maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Ruokakatsaus 2007

Vuosi 2007 ei tuonut keittiöömme mitään suuria mullistuksia, mutta monta mieleenpainuvaa ruokatuokiota siitä jäi toki mieleen. Kesällä grillattiin tavallista vähemmän, mutta piknikpuuhastelua riitti sitten siitäkin edestä. Matkojakin tuli tehtyä näin jälkeenpäin ajateltuna yllättävän monia. Reissatessani maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni miekkakalaa ynnä ostereita (lopputulemana se, että mieluummin olisin syönyt niiden sijasta kotitekoisia lihapullia tai kaalikääryleitä).

Tässä kuitenkin omiin kokkailuihin päätyneet parhaat reseptit, kuukausi kuukaudelta (via):

Tammikuu - Keittokuukausi, parhaana keittona kenties Rick Steinin viritetty minestrone eli soupe au pistou.

Helmikuu - Pastarullien edelle kiilaa niukasti Puolen voikilon keittiöstä voihkittu idea, makealla chilikastikkeella terästetty vuohenjuustosalaatti. Uunikäsittelyllä mehevöitetyt tomaatit, oujee.

Maaliskuu - Monta makoisaa kokeilua, mutta valinta on helppo. Yksi ruokavuoden ehdottomista kohokohdista oli Pollo Limonello. Vastakkaisten makujen loistava liitto.

Huhtikuu - Jallupullat olivat hyviä, mutta voiton taitaa silti viedä yltiöherkullinen pancetta-sipulikeitto.

Toukokuu - Euroviisusyötävä eli Emman lammasburgerit.

Kesäkuu - Muutamia mahtavia kesäkokkausideoita melonisalaatista raparperipiirakkaan ja meksikolaiseen tomaattiguacamoleen. Näin talviaikana maistuisi kuitenkin parhaiten aurajuustosta, suolakurkuista, smetanasta ja sisäpaistista sävelletty Moskovan pata.

Heinäkuu - Kotikokkailuja ennätysvähän, kun yli puolet kuusta kului kesälomareissulla. Minttuinen mojito oli mukava juomakokeilu.

Elokuu - Blogipiknikistä sai sopivasti virtaa kokkailuun ja bloggailuun, mistä syystä ruokalajejakin riitti vaikka millä mitalla. Valinta on vaikea, mutta veikataan nyt tähän hätään vaikka syyskesän sienipaistosta.

Syyskuu - Remontti häiritsi kokkailuja, mistä syystä valinnanvaraakaan ei ole ihan valtoimenaan. Täydellisten naisten tomaatilla kuorrutettuja kalafileitä maistaisin juuri nyt kyllä hyvinkin mielelläni.

Lokakuu - Pippurimyllyn laatima loistokas lämmin kanasalaatti. Vuoden paras salaatti ja hyvä käyttökohde kuivatuille aprikooseille.

Marraskuu - Pizzapommeja ja syyssoppaa. Hapankaaligulassi oli hyvää.

Joulukuu - Joulukuun paras muona on kenties vielä laatimatta, ei voi tietää. Jouluruokien ohella pubiruoka rokkasi, kana-valkosipulileivätkin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Karpalosalaatista parmesaaniperunoihin

Välipäivää kaikille! Tänä vuonna en ajatellut keksiä kinkunjämille uusia vinkeitä käyttötarkoituksia (tosin joulukinkkupastaa on luvassa joskus lähiviikkoina), kun viime vuoden homejuustolla ja tomaatilla täytettyjä kinkkuwrappeja on vaikea ylittää millään uudella kokeilulla.

Sen sijaan voisin esitellä jo ennen joulua laatimani kalkkunasalaatin, jonka raaka-aineosasto koostui kalkkunan lisäksi kuivatuista karpaloista, fetajuustosta, saksanpähkinöistä sekä tammenlehvä- tms. salaatista. Idean salaattiin sain viime kesäloman kaikkein kuumimpana päivänä. Kolatun yrttifeta ei ole ollenkaan hullumpi salaattijuusto.

Salaatin seurana tarjoiltiin valkosipuli-parmesaaniperunoita, joihin sain puolestani idean jostain Outi Pakkasen dekkarista. En muista välttämättä ohjetta kokonaisuudessaan, mutta suurin piirtein näin se meni: Pilpotaan neljä perunaa pitkittäin neljään osaan ja ladotaan ne laakean uunivuoan pohjalle. Sen jälkeen murskataan perunoiden päälle valkosipulinkynsiä. Neljä voisi olla aika hyvä määrä.

Perunoiden päälle kaadetaan purkillinen kermaa, johon on sekoitettu pari reilua ruokalusikallista raastettua parmesaania. Päälle voi ripotella vielä sopivan satsin paprikajauhetta, ja suolaakin kannattaa tuikata johonkin väliin. Uuniin asteita 200 ja annetaan muhia puolen tunnin verran.

Puolen tunnin päästä vuoka näytti jo varsin vastustamattomalta, mutta ripautin päälle vielä lisää juustoa ja jatkoin paistamista varttitunnin ajan seurauksella, että ruoka pääsi pinnalta vähän kärvähtämään. Ruuan pinnalle raastettava parmesaani saattaa olla toisinaan aika ongelmallinen sulatettava. Muona maistui siitä huolimatta, mutta seuraavalla kerralla voisin kenties lyhentää paistoaikaa vaikka reiluun puoleen tuntiin.

keskiviikkona, joulukuuta 26, 2007

Joulu Oulussa

Joulu on sujunut syömistensä puolesta aika lailla viimevuotiseen tapaan. Kinkkua, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, haudutettua punakaalta (pikkuisen liian neilikkaista), aurajuustoista punajuuripaistosta (aina yhtä hyvää), höyrytettyjä herneitä ja ruusukaalia ynnä paahdettuja rosmariiniperunoita. Sekä kinkun paistoliemestä ja kermasta keiteltyä kastiketta. Ohueksi siivutettu kinkku on maistunut meille toki myös paljaaltaan wasabimaisen kirpeän jaloviinasinapin kanssa.

Kalapuolella uusi tuttavuus oli Kalapuohista ostettu silakkasäilyke, josta innostuimme ihan tosissamme. Seuraavaksi jouluksi voisi laatia itse vaikka tillisilakoita tai tomaatti-anjovissilakoita. Yhdessä joululahjakirjassa olikin niihin sopivasti ohjeistusta. Myös suutarinlohi täytynee ottaa jossain vaiheessa kokeiluun. Silakka ei selvästi ole ollenkaan liian pieni joulukalaksi. Seurana tietenkin omatekemää saaristolaisleipää.

Karpalo on ollut tänä syksynä keittiössämme kova sana, ja meidänkin joulupöytäämme pääsi marraskuisesta marttabileestä mukaan tarttuneella ohjeistuksella laadittu jalo karpalojuoma. Karpalon maku pääsikin juomassa verrattoman hyvin oikeuksiinsa. Tähtianiskaan ei onnistunut jyräämään sitä alleen.
Maustettu Karpaloviina

1 litra karpaloita
3 dl vettä
3 dl sokeria
2 kanelitankoa
2-5 tähtianista
5 dl Jaloviinaa

Perkaa ja huuhdo karpalot tarvittaessa. Painele marjat rikki esim. perunasurvimella.
Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja mausteet. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
Lisää karpalomurska sokeriliemeen. Anna seoksen jäähtyä, kaada sitten puhtaaseen lasipurkkiin ja lisää jaloviina.
Sulje purkki tiiviisti kannella ja anna juoman seistä huoneenlämmössä vähintään viikon ajan. Hölskyttele purkkia silloin tällöin.
Kun juoman väri on syvän punainen, siivilöi se ja kaada pulloon tekeytymään muutamaksi viikoksi tai pitempään. Säilytä jääkaapissa.
Dekantoi juoma ennen tarjoilua eli kaada se varovasti karahviin, ettei pullon pohjalle kerääntynyttä sakkaa tule mukaan.

Juustojakin oli pakko ostaa taas paria sorttia (stiltonia piparkakun päälle sekä goudaa), vaikka juustotiskille jonottaminen ruuhkaisessa tavaratalossa tuppasikin pikkuisen kestämään. Piparjuurituorejuustoa ei rullattu tänä vuonna kylmäsavuporon vaan -lohen sisuksiin.

Mukavaa tapaninpäivän iltaa vaan kaikille! Tänne tuli viimein tänään jo vähän luntakin.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Me käymme joulun viettohon

Pastanjauhantapajamme käy joulun viettoon kuusin, kinkuin ja kynttilöin. Toivotamme tunnelmallista joulujuhlaa kaikille kävijöillemme, lukijoillemme ja kavereillemme. Jos nyt vaikka sitten tiernapoikien sanoin, kun kerran Oulussa asutaan:

Ja me toivotamm', ja me toivotamm',
onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä,
joka meidän kaikkemme ylitse käy.


Tonttujen taustalla pilkottaa pipareita, joihin pääsimme viimein käyttämään marraskuussa lahjaksi saamiamme poro- ja possumuotteja. Kiitoksia niistä asianosaisille!

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Jouluhalko (Bûche de Noël)

Pastanjauhannan kommenttiloorassa tuli vähän aikaa sitten puhetta jouluisista jälkiruuista, ja kerroin silloin, että olen jo vuosia haaveillut jouluhalon valmistamisesta. Tänä iltana sitten tekaisin paitsi vanhaa kunnon saaristolaisleipää myös kuvassa esiintyvän joululeivonnaisen, joka odottelee nyt jääkaapissa jouluisia jälkiruokahetkiä. Olihan siinä vähän värkkäämistä, mutta toisaalta on kiva touhuilla vaihteeksi jotain muutakin kuin leipätyöhön liittyviä hommia. Jouluhalon laatiminen sattui siinä mielessä sopivaan ajankohtaan, että sillä on jo vanhastaan tavattu juhlia talvipäivänseisausta.

Jouluhalkojen ohjeet ovat yleensä ilmeisesti aika suklaisia. Suklaata näyttäisi usein löytyvän sekä kuorrutteesta, täytteestä että kääretorttupohjasta. Itse halusin suklaalle vähän vastapainoakin, minkä takia päädyin Too Many Chefs -blogista löytyneeseen halko-ohjeeseen, jonka täyte tehtiin kuohukermasta, vaniljauutteesta, tomusokerista sekä ripauksesta kaakaota. Ohjeeseen sisältyneen pikakahvin korvasin Kahlúa-kahviliköörillä, jota laitettiin makuaineeksi myös jouluhalon kuorrutukseen. Linkittämässäni Too Many Chefs -blogin postauksessa on halon valmistamisesta seikkaperäinen ohjeistus kuvineen kaikkineen. Itse oioin muutamia mutkia - esimerkiksi suklaan sulatus sujui tällä kertaa varsin hyvin ilman vesihaudettakin.

Ensi maistamalla halko oli armottoman makeaa, joten seuraavalla kerralla voisi kenties laatia leivonnaisesta hieman vähäsokerisemman version (tai sitten voisin suolaisen syötävän ystävänä väsätä vaikka halkoa muistuttavan voileipäkakkurullan). Plussaa halko sen sijaan saa vaniljaisuudestaan sekä mokkaisuudestaan. Koristeeksi olisi voinut halutessaan muovailla marsipaanihahmoja (sienet ovat kuulemma aika tyypillisiä), mutta itse taidan olla vähän pelkistetymmän linjan kannattaja. Tomusokeria olisi voinut kuitenkin sihdata tortun päälle jonkinlaisen kerroksen, mutta sain kulutettua kotimme tomusokerivarannot sen verran tehokkaasti halon kuorrutusosastoon, ettei sokeria jäänyt koristetarkoituksiin tällä kertaa ollenkaan.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Kokkausta keskiyöllä: kurpitsapikkelssi

Voi tätä jouluvalmistelujen luvattua aikaa! Yhtenä yönä löysin itseni keittelemästä kurpitsapikkelssiä yhden aikaan aamuyöstä (ja se seuraava aamu oli kyllä ihan arkiaamu). Onneksi armas aviomieheni tarjoutui avukseni kurpitsan viipalointiosastolle. Muuten en kenties olisi päässyt konsanaan nukkumaan. Vaikka eipä sillä, ettäkö tämmöinen minun kaltaiseni yökukkuja kovin aikaisin muutenkaan olisi petiin asettautumassa.

Olen kuvitellut, ettei kurpitsapikkelssi ole meikäläiselle ominaista syötävää, mutta Nami-Nami -blogissa oli sen verran vastustamattoman näköinen virolaisen joulupikkelssin ohje, että pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan itsekin. Onneksi kaupasta löytyi parin kilon painoinen talvikurpitsa, josta ahkeran ja antaumuksellisen siivuttamisen jälkeen saimme kuin saimmekin kokoon kilon verran kurpitsasuikaletta. Pitkällisen pilkkomisen jälkeen itse pikkelssi valmistui onneksi hyvinkin nopeasti. Eniten aikaa taisi tuhrautua sopivien säilykepurkkien ja niiden kansien kaiveluun keittiömme kaapeista ja laatikoista.

Koska aikaisemmat kokemukseni pikkelssimaailmasta rajoittuvat aika lailla etikkaisiin kurkku- ja paprikapikkelsseihin, en oikein tiennyt, miltä tämmöinen ehkä vähän makeampi joulupikkelssi mahtaakaan maistua. Tänä aamuna sitten uskaltauduin maistamaan keltaista pikkelssiämme ensimmäistä kertaa kurkkuleivän päällä, ja kylläpä se vaan osasikin olla onnistuneen makuista. Inkiväärin, neilikan ja kanelin ansiosta maku oli kerrassaan jouluinen. Tiedä vaikka tämä muodostuisi perinteeksi täällä hieman pohjoisempanankin.
Keltainen kurpitsapikkelssi (Marineeritud kõrvitsasalat)

1 kg viipaloitua kurpitsaa
1 l vettä
200 g sokeria
1-2 kanelitankoa
5 mustapippuria
mausteneilikkaa
5 maustepippuria
tuoretta inkivääriä, n. 2–3 cm, kuorittuna ja viipaloituna
(1 tl suolaa)
2 rkl etikkaa (ohjeen mukaan 30-prosenttista; me laitoimme 10-prosenttista etikkaa kuusi lusikallista)

Leikkaa kurpitsa lohkoiksi, kuori palat ja poista niistä siemenet ja siementen lähettyvillä olevat pehmeät osat. Sen jälkeen kurpitsa kannattaa viipaloida, joko julienneiksi tai vähän paksummiksikin paloiksi, mikäli kärsivällisyys ei riitä kurpitsan tikuttamiseen.

Sekoita vesi, sokeri, kanelitanko, inkivääri, musta- ja maustepippurit sekä neilikka isossa kattilassa. Tässä vaiheessa sekaan voi halutessaan lisätä myös teelusikallisen suolaa. Kiehauta, lisää etikka ja kurpitsaviipaleet. Anna hautua miedolla lämmöllä niin pitkään, että kurpitsa tulee läpikuultavaksi, mutta älä päästä sitä liian pehmeäksi ja mössöiseksi.

Siirrä kurpitsat reikäkauhalla huolellisesti puhdistettuihin purkkeihin (itse keitän kannet ja käytän hyvin pestyjä lasipurkkeja vielä jonkin aikaa 100-asteisessa uunissa). Kaada päälle kuumaa marinadia. Sulje kannet kunnolla, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Maut ovat parhaimmillaan viikon kuluttua valmistamisesta.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Aasialaisia pikkuannoksia

Pitkällisen jahkailun ja joskus-sitten -lykkäämisen jälkeen saimme viimein valmistettua ainaisen yhden varsinaisen pääruoan sijasta kolme pienimuotoista, Aasian-henkistä naposteluannosta. Kaivatun viimeisen kipinän antoi BBC GoodFoodin tämän joulun numero, jossa esiteltiin sopivasti nippu pikkusyötävää.

Useamman lämpimän, yhtä aikaa tarjottavan ruokalajin synkronoiminen osoittautui haastavammaksi kuin ennalta ajattelimme. Moniajokokkaustohinan keskellä mossahtanut keittiön sulake kostautui teriyaki-tonnikalavartaiden kevyen karrelle palamisen muodossa. Onneksi niistä otetut kuvatkin epäonnistuivat niin, että päältä hiiltyneisiin ja sisältä liian kypsiin vartaisiin ei tarvitse palata enää edes muistoissa! Muut kaksi ruokaa onnistuivat hienosti ja tonnikalavartaatkin olisivat huolellisemmin valmistettuina varmasti sopineet kokonaisuuteen ongelmitta.

Sitrus-sobanuudelit valmistuivat erittäin nopeasti ja vaivattomasti, wrapit veivät oletettua enemmän aikaa ja tonnikalavartaat jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa ainakin yksittäisinä annoksina jokainen näistä syntyy hyvinkin kätevästi ja vaivatta.

Seesamihärkäwrapit

öljyä
200 g häränpihviä, ohuiksi suikaleiksi leikattuna
1 punainen paprika, ohueksi suikaloituna
2 valkosipulinkynttä, ohueksi viipaloituna
2 cm pätkä inkivääriä, ohuiksi suikaloituna
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl soijakastiketta
1 tl seesamiöljyä
salaattisikuria tms. käärimiseen sopivaa vihreää

Kuumenna öljy suurella pannulla kunnolla lämpimäksi. Paista siinä lihaa ja paprikaa muutaman minuutin ajan niin, että molemmat saavat hyvän värin ja liha kypsyy läpikotaisin. Lisää sitten valkosipuli, inkivääri ja seesaminsiemenet - ja paista vielä pari minuuttia hämmennellen ahkerasti, jotteivät nämä viimeiseksi lisätyt, herkimmät ainekset pala.

Lisää soijakastike ja pari ruokalusikallista vettä. Anna kupluttaa muutaman minuutin, kunnes kastike hieman sakenee. Norota lopuksi päälle seesamiöljy.

Revi salaatista napakoita lehtiä sopivaksi näkemääsi muodostelmaan tarjoiluvadille tai vaikka suoraan ruokailijoiden lautasille. Lusikoi jokaiselle vähän härkäseosta ja pikkumäärä paistolientä. Nautitaan lämpimänä!

Toinen, ehkä seurustelutyyppiseen ruokailuun vielä passelimpi variantti on kattaa pöytään kastike ja paistoliemi eri astioissa ja viereen kokonainen salaatti tai kaali. Jokainen repii sitten parhaaksi näkemänsä lehdet vehreästä kerästä ja täyttää ne ruokahalunsa mukaisella määrällä lihaa.

Teriyaki-tonnikalavartaat

vajaa desi teriyaki-kastiketta
250 g tonnikalafilettä
öljyä
mango, kuorittuna
3 kevätsipulia

Teriyaki-kastikkeen voi ostaa valmiina tai tehdä itse soijasta, mirin-kastikkeesta (tai makeasta sherrystä) ja ripauksesta sokeria. Teitpä kummin tahansa, tonnikalaa marinoidaan alkuun teriyakissa 1-2 tuntia.

Kuumenna öljy pannulla, ota kalat marinadista (säästä marinadi!) ja kuivaa ne paperilla. Paista öljyssä pari minuuttia per puoli niin, että keskusta jää vielä punaiseksi. Poista kalat pannulta, kaada tilalle marinadi ja 2-3 rkl vettä. Kiehauta ja anna kupluttaa muutama minuutti - ja siivilöi sen jälkeen dippikastikkeeksi sopivaan tarjoilukippoon.

Tässä vaiheessa ei sitten kannata laittaa sitä kamelin selän katkaisevaa vedenkeitintä päälle, jos kaikki muutkin töpseleihin ja jatkojohtojen perään kytketyt sähkölaitteet hurisevat jo täysillä. Jos tonnikala jää pannulle sulakkeenvaihdon ajaksi, se voi pannun kuumuudesta riippuen olla sähkön palattua hyvinkin erinäköinen kuin lähtötilanteessa.

Leikkaa tonnikala, mango ja kevätsipulit suupalojen kokoisiksi lohkoiksi. Varrasta suupalat joko pieniksi yksi jokaista -tyylisiksi cocktailtikuiksi tai pidemmiksi vartaiksi. Tarjoile marinadi-dipin kanssa.

Sitrus-sobanuudeli

250 g soba-nuudeleita
4 kevätsipulia silputtuna
1 lime, mehu puristettuna ja kuori raastettuna
2 rkl soijakastiketta

Keitä nuudelit paketin ohjeiden mukaan (meillä taisi GoodFood-lehden seitsemän minuutin approksimaatio toimia hyvin). Huuhtele nuudelit sitten kylmän veden alla, kunnes ne ovat jäähtyneet.

Kuivaa jäähdytysvesi, laita nuudelit kulhoon, lisää sipuli, limemehu, -kuori ja soija. Hyssytä ainekset sekaisin, ja valmista on!

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Punakaalta pannulle

Joskus muinaisina nuoruusvuosina joulupöytäämme kokoontui porukka, jossa ei ketään varsinaista kasvissyöjää ollut, mutta parikin semmoista, jotka eivät kerta kaikkiaan vaan pitäneet lihasta siinä määrin, että olisivat halunneet ravita itseään meidän muiden tavoin joulukinkulla. Siksi pöytään piti laatia aina pari ylimääräistä kasvisruokaa, jotta kaikilla olisi varmasti ollut kystä kyllin.

Usein yksi ylimääräisistä kasvisruuista taisi olla jonkinlainen punakaalipaistos, jota en itse kyllä muista kovin paljon popsineeni, kun perinteiset lohet, kinkut, rosollit, herneet, luumut ja laatikot veivät kaiken huomioni. Nyt keittelin kuitenkin viime viikonlopun orastavissa joulufiiliksissä punaviinissä haudutettua punakaalta, joka odottelee tällä hetkellä pakasteessa joulupöytään pääsyä (samassa paikassa piileskelee myös rasiallinen maailman parasta lanttulaatikkoa).
Punaviinissä haudutettu punakaali

pieni (n. 1 kg) punakaalin kerä
1 hapan omena
voita
2 rkl etikkaa
1 prk Stockmann Gourmet -herukkahyytelöä
3 dl punaviiniä
muutama neilikka
pieni pala kanelia
suolaa ja pippuria

Kuullota ohueksi suikaloitu kaali ja silputtu omena ja lisää etikka, jotta punakaalin väri säilyy. Kun kaali on pehmennyt hetken, lisätään muut ainekset ja haudutetaan kannen alla vähintään tunti. Voidaan pakastaa ja kuumentaa uudelleen.

Mitä muuta joulupöytään tulevalle kasvisruokailijalle voisikaan kokkailla? Jonkinlaista salaattia kenties? Waldorfin salaattihan on ainakin aika jouluiseksi mielletty, eikä siihen taida lihaakaan ainakaan näin äkkiseltään ajateltuna pahemmin sisältyä.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Harissaa kasviksiin

Muutamissa blogeissa on viime aikoina kiertänyt kauppakuittimeemi. Kuvan murkina syntyi seuraavanlaisen kauppakorin sisällön kotiin kannettuani:

-Ing. jog. 1 kg mansikka
-Pajun. saunapalvikalkkuna
-muovikassi
-bak. sulhaspiirakka
-punasipuli Suomi irto
-Alfez harissatahna
-kesäkurpitsa vihreä
-crazy j. luomu karpalo
-Parrots cashewpähkinä
-Fazer ruisrepäisy
-paprikamix ulkomainen
-miniluumutomaatti rasia

Ja kello oli tässä vaiheessa 18:07 eräänä taannoisena arki-iltana. Nyt voittekin itse päätellä, mitä noista aineista on käytetty kuvassa esiintyvään makoisaan kasvisruokaan. Sen verran voin paljastaa, että jogurtti, ruisleipä, kalkkuna ja osa paprikoista oli tarkoitettu aamupalapöytään ja piirakat puolestaan seuraavan päivän lounasruuaksi. Pähkinöitä kanniskelen kassissani kätevänä pikavälipalana.

No, paljastettakoon kuitenkin, että lainasin kirjastosta ihanan brittiläisen pataruokakirjan, josta olisin voinut toteuttaa melkein minkä ruokalajin tahansa. Ohjeita oli ympäri maailmaa - löysin kirjasta havittelemani ohjeen esimerkiksi irlantilaiseen olutmuhennokseen sekä perinteiseen hotpottiin. Aasialainen osio näytti myös herkulliselta, esimerkiksi malaijilainen kana-nuudelikeitto. Kirja oli Sonia Stevensonin Herkullisia pataruokia (2002), ja omaan pataani pääsivät harissalla maustetut pohjoisafrikkalaiset paahdetut kasvikset. Itse en paahtanut tarkoitusta varten ollenkaan perunoita tai fenkolia, mutta muuten noudattelin ohjeistusta kohtuullisen uskollisesti.
Pohjoisafrikkalaiset paahdetut kasvikset

3 punasipulia lohkoina
18 kirsikkatomaattia
1 suuri kesäkurpitsa lohkoiksi leikattuna
150 g pieniä punaisia perunoita halkaistuna
2 punaista paprikaa lohkoiksi tai suikaleiksi leikattuna
1 keltainen paprika lohkoiksi tai suikaleiksi leikattuna
2 fenkolia lohkoiksi leikattuna
6 rkl oliiviöljyä
6 puserrettua valkosipulinkynttä
1/2 tl harissatahnaa
1 tl jauhettua roomankuminaa (eli ilmeisesti jeeraa)
1 rkl viinietikkaa
1 rkl hienonnettua tuotetta minttua
1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
2 tl merisuolaa
kreikkalaista jogurttia tarjoiluun

Säästä yksi sipuli ja 4 kirsikkatomaattia. Pane muut kasvikset paahtovuokaan, pirskota päälle 4 rkl öljyä ja paahda 250-asteisessa tai korkeimpaan mahdolliseen lämpötilaan kuumennetussa uunissa, kunnes ne alkavat hiiltyä, noin 30 minuuttia.
Laske lämpö 175 asteeseen. Ota kasvikset uunista ja siirrä ne matalaan uunivuokaan.
Pane valkosipuli pieneen kulhoon ja sekoita sen joukkoon harissa, kumina ja loput öljystä. Lisää etikka, minttu ja korianteri. Sekoita tahna kasvisten joukkoon, lisää viimeinen sipuli ja 4 kirsikkatomaattia, ripottele päälle reilusti suolaa ja pane vuoka takaisin uuniin vielä 25 minuutiksi.
Jos nestettä on liian paljon, kaada se pieneen kasariin, kuumenna kiehuvaksi ja keitä nestettä kokoon, kunnes sitä on vähemmän ja se on maultaan väkevöitynyttä. Kaada neste takaisin vuokaan. Tarjoa jogurtin kera.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Hyvä ruoka, parempi mieli

Lupasin toukokuun puolivälin tienoilla lukijoilleni, että laatisin lihapullalasagnea "lähiviikkoina". Saman vuoden puolella sentään pysyttiin, vaikkei tässä nyt enää ihan lähiviikkoja elelläkään.

Tätä ruokaa oli hauska valmistaa, ja etenkin sen syöminen sai meidät molemmat ihan mahdottoman hyväntuulisiksi. Siihen nähden pienet kömmähdykset (esimerkiksi se, että tein lihapullista tätä tarkoitusta varten ihan liian isoja) ruuanvalmistusvaiheissa eivät varsinaisesti haitanneet meininkiä laisinkaan.

Ohje on peräisin Frendien keittokirjasta Cooking with Friends, joka on ilmestynyt suomeksikin jossain vaiheessa. Joten jos kaipailee murkinaan täsmällisempää suomennosta, niin sieltä löytyy. Ohje on tavallisimmista lasagneohjeista sen verran poikkeava, että tämän versioon ei tarvinnut keitellä valkoista (juusto)kastiketta ollenkaan. Juustoa tähän sen sijaan saa upotettua halutessaan hyvinkin runsaasti:
Monican lihapullalasagne

Yrttilihapullat:
-vajaa puoli kiloa paistijauhelihaa
-2 suurta munaa, kevyesti vatkattuna
-vajaa desi hienonnettua tuoretta basilikaa (tai persiljaa)
-1,2 dl parmesaania tai pecorinoa
-1,2 dl leivänmurua (taikka vaikka korppujauhoja)
-1 1/2 tl suolaa
-1/2 tl jauhettua mustapippuria
-oliiviöljyä pullien paistamiseen

Lisäksi tarvitaan:
-7,2 dl hyvää tomaattikastiketta (itse keittelin tuttuun tapaan vanhaa gangsteriohjetta mukaillen)
-lasagnelevyjä (mieluiten tuorepastaa; alkuperäisessä ohjeessa kuivapastaa, jotka sitten keitetään pehmeämmäksi = kuulostaa turhan tarttuisalta minun makuuni)
-pauna mozzarellajuustoa (sopivasti revittynä tai raasteena... tosin pound saattaa olla suomeksi naula eikä pauna)
-2,4 dl raastettua parmesaania tai pecorinoa

Valmista lihapullat näin: Sekoita liha, munat, basilika, juusto, leivänmurut, suola ja pippuri käsin isossa kulhossa niin, että kaikki on varmasti sekaisin. Laadi lihapullataikinasta viinirypäleen kokoisia palleroita. Kuumenna pannulla runsaasti öljyä ja paista minilihapullat siinä kauniin ruskeiksi. Valmiiksi paistuneet lihapullat voi halutessaan valuttaa paperin päällä, mutta itse nostelin ne suoraan toisella levyllä odottelevan tomaattisoosin sekaan, jossa ne saivatkin lojua lasagnen kasausvaiheeseen asti.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele lasagnevuoka ja laita pohjalle tomaattikastiketta (ei lihapullia vielä tässä vaiheessa). Peitä tomaattikastike lasagnelevyillä, minkä jälkeen on vuorossa sopiva satsi lihapulla-tomaattikastiketta ja sen päälle molempia juustoja. Sitten taas levyjä, lihapullakastiketta, juustoja jne. Kerroksia on tarkoitus tulla neljä. Päällimmäiseksi pastalevyjä, joiden päälle kumpaistakin juustoa. Omat juustoni olivat tässä vaiheessa jo sen verran vähänä, että uunissa ylin levy meinasi hieman kuivahtaa.
Lasagnea paistetaan n. 25 minuuttia, minkä jälkeen tarvitaan vielä viitisen minuuttia vetäytymisaikaa. (Kovia lasagnelevyjä käyttämällä paistoaikaa tarvitaan toki enemmän.)

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Pasteijat punajuuripiristyksellä

Innostuin sitten minäkin järjestämään pienimuotoisen glöginmaistelutuokion taannoisen talvi-illan ratoksi. Tarjottavaksi ajattelin alkujaan tehdä Kulinaarimurun tavoin piparjuurella maustettuja poropasteijoita, mutta muutin täytteen osalta viime tingassa mieltäni ja sommittelin voitaikinan sisuksiin tuttua ja turvallista jauhelihaa. Jauheliha ei tosin saanut seurakseen riisiä vaan punajuurta, savuporosulatejuustoa, sipulia sekä persiljaa – ideaa otin muutaman vuoden takaisesta piirakkasuosikistani.

Glögitestin juomapuoli oli kauttaaltaan kotoisin Ruotsista. Yksi glögeistä oli itseoikeutettuna laseihin päätynyt 07-vuoden varsin veikeä Blossa (parempaa mielestäni kuin viime vuoden versio), mutta kahta muuta jouduin kaivelemaan muistini (tai intternetin) kätköistä ihan tosissani. Nyt olen jokseenkin varma, että ne olivat Pippurimyllyn ostamat ja kotiin kantamat Snälleröds Vin Glögg (kuulemma jonkun lehdessä olleen glögitestin voittaja) ja vähän tuhdimpi Dufvenkrooks Prestige. Vaikea sanoa, mikä oli parasta, kun olivat keskenään niin kovin erilaisia. Lisäksi glögien makutesti on yllättävän vaikea laji, kun on se kuitenkin sen verran muikea juoma, ettei sitä kerrallaan pysty oikein juomaan määräänsä enempää. Tuo Snälleröds oli ainakin ihan hauska uusi juomatuttavuus. Ei ehkä ihan niin makeaa kuin tuommoiset pulloglögit usein ovat.

Pasteijat olivat myös varsin hyviä, vaikka yleensä en voitaikinaleivonnaisista liiemmin välitäkään. Punajuuri nyt vaan on niin pop. Miksi muuten tällaisia taikinakääryleitä nimitetään pasteijaksi, kun varsinainen pasteija on ainakin minun mielestäni tuubissa myytävää maksapasteijaa tahi sitten semmoista vuokaan sekoiteltua lihapasteijaa?

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Kirjalainoja: kuhafileistä kesäkeittoon

Taas on aika asetella näytille syksyn kirjasitaatit, joiden haalimisesta on näköjään tullut meikäläiselle jo jonkinasteinen pakkomielle. Vähän näitä tosin tällä kertaa näyttäisi olevan. Etenkin viimeiset viikot ovat kuluneet sen verran tiiviisti työhön liittyvien kirjojen äärellä, että hupilukeminen on jäänyt jossain määrin vähemmälle.

Ensimmäinen lainaus on Outi Pakkasen kirjasta nimeltään Pelistä pois. Pakkasesta olen tainnut kirjoittaa Pastanjauhannassa joskus aikaisemminkin, joten tähän riittänee vain toteamus, että siinä on kirjoittaja, joka rakastaa ruokaa sekä Helsinkiä. Vaikea sanoa, kumpaa enemmän. Sitaatin ruokalajina on paneroituja ja pannulla paistettuja kuhafileitä kera perunoiden ja papujen:
"Tämä on timjamia", Anna selosti heilutellen pientä lasipurkkia koiran kuonon edessä. "Sitä ripotellaan sopivasti vehnäjauhoihin. Jaaha, mitä muuta? Vähän suolaa tietysti ja ihan pikkuripaus valkopippuria. Jos olisit tarpeeksi iso kuten esimerkiksi vinttikoira, näkisit nyt, että tässä tiskillä on kolme lautasta, siis vehnäjauhoja, rikottu muna ja korppujauhoja."
Anna käänteli fileet näppärästi jauhoissa, munassa ja lopulta korppujauhoissa ja asetti ne sitten hetkeksi kaksinkertaiselle talouspaperille. Hän laittoi paistinpannun kuumenemaan ja otti jääkaapista voirasian.

Tyylikkään köyhäilyn taidon ostin itse asiassa hetken mielijohteesta Pippurimyllylle, mutta lukaisin sen sitten sopivan tilaisuuden sattuessa itsekin. Kirjailijana toiminut Alexander von Schönburg ei selvästikään ollut kovin tykästynyt sinappikaaliin, jota myös rucolaksi kutsutaan.
Sellaisiakin aikoja on kuulemma ollut, jolloin ravintolaan mentiin siksi, että sieltä sai erityisen hyvää ruokaa. Nykyään ravintoloissa ei ole periaatteessa enää muuta tarjolla kuin ankanrintasuikaleita rucolan kera, tai vielä pahempaa: rucolalla. Entisiltä ajoilta tuttu haute cuisine -keittiökin on lopettanut jo aikapäiviä sitten maittavan ruoan valmistamisen. Muistan vielä vanhat hyvät tähtiravintoloiden ajat: Eki Witzigmann piti Münchenissä Aubergine-ravintolaa ja tarjoili rakkaimmille vierailleen haudutettua häränhäntää ja sen jälkeen kaiserschmarrenia, herkullisia keisarin rusinaohukaisia, ja viereisten pöytien juristit tökkivät haarukalla nouvelle cuisine -ruokiaan, vilkuilivat kateellisina meitä eivätkä löytäneet ruokalistalta sitä, mitä me söimme.

Tunnelmasta toiseen. Huomasin joskus alkusyksystä nolostuksekseni, etten ole koskaan lukenut yhtä ainoaa Teuvo Pakkalan kirjaa, vaikka lähes joka päivä hänen kirjansa maisemissa sompailenkin. Tämä lainaus on Pakkalan kirjasta Vaaralla:

"Tuossa on silliä", sanoi hän sillä äänellä, kuin olisi se ollut jotakin harvinaista herkkua, ja levitti kaapin päälle paperikääryn, jossa läjässään rotkotti puolikymmentä suurta sillin lahnaketta ja löyhkäsivät härskiä hajua.
"Ja onpa minulla muutakin hyvyyttä", sanoi hän, taskustaan kaivaen toisen paperikääryn, pienen kouransilmään menevän.
"Siinä on teetä."
Elsa katseli uteliaana ja hyvillään. Teetä hän ei ollut koskaan saanut, ainakaan muistanut. Hän ei tiennyt miten sitä syödään, ja miltä se maistuu.

Kunnon syksyyn (samoin kuin muihinkin vuodenaikoihin) kuuluu kohdallani tietenkin myös muutama pohjoismainen dekkari. Tämä lainaus on Helene Turstenin kirjasta Tatuoitu torso, jossa ehdittiin rikosjuttujen lomassa ruokailla useampaankin otteeseen:
Krister oli valmistanut erinomaisen helluntaiaterian. Ehkä se oli hiukan liian raskas helluntaiksi, mutta Irene ja Katarina olivat saaneet toivoa lempiruokiaan. Alkuruoaksi he söivät taskurapua à la Thermidor, ihanan mausteisessa viinikastikkeessa gratinoitua ravunlihaa, joka tarjottiin kuorestaan. Jenny söi sellerinvarsia, jotka hän dippasi tuliseen tomaattisalsaan.

Ahmaisin Vivi-Ann Sjögrenin kirjan Mustaa kahvia, keksinmuruja muutamassa tunnissa. Ihana opus, josta voisin lainata melkein minkä kohdan tahansa. Tämän kesäkeittositaatin ainesosina toimivat porkkanat, herneet, kukkakaali, pavut ja toisinaan myös pinaatti:
Kesäkeitto oli yhtä ainutlaatuista kuin "äidin lihapullat". Lapsuudenkodin kesäkeitto oli ainoaa oikeata ja se valmistui punaisessa emalikattilassa. Se keitettiin maitoon, maustettiin rippusella sokeria ja kruunattiin voinokareella. Kun voi suli, persiljasilppu uiskenteli siinä pieninä vihreinä saarina.

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Jamie Oliverin pubipurilaiset

Joihinkin ruokalajeihin muodostuu siinä määrin ainutlaatuinen suhde, että niistä ja etenkin niihin liittyvistä muistoista tulee omassa mielessä melkein pyhiä. Itse löysin ruuanlaiton riemun kuluvan vuosituhannen alkuvuosina, ja Jamie Oliver resepteineen oli suuresti vaikuttamassa siihen, että keittiössä värkkääminen ei tuntunut enää kotityöltä ja ikävältä velvollisuudelta ollenkaan. Miksen voisikaan viehättyä vastaavalla tavalla vaikkapa imuroimisesta ja silittämisestä? (Ilmeisesti siksen, ettei niistä saa yleensä palkinnoksi hyvää ateriaa.)

Tätä hampurilaisreseptiä testasimme ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten eräänä toukokuisena perjantai-iltana. Tiedättehän ne vapun tienoilla olevat viikonloput, kun tarkenee ensimmäistä kertaa talven jälkeen istuskella ulkosalla edes hetken verran tavallista pitempään. (Ihmettelen alati, miten tupakoitsijat tarkenevat käydä talvella vähän väliä vähissä vaatteissa ulkosalla kessuttelemassa.) Kokkailukokemusta ei vielä ollut ihan valtavan paljon, mutta innokkuutta kyllä sitäkin enemmän.

Olimme ostaneet hetkeä aikaisemmin sittemmin varsin rakkaaksi muodostuneen kaasugrillimme, ja paistoimme pihvit sitten siinä. Tottumattomuus tuli ilmi kömpelösti siivutettuna sipulina, mistä syystä pihvit murenivat pitkin grillin ritilää, mutta muuten kyseinen kokkauskokemus on edelleenkin erittäin mieluisaa muisteltavaa. Tällä kertaa paistoimme pihvit uunipannulla, mistä syystä pystyimme tekemään ne kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, eli sekaan silputtiin niin sipulia kuin kaikkea muutakin asiaan kuuluvaa. Pubiruokaa nämä purilaiset ovat alkuperäisessäkin ohjeistuksessa, mistä syystä nämä sopivat sisävalmistukseen varsin hyvin:
Botham-purilainen

1 kg paistijauhelihaa, mieluiten luomua
2 keskikokoista punasipulia (kuori ja silppua)
2 munaa
1-2 kourallista tuoreita leivänmuruja
1 rkl korianterinsiemeniä murskattuna
pieni hyppysellinen jeeran- eli juustokuminansiemeniä murskattuna
1 kukkurainen tl dijoninsinappia
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 230 asteeseen.
Sekoita kaikki aineet. Käytä leivänmuruja tarpeen mukaan sitomaan ja keventämään lihapullataikinaa. Jaa taikina neljään osaan. Muotoile ja painele ne krikettipallon kokoisiksi pihveiksi.
Pane pihvit uuniin ja paista niitä noin 25 minuuttia, jolloin sisuksen pitäisi olla hiukan punertava ja reunojen mukavan rapeiksi ruskistuneita. Tarjoa pihvien seuraksi paahdettuja sämpylöitä, salaattia, herkkukurkkuviipaleita, tomaattisalsaa, tuoppi Guinnessia ja pullollinen ketsuppia.

Makunsa puolesta tämä purilaisresepti ei toki taida olla maailman paras. Ainakin Emman lammasburgerit vievät kirkkaasti voiton Botham-purilaisista.

Joskus lähiviikkoina voisin kertoa, mikä oli kaikkein ensimmäistä ruokaa, jota Jamie Oliverin ohjeistuksella tehtynä olen elämässäni maistanut. Sen verran voin paljastaa jo tässä vaiheessa, että siinäkin ohjeessa lammas taitaa olla kohtuullisen keskeisellä sijalla.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Muumitalon rakennustalkoot

Joulupukki toi meille vuosi sitten lahjaksi muumitalomuotit, ja kuinkas ollakaan, pääsimme tänä vuonna pitkästä aikaa mukaan piparkakkutalon rakennustalkoisiin. Takavuosina väsäsimme aina isommalla porukalla ihan pikkuisen piparitalon, joten korkeamman ja monesta eri palasta muodostuvan muumitalon pystyttämiseen tarvittiin mielestämme niin ikään jonkinasteisia lisävoimia. Siksi pakkauduimme perjantai-iltana autoon ja suuntasimme tuttavaperheen luo, jossa piparkakkutalon osaset oli paistettu ajan säästämiseksi jo ennakkoon. Piparkakkutaikina oli kaupan pakastealtaasta löytyvä valmispaketti, josta syntyikin varsin suorareunaisia ja pullistumattomia talonkappaleita.

Piparkakkutalon laudoitus suoritettiin vaakatasossa, koska pystysuoraa seinää on huomattavasti haastavampi pursottaa. Kaupasta löytyy kuorrutusaineita valmiinakin ainakin valkoisena ja vaaleanpunaisena, mutta kuvissa esiintyvä sininen kuorrute on saatu aikaiseksi sekoittamalla munanvalkuaista, tomusokeria sekä sinistä elintarvikeväriä sopivassa suhteessa. Huomatkaa yllä olevassa kuvassa himmeänä näkyvä pursotepussi. Sokerikuorrutuksen lisäksi talon somistukseen käytettiin ranskanpastilleja, tomusokeria sekä värikkäitä nonparelleja ynnä koristerakeita.

Jätin talon koristelun ja kasaamisen suosiolla rakentelutöihin taipuvaisemmille tuttavilleni. Sen sijaan olin mukana sokerinsulatusyksikössä eli valmistamassa liimaa seinän-, katon- ja kuistinkappaleiden kiinnittämiseen. Pannulla paistuvaa sokeria saa kokemusteni mukaan hämmennellä hyvinkin taajaan ja lämpötilaakin pääsee aina välillä säätämään, että sokeri pysyy sopivan sulana. Lisäksi pannun kannattaa olla siinä määrin suuri, että piparinpalat mahtuvat kastautumaan siinä koko pituudeltaan.

Kasausyksikkö pystytettiin ihan hellan viereen, koska sulatettu sokeri tuppaa pannulta poistuttuaan jähmettymään niin kamalan kovaa kyytiä. Palovammoiltakaan ei kokonaan vältytty, kun sulanutta sokeria hellalta puhdistanut illan emäntä sai pienen palorakkulan sormeensa. Onneksi kaikki muu sujui kohtuullisen kommelluksitta, ja piparitalo saatiin pystyyn ilman sen suurempaa sähläämistä. Ensi vuonna ehkä uudemman kerran.

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Hirvipata

Itsenäisyyspäivän ruoaksi halusimme jotain perisuomalaista, jolloin ajatukset suuntautuivat melkeinpä itsestään riistaan. Kauppahallin lihapuodissa oli riistansukuisista lajeista jäljellä enää muutamia paloja hirven ulkopaistia, joten valintakaan ei ollut vaikea. Hirveä siis!

Luin muutamia hirvipatareseptejä netistä sekä riistapataohjeita Jamien kirjoista ja sovelsin niistä jälleen jonkinlaisen koosteen. Yleensä tykkään tehdä lihapadan niin, että kaikki ainekset hukutetaan punaviiniin. Kansanuskomus kuitenkin neuvoo, ettei hirven sekaan sovi sotkea punaviiniä, vaan sellainen katsotaan hienosteluksi. Olen pohjimmiltani sitä mieltä, ettei perunakaan ole alun perin niin kovin suomalainen ruoka, eikä rajanvetoa sallittujen ja "ulkomaisten" aineksien välillä ole helppo tehdä. Päätin kaikesta huolimatta kokeilla pataa tällä kertaa pelkän veden voimalla, ja lopputulos oli ilahduttavan onnistunut! Hapon säädin kohdalleen punaviinietikalla, kun kerran viinin käytön itseltäni (pataan laiton osalta) tällä kertaa kielsin.

Hirvipata

kilo hirvenpaistia isohkoiksi paloiksi kuutioituna
paketti pekonia pienehköksi paloiteltuna
haluamasi setti keitto-/patajuureksia: porkkanaa, selleriä, lanttua tms.
rasia herkkusieniä (tai jos on metsäsieniä, niin aina vaan parempi!)
n. 1/2 dl punaviinietikkaa
suolaa, pippuria, (worcestershire-kastiketta, balsamicoa)

Ruskista pekoni pannulla tai padassa rapeaksi niin, että rasvaa irtoaa pannun pohjalle kunnon kerros. Ota sitten pekoni talteen ja ruskista muut ainekset (liha, sienet ja juurekset) vähän kerrallaan kuumalla pannulla pekonin rasvassa.

Jossain vaiheessa ruskistelua pekonista irronnut rasva tuntui loppuvan kesken, joten lisäsin pannulle köntin voita. Rasvan määrä kannattaa pitää koko ajan sellaisena, että paistaminen pysyy rasvassa ruskistamisena eikä muutu aineksista tihkuneessa nesteessä keittämiseksi.

Kun kaikki raaka-aineet on ruskistettu huolella, kaada ne pataan ja lisää sen verran vettä, että ylimmät palaset jäävät niukin naukin peittymättä. Lisää reilusti pippuria ja jonkin verran suolaa. Suolan määrä kannattaa säätää tarkemmin kohdalleen vasta haudutuksen loppuvaiheessa. Jos pyrkii optimimakuun jo tässä vaiheessa, ruoasta voi tulla turhankin suolaista, kun hauduttelu etenee ja osa nesteestä haihtuu pois.

Sen verran luistin Suomi-purismista, että lisäsin pataan vielä tujauksen worcestershire-kastiketta ja lorauksen balsamicoa. Tujaus ja loraus olivat molemmat noin ruokalusikallisen kokoisia.

Tässä ruoassa on luontaista täyteläisyyttä, joka kannattaa ottaa hallintaan hapolla. Etikkaa (tai viiniä tai balsamicoa) täytyy olla riittävästi, jotta pata ei maistu tunkkaiselta vaan pelkästään tuhdilta. Lorautin tässä vaiheessa pataan muutaman ruokalusikallisen verran punaviinietikkaa ja sysäsin sen 200-asteiseen uuniin 1,5 tunniksi. Kantta kannattaa käyttää, jottei pata haudu kuiviin.

Puolentoista tunnin kuluttua kaivoin padan nähtäville ja ryhdyin maisteluun. Suolaa, pippuria ja etenkin etikkaa kannattaa lisätä ihan rohkeasti, kunnes maku miellyttää omaa suuta. Kuten sanottu, tuhdeista aineksista rasvaa säästelemättä kasattu kokonaisuus vaatii tilkan happoa, jotta maku pysyy tasapainossa.

Maultaan säädetyn padan laitoin vielä puoleksi tunniksi takaisin uuniin. Sillä välin keitin perunoita, joiden kanssa padan söimme. Periaatteessa vastaavan lihakastikkeen voisi yhtä hyvin nauttia pastan tai pelkän leivänkin kera, mutta kun nyt kerran Suomi-uskottavuutta etäisesti tavoiteltiin, hiilihydraattivalinta oli itseoikeutetusti kuorineen keitetyt perunat eli tuppipotut.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Piparilla kruunattu puolukkajäädyke

Etsiskelin itsenäisyyspäivän atrialle jotain sopivaa puolukkaista jälkiruokareseptiä, ja kas, päädyinpä entuudestaan tuntemattomalle Suomalaisen joulun reseptisivustolle. Sieltä valikoitui toteutukseen aika raikkaalta kuulostava puolukkajäädykkeen ohje, joka näyttäisi olevan marttaresepti, kuinkas muutenkaan.

Ohjeen mukaisesti valmistettuun puolukkajäädykkeeseen murskattiin mukaan myös pipareita, mikä muistutti mieleeni joulukuun piparkakun makuisen ruokahaasteen. Pipari kuulosti etenkin alkuun hyvinkin haastavalta raaka-aineelta, mutta kirjastossa uusinta Maku-lehteä lueskeltuani pääni suorastaan pursuili pipari-ideoita. Suurin osa ideoista on arvatenkin kadonnut sittemmin taivaan tuuliin, mutta ainakin yksi lihan kaveriksi laadittu kastike jäi lehdestä mieleeni. Siihen laitettiin paitsi piparkakkua myös makuaineeksi madeiraa.

Mutta tässä nyt viimein tämä puolukkajäädyke, pipareineen kaikkineen:
Puolukkajäädyke

noin 50 g mantelilastuja
2 ½ dl vatkautuvaa vaniljakastiketta
1 dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (250 g) maitorahkaa
2 dl puolukkasurvosta
noin 100 g murskattuja pipareita lisäksi: kinuskikastiketta

1. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla kauniin vaalean ruskeiksi. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri, tuorejuusto, maitorahka ja puolukkasurvos.
2. Vuoraa pitkänomainen kakkuvuoka tuorekelmulla. Ripottele vuoan pohjalle paahdetut mantelilastut. Kaada jäädykemassa vuokaan. Murskaa piparkakut karkeaksi rouheeksi ja levitä jäädykemassan päälle.
3. Peitä vuoka tuorekelmulla. Anna jäädykkeen olla muutama tunti, mielellään yön yli pakastimessa.
4. Ota jäädyke pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Tarjoa jäädykkeen kanssa kinuskikastiketta.

Unohdin ostaa jäädykettä varten tuorejuustoa, millä tietenkin oli jonkinmoinen vaikutus sekä muonan makuun että rakenteeseen, mutta varsin makoisaa tästä tuli siitä huolimatta. Lisäksi päädyin käyttämään pitkulaisen vuoan sijasta upouutta silikonista muffinssivuokaani, millä oli puolestaan vaikutusta jäädykkeiden muotoon ja ulkonäköön. Seuraavalla kerralla voisin vaikka jättää mantelikerroksen kokonaan pois ja laatia pakasteeseen pelkkää puolukkajäätelöä, johon voisin lohkoa jonkin verran piparkakkua sekaan.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Suklainen salaatti

Kohtuullisen paljon kaakaota sisältävä tumma suklaa on nykytietämyksen mukaan terveellistä, mutta ruuanlaitossa sitä käytetään kuitenkin enimmäkseen aika epäterveellisissä yhteyksissä.

Lokakuun ruokahaasteeseen sopivaa sapuskaa miettiessäni törmäsin jollakin ulkomaisella suklaasivustolla tämmöiseen yksinkertaiseen salaattiin, johon tulee lastuiksi leikatun tumman suklaan lisäksi mintunlehtiä sekä viipaloituja appelsiineja. Ei hullumpi keksintö ollenkaan - etenkin jos haluaa päästä kertaheitolla eroon hedelmäkorin pohjalle kertyneistä sitrushedelmistä.

Salaatin idea on siinä mielessä melko nerokas, että suklaahan sopii tunnetusti hyvin yhteen sekä mintun että appelsiinin kanssa. Silputtu chilikin sopisi tietenkin suklaalastujen joukkoon, mutta mahtaisikohan se riidellä tässä yhteydessä hieman tuon mintun kanssa, mene ja tiedä.

Appelsiinisalaatista itsenäisyyspäivän aikoihin näyttäisi olevan tulossa jauhantapajallamme jonkinasteinen perinne. Viime vuonna samaan aikaan yhdistin appelsiineja verigreippiin, taateliin sekä saksanpähkinään.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Jouluisa lohivati

Glögi-sinappikastikkeella hunnutetun graavilohen ohje löysi tiensä reseptikokoelmiimme viime jouluna ja ruokapöytäämme viimein eräänä taannoisena viikonloppuna. Resepti on ilmeisesti alkujaan Valion kehittelemä, ja meille sitä suositteli yksi pitkäaikaisimmista lukijoistamme, sarihoo, joka on aiemmin ollut taustavaikuttajana ainakin tomaattisessa pekonipastassa sekä sitruunaisessa perunasalaatissa.

Olemme Pastanjauhannan myötä päässeet käsiksi häkellyttävän hyviin kalaruokaohjeisiin, ja näitä joulupöytään sopivia kala-alkupalaideoitakin alkaa olla jo vallan valittavaksi asti. Tänäkin vuonna olemme saaneet uudeksi vinkiksi Oliivian suositteleman glögisillin, joka vaikuttaa kyllä ihan mahdottoman houkuttelevalta viime vuonna toteutetun limesillin tapaan.

Valinnan vaikeus tulee taas olemaan kova, kun ei sitä ihan pohjattomasti jaksa syödä joulunakaan. Uusiakin jouluisia ideoita otetaan toki vastaan, jos jollakulla semmoisia sattuu hallussaan olemaan.
Lohivati (n. 6 annosta)

200 g graavilohta tai -siikaa ohuina viipaleina
mustapippuria myllystä

Glögi-sinappikastike
2 dl Valio vaaleaa glögiä
1/2 dl sinappia, esim. Dijon

Pinnalle
1 - 2 dl (50 - 100 g) Valio Forte -juustoa lastuina
kourallinen rucolan lehtiä

Valmista ensin kastike: Keitä glögiä teräskattilassa ilman kantta muutamia minuutteja, kunnes neste haihtuu osittain ja glögi sakenee. Lisää sinappi. Kiehauta sekoittaen, kunnes kastike on tasaista. Jäähdytä. Levitä lohiviipaleet tarjoiluvadille ohueksi kerrokseksi. Jauha kalan pinnalle ripaus mustapippuria. Kaada päälle huoneenlämpöinen kastike. Anna maustua hetkisen jääkaapissa kelmulla peitettynä. Lisää kalan pinnalle rucolaa ja höylää juustolastuja juuri ennen tarjoilua. Tarjoa alkupalana keitettyjen perunoiden kanssa.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Pubiruokaa kotona: kanaleipä ja coleslaw

Suomeen kannattaisi perustaa minun mielestäni enemmän kunnon pubeja, joista saisi hyvän oluen lisäksi myös jotain tilanteeseen sopivaa lämmintä syötävää. Muualta maailmasta kun ei niin pientä kaljakuppilaa tahdo löytyäkään, etteikö tarjoilija olisi jossain vaiheessa haahuilemassa pöydän lähistöllä ruokatoiveita tiedustelemassa.

En tiedä, mahtaneeko suomalaisten ruokakielteisyyteen olla syynä se, että monilla on vielä muistissaan se aikakausi, kun "olutta oli vain ruokailijoille". Jotkut tiukemman alkoholilainsäädännön ajan muistavat tuttavani ovat kertoneet, että baarien ja ravintolavaunujenkin roskiksissa oli siihen aikaan kasoittain voileipiä, kun kaljaa ei myyty, jos ei tilannut samalla jotain murkinaa. Eli kun pakollisesta baarisyömisestä kerran päästiin eroon(*), paluu vanhaan tuntui sen jälkeen sitäkin vastenmielisemmältä.

Silloin tällöin voi sentään tuoda pubihenkisiä sapuskoita omaan keittiöönsä. Tämä kanaleipien ohje on kotoisin Martha Stewartin reseptikätköistä. Yhteisvoimin valmistuneet leivät tarjoiltiin eräänä perjantai-iltana ruokapöydässämme Guinnessin ja coleslaw-salaatin kanssa. Coleslaw-resepti on julkaistu blogissamme ainakin kerran aikaisemminkin, mutta ohje on niin hyvä, ettei pieni lisä tee pahaa. Kesälomareissulta kuskaamamme sellerinsiemenet tuovat tätä nykyä kaalisalaattiin oman pirteän lisänsä:
BBQ-kanaa valkosipulileivällä (neljälle)

grillattua broileria, poista nahka & luut ja riivi lihat sopiviksi suikaleiksi
barbecuekastiketta (sopivassa suhteessa käytettävissä olevaan lihaan nähden)
3 rkl huoneenlämpöistä voita
1 murskattu valkosipulinkynsi
suolaa ja mustapippuria myllystä
8 viipaletta leipää

Kuumenna broilerinliha ja bbq-soosi toisiinsa sekoitettuna pannulla, tämä vienee aikaa n. 6–8 minuuttia. Sekoita sillä aikaa toisaalla voi ja valkosipuli, mausta suolalla ja pippurilla. Voitele jokaisen leivän toinen puolisko valkosipulivoilla. Paahda sen jälkeen leivät vaikkapa parilapannulla. Levitä bbq-broileria leipien väliin ja tarjoile.

Coleslaw

1 kupillinen (2,4 dl) raastettua kaalta
1 kupillinen karkeaksi raastettua porkkanaa
puolikas, pieni, ohueksi viipaloitu sipuli
puoli kupillista majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
½ tl sellerinsiemeniä
¼ tl suolaa
1/8 tl cayenne-pippuria

Yhdistä kaali, porkkana ja sipuli isossa kulhossa. Hämmennä loput aineet yhteen pienemmässä kulhossa ja sekoita kaaliseoksen joukkoon. Tarjoile kylmänä.

(*) Missä vaiheessa oluen irrottaminen pakkoruokailusta sitten tapahtuikaan? Keskioluen vapauttamisen myötäkö vuonna 1969?

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Nakkistroganoff

Vegemisiä-blogin kouluruokahaaste sai Pastanjauhajat jälleen muistelemaan lämmöllä marssimista ruokalaan pituusjonossa, näkkileivänsyöntikilpailuja ja maitoa teräsmukissa. Hernekeiton lisäksi minulle tuli jostain syystä kouluruoasta välittömästi mieleen nakkistroganoff. Mielleyhtymä oli niin vahva, että ateriavalinta oli sillä selvä.

Tutkin useita verkosta löytyneitä reseptejä ja sovelsin niistä jonkinlaisen yhteenvedon, joka osoittautui varsin onnistuneeksi ja maukkaaksi annokseksi. Maustekurkun runsas käyttö toi siihen jonkinlaista grilliruokamaista säväystä, mikä saattoi olla osasyynä siihen, että tähteeksi jäänyt nakkistroganoff upposi jauhajiin ennätysvauhtia vielä illallakin, kun palasimme kaupungin humusta muuan ruokatoverimme bändin keikkakuntoa tarkastamasta.

Nakkistroganoff

puoli kiloa nakkeja, suupaloiksi pilkottuna
sipuli, karkeahkoksi pilkottuna
maustekurkku, kuutioituna
1-2 rkl lihafondia
2 dl kermaa
vehnäjauhoa tms. suurustetta (itse käytin Maizenaa)
1 rkl sinappia (esim. dijon sopii ruoanlaittoon hyvin)
2 rkl tomaattipyrettä
voita, suolaa, pippuria

Kuullota sipulia pannulla hetkinen ja siirrä se sitten hetkeksi syrjään odottelemaan. Ruskista nakkeja voissa niin, että ne saavat kunnolla väriä ja rapsakoituvat pinnalta pikkuisen. Palauta sitten sipuli takaisin pannulle nakkien kaveriksi. Lisää lihafondi, kunnon tujaus mustapippuria myllystä ja 3-4 dl vettä. Keitä hetki ja suurusta pienellä määrällä jauhoa niin, että kastike vähän sakenee.

Lisää lopuksi maustekurkkukuutiot, kerma, sinappi ja tomaattipyre ja keitä vielä hetki, jotta maut tasoittuvat. Tässä vaiheessa kannattaa maistella ja säätää sinapin, pyreen, suolan ja pippurin avulla maku omaa suutasi miellyttäväksi. Taisin itse asiassa lorauttaa joukkoon vielä aivan hitusen balsamicoakin ennen kuin olin tyytyväinen soosiin.

Nakkistroganoff on parhaan kouluruokaperinteen mukaisesti luontevinta tarjota perunoiden kanssa. Keitetyt perusperunat sopivat hyvin, samoin muusi. Tällä kertaa tein muusin, ja tapani mukaan aika runsaaseen voihin.

Anekdootinomaisesti voitaneen tähän loppuun vielä todeta, että muusi on asia, joka jakaa Pastanjauhajat tiukasti kahteen leiriin: minä käytän paljon voita enkä maitoa lain - ja tykkään reuhtoa perunat hienoksi käsikäyttöisellä survimella. Rosmariini taas laittaa voita vain nimeksi, maitoa enemmän ja käyttää sähkövatkainta.




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails