tiistaina, elokuuta 18, 2009

Festarimuonitus

Puolet Jauhantapajasta oli viime viikon Helsingissä Flow-festivaalissa. Paitsi että musiikki oli oikein mukavaa "minä kuuntelen parempaa musiikkia kuin sinä" -tyylistä kaupunkilais-indiehimmailua ja sähkönykytystä, myös ruokapuoleen oli panostettu keskimääräistä festaria enemmän.

Kojut olivat mukana rohkeasti omilla brändeillään eikä alueelta löytynyt perinteistä maailman suurinta paellapannua. Nauttimani annokset olivat pääosin aivan oivaa tavaraa, joskin Raku Yan lohisushi sai testiryhmämme suupielet jossain määrin alaspäin. Siitä nimittäin puuttui tyystin sushimainen raikkaus - käytännössä kyseessä oli pikemminkin risotto, jonka päälle oli aseteltu muutama nulju kalanpala.

Tilannetta vielä kärjisti vieressä erittäin hyvällä ruokahalulla nautittu Nollan club-leipä. Annoskateus oli huipussaan!

Aikaisempien vuosien perusteella paljon kehuja saanut Groteskin tarjonta jäi minulta tyystin testaamatta. Sen sijaan TV-kokki Meri-Tuuli Lindströmin Nakki-firman lihapullia ehdin maistelemaan, ja vieläpä itsensä Meri-Tuulin myyminä. Suoraviivaista ja maukasta - ja soveltui kertakäyttöpuuhaarukoilla nautittavaksi huomattavasti paremmin kuin pastatyyppiset annokset. Liukkaiden makaronien kouhiminen toistaitoisella haarukalla oli nimittäin käydä turhauttavaksi.

11 Comments:

At 18/8/09 10:03, Blogger Jytis said...

Joo, siis aivan mahtavaa kun festareilla voi syödä ravintolatason ruokaa! Mun "ruokakohokohta" oli lampaanfetasalaatti, todella maukas! Testasin myös noita Nakin falafeleja, muuten tosi jees mutta siinä yön hektisyydessä riisit olivat jääneet raa'aksi.

Mutta siis lisää tällaista, festariruokakin voi olla oikeasti hyvää!!

 
At 18/8/09 10:19, Blogger mkv said...

tuo "sushi" on kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen ilmestys

 
At 18/8/09 11:03, Anonymous Jouni said...

Zirashi -tofuannos oli hintava ja kerrassaan hämmentävä. 8 euroa pienestä annoksesta, jossa oli mautonta riisiä ja kaksi ohutta tofutaskun viipaletta. Ei näin.

 
At 18/8/09 19:27, Blogger Rosmariini said...

Tuo sushi näyttää kyllä harvinaisen innovatiiviselta. :)

Ensi vuonna minäkin tuonne!

 
At 18/8/09 23:39, Blogger Virpi said...

Mukavaa, kun festareilla on panostettu ruokapuoleenkin. Olisi itsekin kiva ollut osallistua Flowhun, mutta kun olin tosiaan poissa maasta. Ehkäpä ensi vuonna minäkin :)

 
At 19/8/09 19:49, Blogger -stjtr- said...

Päissäänkö se on ollunna, kun ei ottanna yhteyttä? ;-D Sitten olisi ainakin saattanut joutua humalaan. Ei maar, Flow ja punkin räime ovat vähän huonohkosti yhdistettävissä, mutta jospa tässä muutaman vkon sisällä taas törmätään. ;-D

 
At 20/8/09 13:33, Blogger Meri, Helsinki said...

Travellerin suositus on huolellinen kuositus! ...eli muonitus ;-)

 
At 20/8/09 15:40, Blogger Rosmariini said...

Lähdetäänkö porukalla joskus jonnekin rokkailemaan? Vai lauletaanko itse?

Stjtr: Jospa tuo perheen festaroija oli niin Flow-tilassa, ettei hoksannut ottaa yhteyttä kehenkään. Mutta takuulla nähdään! Johan tässä on vuosi viimeisestä vierähtänytkin.

 
At 22/8/09 11:41, Anonymous Anonyymi said...

Minäkin olin Flow-festareilla ja olin todella tyytyväinen ruokiin, söin mm. Groteskin vuohenjuustofocaccian, Nollan mozzarellaleivän, kotijuustosalaatin ja porkkanaleivoksia. Mutta Raku Yan "sushi" oli täydellinen pettymys, en edes ymmärrä, miten sitä kehdattiin myydä! Eihän sitä voinut edes sushiksi kutsua! Edellisenä vuonna söin Raku Yan ihania makeja ja odotin vastaavaa tänäkin vuonna! Oli muuten hienot festarit ja sapuskat, mutta Raku Ya oli kyllä ala-arvoinen!

 
At 23/8/09 11:25, Blogger Dea said...

Oho, onpas kyllä "sushi". Itse olen syönyt vanhassa kauppahallissa Raku Yan ylläpitämässä sushipuodissa ja siellä ainakin on ollut parhaat sushit, mitä Helsingistä saa. Festariolosuhteisiin eivät näemmä ole viitsineet/osanneet panostaa...

 
At 26/8/09 12:55, Blogger Rosmariini said...

Festarimuonituksesta tuli muuten mieleeni vanha kunnon KEBAB MAILMAA -kyltti. Se irroittaa meikäläisestä aina hyvät naurut. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails