maanantaina, elokuuta 31, 2009

Monenlaisia makeja

Teimme Helsingissä visiitin paitsi kommentoijan myös ruokabloggaajan kotiin. Käyntikohteena oli tunnelmallinen Kulinaarimurula, jonka hurmaava emäntä oli pyörittänyt pöydän täyteen susheja. En ole hoksannutkaan, että tofutaskuihin pakattuja inarisushejakin voi tehdä myös kotikonstein. Enkä sitä, että avocado sopii sushien täytteeksi ällistyttävän hyvin.

On näissä ollut rullaamista (etenkään kun kaikki lajit eivät edes päätyneet blogiin asti).









Jälkiruokana saatiin vielä banoffee-piirakkaa (ylimääräisellä banaanilla - ja tarjoiltuna kera banaaniliköörin!).

Katseltavana oli myös harvinaisen kiinnostavia keittokirjoja (New Chinese Cuisine oli kuviensa puolesta ehkä kaunein koskaan näkemäni), ja loppuillasta pääsimme vielä maistamaan jääkaapista aivan mahtavaa kesäkurpitsasäilykettä, jonka ohjetta pitäisi ryhtyä painostamaan illan emännältä ihan tosissaan. Ja ne tarjottimet! Miksi minulla ei ole yhtään kivaa (tai edes käyttökelpoista) tarjotinta?

Ruokailun jälkeenkin oli luvassa ohjelmaa: Käyntikohteena oli muun muassa kiinnostavasta olutvalikoimastaan tunnettu One Pint Pub, josta sai muun muassa Lammin sahtia sekä tyrniolutta. Erittäin hyvin piilotettu paikka, jonka löytämisessä paikallisopas oli toden totta paikallaan. Onneksi internetistä löytää ihania ihmisiä.

sunnuntaina, elokuuta 30, 2009

Siel ja tääl (jauhantaa Helsingissä)

Viikossa ehtii syödä monenlaista, kun oikein rupeaa urakoimaan. Yllä ja alla kuvia Belgestä (Kluuvikatu 5), jossa tykästyin eritoten Tintti-albumien kyljessä tarjoiltuihin ruokalistoihin. Tilauksen miettimisen jälkeen ehti hyvin syventyä Tintin touhuihin Tiibetissä.

Annoksissa simpukoita merimiehen tapaan sekä vaaleaa Boudin blanc -makkaraa. Tarjolla olleiden ruokatietojen mukaan ranskalaiset perunat olisivat kulkeutuneet Amerikkaan nimenomaan Belgiasta, mutta kielisekaannuksen takia niitä ryhdyttiin kutsumaan ranskalaisiksi.

Weeruskaan (Porvoonkatu 19) pääsin sisaruksellisessa seurassa. Minä sain eteeni mojovan annoksen maksaa, jota tilaan ravintolassa tätä nykyä aina, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Jälkiruokaa ei valitettavasti pystynyt harkitsemaankaan, kun tuosta annoksesta tuli jo aivan tuppotäyteen. Rikkaat ritarit olisi kyllä houkuttanut.

Kuurnassa (Meritullinkatu 6) on ollut tarkoituksena käydä jo vaikka kuinka monella Helsingin reissulla. Ihanat pinnatuolit ja liitutauluiset vessan seinät. Alla olevassa kuvassa siikaa sekä tomaattipataa, jota oli tietenkin pakko päästä maistamaan.

Loppuun minulle porkkanakakkua (joka oli päällysmarjoineen ja -hedelmineen ällistyttävän raikasta) ja Pippurimyllylle marjoja viinihyytelössä.

Seuraava bongaus oli Hakaniemen hallissa sijaitseva Soppakeittiö, jonka bouillabaisse on maankuulua. Hakaniemen toiseksi parasta keittoa (parasta saa tietenkin muulikeittiöstä). Tehty mukavasti aineksia säästelemättä.

Ylimuuli Mukkeliksen Hakaniemi-aiheiset hallitärpit ja -suositukset voi muuten käydä lukemassa täältä.

Sitten seuraa vuorossa Postres (Eteläesplanadi 8), joka oli jotain aivan huikeaa. Viiden ruokalajin ateriaan kuului kuvassa näkyvä punajuuricarpaccio, mahtava hummeribolognese, juustolajitelma (oma suosikkini oli roquefortin ja hunajan yhdistelmä) sekä vaahtovoissa paahdettua vasikanpaistia. Jälkiruoka ei jäänyt juurikaan mieleeni, mutta ainakin siinä oli jonkinlaista jätskiä ja vadelmia.

Keittiön tervehdykset olivat myös mainioita: tuorehernekeiton kanssa tarjoiltu parmesanvaahtokarkki sekä suussa poksuva lakkajugurtti. Uuh, tuon aterian jälkeen olisi voinut kuolla onnellisena. Erikoismaininnan ansaitsee myös paikan kahvi, joka oli kuulemma Kaffaa. Sekä tietenkin tarjoilijamme, joka muistutti yhtä tunnettua ruokabloggaajaa.

Sunnuntaina päästiin vielä blogiporukalla brunssille Salutorgetiin (Pohjoisesplanadi 15). Mieleen jäivät etenkin alkupalapöydän salaatit, silakat, inkiväärihunajalla glaseeratut porkkanat, simpukkaterriini sekä sorsamakkarat.

Pääruokaan kuuluva kurpitsarisotto oli niin mainiota (mukana myös kurpitsansiemeniä!), että pitäisi etsiskellä vastaavanlainen ohje omiinkin kokeiluihin. Jälkiruokavaiheessa olin jo niin täynnä, etten jaksanut syödä juuri muuta kuin vähän hedelmäsalaattia. Banana Split jäi meikäläiseltä sitten kokonaan väliin.

Nyt on edessä taas totuttelu arkeen ja aamupuuroihin. Mutta täällä blogin puolella on vielä lähipäivinä luvassa vähän Helsingin herkkuja: kuvia vierailulta ruokabloggaajan kotiin sekä erittäin kiinnostavaan olutravintolaan.

lauantaina, elokuuta 29, 2009

Kommentoijan kotona

Tämä viikko on ollut monesta syystä erityisen mukava. Yhtenä kohokohtana mainittakoon, että pääsimme käymään kommentoijamme kotona! Kyseessä on tietenkin iki-ihana ja mahdottoman mukava Emma, joka on ollut kommenttilaatikkomme keskeisiä tukipylväitä jo lähemmäs neljän vuoden ajan.

Emma on myös loistava kokki, joka oli loihtinut pöytään kolmen ruokalajin aterian ihan tavallisena arki-iltana. Itse en välttämättä pystyisi ihan samaan.

Alkuun saatiin salaattia, jossa oli suurin piirtein kaikkia suosikkiaineksiani. Vuohenjuustoa, pähkinää, aurinkokuivattua tomaattia, balsamicoa... Ja vielä harvinaisen kivasti katettuna.

Pääruokana tarjoiltiin ankkaa sekä sienirisottoa mökiltä poimituista kanttarelleista. Risotto olikin niin maukasta, että olisin voinut syödä sitä vaikka kokonaisen kattilallisen. Ankka oli myös hyvää, kypsyys oli omaan makuuni harvinaisen sopiva. Ja lisukepavut, joiden päälle oli puristettu tuoretta valkosipulia! Mikäs sen maistuvampaa ihmiselle, joka on heikkona sekä papuihin että valkosipuliin.

Jälkiruokana oli vielä mustaherukkaista juustokakkua, jota tekisin mieluusti itsekin, jos saisin siihen ohjeen jossain vaiheessa (mikä vinkiksi mainittakoon).

Myös tarjolla ollut ranskalainen viini oli erinomaista. Samoin alkujuoma, johon tuli nähdäkseni jotain punaista juttua (tarkkuus olkoon tavoitteenamme). Ja seura oli tietenkin ihan parasta!

Tämä viikko on muutenkin kulunut antaumuksellisen ruokailemisen merkeissä, ja lisää on luvassa.

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Kun kerran kaikki muutkin

Nyt on Pastanjauhannassa jännät paikat: Blogimme listautui nimittäin hiljattain Facebookiin ja on ehtinyt kerätä taakseen jo vajaan kymmenen hengen fanikunnan. Kaikkea sitä.

Naamakirjan käytöstä on muuten yllättäviä seurauksia: Olen sen ansiosta nyttemmin kahden makkaraputken omistaja. Ihan rapsakkaa saunamakkaraa niillä kyllä syntyykin.

(Kuvassa oma versiomme vuohenjuustopastasta. Vuohenjuuston päälle voi halutessaan liruttaa vähän paholaisenhilloa.)

Lisäys vuorokautta myöhemmin: Jauhannalla näyttäisi äkkiseltään katsottuna olevan huomattavasti enemmän lukijoita kuin minulla kavereita. :) Kiitokset kaikille kannatuksesta!

tiistaina, elokuuta 25, 2009

Pieniä sieniä

Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun voisin elää suurin piirtein pelkillä sienillä. Yhtenä päivänä tein spagetin kaveriksi jauhelihakastiketta, jonka sekaan viritin lähes litran verran kanttarelleja. Arvata saattaa, että lopputuloksessa oli hyvinkin sienevä maku.

Normaalitilanteessa bolognesekastike kannattaa höystää pekonilla, varsisellerillä sekä porkkanalla. Tähän annokseen tuli kyseisistä aineksista ainoastaan viimeksi mainittua:
Sienibolognese

oliiviöljyä
valkosipulia maun mukaan (esim. kaksi kynttä)
iso sipuli pilkottuna (tai useampi uuden sadon pikkusipuli)
kaksi porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
vajaa puoli kiloa jauhelihaa
tomaattimurskaa (itse laitoin kaksi 400 gramman tölkkiä)
pari desiä punaviiniä
(loraus lihalientä)
vajaan litran verran kanttarelleja
pilputtua lehtipersiljaa
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
--
spagettia

Lämmitä pannulla oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulit ja valkosipulit sekä porkkanat. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista samalla sekoitellen. Lisää sen jälkeen muut ainekset ja anna hautua vähintään tunnin verran (oma soosini oli hellalla huomattavasti pitempään, mistä syystä siihen olisi voinut loppuvaiheessa lisätä hieman vettä).
Tarjoile spagetin kanssa.

Sekä kastiketta että spagettia tuli tehtyä sen verran reilusti, että niistä sai synnytettyä seuraavan päivän remonttievääksi oivallisen pastavuoan: Uunivuokaan pilkottiin saksilla sopivasti keitettyä spagettia ja sekoitettiin mukaan sienikastikkeen (ja tähteeksi jääneen punaviinin) loput. Seuraavana päivänä pinnalle raastettiin parmesaania ja sitten vaan vuoka uuniin. Kerrassaan verratonta.

(Pahoittelen, jos postauksesta puuttuu jotain olennaista. Bloggeri onnistui kadottamaan tekstin ensimmäisen version, joten jouduin kirjoittamaan jutun toistamiseen harvinaisen vauhdikkaasti - ja harmista puhisten.)

maanantaina, elokuuta 24, 2009

Mustikkamojito

Kuten aiemmin todettu, Jauhantapajassa ollaan melkoisia mojito-faneja: maukasta, mehukasta ja tuoreesta mintusta tehtynä oikeinkin raikasta juotavaa varsinkin lämpimiin keleihin.

Viritimme perinteistä mojitoa sen verran havumetsän huminan suuntaan, että lisäsimme heti alkuvaiheessa lasiin mintun, sokerin ja limelohkojen kaveriksi noin puoli kourallista mustikoita. Survottaessa näitä sekaisin särkyy suurin osa mustikoista ja lasin pohjalle muodostuu tumman sinipunainen, sokerinen kerros.

Kun lasin lopuksi (jäiden ja rommin lisäämisen jälkeen) täyttää soodavedellä, sokerinen mustikkamehu jää suurelta osin pohjalle ja lasiin muodostuu kaunis väriliuku hieman tequila sunrisen tyyliin. Muutaman mustikan voi pudottaa sekaan myös juomaa koristamaan.

sunnuntaina, elokuuta 23, 2009

Metsään menee

Voi mikä viikko! Tarkoitukseni oli tehdä sopivasti töitä, viettää paljon aikaa ulkona - sekä kokata ja blogata runsaasti luontoreseptejä. Todellisuudessa olen tehnyt liikaa töitä, syönyt runsaasti papuja & kaurapuuroa - sekä istunut jonkin verran pizzalaatikon päällä.

Elokuun ruokahaasteen aiheena ovat siis metsäiset sapuskat, mikä sopisi meille niin kuin nenä päähän. Sieniä, marjoja, riistaa! Sieniä! Aikaansaannoksena on ollut muun muassa suomalaisen metsästäjän leipä, jossa pihvi oli hirveä ja kastike kanttarellia. Mutta miten tuolla nyt osallistuu, kun ohjeistustakin otettiin lähinnä omasta reseptiarkistosta.

Sen verran ohjetta kuitenkin piristettiin, että sienikastikkeeseen hivutettiin hieman reunaa eli happamuutta balsamicolla. Ainakaan lähipiirimme suomalaiset nykymetsästäjät eivät enää ole mitään umpimielisiä kaskijurmuja, joten tällainen ainesosa katsottiin täysin käypäiseksi.

Onneksi edes osa ruokabloggaajista on vähän innovatiivisempia: kukapa olisi uskonut, että mustikoista voisi tehdä vaikka makkaraa tai BBQ-kastiketta.

No saas nähdä, jos huomenna vaikka ehtisi osallistua vielä jonkinlaisella viritelmällä.

tiistaina, elokuuta 18, 2009

Festarimuonitus

Puolet Jauhantapajasta oli viime viikon Helsingissä Flow-festivaalissa. Paitsi että musiikki oli oikein mukavaa "minä kuuntelen parempaa musiikkia kuin sinä" -tyylistä kaupunkilais-indiehimmailua ja sähkönykytystä, myös ruokapuoleen oli panostettu keskimääräistä festaria enemmän.

Kojut olivat mukana rohkeasti omilla brändeillään eikä alueelta löytynyt perinteistä maailman suurinta paellapannua. Nauttimani annokset olivat pääosin aivan oivaa tavaraa, joskin Raku Yan lohisushi sai testiryhmämme suupielet jossain määrin alaspäin. Siitä nimittäin puuttui tyystin sushimainen raikkaus - käytännössä kyseessä oli pikemminkin risotto, jonka päälle oli aseteltu muutama nulju kalanpala.

Tilannetta vielä kärjisti vieressä erittäin hyvällä ruokahalulla nautittu Nollan club-leipä. Annoskateus oli huipussaan!

Aikaisempien vuosien perusteella paljon kehuja saanut Groteskin tarjonta jäi minulta tyystin testaamatta. Sen sijaan TV-kokki Meri-Tuuli Lindströmin Nakki-firman lihapullia ehdin maistelemaan, ja vieläpä itsensä Meri-Tuulin myyminä. Suoraviivaista ja maukasta - ja soveltui kertakäyttöpuuhaarukoilla nautittavaksi huomattavasti paremmin kuin pastatyyppiset annokset. Liukkaiden makaronien kouhiminen toistaitoisella haarukalla oli nimittäin käydä turhauttavaksi.

lauantaina, elokuuta 15, 2009

Amerikan malliin

Elokuun illat ja yöt ovat parasta aikaa kavereiden tapaamiseen. Ulkona on ihana istuskella, kun on lämmintä, pimeää ja tunnelmallista (ampiaisetkaan eivät häiriköi yöllä hetikään niin paljon kuin päivällä).

Me pääsimme viime viikonloppuna istumaan iltaa amerikkalaisittain, kun tuttavaperhe järjesti kunnon grillibileet, joissa jokainen sai grillailla illan mittaan itselleen hampurilaisia ja hodareita tarjolla olleista aineksista. Itse suosin hampurilaista, jonka väliin tuli ananaksen ja muiden tarveaineiden ohella teriyaki-marinoitu kanapihvi (teriyaki on kuulemma Amerikan suunnalla hyvinkin suosittu soosi).

Hampurilaisen väliin voi muuten laittaa myös chipotle-tabascoa ja vaikka mitä muutakin. Kaasugrilli kävi koko illan kuumana, ja juomat olivat tietenkin oikeaoppisesti jäällä täytetyissä kylmälaukuissa.

Alkuruoka (tai yksi niistä) oli melkoinen hitti: Fetajuustolevyn päälle oli levitetty tapenadea ja sen päälle parmesaania. Sen jälkeen ruokaa oli gratinoitu uunissa grillivastusten alla, minkä jälkeen päälle oli ripoteltu vielä lisää parmesaania. Täytyy kokeilla joskus. Hyvistä alkuruokaohjeista on aina pulaa.

Jälkiruokana oli vielä ihanan suklaisia brownieseja. Ja taivaalla täysikuu.

Käteviä tuommoiset juhlat, joissa vieraat saavat itse valmistaa oman ruokansa. Siinä yksi syy, minkä vuoksi tykkään kovasti racletesta (sitä lajia on harrastettu meillä muutamaan otteeseen myös näin kesäaikaan).

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Pohjoista marjasuklaata

Fazerin uutuussuklaat ovat näyttäytyneet takuulla jo vaikka kuinka monissa ruokablogeissa, joten täältä puksutellaan tuttuun tapaan vähän jälkijunassa.

Testiin pääsivät tällä kertaa pohjoisten marjojen (vadelman, mustikan ja puolukan) sekä maitosuklaan liittoutumasta syntyneet Karl Fazer Nordic Gourmet -suklaalevyt, joita kolmihenkinen makuraatimme kokoontui maistelemaan eräänä elokuisena iltapäivänä.

Minä en ole perinteisesti ollut suklaaihminen ollenkaan, mutta viimeisen parin vuoden aikana olen tykästynyt alustavasti tummaan suklaaseen. Lidlistä ja Lindtiltä sai ainakin jossain vaiheessa hyvää marjalla täytettyä tummaa suklaata, johon ehdin hurahtaa jo siinä määrin, etten oikein osannut suhtautua tähän tämänkertaiseen maitosuklaaelämykseen. Etenkin kun parin suklaapalan jälkeen tuntui jo siltä, kuin olisi syönyt pussillisen sokeria. Eli olipahan kunnolla äkkimakea kokemus.

Plussaa tulee kuitenkin pohjoisten makujen käyttämisestä sekä harvinaisen kauniista paketeista. Jos kohta Polkkapossun tapaan täytyy todeta, että kääre lähti auki aika hankalasti ja repeytyi avautuessaan aika rumasti. Mutta maistakaa ihmeessä itse ja testatkaa, miten maitosuklaan, marjahillon ja jonkin valkoisen täyteaineen (=vaniljaa?) yhdistelmä toimii teillä muilla.

Ilmeisesti suomalaiset ovat kuitenkin edelleen maitosuklaakansaa?

torstaina, elokuuta 13, 2009

Pyhä perunamuusi

Punaisesta keittiöstä kyseltiin jauhantapajamme mukavuusruokia. Hyvää mieltä voi ammentaa tietenkin vaikka minkälaisista muonista (ensimmäisenä tulee mieleen oikeista raaka-aineista tehty muheva lasagne, jossa on kunnollinen, pitkään hauduteltu tomaattikastike), mutta ylitse muiden taitaa olla siitä huolimatta perunamuusi.

Oman maan perunoista tehty pottumuussi oli jo lapsena suurta herkkuani, ja voi sitä onnetonta päivää, kun jouduin ensimmäistä kertaa maistamaan koulun vetistä pussimuusia. Vaikka olen monenlaisia eineksiä ja valmisruokia aikuisiälläni ostanut (ja vaikken osaa kovin hyvää muusia itse tehdäkään), pussimuusiin en ole ikinä sortunut.

Olen viime viikkoina kartuttanut tietämystäni retkiruuista, ja pussimuusi olisi tietenkin leirielämässä periaatteessa ihan omiaan. Mutta kun en kerta kaikkiaan voi kuvitella sellaista ostavani - ja kun kutkutus perunaiseen retkiruokaan on kuitenkin kohtalaisen kova - päätin sitten kuivata itse kilon verran perunoita. Raollaan oleva kiertoilmauuni on kätevä kuivuri, ja valmista tuli suurin piirtein puolessa vuorokaudessa.

Lopputulos näytti omatekoisilta perunalastuilta, mutta maussa ei ollut rasvan ja suolan puuttuessa minkäänlaisia sipsimäisyyksiä. Pelkkää perunaa.

Lisäksi kuivasin porkkanaraastetta ja viipaloitua purjoa, mutta niistä (tai lähinnä niiden käyttötarkoituksesta) lisää joskus toisella kertaa.

Pssst. Valmiista perunatuotteista puheen ollen: Ymmärrän kyllä, jos joku ostaa pakasteranskalaisia tai mummon muusia, mutta ostaako joku oikeasti hetivalmiita uuniperunoita? Etenkin kun perunalaarinkin perunat ovat perusmarketeissa tätä nykyä yleensä jo niin mullattomia, että nekin voi tuikata uuniin varsin vaivattomasti.

keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Jamie teki sen taas

Joka kerta päätän, etten enää koskaan lankea niihin uudelleen. Alastomat kokit vielä menivät, mutta muita ei tosissaan ole ollut tarkoituksena hankkia. Ja jo kuudennen kerran jouduin pyörtämään päätökseni ja ostamaan Jamie Oliverin tuoreimman keittokirjan.

Kyseessä oli tällä kertaa Cook with Jamie, joka oli ihanan paksu ja ainoastaan 17 euroa maksava. Ja siinä on erityisen houkuttelevia kasvisreseptejä, joista koukutuin etenkin kukkakaalin käyttöohjeisiin. Kirjassa todetaan, että monet tyytyvät kukkakaalin kanssa vain keittämiseen tai gratinointiin, vaikka kyseisestä kaalista voisi tehdä vaikka mitä muutakin. Kuvassa kaalia maustettuna ja paistettuna.

Kirjan jälkiruokaohjeet olen myös tarkastellut moneen otteeseen. Kaikkein houkuttelevin taitaa olla kookos-banaani-passionhedelmäpavlova. Peribrittiläinen Eton mess voisi myös olla hyvää, jos kohta näin suomalaisittain olisi ehkä luontevampi tehdä pappilan hätävaraa. Tosin siihen ei taida yleensä tulla marenkia, ja minulla on tällä erää päällä marenkivillitys.

Jauhantatoimitus huomauttaa myös, että kirjassa on kokoelma kalmariohjeita, mikäli aihepiiri sattuu ketään kiinnostamaan.

--
Äh. Kävin Jamie Oliverin sivuilla etsiskelemässä postaukseen sopivia linkkejä ja huomasin, että herraltahan on ehtinyt tulla huomaamattani taas vaikka minkälaisia uutuuksia. Ehkä tämän nenäreseptikirjan voisi sentään jättää väliin. Mutta missä ihmeen välissä se on muka Amerikkaankin ehtinyt?

tiistaina, elokuuta 04, 2009

Vadelma jäätelössä

Meillä on täällä jauhantapajalla ollut jo jonkin aikaa pyrkimyksenä vältellä e-koodillisia elintarvikkeita, mistä syystä emme osta juurikaan leipää vaan leivomme sen itse jauhoista, hiivasta, vedestä sekä suolasta. Aamupalajugurtti on vaihtunut viiliin (suosimassani mansikkaversiossa oli monien keinotekoisten ainesten ohella muun muassa maissitärkkelystä), ja mehuissakin olemme suosineet Brämhultsia ja muita mahdollisimman lisäaineettomia vaihtoehtoja.

Jalo aikomukseni oli tehdä myös jäätelöt tänä kesänä kokonaan itse, mutta se hanke ei ole edennyt toteutuksen asteelle aivan toivotulla tavalla (puolustuksekseni voisin todeta, etten ole mitenkään ylettömästi jäätelöä tänä kesänä syönytkään). Kokeilut alkoivat vadelmajäätelöllä, joka syntyi ihan vaan kermasta, sokerista ja vadelmista. Hieman enemmän tuota olisi voinut kyllä jäätymisvaiheessa hämmennellä, niin olisi tullut rakenteeltaan parempaa. Mutta olipahan kunnolla vadelmainen meininki!

Jäätelötötterön vohvelitkin olisi voinut tietenkin tehdä itse. Lidlissä näimme vähän aikaa sitten siihen tarkoitetun vempeleenkin, mutta jospa tässä nyt ei ihan kaikkeen kannattaisi ryhtyä.

Seuraavaksi voisi ottaa ohjelmaan mustikkajäätelön. Voisikohan siihen soveltaa Pioneer Womanin taannoista karhunvatukkaohjetta? (Mustikoista puheen ollen: käykäähän katsomassa kesän houkuttelevin mustikkapiirakan ohje täältä.)

Psst. Aiempaan aihetta käsittelevään postaukseeni viitaten: Heinzin ketsuppi on ilmeisesti sittenkin lisäaineetonta!

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Riittää taas

Nyt niitä taas riittää. Ihania, kypsiä tomaatteja, joita voisi syödä vaikka ihan loputtomasti.

Yhtenä päivänä ostin ison tomaattipussillisen sekä kaupasta että Kauppahallista (taidan olla täysin toivoton tapaus), minkä jälkeen hoksasin jemmata osan tomaateista talven varalle. Tanskalainen Camilla Plum teki viime keväänä näkemässäni puutarhaohjelmassa tomaateista säilykettä, jossa lohkottuja tomaatteja askarrellaan lasipurkkeihin kera yrttien, suolan, muutaman kokonaisen mustapippurin ynnä oliiviöljyn, jota lorautellaan pariin otteeseen tomaattien pinnalle.

Camilla Plumin leivonta- ja kokkaustyyli on ihanan mutkatonta (tanskan kieli vaan on puhuttuna jotain aivan käsittämätöntä!), ja nämä säilyketomaatit syntyvät vielä tavallistakin kätevämmin: Ainekset ladotaan tiivisti suoraan säilykepurkkeihin, suljetaan korkki (ensin kokonaan kiinni ja sitten löysytetään sen verran, että höyry pääsee uunissa ulos) ja sitten uuniin 125 asteeseen niin pitkäksi aikaa, että neste kuplii ja purkit sterilisoituvat.

Purkkeja uunista kaivaessani meinasi vähän jännittää, että mitä jos ne vaikka sattuvat räjähtämään silmille. Onneksi niin ei käynyt, ja purkkien jäähtyessä kansista kuului vielä lupaava napsahdus.

Olisikohan mitenkään mahdollista tienata elantoaan tomaattisäilykkeiden tehtailijana? Tai vaikka tomaattikastikkeiden keittelijänä? (Siitä huolimatta tämä ei ole sellainen ohje, jota välttämättä kannattaa kokeilla kotona. Onnistumisesta ei ainakaan omalla kohdallani ole ainakaan vielä tässä vaiheessa minkäänlaisia takeita, koska ajattelin maistella tuotosta vasta talvemmalla.)

sunnuntaina, elokuuta 02, 2009

Mansikkamuisto

Olen antanut itselleni luvan syödä tänä kesänä mansikoita ja muita tuoreita marjoja niin paljon kuin vain suinkin tekee mieli. Suurin osa on mennyt alas ilman sen kummempia kokkailuja, mutta joskus on kiva kokeilla myös marjaisia ruokaohjeita. Limenvihreän keittiön vinkkauksesta löytyi ohje näihin sitruunaisiin kesämansikoihin, eli keisarillisella linjalla edetään:
Romanovin mansikat

5oo g mansikoita
2 rkl sokeria
2 rkl Triple Secciä tai muuta sitruslikööriä
1 appelsiini
kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä

Paloittele mansikat. Sekoita sokeri, likööri, appelsiinin mehu ja appelsiinin raastettu kuori. Kaada seos mansikoille ja anna vetäytyä jääkaapissa 2 tuntia. Tarjoa kylmänä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Omassa tarjoiluehdotuksessamme oli mukana paitsi vaniljajäätelöä myös belgialaisia vohveleita. Niistä ehkä joskus toiste lisää.




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails