lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Rullaruokaa keskiajalta

Meillä on ollut viimeisen viikon aikana muutamiakin ruoka-aiheisia teemailtoja. Viikko sitten muistelimme parin vuoden takaista itsenäisyyspäivän viettoa grillaamalla muun muassa nakkisämpylöitä (oujee), ja kreikkalaisena iltana kokkailuun pääsivät keftedes, souvlaki sekä tietenkin tsatsiki. Yhtenä iltana aiheena oli keskiaika.

Olen lueskellut viime päivinä Keskiajan keittiö -kirjaa, joka onkin oikein mielenkiintoinen siitä huolimatta, etten ole perinteisesti ollut mikään suunnaton keskiaikaintoilija (1700-luku on enemmän minun juttuni). Joskus olisi hauska kokeilla jotain kirjaan laadituista ateriakokonaisuuksista (romanttinen kesäillallinen ei esimerkiksi kuulostaisi yhtään hullummalta). Tällä kertaa valikoin toteutukseen vasikka-yrttikääröt, joihin sai kätevästi lykättyä omien yrttiviljelmien antimia (fenkoli ynnä yrtit kääryleissä toden totta maistuivatkin). Ja meikäläisenhän on tunnetusti vaikea vastustaa käärittyä, rullattua tai täytettyä ruokaa.

Lisukkeeksi oli tarkoitus tehdä samasta kirjasta löytyviä juurespaistikkaita, mutta kun en suunnitelmistani huolimatta onnistunut saamaan käsiini nauriita, oli tyydyttävä rakuunalla maustettuun porkkanapaistokseen. Hunajalla höystettynä se osoittautui kyllä varsinaiseksi mahtipaistokseksi, jos kohta on muistettava, että nykyisenkaltaista oranssia porkkanaa ei ilmeisesti tunnettu tai käytetty vielä keskiajalla ollenkaan. Myös ohrasuurimot olivat suunnitelmissa, mutta niidenkään kanssa ei edetty toteutukseen asti.
Vasikka-yrttikääröt (ohje 1400-luvulta)

400-600 g vasikanlihaa (meillä ihan vaan nautaa)
1 tl suolaa
2 tl fenkolia
2 tl meiramia
3 rkl tuoretta persiljaa
6-8 siivua pekonia
3 rkl tuoretta timjamia
2 tl basilikaa

Leikkaa vasikanliha neljäksi pitkäksi kaitaleeksi, nuiji ne ohuiksi ja asettele rinnakkain paistovuokaan. Ripottele päälle suolaa, fenkolia, meiramia ja hienonnettua tuoretta persiljaa. Ripottele sitten pieniksi kuutioiksi paloiteltu pekoni, basilika ja hienonnettu tuore timjami ja kääri lihansuikaleet rullalle. Paista kuumassa uunissa noin 20-25 minuuttia tai avogrillissä, kunnes liha on kypsää.

Seuraavaksi kokeluun voisi ottaa valkoviinikastikkeessa tarjoiltua haukea. Hauki on nimittäin meidän ruokapöydässämme aivan liian harvoin nähty kala. Jonkinlaiset haukipyörykätkin voisivat olla aika maittavia, mutta niiden kanssa on ehkä pakko saada myös perunaa.

12 Comments:

At 11/7/09 19:04, Blogger Aurinkotuuli said...

Hitsin hitsi, juurespaistikkaat kuulostavat niin hyvältä, että voin jo maistaa ne suussani!! Postatkaa ihmeessä pian ohje, että pääsee kokeilemaan!

Onkos teillä ja muillakin bloggajilla muuten jo ajatusta mitä aiotte kehitellä kesän ruokahaasteeseen? Itse olin ehtinyt sen jo välillä unohtaa ja nyt taas viikko sitten heräsin muistamaan jazz-aiheisen haastiksen ja silläpä ajattelin muistutella muitakin. Ei näyttänyt nimittäin vielä olevan kovin montaa osallistujaa.

Tänään tuli vihdoin haastepostaus valmiiksi, onneksi! Kesällä tosiaan tuppaa bloggailu harventumaan, kokkaaminen yksinkertaistumaan (kiitos hyvien ja tuoreiden raaka-aineiden) ja muutenkaan koneen ääressä istuminen ei tunnu yhtä innostavalta.

No juuh ja sitten piti sanomani vielä, että lihan sisään rullatut yrtit maistuvat aina! Itse olen suunnitellut kokeilevani jotain gremolata tai pestotyyppistä ratkaisua, jahka taas jaksaa/ehtii/viitsii kokkailla vähän pidemmän kaavan mukaan.

 
At 11/7/09 19:40, Blogger Rosmariini said...

Nauris on vihannestiskillä niin harvinainen tuttavuus, että pitäisi ostaa AINA kun sitä vaan on saatavilla eikä lykätä ajatusta parin päivän päähän. Mutta siis joo. Ideana oli muistaakseni paistaa lihaliemessä kypsytettyjä nauriskiekkoja voissa pannulla ja lisätä loppuvaiheessa (?) hunajaa ja mausteita (?) sekaan.

Jazzhaaste ehti kieltämättä unohtua itseltänikin hetkeksi kokonaan, mutta nyt olisi lähipäivinä postausta tulossa. Resepti tosin vaatisi vielä jatkokehittelyä, saas nähdä ehtisikö siihen jonain päivänä panostaa.

Tulossa on myös leipäkonepostausta, ja olisihan noita aiheita jemmassa - vaikka nyt on jotenkin ollut niin leppoisissa kesäfiiliksissä, ettei ole jaksanut liiemmin stressata mistään ruokien kuvaamisista yms.

 
At 11/7/09 23:06, Blogger Virpi said...

oi! ihanan näköistä lihaa! kuolailen täällä jumalattoman muuttolaatikkotornin juurelta. näyttää tavallistakin herkullisemmalta, kun oma ruokailu on ollut viikon verran kaikkea muuta kuin innovatiivista tai viitseliästä. nimim. kaveri kävi tänään keittämässä meille perunoita ja grillaamassa äitin jo valmiiksi kotona kypsäksi paistamaa lihaa sekä makkaraa...

 
At 12/7/09 16:38, Blogger Rosmariini said...

No tuohan on muuttoruokana suorastaan luksusta (kokkaavat kaverit<3). Oma eka ateriani nykyisessä kodissa oli nimittäin keittiön lattialla nautittu saarioisten minipizza.

 
At 13/7/09 01:16, Blogger Virpi said...

No eka ateria täällä uudessa kodissa tänään oli kans lähipizzerian känkky :) joka kylläkin maistui aivan erityisen hyvältä melkoisen puurtamisen jälkeen. äsken sitten piti vielä napata kylmästä pitsasta palanen, kun kanssaeläjä luuli, että ulkona on tulossa ukkonen, vaikka mun maha se vaan murisi :D

jospa tässä tulevalla viikolla saisi jo oikeastikin kokattua jotain täällä ihanassa uudessa keittiössä ja vaikka postattuakin jotain.

 
At 13/7/09 14:57, Blogger Rosmariini said...

:D

Tuhannesti onnea uuteen kotiin ja keittiöön! Jospa sinne itsekin pääsisi sitten syyskuussa kokkailemaan. <3

 
At 13/7/09 23:01, Blogger Virpi said...

Kiitos! Jostain syystä keittiö on täällä kaaoksen keskellä eniten jo järjestyksessä... iso kiitos siitä kylläkin eräälle muuttoapulaiselle, joka autteli eilen purkamalla astialaatikoita :)

Ja kyllä vain tänne pääsee sitten syyskuun puolella kokkailemaan! Pitäisikin tässä jossakin välissä kuulutella ilmoille kutsua miittiin, joskos joku muukin sinne vielä intoutuisi saapumaan :)

 
At 14/7/09 13:05, Blogger Rosmariini said...

Jee, miittikutsu! Päästään pikkuhiljaa suunnittelemaan. :)

 
At 14/7/09 13:54, Blogger Fakta ja Farfalle said...

Keskiaikainen ruoka on aina kiehtonut..Tallinnassa vieraillessa kannattaa uskaltautua kokeilemaan Vanhassa kaupungissa sijaitsevaa keskiaikaista ravintolaa. Ennakkoluuloista poiketen ruoka oli oikeasti hyvää, eikä ravintola mennyt imago edellä. Vaikka yleensä aina kartan nämä "turistiravintolat", yllätti Tallinnakokemus positiivisesti..johtui paitsi ruoasta, myös miljöön autenttisuudesta. Suosittelen!

 
At 15/7/09 13:14, Blogger Rosmariini said...

Tallinna onkin keskiaikaisen sapuskan syömiseen omiaan. Mahtaakohan Suomen keskiaikaisista kaupungeista (esim. Turusta) löytyä mitään vastaavaa?

Viikinkiravintola Harald lienee lähimpänä. :)

 
At 20/7/09 17:43, Blogger Pille said...

Heippa! I've got that book, too :) (In Estonian, however). I recommend Olde Hansa as well - the food is ok, but the atmosphere and experience are the reasons to go there..

 
At 22/7/09 14:55, Blogger Rosmariini said...

Olde Hansa kuulostaa ja näyttää kyllä todella houkuttelevalta.

Helsinkiläiset ruokabloggaajat pääsevät vierailemaan Tallinnassa kadehdittavan usein. Esimerkiksi Kulinaarimurulasta on vierailtu hiljattain Ö:ssä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails