sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Bloggaajakemut pikkujouluhengessä

Jo ammoin suunnitellut, epäsuotuisten sattumien siirtämät Oulun ruokablogikinkerit päästiin viimein järjestämään eilen Peruspöperölässä, ja ajankohdan ajamana vieläpä mukavan pikkujouluhenkisesti.

Pitkä odotus palkittiin monituisilla erinomaisilla ruokalajeilla - sekä tietenkin jo totuttuun tapaan loistavalla seuralla. Nälässä ei tarvinnut kenenkään olla, eikä juomiltakaan säästytty.

Illan emäntä oli laatinut lime-tofusalaattia, marinoituja oliiveja, lammas-fetapiirakkaa ja jäkiruokapuolelle hauskan glögikakun.




Vegemisten energinen tiimi oli paikalla koko kaksinaisuudessaan. Nuori Nainen ja Kaveri (Rehu) olivat ahkeroineet vuohenjuusto-pinaattinyyttejä, linssimureketta, maukkaita keksejä ja piparijäätelöä.





(Diplomi-)insinöörikeittiön Pekka oli laatinut mukavan jouluisen pipari-omenapiiraan.


Meidän panoksemme koostui lähinnä Pöperölän kiiltävän hellan sotkemisesta pärskyttämällä frittiöljyä ympäri keittiötä. Friteerasimme intialaishenkisiä bhaji-vihanneskakkusia ja pizzapommeja. Lisäksi olimme aiemmin päivällä kokeilleet onneamme filotaikinan kanssa leipomalla porkkana-feta -baklavapaistoksen. Meidän tuomisissamme ei ollut tällä kertaa lainkaan jälkiruokakomponenttia, mutta kassista löytyi vielä linssipyöryköitä ja intialaista dippiä.





Hang-around -bloggaaja T oli vielä tuonut jälki-jälkiruoaksi aivan mielettömän kassillisen juustoja, joita sitten ahdoimme illan hämyssä jo ennalta täpötäysiin vatsoihimme oikein määrissä.

28 Comments:

At 22/11/09 21:48, Blogger Virpi said...

Oi, on meillä ollut herkkuja kerrakseen kyllä eilen :) ihania kuvia taas ja hauskasti sydänluutun kuvat heijastuvat glögikakun kiilteestä!

Kiittelen vielä kertaalleen, oli niin mukavaa että vihdoin saatiin miitti toteutuksenkin asteelle.

 
At 22/11/09 22:00, Blogger Rosmariini said...

Koko ilta oli niin sydämellinen, että täytyihän sen heijastua tarjolla olleeseen kakkuunkin. <3

 
At 23/11/09 00:56, Anonymous Anonyymi said...

Onpas teillä ollutkin mielenkiintoinen combo! Ilmeisesti politiikalla "tuo mitä haluat (kunhan olet öpauttiarallaa ite valamistanu)"?

Harmi, etten vieläkään päässyt lähtökuoppia pidemmälle. Nyt oli tosin tosi harvinainen este :( Mutta ehkä ensi kerralla täällä etelän suunnala mukana!

Hängöraund?-Pikkuenkeli

 
At 23/11/09 07:45, Blogger Jenni said...

Miten tämä meni ihan ohi minulta? Olisi ollut mukava päästä paikalle, vapaapäiväkin sattui juuri viikonlopulle. No ei auta, seuraavalla kerralla sitten :)Ihanan kuuloiset tarjoilut on olleet.

Jenni

P.S Blogissani on terveisiä teille ;)

 
At 23/11/09 10:41, Blogger Rosmariini said...

Pikkuenkeli: Minun puolestani mukaan voi tulla, vaikkei olisi mitään ihmeempiä tuomisiakaan. Syötävää + juotavaa riittää kyllä perinteisesti kaikille, joten pääasia on tuoda itsensä.

Olisi kyllä kiva järkätä jonkinlaista kekkeriä sinne eteläänkin (johan noita sikäläisiä rontteja alkaa olla ikävä!).

Jenni: Harmin paikka! Olisimme ottaneet teikäläisen mukaan riemusta hihkuen. Jos haluat liittyä mukaan vastaisuudessa, niin pistä sähköpostiosoitetta tulemaan. Voidaan ilmoittaa miiteistä sitten vaikka ihan täsmäiskuna.

 
At 23/11/09 15:05, Anonymous TiV said...

No herranen aika mikä määrä ihanaa safkaa!! Veikkaanpa, että Oulun tienoilla pyöritään ähkyssä - vai joko siellä jo tuhotaan vauhdilla rääppiäisiä ;)
Oikein mukavaa joulun odotusta!
Terv.
TiV

 
At 23/11/09 15:54, Blogger Rosmariini said...

Tunnelmallista joulunodotusta sinne Tiviläänkin!

Tuota miittiä odotettiin niin kauan ja hartaasti, että kieltämättä meikäläisellä karkasi kokkausmopo kokonaan käsistä.

Mutta tulipahan taas huomattua, että kasviksista saa tosissaan mielenkiintoista syötävää. Pitäisikin julkaista reseptejä lähipäivinä (täällä suunnalla on tällä erää runsaasti patoutunutta kokkaus- ja bloggausenergiaa).

 
At 23/11/09 16:00, Blogger Meri, Helsinki said...

Sniff :') Kohta teillä on kaikki uudet hienot plokikokkitutut ja me vaan jäähään täällä etelässä unholaan.... Vaan ihanaa kun sielläkin oikein kukoistaa blogikokkikulttuuri! SIis oikeasti olen iloinen puolestanne, vaikka suu napsais omakin tuohon tahtiin... Niin... Tiedättehän te :-)

 
At 23/11/09 16:47, Blogger Rosmariini said...

Eihän me nyt IKINÄ voitais unhoittaa Ylimuuli Mukkelista ja muita etelän ihania! Teikäläisellä on minun mielessäni aina kavioeläimen kokoinen kolo, kyllä jämpti on niin.

Päätettiin muuten tehdä oululaispoppoon voimin lähiaikoina rynnäkkö sinne etelään! Päästään sitten toivon mukaan kekkeröimään koko porukalla.

 
At 23/11/09 18:18, Blogger Virpi said...

Tietäispä Ylimuulinen vaan miten lämmöllä hänestä täällä meilläkin lauantaina kuulin puhuttavan :) turha huoli siis tuommoinen unhoitus-huoli.

Ja tosiaan, oulubloggaajien eteläinen retki olisi mukava toteuttaa ja tavata kaikkia eteläisiä bloggaajia!

 
At 23/11/09 21:45, Blogger Lilje said...

Nyt pitää kyllä laulaa niinkuin Putte-Possu konsanaan, eli "oi jospa oisin voinut olla muuuukaaanaaaaa"... Sniff kun on kyllä ikävä Oulun loistavaa ruokablogitiimiä. Oisko meillä mitään tsäänssejä järkätä mitään miniminipikkujoulumiittiä joko ennen joulua 20/21.12 tai joulun jälkeen 28.12? Tuolloin olen taas mukana menossa Oulussa...

 
At 23/11/09 22:47, Blogger Rosmariini said...

Mietinkin viime viikolla, että voisiko teikän kaapata jollain konstilla mukaan pikkujouluilemaan. :)

Me ollaan paikalla sekä ennen joulua että sen jälkeen, eli minimiitteily passaisi mainiosti.

 
At 24/11/09 08:06, Blogger Virpi said...

Määkin oon maisemissa kyllä, tuolloin 21. päivä oon iltavuorossa että pääsen vasta seitsemältä töistä (normaalisti pääsen puoli viideltä). Eli tuolla rajoitteella mulle käy noista päivistä mikä vaan, siis jos mutkin minimiittiin mukaan huolitaan ;)

Oisko se sit vaikka joku ravintola/kahvila-tyyppinen treffaus?

 
At 24/11/09 09:32, Blogger Rosmariini said...

Joo! Eli jos tosissaan nähtäis jossain kaupungilla syömisen/kahvittelun merkeissä.

 
At 24/11/09 16:22, Blogger Lilje said...

Oispa kyllä tosi kiva joo! :) Pitäskö vaikka 21. päivä tempasta sitte ittemme johonki syöttö/juottolaan? Joulun jälkeen saattaa jo olla niin ähkyssä ettei pysty kykeneen ;)

 
At 24/11/09 16:23, Blogger Lilje said...

Niin ja siis toki kaikki kynnellekykenevät mukaan ;). Voihan sitä mennä sitten illallaki 21. päivä sopivasti Virpin töitten jälkeen!

 
At 24/11/09 16:39, Blogger Virpi said...

Mulle sopii se 21. päivä ja vaikka sit heti sillon seiskan jälkeen (tyyliin vartin yli seitsemän tai puoli kasilta).

Tännehän on aukastu näitä uusia ruokapaikkojakin sitten Patavahdin ulkomaille karkaamisen, ni oisko vaikka joku niistä hyvä?

 
At 24/11/09 16:55, Blogger Rosmariini said...

Mulle passaa 21. päivä. Saatte valita vapaasti paikan, meitsille tunnetusti maistuu kaikki mahdollinen. :)

Ilmoitelkaahan tosiaan muutkin, mikäli haluatte mukaan minimiitteilemään.

 
At 26/11/09 07:42, Blogger Meri, Helsinki said...

Puhutte niin kauniisti, vanha raihnainen muuli ihan herkistyy <3 :')

Ja mitämitämitä!! Koska te olisitte tänne etelään tulossa?! :-O JEEE. Ehkä tammikuu 2010?

 
At 26/11/09 10:02, Blogger Rosmariini said...

Pittäiskin muuten sopia joku sopiva näkemispäivä ens vuoden puolelle. Nyt kun itse kunkin kalenterissa on vielä vähän tilaakin.

Perjantai 5.2. olisi vähän ruoka-aiheinenkin, kun silloin on Runebergin (torttu)päivä.

 
At 26/11/09 10:14, Blogger Virpi said...

Jos tässä sitä yhteisinvaasiota suunnitellaan, niin tuo helmikuun eka viikonloppu varmaanki passais mullekin lähteä pääkaupunkiin :) (katoin kalenteria ja näköjään mää olin tänäkin vuonna tuona ajankohtana Helsingissä...hassua).

 
At 26/11/09 10:37, Blogger Rosmariini said...

Joukkoinvaasiota ilman muuta. Mennään katsastamaan, minkälaiset Runebergin hulinat Helsingistä löytyykään.

Tai sullehan ne onkin jo tutut, jos olit siellä samaan aikaan tänä vuonnakin. :)

 
At 26/11/09 18:52, Blogger Virpi said...

No, taisin oikeammin kyllä siirtyä Helsinkiin sillon Runebergin päivänä joten hulinat jäi aika vaillinaisesti todennetuksi :)

Ainiin, ois varmaan pitänyt Pippurimylly (kun kaupassa törmättiin) usuttaa ostamaan salmiakkijoulukalenterin lisäksi myös noita Mojito-suklaakarkkeja, jotka Stockalta bongasin. Olivatten hyviä, vaikkeivat tosin erityisen mojitoisia. Enemmänkin sellaisia minttuisia. Mutta hyviä. Romminmakuisiakin siellä oli!

 
At 26/11/09 21:02, Blogger Rosmariini said...

Sun vika, että mulle tuli armoton tarve saada salmiakkia! :D Ja nyt pitää muka malttaa odottaa vielä joulukuun alkuun asti tuon kalenterin kans. Viisi yötä vielä!

 
At 26/11/09 21:12, Blogger Virpi said...

Meillä kanssaeläjä viritti seinään oikeen ruuvinkin sitä varten, että sai oman salmiakkikalenterinsa esille :D taitaa joku muukin innolla odottaa, että joulukuu alkaa!

Itselle ostin tylsästi Fazerin suklaakalenterin :)

 
At 1/12/09 17:12, Blogger Rosmariini said...

Tänään oli vihdoin se suuri päivä. :)

Yllättävän hyvää salmiakkia luukusta löytyikin, kannatti odottaa.

 
At 2/12/09 10:03, Blogger Virpi said...

Ja hitsi se salmiakki oli ISO! Mun suklaakalenterista tuli eilen vaan pikkuruinen suklaalehti. Tänään jo sentään suklaanappi :)

 
At 2/12/09 10:34, Blogger Rosmariini said...

Minäkin katsastin eilen kaupassa (tai posti se oikeasti oli) joulukalenteritarjontaa. Fazerin kalenterit (etenkin Dumle!) olivat myös aika houkuttelevia.

Ei sillä, että nyt kovin monta kalenteria tänne enää tässä iässä tarvisin, hehehee.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails