keskiviikkona, toukokuuta 20, 2009

Savuista salsaa

Voisin myöntää mieluusti mitalin sille, joka on alkujaan keksinyt savustaa chiliä. Olen nimittäin hurahtanut ihan kunnolla kaikkeen chipotle-alkuiseen: savustettuun chiliin ja chilijauheeseen. Yhtenä päivänä keittelin ison satsin texmex-henkistä salsaa, johon tällä kertaa käytin Chilikaupasta saamiamme chipotle-paprikoita. Ne olivat suorastaan satumaisen hyviä!

Hurahdin tomaattisalsaan aikoinani saman tien, kun texmex-buumi iski Suomeen (oliko se joskus 1990-luvun lopulla?). Jossain vaiheessa suosikkisalsani alkoi maistua siihenastista keinotekoisemmalta ja lopulta purnukka katosi kauppojen hyllyltä kokonaan.

No, onneksi sitäkin lajia pystyy tekemään itse, ja olen keitellyt tomaattikastikkeita salsatarkoituksessa itse jo useamman vuoden ajan. Salsan savuisuus oli joka tapauksessa jotain uutta ja ennen kokematonta, ja chipotle-paprikoista soosi sai myös mukavasti tummempaa väriä. (Alkujaan sain inspiraation Chilifoorumin savuaromisesta salsakastikkeesta.)

Salsaa syntyi parista tomaattimurskatölkistä siinä määrin, että sitä riitti vähän kokkailuihinkin. Vanha vakkarikommentoijamme Emma ohjeisti meitä sähköpostin puolella texmex-henkiseen jauhelihapaistokseen, jossa taco-maustettua (paistettua) jauhelihaa kerrostettiin vuokaan yhdessä raastetun cheddarjuuston, tomaattisalsan ja nachojen kanssa. Paistettiin 200 asteessa puoli tuntia ja nautittiin yhdessä kermaviilin kanssa.

Tölkkiin pakattuja tomatillojakin pääsin nyt maistamaan. Aika ovela kasvi, jota puutarhasivustojen perusteella kasvatetaan aika paljon täällä Suomessakin. Tomatillosta tehdään myös tyypillisesti salsaa (siis semmoista salsaa, jonka ainekset hienonnetaan eikä keitellä kastikkeeksi).

12 Comments:

At 20/5/09 16:27, Blogger piparminttu said...

Tuo paistos kuulosta tosi hyvältä, täytyypä kokeilla joku kaunis päivä! Salsaa olen joskus keitellyt, ja hyvvväähän siitä tuli. Tuli vain niin paljon, että meinasin hukkua salsaan. Ehkä pienempi annos tällä kertaa.. Tai sitten tuplattuna, että riittää varmasti tuohon Emman reseptiin :D

 
At 20/5/09 17:32, Blogger Rosmariini said...

Tuli mieleeni, että tuohon paistokseen sopisi hyvin myös Philadelphia-tuorejuusto, vähän samaan tapaan kuin meksikolaisessa dipissä. Chiliä voi myös laittaa jossain muodossa mukaan (etenkin jos salsa ei ole kovin chilistä). Jauhelihan sekaan muutama ruutaus ketsuppia, ja tarjolle tietenkin nachoja!

Oma salsani syntyi tällä kertaa suurin piirtein tällaisella ohjeella (tässä ei ole maissitärkkelyssuurustetta tms., jolla saisi soosiin tietenkin paremman rakenteen):

Savuinen salsakastike

2 prk tomaattimurskaa
punainen paprika
öljyä
savustettuja jalapenoja maun mukaan (laitoin siis säilykepurkista kastikkeineen)
pari pilkottua tomatilloa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
sokeria
suolaa
valkopippuria
limestä puristettua mehua

Hienonnetaan sipuli ja valkosipuli, kuullotetaan öljyssä. Lisätään tomaattimurska, pilkottu paprika, chilit ja tomatillot. Maustetaan maun mukaan maistellen. Kiehutellaan nestettä vähemmäksi, kunnes soosi on omaan makuun (sekä makunsa että rakenteen puolesta) kaikin puolin sopivaa.

 
At 20/5/09 18:53, Anonymous Tiina said...

Chipotlesta tuli mieleen meidän perheen lempiruoka, eli chipotle keitto (meksikossa kutustaan myös nimellä sopa azteca). Resepti löytyi jenkkiläisestä meksikokeittokirjasta, joka oli suomennettu, en nyt muista nimeä.. Keitto maistuu myös nirsolle meksikolaiselle miehelleni, eli siitä löytyy aitoja meksikon makuja :)
Todella helppo ja nopea tehdä!

Tarvikkeet:
- Kanaa n.400g (vähempi tai enempikin käy, syöjien mukaan :) voi myös tehdä ilman kanaa)
- Chipolte salsaa (esim. pirkka jos ei itse jaksa tehdä :) ) tai muutama chipotle chile tölkistä tai tuoteita keitettyinä
-korianteria
-tomaattimurskapurkki
- öljyä
- avokado tai pari
- créme fresh-purkki
- tortilloita (mielellään maissitortilloita jos löytyy)
-noin puolikas tai kokonainen sipuli
- kokonainenlime tai lime-mehua
- kanaliemikuutio (tai oikeaa kanalientä jos kanan keittää)

1. Laita kattilaan vähän öljyä ja yksi purkki tomaattipyrettä (tai vastaava määrä tuubista) ja kuumenna ne.
2. Lisää joukkoon noin litra vettä, yksi kanaliemikuutio (tai korvaa osa liemestä kanaliemellä) ja sopoiva loraus chipotle-chilikastiketta (tai jos löydät kokonaisia chipotlechilejä tölkissä niin niitä silputtuna 2-4 maun mukaan). Lisää lisäksi noin 3 valkosipulinkynttä. Lisäksi maun mukaan suolaa ja pippuria.
3. Anna porista hiljalleen sillä aikaa kun valmistat ja paloittelet muut ainekset.
4. Paista kanasuikaleet. (voi myös keittää kanan reisipalat jos haluaa, ja käyttää keitinlientä sopan liemessä antamaan makua.) Jos kana naturel, lisää suola+ muut mausteet
5. Pilko sipuli pieneksi silpuksi, avokado kuutioiksi, korianteri silpuksi ja ota esille créme fresh purkki.
6. Leikkaa tortillat veitsellä noin 2cm leveiksi ja 4cm pitkiksi suikaleiksi ja paista runsaassa öljyssä, kunnes tortillat ovat muuttuneet rapeiksi. Lisää suolaa. (Nachoja ei kannata käyttää, ne hajoaa mössöksi keittoon)
7. Jokainen ruokailija ottaa oman maun mukaan keittokulhoonsa kanaa, sipulia, rapeita tortilloita, avokadoa ja korianteria. Kaada keittolientä näiden päälle ja lisää maun mukaan limeä ja créme freshiä.

Huoh.. tulipas pitkä. Pakko oli tulla kommentoimaan kun toi on niin hyvää! Ja chipotle on se joka nimenomaan antaa hyvän maun keittoon.

 
At 21/5/09 12:30, Blogger Nelle said...

meillä käytetään aika paljon pirkka chipotle - kastiketta. Se on varsin pätevää tavaraa ja siitä saa hauskoja vivahteita niin turtillatäytteeseen kuin grillikastikkeeseenkin. :) Jos ei siis itse jaksa vaivautua chipotle - kastiketta nykertämään...

 
At 21/5/09 14:38, Anonymous Anonyymi said...

Tomatilloista tehdyt salsat ovat kyllä useimmiten keitettyjä.Ne Meksikolaiset siis.Tex-mexiä en niin hyvin tunne.

Purkkitomatillothan ovat joka tapauksessa keitettyjä.

Niitä voi kasvattaa kesällä ruukussa pihalla, siinä kuin vaikkapa kirsikkatomaatteja.dedford

 
At 21/5/09 15:02, Blogger Rosmariini said...

Kiitos kommenteista kaikille! Oma chipotle/tomatillo-tietämykseni on hyvinkin köykäistä, joten mukava saada lisävinkkiä kokeneemmilta kotikokeilta.

Ja tosissaan kiinnostava tuo keitto-ohje! Mitään tuommoista en ole koskaan tainnut tehdäkään.

Keittokomeron kerrattainen papukeitto on ollut pitkään suunnitelmissa, mutta sitäkään en ole vielä saanut keitellyksi.

 
At 22/5/09 17:01, Blogger Janne / vastahanka.fi said...

Pieni vinkki: perinteisestä avokadoguacamolesta saa raikkaamman ja kevyemmän soseuttamalla mukaan halutun määrän noita tölkkitomatilloja, tulee tosi pirteän makuista!

 
At 22/5/09 17:41, Blogger Rosmariini said...

Tuohan onkin hauska idea, kiitoksia!

 
At 23/5/09 11:13, Blogger Aurinkotuuli said...

EI OLE TOTTA! Joskus tuntuu, että blogitelepatiaa on olemassa!! Muutaman kerran on käynyt niin, että olen kehitellyt jonkin reseptin omassa päässäni ja sitten huomannut, että samoihin aikoihin joku muu on kehitellyt jotakin hyvin samantapaista. Ja taas kävi.

Tekin olette siis näemmä nauttineet savuista salsaa ja tehneet siitä tex-mex-tyyppistä laatikkoruokaa. Voi jee. Kyllä naurattaa. Hauskinta on että itse käytin valmista savusalsaa ja sitten kehotin reseptissä, että sitähän voisi tehdä itsekin. Ja tepä teitte. Varsinaista ajatusten lukua kyllä. Ehkä siis tosiaan olin henkisesti erittäin läsnä siellä Oulun suunnlla :D.

Ja tässä vielä linkki meikäläisen savuisaan salsaruokaan:
http://tuulentupa.blogspot.com/2009/05/smokin-hot-tortillasagne.html

 
At 23/5/09 11:18, Blogger Aurinkotuuli said...

Niin ja täytyy kyllä myöntää, että olisi toki ollut varmasti vieläpä korkeammissa sfääreissä minunkin ruokani, jos olisi vielä savusalsan itse valmistanut. Eli laitanpa korvan taa kyllä visusti tämän ohjeen!

 
At 23/5/09 11:53, Blogger Rosmariini said...

Täytyy kyllä tunnustaa, että minä en olisi ikimaailmassa hoksannut itse laittaa tortilloita lasagneen. Törmäsin ideaan ekan kerran Pioneer Womanissa (Mexican Lasagna) joskus viime vuoden lopulla ja haaveillut toteutuksesta siitä lähtien.

Mutta tuo sinun savuarominen tortillalasagnesi näyttää tuhat kertaa mehevämmältä kuin mikään missään koskaan! Voisin vaan tuijottaa siitä otettua kuvaa hypnotisoituna vaikka miten pitkään! :D :D

Että täytynee panna savusalsat uudestaan tulelle.

 
At 24/5/09 18:27, Blogger Geranium said...

Täällähän on kommenttien puolella ihania reseptejä- tuota keittoa täytyy ehdottomasti kokeilla!
Meilläkin tykätään kovasti Pirkan chipotle-salsasta, se on hyvää.

Itse olen muutaman kerran tehnyt chipotle salsaa savustamalla chilejä ja paprikoita savustuspussissa, (tomaatit ja sipulit ja valkosipulit olen ihan vaan grillannut uunissa. Sitten kaikki tehosekoittimeen ja salsa on valmis.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails