torstaina, joulukuuta 17, 2009

Kotitekoiset kalapuikot (ja tartarkastike!)

Minä olen tästä jutusta nyt niin innoissani, että pakko päästä jakamaan tämä kaikkien kanssa: Kalapuikkoja voi tehdä ihan oikeasta kalasta!

Olen huomannut viime vuosien aikana, että melkein kaikkea voi tehdä itse, kun vaan vähän näkee vaivaa ja värkkäilee. Siitä huolimatta luulin vaikka kuinka pitkään, että kalapuikkoja on mahdollista saada syödäkseen vain pakastealtaasta pahviseen laatikkoon pakattuna ja sen jälkeen pannulla paistettuna.

Kuulin keväällä 2007 kotitekoisista kalapuikoista ensimmäisen kerran, kun luin kirjan nimeltä Keltaisten sitruunoiden ravintola. Siinä päähenkilön kotona tehtiin kalapuikot aina itse (ja nautittiin sitten kotitekoisen remouladekastikkeen kaverina), kun taas hänen kavereidensa koteihin ne ostettiin aina valmiina.

Ajatus innosti meikäläisenkin haaveilemaan kalapuikkokokeiluista. Ohjetta vaan ei meinannut löytyä sitten niin millään, kun kaikki googletustulokset veivät kaupan kalapuikkojen lämmittämisiin, mutta Marttojen ruokasivuilta löysin viimein ohjeen pakastekalasta tehtyihin paneroituihin kalapuikkoihin.

Puikkokokeilu jäi kaikkien muiden kokkailujen jalkoihin, kunnes löysin pari viikkoa sitten selailemastani Delicious-lehdestä hyvinkin houkuttelevan kalapuikko-ohjeen. Houkuttelevuuden suurimpana syynä taisi olla puikoista pilkistävä tuore tilli (huomaa, että kesästä on jo aikaa, kun on niin kamala ikävä tilliä).

Teini-iästä tuttu tartarkastikekin koki tässä piristävän kasvojenkohotuksen (silloin se tehtiin majoneesista tai kermaviilistä ynnä kaupan valmiista kurkkupikkelssistä). Maistui!
Kalapuikot ja tartarkastike

150 g vehnäjauhoja
suolaa, valkopippuria
2 vapaan kanan munaa
100 g korppujauhoja (esim. kuivasta leivästä raastettua)
3 rkl tuoretta tilliä silputtuna (enemmänkin voi laittaa)
700 g vaaleaa kalaa ruodottomina fileinä (meillä kuhaa)
öljyä (paistamiseen)
6 rkl majoneesia (tämäkin kannattaa tietenkin tehdä itse)
1 rkl kapriksia, valutettuna ja hienonnettuna
1 sitruuna

1. Kalapuikot: Kaada lautaselle tai matalaan kulhoon vehnäjauhoa ja mausta se ihan kohtuullisen hyvällä ripauksella suolaa ja valkopippuria. Laita toiseen vastaavaan astiaan kaksi munaa, joita on ensin vatkattu sen verran, että rakenne tasoittuu. Ota vielä kolmas vastaava kulho ja sekoita siinä korppujauhot ja 2 rkl tillisilppua.
Leikkaa kalafileet poikittaissuunnassa kalapuikon mallisiksi kaistaleiksi. Pyörittele kalanpalat ensin vehnäjauhokupissa, sitten munassa ja lopuksi tillitetyssä korppujauhossa.
Paista kalapuikot pannulla tai kattilassa runsaahkossa öljyssä (n. puolen sentin kerros on hyvä), molemmin puolin 2-3 minuutin ajan tai kunnes ne tulevat kauniin ruskeiksi. Tarjoile tartarkastikkeen ja lohkotun sitruunan kanssa.
2. Tartar: Sekoita 6 rkl majoneesia ruokalusikalliseen kapriksia, raastettuun sitruunan kuoreen ja ruokalusikalliseen tuoretta tilliä. Sekoita ja pistä jääkaappiin viilenemään.

22 Comments:

At 17/12/09 13:57, Blogger Mari Wee said...

Huisia! Tämä resepti pääse meillä kyllä ahkeraan rotaatioon: jo loppui Rainbow'n aikakausi tässä lapsiperheessä :D

 
At 17/12/09 14:24, Blogger Rosmariini said...

Nämä olivat kyllä hyviä ja syntyivät ällistyttävän kätevästi. Etenkin siihen verrattuna, että olen aina ollut kehno paistamaan kaupan valmiita kalapuikkoja: leivitykset irtoilivat, sisus jäi kylmäksi ja sitä rataa. Eipä niitä ole tullut nyt sitten moneen vuoteen ostettuakaan.

 
At 17/12/09 15:52, Anonymous emma said...

Meillä nappula tuomitsi jo kaupan lihapullat hyviksi ja itse tehdyt pahoiksi. Kuinkakohan kalapuikkojen kävisi.... :) Eipä silti, että meillä kotona koskaan olisi kalapuikkoja mutta eiköpähän tuo niillä toisaalla ole herkutellut.

 
At 17/12/09 16:23, Blogger Jael said...

Tämä resepti mulla olisi pitänyt olla vuosia sitten kun poikaseni ei suostunut syömään mitään muuta kalaperäistä kuin kalapuikot....

 
At 17/12/09 16:31, Blogger Rosmariini said...

Emma: Voiei! :) Eineksissä on näköjään aikamoista eksoottisuusarvoa, jos niitä saa vain harvoin.

Minä tiedän tapauksia, joissa joku on niin tykästynyt valmislihapullien makuun, että omatekoisiin totutteleminen on tuntunut kamalan työläältä. Ja muutenkin monet nykyihmiset ovat kuulemma niin tottuneita valmisruokien makuun, että omatekemä maistuu siihen verrattuna usein aika oudolta (ts. on unohdettu, miltä "oikea ruoka" maistuu). Minunkin piti hetken aikaa totutella kotona puristettuun tuoremehuun, kun olin niin tottunut juomaan kaupan valmiita purkkimehuja!

Yaelian: Kaupan kalapuikoissa on monien mielestä se ylivoimaisen hyvä puoli, että niissä ei ole takuuvarmasti ruotoja. :) Ei tosin onneksi ollut näissäkään (hyvät ruotopihdit = erittäin kannatettava hankinta!).

 
At 17/12/09 17:35, Blogger Merituuli said...

mekin tehtiin kalapuikkoja itse tuossa taannoin Ketunkeittiön innoittamina, mutta ihan pakastekalasta. paistaminen oli kyllä helpompaa ja tulos herkumpaa. käytin leivitykseen pankoja.

mulla kävi kuule elämäni ekaa kertaa niin, että pakastesein joukossa OLI ruotoja (kun tein Sannalta Pippurimyllystä bongaamiani kalapiffejä). ja ihan komian kokoisia olivat ne kaksi ruotoa.

 
At 18/12/09 09:58, Anonymous Elämänmakuja said...

Tätä pitää kokeilla, varmaan maistuvia!

 
At 18/12/09 10:02, Anonymous Heli said...

Tällä reseptillä olen kokeillut ja hyvää on ollut http://www.iltalehti.fi/ruoka/200811208610149_h4.shtml
Anjovis antaa mukavan säväyksen.

 
At 18/12/09 13:11, Blogger Pippurimylly said...

emma: täytyy tunnustaa, että kaupan lihapullat olivat minunkin lempiruokiani pienenä. Siis ne, jotka tulevat säilyketölkissä kastikkeineen päivineen. Varmaan niissä on jokin erittäin herkullinen lisäaine tms. :)

 
At 18/12/09 14:42, Blogger Rosmariini said...

Tuolla Iltalehden ohjeella syntyvätkin näköjään aikamoiset juhlapuikot. Kermaa, katkarapua tai anjovista! Pitääpä kärkkyä haukea kalatiskiltä ja kokeilla jolloinkin.

Jauhetusta kalasta tuli mieleen, että lohimurekepihvit ovat makoisia myös.

 
At 18/12/09 22:16, Blogger lotta-ni said...

pakkasesta löytyy äidiltä saatua kuhaa jota oli huomenna tarkotus paistaa ruuaksi. tulipa uus käyttötarkotus sille. kokeilemme siis huomenna tätä!

 
At 18/12/09 22:34, Blogger Rosmariini said...

Oih, olisipas vaan omassakin pakkasessa kuhaa!

 
At 20/12/09 14:11, Anonymous Anonyymi said...

Tuolla reseptillä kun tekee niin fish (& chipseihin) saa aivan mahtavaa rapsakkuutta. Kuhan kera toimii erinomaisesti. Ja jos laittaa leivitykseen tillin tilalle mustapippuria niin saa vasikasta tai possusta mehevän wieninleikkeen.

 
At 20/12/09 14:23, Blogger Rosmariini said...

Minullekin tuli muuten näiden kalapuikkojen valmistustavasta mieleen wieninleike!

 
At 10/1/10 20:22, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos loistavasta ohjeesta. Eilen kokeilimme ja tykästyimme kovasti. Naapuriin avatusta kalakaupasta saimme oikein hyvät kuhafileet, jotka sitten rakkaudella valmistimme ohjeen mukaan ja nautimme hymyssä suin. :-)

anna

 
At 31/7/10 03:23, Blogger Sandyh said...

Hei voiko ton kuhan paikalla käyttää seitiä?
Multa ei todellakaan onnistun kaupan kalapuikkojen tekeminen kun sisukset jää kylmäksi tai se ylläoleva levite hajoaa. Saako tuosta reseptin ohjeesta rapeita kalapuikkoja?

 
At 31/7/10 03:23, Blogger Sandyh said...

Hei voiko ton kuhan paikalla käyttää seitiä?
Multa ei todellakaan onnistun kaupan kalapuikkojen tekeminen kun sisukset jää kylmäksi tai se ylläoleva levite hajoaa. Saako tuosta reseptin ohjeesta rapeita kalapuikkoja?

 
At 1/8/10 23:58, Blogger Rosmariini said...

En tiedä, mutta ainakin Marttojen keskustelupalstalta löytyy ohje pakastetusta kalasta tehtyihin kalapuikkoihin.

 
At 11/12/10 21:50, Anonymous Anonyymi said...

Pitää ehdottomasti kokeilla tätä!!! Erikseen vielä hatunnosto, kun ihmiset viitsivät ihan oikeasti laittaa ruokaa itse, eivätkä osta kaikkea kaupasta valmina. Kiitos reseptistä.

 
At 13/12/10 09:23, Anonymous Anonyymi said...

Taisi tulla meidän joulupaistimma tuosta porokukostasi. Kiitos ohjeesta samoin kuin kotitekoisista kalapuikoista.

 
At 10/9/11 16:50, Blogger M-K said...

Tämä ohje palautti uskoni siihen, että voin edelleen ruoanlaitossa sekä innostua että onnistua. Suurkiitos!

 
At 5/11/13 12:51, Anonymous Anonyymi said...

Jamie Oliverilta löyyy myös tosi maukas kalapuikkojen ohje. Siinä kalana käytetään tuoretta lohta ja leivitykseen ciabatta-leipää murusteltuna. Ne kun paistaa oliiviöljyssä, niin herkkua tulee!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails