keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Juustopyörykät

Pidän kovasti täytetystä ja rullatusta ruuasta, mutta nyt viime aikoina olen ajautunut aikamoisen pyörykkäinnostuksen valtaan. Tarkoitukseni oli etsiskellä jostakin tavallista kiintoisampi kasvispyöryköiden ohje, mutta päädyin tällä kertaa sitten tällaisiin juustopyöryköihin. Juustona toimi pehmoinen ricotta, jota hyvällä tuurilla saattaa joidenkin kauppojen juustotiskeistä jopa löytääkin.

(Tosin Raholan syötävien sanojen mukaan ricotta ei periaatteessa ole juustoa ollenkaan. Juustot valmistetaan nimittäin maidon juustoaineesta eli kaseiinista, kun taas ricotta valmistetaan keittämällä se kokoon herasta. Ilmeisesti valmistustavastaan johtuen ricotta on myös perinteisiä juustoja huomattavasti vähärasvaisempaa.)

Ohjeen ricottapyöryköihin löysin Delicious Days -blogista (en edes yrittänyt vastustaa tomaattikastikkeessa uiskentelevien palleroiden vetovoimaa). Lopputulos oli makunsa puolesta aika lailla sama kuin kovasti suosimassamme ricottapastassa (jos kohta ricottapasta taitaa kuitenkin viedä voiton kotiin).
Ricottapyörykät tomaattikastikkeessa (Salsa finta & polpette di ricotta)

Salsa finta:
4 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli
2 rkl tomaattipyreetä
~600 g tölkkitomaatteja, kokonaisina tai murskattuna (myös mehu)
hyppysellinen sokeria
merisuolaa, jauhettua mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä

Polpette di ricotta:
250 g ricottaa
40-50 g parmesaania raastettuna
1 keskikokoinen muna
100 g leivänmuruja
kourallinen hienonnettua persiljaa
merisuolaa, mustapippuria ja muskottia maun mukaan
2-3 rkl salsa fintaa eli edellä selostettua tomaattikastiketta

tarjolle: raastettua parmesaania ja rouhittua mustapippuria

Valmista ensin kastike (salsa finta):
Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja kuullota siinä hienonnetut sipulit. Lisää tomaattipyree ja murskatut tomaatit. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Anna kiehua n. 15 minuuttia ja lisää sen jälkeen vielä suolaa ja pippuria, mikäli moinen makulisä on tarpeen. Basilikat voi periaatteessa lisätä pannulle samaan aikaan tomaattien kanssa, mutta rakenne ja maku saattavat säilyä paremmin, jos ne lisää vasta myöhemmässä vaiheessa. Itse olisin voinut lisätä basilikat joukkoon joka tapauksessa ennen pyöryköitä, koska basilikan sekoittelu kävi loppuvaiheessa jo vähän turhan vaikeaksi (kuten kuvasta näkyy).

Sitten ricottapallojen kimppuun:
Ohjeen mukaan ricottaa kannattaa valuttaa tunnin ajan, mutta oma ricottani vaikutti sen verran jämerältä, että ohitin valutteluvaiheen kokonaan (lisäksi olin hyvin nälkäinen). Laita ricotta suureen kulhoon yhdessä raastetun parmesaanin, rikotun munan, leivänmurujen ja hienonnetun persiljan kanssa, mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottia. Lisää viimeiseksi pari kolme ruokalusikallista tomaattikastiketta. Sen jälkeen sekoitellaan aineksia kädellä lihapullataikinan tapaan. Jos kastike on liian löysää, lisätään leivänmuruja, jos liian tiukkaa, lisätään tomaattikastiketta. Oma taikinani muotoutui hyvin pienehköiksi palloiksi, mutta olisivat pallerot saaneet olla asteen verran tiukempiakin, kun kastikkeen seassa (viimeistään siinä vaiheessa, kun yritin sekoittaa basilikat sekaan) ne tuppasivat jo vähän hajoilemaan.

Muotoile taikina palloiksi ja lisää ne tomaattikastikepannulle. Kypsyttele palleroita levyllä niin kauan, että ne kypsyvät (aikaa menee ainakin 10 minuuttia). Pyöryköitä kannattaa heilutella aina välillä, jotta ne kypsyvät tasaisemmin.

Ennen tarjoilua kannattaa siis vielä sommitella ne basilikatkin jollain keinoilla sekaan, ellei ole lisännyt niitä joukkoon jo aiemmin. Ricottapallojen ja kastikkeen kaveriksi voi halutessaan keittää pastaa, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä (pallot voi syödä myös gnocchien tapaan raastetun parmesaanin ja mustapippurin kanssa).

7 Comments:

At 22/5/08 15:16, Blogger Anna said...

Ooh mikä herkkuohje :)

Tuo herajuusto-asia jäi kyllä todella kummastuttamaan. Herassahan on lopulta melkoisen vähän proteiinia, ja kun siitä tehdään juustoa, on lopputuloksena todella tiivis ja juustolle outo maku - kuten Raholankin mainitsema mes-juusto. Ootteko sattuneet maistamaan sitä joskus? Se on kyllä niin erikoisen makuista, ettei tulisi mieleenkään ajatella että pehmeän tuorejuustomainen ricotta voisi olla samaan tapaan valmistettua... mutta voihan olla, ehkä joku tietää kertoa enemmän vaikkapa ricotan valmistusmenetelmästä verrattuna mesjuustoon? Tää jäi kiinnostamaan!

Muistattehan te (ja kaikki muutkin) osallistua toukokuun ruokahaasteeseen? Vielä lauantaihin asti aikaa!

 
At 22/5/08 15:47, Blogger Rosmariini said...

Ricottaa on ilmeisesti saatavissa kovempanakin versiona En tiedä, mahtaako se sitten maistua enemmän tuolta mesjuustolta. Matiaksen ja Mikaelin (kanssa Strömsön keittiössä) -ohjelmassa tuota vuohenjuustoa kerran tehtiin (semmoisissa puisissa muoteissa), ja tuloksena olikin ihan kiintoisia mötiköitä. Hauska olisi semmoista päästä maistamaan! Pitäisiköhän ryhtyä kasvattamaan vuohia ja perustaa oma pienoisjuustola...

Jospa täällä jossain vaiheessa piipahtaisi joku juustomestari, niin saisimme lisävalaisua juustontekoon. :)

(Ruokahaaste on hautunut päässä koko toukokuun ajan. Mielessä on ollut mm. uusista perunoista kyhättävä napostelupala, mutta siihen täytynee palata vasta kesäkuun puolella, kun perunaosastoa on paremmin saatavilla. Aika alkaa käydä vähiin, mutta jospa tässä vielä ehtisi.)

 
At 24/5/08 13:36, Anonymous Anonyymi said...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja herkulliselta :)
Pyörykät on pop!

 
At 24/5/08 14:29, Blogger Rosmariini said...

Sikke Sumari on julkaissut joskus palleroaiheisen keittokirjankin, josta voisi jolloinkin kokeilla vaikka tällaista tähderuokaa.

Seuraavaksi taidan kuitenkin tehdä lihapullia marokkolaiseen tapaan.

 
At 27/5/08 13:06, Anonymous Anonyymi said...

hei. voiko näitä tehdä mascarponesta? oonko ihan väärillä jäljillä.. :D

 
At 27/5/08 13:23, Blogger Rosmariini said...

Mascarponea ja ricottaahan myydään kyllä samanlaisissa muovipurkeissa, että siinä mielessä ne ovat kyllä kavereita keskenään. :D Mutta täytyy tunnustaa, etten tunne mascarponen käyttömahdollisuuksia kovinkaan kattavasti, joten en osaa sanoa, miten se toimisi tämmöisen suolaisen sapuskan yhteydessä.

(Ei kun nyt muistankin yhden suolaisemman yhteyden, missä mascarponea on omassa keittiössämme käytetty. Mutta laittaisin näihin pyöryköihin ehkä ennemmin ricottaa, joka on todella mainio tuote tomaatin, pastan ja basilikan kanssa yhdistettäväksi.)

 
At 27/10/09 19:00, Anonymous sarihoo said...

Mies toi tänään kaupasta ale-ricottaa ja lähdin googlettamaan ohjetta. Tämä kuulostaa niin hyvältä, että pakko kokeilla huomenna. Kaikki raaka-aineetkin löytyy suoraan kaapista :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails