sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007

Reissukuulumisia, osa 3: San Francisco

San Francisco oli kerrassaan kiinnostava kaupunki – ja eurooppalaisille matkaajille tervetullutta vaihtelua siinä mielessä, että siellä pystyi lyömään auton hetkeksi parkkiin ja käyttämään varsin toimivaa julkista liikennettä hyödykseen. Matka taittui kaupungissa mainiosti myös kävelemällä, jos kohta liikkuminen oli jalkapelillä melkoista mäkien kiipeämistä. Sää oli San Franciscolle tyypillisen sumuinen sekä sen verran viileä, että pitkähihaisen takin lisäksi olisi ajoittain ollut tarvetta myös villapaidalle, vaikka yleensä en edes palele kovin helposti.

Sekä Alcatraz että Golden Gate olivat kumpainenkin siinä määrin sumun peitossa, että yritä siinä sitten teeskennellä uskottavaa turistia, kun nähtävyydetkin ovat lähestulkoon näkymättömissä. (Hwy 101 päätyy pohjoisesta tultaessa Golden Gatelle, joten sitä pitkin joutuu ajamaan väistämättä, jos siitä suunnasta meinaa kaupunkiin saapua. Toinen tunnettu silta kaupungissa on Oaklandiin päätyvä Bay Bridge.)

Varsinaista amerikkalaista ruokaa emme San Franciscossa kovinkaan paljon syöneet. Sen sijaan kävimme sushilla kaupungin parhaaksi valitussa sushibaarissa (ihan hyvää sushia siellä olikin, mutta ei nyt mitenkään erityisen päräyttävää) sekä parissa italialaishenkisessä ravintolassa North Beach -nimisen kaupunginosan Little Italyssa. Lisäksi pääsin maistamaan San Franciscossa ollessamme arviolta maailman parasta pizzaa.

Huomasimme jossain vaiheessa, että Marinassa sijaitsevan motellimme ympäristössä oli jonkinasteinen yöelämän keskus. Paljon ravintoloita ja baareja löytyi myös sieltä. Englantilaistyyliset pubit eivät selvästi iske sikäläisiin (jostain irlantilaisten miehittämästä kaupunginosasta piti tosin löytyä paljon irkkupubeja), ja paikalliset näyttivät latkivan Budweiseriaan cocktail-henkisemmissä baareissa. Olen itse tosissaan huono erilaisten juomasekoitusten kanssa – en muista nimiä ja tekotapoja muihin kuin Bloody Maryyn, mutta yhdessä marinalaisessa cocktail-baarissa tykästyin melkoisesti mojitoon. Ihanan minttuinen eikä ollenkaan liian makea, jos kohta rommia olikin hurahtanut joukkoon vähän turhan runsaalla kädellä.

San Franciscolla ei liene liiemmin omia paikallisia ruokaerikoisuuksiaan, mutta paikallinen sourdough-leipä on pakko mainita erikseen. Osuimme heti ensimmäisenä aamunamme kaupungissa Union Squaren Macy’s-tavaratalon pohjakerroksessa sijainneeseen Boudin-leipomoon, jonka vaaleaan hapanleipään ihastuin ikihyviksi. Vastaavanlainen leipäkahvila löytyi muistaakseni myös turistien kansoittamalta rantalaiturilta Pier39:ltä sekä vielä loppujen lopuksi Los Angelesin lentokentän seiskaterminaalista. Kuvassa olevan leivän täytteenä on kalkkunaa sekä karpaloa. Karpalo on sikäläisille selvästi kova sana; Suomessa siihen ei taida törmätä kahviloissa juuri koskaan.

San Franciscon Chinatownin läpi huristimme muutaman kerran bussilla, kunnes viimein jalkauduimme sekaan itsekin. Alueella on kuulemma eniten kantoninkiinalaisia ravintoloita, ja dim sum tuntui olevan paikallisissa ravintoloissa melkoisen kova sana. Mekin erehdyimme tilaamaan yhdessä paikassa dim sum -annokset. En ole dim sum -asiantuntija ollenkaan, mutta väittäisin silti, että osaa nyyteistä olisi saanut kenties kypsennellä vähän pitempään. Taikinakuoren tuskin on tarkoitus muistuttaa huonosti paistettua pullaa. Ehkä osuimme ravintolaan vähän huonoon saumaan, kun tarjoiluhenkilökunnalla tuntui olevan siellä vähän omat tohinat päällä. Kaupungista olisi löytynyt myös Japantown, mutta sen me jätimme vähän vähemmälle huomiolle.

San Franciscosta olisi saanut ilmeisesti hyvää paikallista suklaata, mutta me selätimme oman makeanhimomme Haight Ashburyn hippikaupunginosan Ben & Jerry's -jätskibaarissa, jonka sitruuna-marenkijäätelö olikin kerrassaan huippuhyvää.

Oulun valkosipuliyö jäi reissumme vuoksi kokonaan väliin, mutta saimme valkosipulikiintiömme hetkeksi täyteen Stinking Rose -valkosipuliravintolassa, joka oli sen verran suuri, että sinne mahtui viikonloppunakin ilman pöytävarausta. Ravintolassa oli oikein hyvä palvelu, ja etenkin alkuruokana tarjoillut oliiviöljyssä pitkään haudutetut kokonaiset valkosipulinkynnet olivat melkoista herkkua. Ripottelin niitä myös pääruuaksi nauttimani lampaanpotkan päälle.

San Franciscon ympäristö on myös täynnä mielenkiintoista nähtävää. Kaupungin pohjoispuolella sijaitsevat Napan ja Sonoman viinialueet sekä punapuumetsiköitäkin pääsee kurkistelemaan ihan kyllikseen. Jatkoimme matkaamme varsin viehättävän Piilaakson kautta Santa Cruziin, mikä oli melkoinen virhe. Ylivoimaisesti koko reissun ankein paikka. Pippurimylly sai siellä sentään syödäkseen pitkään havittelemansa kanaämpärin.

16 Comments:

At 22/7/07 20:32, Blogger Kaura said...

Eikös clam chowder Fishermans Wharfilla ole jonkinmoinen vierailijan must? Ite olin Friscossa -98 ja muistan nauttineeni tuommoisen herkullisen sopan juurikin sourdough-leivän kera - hyvältä maittoi. Ihanaa lukea teidän Frisco-juttuja! Vannoin silloin muinoin, että vielä palaan joskus. Oli ihanaa tepastella ja huristaa julkisilla, ihan kuin Euroopassa :)

 
At 22/7/07 21:43, Blogger Rosmariini said...

Iik, moinen simpukkasoppa ei ollut omaan tietopiiriini asti yltänytkään. Pitääpä ottaa vahinko takaisin, kun ja jos Amerikan mantereelle joskus vielä päätyy. Emme muuten ajelleet niillä vanhoilla ratikoillakaan, vaikka näyttikin aika hupaiselta menolta.

 
At 23/7/07 12:09, Anonymous Anonyymi said...

Ihanan herkullinen matkakertomus upeine kuvineen!

 
At 23/7/07 16:24, Anonymous Anonyymi said...

Ihanan kuuloinen reissu! Mojito on minunkin suosikkejani; tosin yleensa paikallisessa Buddha Barissa rutisen etta se on liian makeaa joten kaatavat lisaa viinaa joukkoon... Arkioloissa kannattaa muuten kokeilla mintulla maustettua kannuvetta = vetta kannuun ja reippaasti tuoretta minttua joukkoon! Sitruuna- ja kurkkuvesihan on jo tuttu juttu, juuri jossain paikassa nain myos omenanviipaleilla maustettua vetta. Mitakohan muuta voisi laitaa vesikannuun?

Tulin just Etela-Afrikasta ja jopa matkalaukkuun hamstraamani paikalliset viinit sailyivat ehjina, yritan blogata laitulevaisuudessa ruokakuulumisia myos silta puolelta maapalloa!

 
At 23/7/07 19:05, Blogger Meri, Helsinki said...

Kauan eläköön Mojito! Ja kauan eläköön Pastanjauhajat, olette siis back kuten ameriikaksi sanottaisiin :-) Tervetuloa. Mahtavia reissukuvia ja kokemuksia, inspiraatiota kelpaa ammennella.

 
At 24/7/07 08:43, Anonymous Anonyymi said...

Kertakaikkisen hieno reissuraportti!
Mojito on kyllä kivan kesäinen juoma, tehtiin sitä juuri isoveljen kolmikymppisbileisiin kannuittain. Kelpasi hyvin, kun oli lämmin niin se oli sitten sopivan raikasta.

 
At 24/7/07 10:30, Anonymous Anonyymi said...

Mielenkiintoista! Miten olisi jauhantapajassa sourdough-sessio, kunhan pääsemme kesässä pidemmälle? :)

 
At 24/7/07 13:27, Blogger Rosmariini said...

Jospa tuolta reissusta olisi tosiaan jäänyt hieman ideoita omiinkin kokkailuihin. Sikäläisiä ruokalehtiäkin ostin muutaman matkalukemiseksi, ja posti sai viimein tuotua kotiin keväällä tilaamamme amerikkalaisen keittokirjankin. Onneksi on minttupuska pihalla kasvamassa, niin voi kokeilla tuota Johannan minttuvettä. Sen sijaan sanfranciscolaisen hapanleivän valmistus voi olla meikäläisen leivontataidoille jo astetta haastavampaa. :)

Viimeistä reissuraporttia odotellessa...

 
At 24/7/07 18:16, Anonymous Anonyymi said...

http://www.yankeegrocery.com/sourdough_bread/recipe.html

http://www.io.com/~sjohn/sour.htm

-huoh- oiskohan joku nähnyt vaivan ja kokeillu?...

 
At 24/7/07 21:53, Blogger Rosmariini said...

Jotenkin tuntuu, ettei taikinajuuri omissa hoivissani kovin hyvin menestyisi, mutta hauska olisi kyllä kokeilla joskus. Jos joku innostuisi tuota leipomaan, niin voisin itse toimia mainiosti koemaistajana.

 
At 25/7/07 16:06, Blogger Sammakko said...

Mielenkiintoinen reissu teillä. Ihailtiin tässä aikaisemmin Japanin matkakuvianne, mies kun on sieltä päin kotoisin. Vesi ihan kihosi kielelle.
Olemme itsekin aloittaneet ruokablogin, ja laitoimme Pastanjauhajat linkkilistalle, toivottavasti se sopii?

 
At 25/7/07 16:58, Blogger Unknown said...

Ben & Jerry's on onneksi rantautunut myös suomeen, joten pääsemme nauttimaan hyvästä jäätelöstä jopa täällä koto suomessa.

Nyt on matka taas edessä Italiaan, joten päästään maistelemaan lisää hyvää jäätelöä :) (Japanissa jäätelö ei mitenkään säväyttänyt...)

 
At 26/7/07 11:28, Blogger Rosmariini said...

Hienoa saada uusi Japanin-herkkuja esittelevä blogi lukulistalle. Täytyy myöntää, että japanilaisia ruokia tuli kyllä Jenkkilässä aika useinkin ikävä - sushista sun muusta japanilaisesta sapuskasta tulee niin energinen meininki puuduttavaan sämpylä&ranskalais-linjaan verrattuna.

Niin, ja linkittäminen sopii ilman muuta!

 
At 28/7/07 21:57, Anonymous Anonyymi said...

Juu se on ihan normaalia, että jotkut dim sumeista ovat kuin raakaa pullataikinaa. :) Nimim. Kiinassa viisi vuotta asunut

 
At 6/5/10 13:17, Anonymous Maija said...

Löysin kirjoituksen googlella, ja voi olla vähän toivotonta kysyä, mutta... muistatteko missä ravintolassa sitä maailman parasta pizzaa söitte?

 
At 6/5/10 16:49, Blogger Rosmariini said...

Olisikohan se ollut semmoinen kuin Pizza Orgasmica.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails