurimylly toi kaupasta kolmion verran Aura Goldia. Minä olen erehtynyt pitämään kyseistä tuotetta kevytjuustona, mutta sehän oli tavalliseen auraan verrattuna huomattavasti tujumpaa tavaraa! Sopi erinomaisesti makean taatelileivän täydentäjäksi.
Taatelileipä

2,5 dl maitoa
100 g sokeria (laitoin itse vähemmän)
60 g voita
175 g kivettömiä taateleita pilkottuna
125 g (vajaa 2 dl) vehnäjauhoja
125 g (vajaa 2 dl) täysjyvävehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 muna vatkattuna
(60 g pähkinärouhetta)

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele 22 x 11 x 7 cm:n kokoinen leipävuoka ja vuoraa se leivinpaperilla Kuumenna maito ja sulata siinä voi ja sokeri. Lisää pilkotut taatelit ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Tee jauhojen keskelle syvennys ja kaada siihen tasaisena nauhana maitoseos, vatkatut munat ja pähkinät. Sekoita hitaasti, kunnes ainekset ovat sekaisin. Kaada taikina vuokaan. Paista leipää uunissa, kunnes sen keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa. Siihen kuluu noin 35-45 minuuttia (minulla meni kokonaista kolme varttia). Anna leivän jäähtyä vuoassaan ennen leikkaamista.

Taatelileipä oli kirjassa syysresepteissä (kuinkas muutenkaan) yhdessä makkarakastikkeen, linssilaatikon, pinaatti-kantarellilettujen ja muutaman muun ruokaohjeen kanssa. Lisäksi Namastessa on erikseen ideoita sadonkorjuujuhliin.

Itsekin olen viritellyt parin viime viikon aikana hellalleni monenlaisia syksyisiä keitoksia. Jospa niistä ehtisi jossain välissä vääntämään muutaman postauksenkin. Mutta juuri nyt voisin keskittyä haaveilemaan makkarakastikkeesta, jota kirjan kuvassa tarjoillaan yhdessä perunamuusin kanssa.

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Rapujen kaverit

Parin viikon takaisilla rapujuhlilla tuttavapariskuntamme luona onnistuimme nauttimaan kosolti muutakin kuin pelkkiä rapuja: erilaisia piirakoita ja salaatteja oli valmisteltu etukäteen niin, ettei laiskankaan ravunperkaajan tarvinnut pelätä nälkää. Alkujuomiakin saatiin kaksi kilpailevaa versiota, joista isompaan cocktail-lasiin rakennetussa oli joukossa tuoretta sellerimehua.

Rosmariini oli valmistellut pitoihin ruokaisan lohisalaatin, jossa nähtiin vierailevana tähtenä verigreippi.

Ravuista tarttui tällä kertaa kuva vain Facebookiin, mutta ne keitettiin perinteisellä ohjeella, joka tuntui olevan joka lähteessä suurin piirtein samanlainen: noin yksi desilitra karkeaa merisuolaa kolmea vesilitraa kohden. Vesi- ja suolamäärää voi tästä tietenkin sitten skaalata rapupaljouden mukaan. Usein tapana on vielä lisätä keitinveteen muutama sokerinpala pehmentämään liemen makua.

Ravut lisätään kiehuvaan veteen ja keitetään 8-10 minuuttia, rapujen koosta riippuen. Tämän jälkeen kattila otetaan tulelta ja sen annetaan jäähtyä viileäksi, jolloin suolaa imeytyy ravunlihaan ja rapujen maku kehittyy.

Oikeasta nautintoajankohdasta tuntuu olevan suurta lähteidenvälistä eripuraa: joidenkin mukaan rapujen on ehdottomasti annettava liota keitinliemessään tekeytymässä yön yli, kun taas toisten mielestä se jo pilaa niiden herkimmät aromit. Meillä on aika heikosti vertailukohtaa, kun emme ole koskaan malttaneet odottaa rapupadan kanssa seuraavaan päivään.

Ateriaa keventämässä oli isäntäväen sukulaistensa pelloista keräämistä kasviksista laadittu salaatti ja samalta sukusuunnalta saatu todella maukas vihreistä tomaateista keitetty chutney. Sellaista kun onnistuisi tekemään itsekin!

Ruokien täyttävämpää puolta edustivat pinaatti-juustopaistos eli "leipäkohokas" sekä pekoni-hernepiiras.

Pinaatti-juustopaistos (Anna-Maija Tantun kirjasta "rapuja!")

6-8 paahtoleipäviipaletta
250 g kokoonkeitettyä pinaattia
200 g herkkusieniä tai metsäsieniä
250 g Turunmaa-juustoa tms. kermajuustoa
2-4 valkosipulinkynttä
3 dl kermaa
3 dl maitoa
6 kananmunaa
suolaa, mustapippuria

Paloittele tuore pinaatti. Kiehauta pikaisesti vedessä, jonka voi sitten kaataa pois. Vatkaa munat, lisää maito ja kerma ja silputtu tai puserrettu valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paista viipaloidut sienet voissa. Sitten pääseekin jo ladontatöihin: laita voideltuun uunivuokaan kerros leipäviipaleita, sitten puolet nesteestä. Levitä perään juustoviipaleet, pinaatti ja sienet. Silppua loppu leipä palasiksi, ripotte paistoksen pinnalle ja kaada loppu neste päälle.

Paista 200 C:ssä puolisen tuntia.

Jos aikaa on, pinaatti-juustopaistoksen ainekset kannattaa latoa vuokaan 3-6 tuntia ennen paistamista, jotta neste ehtii imeytyä aineksiin kunnolla. Lopputuloksen pitäisi näin olla kuohkeampi.

Jälkiruoaksi nautittiin äärimmäisen herkullinen Eton messin ja pavlovan yhdistelmä: mascarpone-kermaa ja omatekoisella mustaherukkaliköörillä valeltuja marjoja tarjoiltuna marengin päältä. Tässä annoksessa oli kerrassaan kaikki kohdallaan: makeaa kermaa, raikkaan happamia marjoja ja vielä marenki tuomassa tekstuuria ja kuohkeutta.

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Epäonnistunut einestesti

Täällä Pastanjauhannassa on nähty perin harvoja einestestejä, mutta nyt oli tarkoitukseni kokeilla sitäkin lajia, kun ostin retkeilytarkoituksiin pussillisen valmista lättytaikinajauhetta. Kotioloissahan taikina syntyy helposti maidosta, munista, jauhoista ja sokerista, mutta metsään voi olla vähän hankala kuljettaa munia mukanaan (toki taikinan voi tehdä kotona valmiiksi esim. isoon limsapulloon).

Yleensä paistamme lättyjä ainoastaan kesäaikaan voissa valurautaisella muurikkapannulla (tosin tänä kesänä ei kyseistä lajia ole harrastettu kertaakaan), mistä syystä vertailukohta trangian pannussa öljyssä paistettuun pikkulättyyn oli heti vähän epäreilu. Vaikea noihin oli tietenkään saada kraatereita ja pitsireunaa. Mutta ulkona maistuu kaikki aina niin makoisalta, ettei noissa nyt mitään valittamistakaan sinällään ollut. Ja kukapa nyt tarjolla olevasta lätystä kieltäytyisi.

Lättyjen päälle lusikoitiin mustikkakeitosta, joka vangitsi vähän aikaa sitten huomioni Joy of Baking -sivustolla. Tarkoituksena olisi ryhtyä harrastamaan enemmältikin tuollaisia marjaviritelmiä ja sekoittaa niitä aamuisin vaikkapa omatekoiseen jugurttiin*).

Kyseessä oli siis mustikoista keitetty kastike, joka maustettiin tavallisuudesta poiketen sitruunalla, vaniljalla ja kanelilla. Seuraavassa kuvassa on sen sijaan otos retkikeittiövarustuksestamme. Retkikaupan mausteita ja Ruotsin puolelta ostetut pikkuruiset oliiviöljy- ja balsamicopullot:

Kuvassa näyttäisi olevan hämäyksenä myös Ruotsista ostettu pikkuruinen pahviviini, joka on onnistunut säilymään koko kesän korkkaamatta.

Einesmuonat maistuvat monesti ihan mahdottoman ankeilta, mutta on niiden joukossa joskus vähän kiinnostavampiakin tapauksia. Ja jossakin ruoka-aiheisessa kirjassa kerran kiiteltiin kotimaisia eineksiä siitä, että niiden avulla moni perinteinen suomalainen ruoka on onnistunut siirtymään sukupolvelta toiselle. Harva kuitenkaan tekisi enää itse esimerkiksi maksalaatikkoa. Mitä eineksiä te muut kelpuutatte kaikkein mieluiten keittiöönne?

*)Pistin puoli tuntia sitten ensimmäisen jugurttierän tekeytymään, eli huomenna tiedämme lisää lopputuloksesta.

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Zakuska!

Laitoimme eräänä perjantai-iltana (pian Pietarin-matkan) jälkeen pöytään pikkusyötäviä venäläiseen tyyliin. Eli ohjelmassa oli pienimuotoinen zakuska-ilta. Tarjolla oli kahdella tavalla savustettua kalaa, keitettyjä perunoita, muutamanlaista lihaa sekä kananmunanpuolikkaita mädin kanssa tarjoiltuna.

Toteutimme illan lopulta niin lyhyellä varoitusajalla, ettemme ehtineet marinoida (valko)sipulia tai muuta vastaavaa. Sienisalaattikin piti suolasienten puutteessa tehdä herkkusienistä: Salaattia varten pilkottiin 200 grammaa herkkusieniä, jotka sitten sekoitettiin silputtuun punasipuliin, kuutioituun maustekurkkuun sekä purkilliseen smetanaa. Maustaminen tapahtui tuttuun tapaan suolalla ja pippurilla.

Nyt sienisalaattiaineksia olisi metsät pullollaan, kun haperoita ja rouskuja kasvaa joka paikassa. Sen kun vaan ottaisi sienikirjan mukaan ja menisi poimimaan.

Suolakurkkujen, hunajan ja smetanan yhdistelmä on joka kerta suorastaan jumalainen. Nytkin yhdistelmä veti tarjolla olevista murkinoista makunsa puolesta pisimmän korren, vaikka kurkut olivat ankeita valmiina ostettuja maustekurkkuja ja hunajakin tarkoitusta varten vähän turhan tukevaa.

Lisäksi meillä olisi ollut ruisleipää ja silliä, mutta ne unohtuivat kyydistä kokonaan. Punajuuri olisi ollut jossain muodossa paikallaan. Ja tietenkin mieleni alkoi tehdä myös vorschmackia ja blinejä, mutta niille voi toisaalta omistaa joskus talvemmalla ihan omat kokkailukertansa.

torstaina, syyskuuta 10, 2009

Metsän armoilla

Kuivatin kuukausi sitten perunoita, porkkanaraastetta ja purjoa ajatuksena lähteä kyseisten kuivatuotteiden kanssa vähän pitemmäksikin aikaa telttailemaan. Loppukesän kiireet veivät kuitenkin siinä määrin mennessään, että ehdimme testaamaan tuotteitamme vasta kuluneen viikon maanantai-iltana. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä työpäivän jälkeen metsään leipomaan leipää.

Retkiruokakirjojen ykkönen on Raija Hentmanin Herkutellen Luonnossa. Kuivatuotteista kunnon eväät, josta on ehditty ilmeisesti ottamaan jo useampikin uusi painos. Hyvien reseptien ja retkiruokavinkkien lisäksi kirja sisältää muun muassa kasvikuivurivertailun (tiedän monien tuttujeni haaveilevan kyseisestä laitteesta) sekä raaka-aineittain järjesteltyjä kuivatusohjeita. Samaten kaupasta saatavat valmismuonat, pussikeitot sun muut on kirjassa esitelty. En hoksannutkaan, että tacolautasista saisi kätevää retkievästä (ainakin kaarevampiin tacokuoriin verrattuna).

Kenties pitäisi tänä syksynä yhdistää puolukoiden poiminta metsäisiin taco-kekkereihin.

Uunikuivatetut tuotteet olivat säilyneet jääkaappiin pussitettuna oikein hyvin ja jonkin aikaa vedessä liottuaan muuttuivat taas aivan uskottavan näköisiksi viipaleiksi, rouheeksi ja raasteeksi. Muistin pakata mukaan mittalusikkasarjan, mutta en mitään, millä olisi saanut pannulla paistuvat leivät käännettyä. Tosin niistä tuli lopulta sen verran paksuja, ettei kääntämisessä ollut onneksi sen suurempia ongelmia.

Trangiakokkailuun päätyi loppujen lopuksi savuporopata sekä porkkanaleipä. Aivan mainioita ohjeita olivat kumpainenkin:

Savuporopata kahdelle

-4 dl kuivattua perunaa
-3/4 dl kuivattua purjorouhetta
-4 viipaletta kylmäsavuporoa
-2 rkl kermankorvikejauhetta
-4 dl vettä
-50 g sulatejuustoa
-50 g savujuustoa
-1 ½ mm mustapippuria
-pihlajanmarja- tai variksenmarjahyytelöä

Pane liotettu peruna ja purjorouhe kermankorvikejauheen kanssa veteen kiehumaan. Viipaloi savuporo hyvin pieniksi palasiksi. Lisää poro ja mustapippuri. Murustele savujuusto. Lisää juustot, kun perunat ovat kypsiä. Anna juuston sulaa ja nauti pihlajanmarja- tai variksenmarjahyytelön kanssa.


Pikainen porkkanaleipä kahdelle tai kolmelle

-1/2 dl kuivattua hienojakoista porkkanaraastetta
-2 ½ dl hiivaleipäjauhoja, ½ dl varalle
-1 dl kaurahiutaleita
-1/2 dl maitojauhetta
-50 g margariinia
-1 tl sokeria
-1/2 tl suolaa
-2 tl leivinjauhetta
-2 dl vettä

Pakkaa samaan pussiin kaikki muut kuiva-aineet paitsi porkkanaraaste.
Anna kuivatetun raasteen liota vedessä sillä aikaa, kun nypit rasvan jauhoihin. Lisää vesi porkkanaraasteineen ja sekoita. Älä vaivaa liikaa, jottei taikina sitkistyisi. Lisää jauhoja tarvittaessa sen verran, että pystyt taputtelemaan ohuita leipiä.
Paista leivät molemmin puolin ja tarjoa kuumana. Sipaisu margariinia, tuorejuustoa tai vaikkapa puolukkahilloa sopii rieskan päälle.

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Pizza-dogit

Haeskellessani verkosta uutta inspiraatiota grilliinpantavaksi löysin ennenkin iloa tuottaneesta Al Dentestä veikeän Pizza Dogs -ohjeen - siis pizzan ja hot dogien omaperäisen mutta erittäin toimivaksi ja täyttäväksi osoittautuneen yhdistelmän.

Periaate on hyvin yksinkertainen: kääritään juustolla täytettyjä nakkeja tomaattipestolla siveltyyn pizzataikinaan ja grillataan rullat kypsiksi. Taikinakuoresta tuli rapsakkaa, mutta nakit pysyivät mukavan mehukkaina. Kypsyvä taikina ilmeisesti suojasi nakkeja grillaustapahtuman aikana niin, etteivät ne päässeet kuivahtamaan.

Ruoka valmistuu nopeasti ja vähällä vaivalla - varsinkin, jos pizzataikinan tekee yleiskoneella - joten se sopii mainiosti vaikkapa syksyisen arki-illan grillausharjoitteeksi. Dogit onnistuvat varmasti hyvin myös tavallisessa uunissa, mikäli pihalta tai parvekkeelta ei grilliä löydy tai se on tullut jo kärrättyä talviteloille pimeän pelossa.

Pizza-dogit

pizzataikinaa (yhdestä annoksesta tulee 6-8 dogia)
4 rkl pestoa tai tapenadea aurinkokuivatuista tomaateista, muunkinlainen käy
4 nakkia tai hot dog -makkaraa
2 siivua mozzarella-juustoa suikaleiksi leikattuna
oliiviöljyä

Valmista ja kohota pizzataikina. Esilämmitä grilli eli laita se täysille n. 15 minuutiksi.

Jaa pizzataikina pieniksi palloiksi (noin kolmen sentin halkaisija on hyvä) ja kauli pallot noin puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Alkuperäinen ohje kehotti ripottelemaan tässä vaiheessa päälle maissijauhoa, mutten havainnut siitä olevan suurtakaan hyötyä. Normaalia vehnäjauhoa voi käyttää kaulimisen yhteydessä tarttumisen estämiseen, aivan kuten muussakin leivonnassa. Yritä saada levyistä jotakuinkin neliömäisen muotoisia.

Pirskota tai sivele taikinalevyille hieman oliiviöljyä ja levitä päälle aurinkokuivatuista tomaateista valmistettu pesto tai muu makusi mukainen tahna. Reunoille kannattaa jättää sentin levyinen tahnaton marginaali, jotta rullalle kääriminen on helpompaa.

Halkaise nakit pituussuunnassa melkein pohjaan asti eli niin, että niihin syntyy keskelle syvä vako. Painele vakoihin mozzarellaa, ihan säästelemättä ja reilusti. Nosta nakit sitten taikinalevyille ja rullaa levyt kiinni. Rullat kannattaa nipistellä kiinni kohtuuhuolella, jotteivät ne aukea grillissä. Meillä muutama aukesi, muttei se tuntunut makuun vaikuttavan. Rullien päälle voi vielä sivellä hieman oliiviöljyä.

Säädä lämmennyt grilli epäsuoralle keskilämmölle ja grillaa dogeja 15-20 minuuttia tai kunnes pizzataikina on hieman ruskistunut ja läpi asti kypsynyt. Samalla juusto on muuttunut mehukkaan sulavaksi ja dogien päistä pilkottavat nakit ovat ottaneet kevyesti väriä pintaansa.

Grillistä otettujen dogien kannattaa antaa vielä vetäytyä muutaman minuutin ajan ennen ahnasta haukkailua. Koska dogit ovat melko täyteläistä syötävää, ne voi tarjota jonkin raikkaan ja hapokkaan lisäkkeen kanssa. Esim. suolakurkut tai pikkelsi soveltunevat tarkoitukseen mainiosti.

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Luomutomaatteja ja lammashaaveita

Kyllästymisen uhallakin, vielä pari kuvaa Helsingin viikolta. Lasipalatsissa sijaitsevasta Eat&Joy-maatilamarketista on ollut niin paljon juttua joka puolella, että pakkohan se oli käydä katsastamassa. Paikan leipätiski olikin aivan mahdottoman houkutteleva. Ja tarjolla olleita luomutomaatteja olisi voinut ostaa huomattavasti enemmänkin, kun onnistuin syömään niitä paperipussillisen parissa päivässä.

Pienpanimoiden oluita emme innostuneet ostamaan ollenkaan (kantamuksia oli pitkän työpäivän ja kirjakaupassa käynnin jälkeen muutenkin riittämiin), mutta Työvoitto-goudaa lähti toki kimpaleen verran mukaan.

Tunnelmasta toiseen: Edellisen postauksen sushikimarasta tuli mieleeni Korea Housesta mukaan poimitut kimbapit, jotka näyttävät kovasti sushilta, mutta maistuvat miedommilta ja vähemmän etikkaisilta (seesamiöljy ja -siemenet ovat ilmeisesti Koreassa kova sana). Toisessa annoksessa oli erittäin maistuvaa kanabulgogia. Huomatkaa muuten Jauhantablogissamme aivan uusi kuvakulma, otettu suoraan ylhäältä!

Korea House on meille aiemmiltakin reissuilta tuttu. Sen sijaan Helsingin nepalilaisia ravintoloita emme ole testanneet vielä ollenkaan. Asiaa paremmin tuntevat tahot voisivatkin halutessaan vihjaista, kannattaisiko seuraavilla kerroilla suunnata esimerkiksi Satkariin tai vaikka johonkin muutamista Mount Everesteistä, joiden lammaslistoja innostuin jo alustavasti tutkailemaan?

(Seuraavassa postauksessa luvassa viimein taas ruokaohjetta.)


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails