maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Syökää kalaa

Tiedän, että uunilohireseptejä löytyy Pastanjauhannasta jo kiljoonittain, mutta se nyt on vaan niin näppärä keino saada kalasta kivaa syötävää! Tällaista ruokaa meille tarjoiltiin kuukausi sitten kavereiden luona, ja siitä asti on tehnyt mieleni tehdä tätä itsekin.

Ideana on ottaa tavallinen lohifilee, josta nahka on mahdollisesti jo poistettu. Lohen päälle levitellään sweet chili -kastiketta ja kaikkein päällimmäiseksi seosta, joka on valmistettu silputusta aurinkokuivatusta tomaatista, pieniksi pilkotuista oliiveista sekä sopivasti murustellusta fetajuustosta. Suolaakin lohen pinnalle kannattaa mielestäni ripotella (mielellään jo hieman etukäteen, jolloin sillä on vaikutusta makuunkin), vaikka onhan noissa kuorruteaineksissakin jo jonkinmoinen suolaelementti mukana. Lohta saa paistaa parisataa-asteisessa uunissa parhaaksi katsomallaan tavalla (ja tietenkin lohen paksuudestakin riippuen) esim. varttitunnista puoleen tuntiin. Itse tykkään, että lohi on kypsää, mutta ei kuitenkaan kuivahtanutta.

Ruoka on paitsi kaunista ja maukasta, myös aikamoisen terveellistä. Tai no, fetajuusto ei välttämättä taida kaikkien mielestä olla kovinkaan terveellistä, mutta se on hyvää, ja siinä mielessä hyväksi ainakin ööh.. mielenterveydelle. Lohi sopii tarjoiltavaksi vaikkapa kera caesar-salaatin, josta itse tein muuten perinteisen version, mutta korvasin broileriosion lohkotulla tomaatilla.

Parmesaania olisi saanut olla salaatissa huomattavasti enemmänkin, mutta tuoreella timjamilla maustamani ja itse laatimani leipäkuutiot osoittautuivat oikein mainioiksi. (Lähikaupastamme löytyi pari viikkoa sitten aivan mahtavia tuoreita yrttejä; minttua, rosmariinia ja timjamia todella tomerina minipensaina. Pitäisi nyt vaan onnistua pitämään ne hengissä mahdollisimman pitkään.)

4 Comments:

At 11/3/08 09:59, Anonymous Anonyymi said...

Haa, niitä samoja puskia näkyi vierailullani Keski-Pohjanmaalle. Ostin timjamin tuomisiksi. Komeita olivat! Ei vaan pääkaupunkiseudulla ole sellaisia näkynyt. Mutta en kyllä ole k-kaupoissa käynytkään.

 
At 11/3/08 10:06, Blogger Rosmariini said...

Ja hinta oli puskien tomeruuteen nähden melkein mitätön! Uskomattoman hauskaa kyllä taas pitkästä aikaa riipiä ruokiin tuoreita yrttejä.

 
At 11/3/08 10:10, Anonymous Anonyymi said...

Ne olivat ihan sikasikahalpoja! Olisi pitänyt ostaa niitä kotiinkin.

 
At 16/11/11 17:07, Anonymous Anonyymi said...

Tämä oli hyvää, kannattaa kokeilla!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails