maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Patatas bravas ja muuta pientä purtavaa

Elämä on kiertokulkua, tai ainakin itse elän usein vuoden takaisia tapahtumia muistellen. Vajaa vuosi sitten kävimme katsastamassa tuulista Barcelonaa, ja matkaa miettiessäni muistui mieleeni tämmöinen tavallista ruokaisampi tapasmuona.

Alun perin aikomukseni oli tarjota perunat valkosipulimajoneesin eli alliolin kanssa, mutta taivuin sitten tomaatin suuntaan, kun tabascolla maustettu tomaattimajoneesi taitaa ilmeisesti olla vähän katalonialaisempi ratkaisu. Loppujen lopuksi olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä, ettei tuo tomaattikastike kaivannut majoneesia oikeastaan ollenkaan, joten tomaattikastikkeen ja majoneesin tarjoileminen erikseen oli siinä mielessä varsin onnistunut ratkaisu.

Perunoiden seuraksi viriteltiin satsi oliivilla höystettyjä lihapullia, joiden laatiminen olikin tavallista hankalampaa. Tai ei se laatiminen tietenkään sinänsä sen vaikeampaa ollut kuin tavallisestikaan, mutta pyöryköiden suolaisuuden kanssa meinasi taas mennä hieman arpomiseksi, kun sekä oliiveista että sipulikeittoaineksista tuli seokseen lisäsuolaa, eikä lihapullataikinaa tee mieli pahemmin mennä maistelemaan. Testipyörylän paistaminen olisi saattanut olla taas paikallaan. Lopputulos oli kyllä kerrassaan kelvollinen, jos kohta oliivien maku olisi toki saanut erottua palleroista meidän makuumme vielä selvemminkin.

Perunaohje on peräisin Herne nenässä -blogin reseptikokoelmasta, ja pyörykkäohje puolestaan kirjasta nimeltään Porosta parmesaaniin. Anna Laineen keittokirja:
Patatas bravas con Salsa brava eli paistettuja perunoita tulisessa tomaattimajoneesikastikkeessa

½ kg perunoita
3-4 dl tomaattimurskaa (parempi tehdä itse ylikypsistä tomaateista)
½-1 rkl etikkaa
tabascoa (maun mukaan)
majoneesia (maun mukaan)
suolaa (maun mukaan)
oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja murskaa ylikypsät tomaatit (poista vihreä kanta ja sitä ympäröivät kovat osat). Paista tomaattimurskaa jonkin aikaa paistinpannulla. Lisää etikka ja tabasco sekä halutessasi muita mausteita, esim. valkosipulia.
Sekoita majoneesi tomaattikastikkeen kanssa TAI tarjoile se erillään. (Jokainen ruokailija voi tällöin itse sekoittaa kastikkeeseen haluamansa määrän majoneesia.)
Jäähdytä kastike ennen tarjoilua huoneenlämpöiseksi. Kastikkeen voi tarjoilla myös lämpimänä tai jääkaappikylmänä, mutta ei mielellään ihan tulikuumana.
Pese, kuori ja kuutioi perunat. Paista perunat runsaassa oliiviöljyssä TAI keitä perunat ensin ja ruskista ne keittämisen jälkeen pannulla.
Lisää halutessasi suolaa joko kastikkeeseen tai paistettujen perunoiden päälle.


Oliivilihapyörykät

500 g naudanjauhelihaa
pussillinen ranskalaista sipulikeittoa
vajaa 1 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
1 muna
kourallinen vihreää oliivimurskaa
2 valkosipulinkynttä
(yrttisuolaa)

Sekoita sipulikeittoainekset, korppujauho, kermaviili, puristetut valkosipulinkynnet ja tarvittaessa ripaus yrttisuolaa. Anna tekeytyä parikymmentä minuuttia. Lisää jauheliha, muna ja oliivimurska ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele seos sopivankokoisiksi pyöryköiksi ja asettele leivinpaperilla peitellylle uunipellille. Hieraise välillä kämmeniin oliiviöljyä, niin saat tasaisempia pyöryköitä. Paista pyöryköitä 200 asteessa n. 20 minuuttia.
Tästä annoksesta saat pellillisen lihapyöryköitä.

Lisäksi maistelimme kaappiin kertyneiden säilykepurkkien sisältöä. Hupaisia minikurkkujen ja oliivien yhdistelmiä sekä vähän aikaa sitten lahjaksi saamiamme miniatyyriviikunoita:

Ouluun on kuulemma aukaistu vähän aikaa sitten tapasbaari nimeltään Andalucía Bar de Tapas. Pitänee käydä jolloinkin maistelemassa perunoita sielläkin suunnalla.

4 Comments:

At 20/2/08 17:00, Blogger Meri, Helsinki said...

Tällaset kuvat on niin omiaan herättämään lihapullanhimon semivegessäkin... Ja perunan! Plus tietysti tuo uudemman postauksen artesaanileipä on ihan jumalaisen kaunis. Voisko sillä Oulun reissulla saada pieniä kuvausvinkkejä?! Tosin kamera on ihan tavallinen, mutta mukava, vähän niinkuin sitä käyttävä eläinkin. ;-)

 
At 20/2/08 20:31, Blogger Rosmariini said...

Juu, eiköpähän kuvausoppitunti järjesty, samoin paistolämmintä leipää voin järjestää saataville. Tosin Monkeyfoodissa on fotopuolella meikäläisen mielestä muutenkin loisto-otoksia. Niissä on jotenkin niin hulvattoman elämäniloinen meininki samaan tapaan kuin teksteissäkin (sekä muuliosastolla muutenkin;).

 
At 21/2/08 10:47, Anonymous Anonyymi said...

Pelkkä vilkaisu tuohon "patatas bravas" kuvaan sai kaipaamaan takaisin espanjalaiseen elämänmenoon. Siellä asuessani ja reppu selässä maata kiertäessäni halvat, mutta ah niin täyttävät ja herkulliset patatas bravas- annokset pitivät yhdessä tortillan kanssa nämä kiertävät tyttöset elossa ohuesta lompakosta huolimatta! Autenttinen kuva, pitää kokeilla teidän näkemystä tuosta tomaattisalsastakin.

 
At 21/2/08 11:13, Blogger Rosmariini said...

Suosittelen espanjalaiseen appeeseen hurahtaneille postauksessakin mainittua Herne nenässä -blogia (josta salsaideakin on peräisin). Sieltä löytyy ohjeita monenlaisiin pikkusyötäviin.

Tykkään ripotella paistettujen perunoiden päälle vielä paprikajauhetta. Punainen ruoka näyttää jotenkin herkullisemmalta. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails