keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Mikä ihmeen relissi

Vaikka hurahdimme kotikokkailuun jossain määrin jo viime vuosituhannen puolella, emme ostaneet vielä 2000-luvun alkuvuosina juuri koskaan keittokirjoja (tilanne muuttui ratkaisevasti sen jälkeen, kun erehdyin ostamaan ensimmäisen Alastoman kokin).

Yhden kirjan olisin kuitenkin halunnut ostaa (jos siis olisin keittokirjoja ostanut): 2000-luvun alussa ilmestyi kirja nimeltään Salsat, relissit ja dipit, joka kuulosti omasta mielestäni aivan mahdottoman herkulliselta. Silloin en kuitenkaan sitä hankkinut, enkä käynyt edes lehteilemässä sitä kirjakaupan keittokirjaosastolla. (Olinkohan silloin varmasti sama ihminen kuin nyt?) Mutta nyt kirja on viimein hallussani. Tosin ainoastaan hetkellisesti, koska joudun palauttamaan sen pikapuoliin takaisin Oulun kaupunginkirjastoon, jonka hyllystä sen vähän aikaa sitten onnistuin poimimaan mukaani.

Mukavia juttujahan kirjassa toki olikin, vaikken nyt mitään uskomattomia ahaa-elämyksiä sen kanssa saavuttanutkaan. Vajaa kymmenen vuotta sitten tilanne olisi ollut aivan toinen (sinä aikana on vakiintunut käyttöön vaikka millä mitalla uusia raaka-aineita), eli mitä me tästä opimme: katsastetaan ne keittokirjat siinä vaiheessa, kun ne ovat kaikkein tuoreimmillaan.

Kirjan Tuokiossa tulista -osastolta löytyi tämmöinen relissiohje, jossa tomaatti saa täydennyksekseen Bloody Marysta tuttuja aineksia.
Bloody Mary relissi (2 annosta)

4 kypsää tomaattia
1 varsisellerinvarsi
1 valkosipulinkynsi
2 kevätsipulia
3 rkl tomaattimehua
Worcestershire-kastiketta maun mukaan
punaista tabascoa maun mukaan (tai pari punaista chiliä ilman siemeniä)
2 tl piparjuuritahnaa
1 rkl votkaa
yhden sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

1. Halkaise tomaatit, varsiselleri ja valkosipuli. Perkaa kevätsipuli.
2. Hienonna kasvikset tehosekoittimessa tai monikoneessa erittäin hienoksi ja siirrä kulhoon.
3. Lisää tomaattimehu, muutama tippa Worcestershire-kastiketta ja makusi mukaan tabascoa.
4. Lisää piparjuuritahna, votka ja sitruunamehu ja makusi mukaan suolaa ja vastajauhettua pippuria.

Relissiä tehtiin meillä viime viikonloppuna, kun pidettiin pienet grillipilleet. Aika mainio bile se olikin: Keittiöömme tupsahti kokkaamaan lähemmäs kymmenen innokasta mieshenkilöä, eikä naisten tarvinnut tehdä muuta kuin istahtaa valmiiseen pöytään. Mutta siitä aiheesta lisää lähipäivinä.

6 Comments:

At 11/6/09 07:29, Blogger Jael said...

Relissit ja kaikenlaiset tahnat ovat hyviä!Mullakin on yksi relissi/salsakirja,joka on jäänyt ihan unholaan, pitäisi kai kaivaa se esille. Mielenkiinnolla jään odottamaan postausta siitä,mitä 10 miehen joukko sai keittiössä aikaiseksi...;-)

 
At 11/6/09 08:30, Blogger Virpi said...

Kyllä ois kelvannu tollaset pilleet varmaan jokaiselle naiselle :D pitää vissiin ruveta patistelemaan edes tuota kanssaeläjää, että jos se joskus lukis ton insinöörin keittokirjansa ja yllättäis mut!

Mää alan reagoida selkeästi jo tulevaan muuttoon; eilenkin olin mennä sekaisin Kodin Anttilassa ja ostaa kasapäin keittiötavaraa. Piti ihan toppuutella että ostin vaan uuden paistolastan ja korin erinäisille tavaroille keittiöön :)

 
At 11/6/09 08:43, Blogger Rosmariini said...

Yaelian: Veikkaan, ettei herrakerhon keitoksista ole teikäläisen keittiölle kovinkaan paljon iloa, kun aika lihaisissa tunnelmissa mentiin. :) Mutta olipahan vaan harvinaisen maistuva ilta (ja tosissaan hämmentävä, kun en itse tosiaan tehnyt ruokien eteen yhtikäs mitään).

Virpi: Jospa se kanssaeläjä kutsuisi joku kerta kaikki kokkaustaitoiset kaverinsa kylään. ;)

Ja jee, muutto... ja miitti! :D

 
At 11/6/09 08:51, Blogger Hanna Takala said...

Relissi on niin hassu sana :D Mutta en mä siksi tullut kommentoimaan, vaan siksi, että rakastan ajatusta Bloody Mary -relissistä ja ylipäätään siitä, että jonain toisena tunnettu asia esitelläänkin jonain ihan muuna muotona.

 
At 11/6/09 08:58, Blogger Rosmariini said...

Luvassa on vielä toinen vastaavanlainen muunnosruoka (josta olen tosin maininnut täällä jauhannassa jo aiemminkin).

Minä en itse asiassa tarkkaan ottaen tiedä, mitä relissi edes tarkoittaa. Tai miten se eroaa salsoista sun muista kasvishakkeluksista. :)

 
At 11/6/09 19:36, Anonymous Anonyymi said...

No sit takaisin koulun penkkiin..
http://en.wikipedia.org/wiki/Relish
http://en.wikipedia.org/wiki/Salsa_(sauce)
http://en.wikipedia.org/wiki/Chutney

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails