maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Pastavuoka kaikilla herkuilla

Köyhien ritareiden Meri-Tuulin reseptit ovat ihan parhaita. Niin kuin nyt vaikka tämä simpukkapastavuoka, johon tuli kaikkea mahdollista maistuvaa lampaan jauhelihasta ricottaan ja kirsikkatomaatteihin. Vaikka ohje ei ollut ollenkaan monimutkainen, onnistuin kuitenkin kämmeltämään ruokaa sen verran, että sekoitin jauhelihan ja ricotan keskenään yhteen vähän turhankin tehokkaasti. Herkullisemmalta näyttäisi, jos olisivat olleet nokareina erillään toisistaan.

Yhtä toistakin merituulireseptiä on tarkoitus kokeilla lähipäivinä, joten perästä kuuluu.
Conchiglioni alle lammas & ricotta

500 g conchiglioni-pastaa (isoja simpukan mallisia kuivapastoja)
5 l vettä
runsaasti suolaa (n. ruokalusikallinen)
Täyte:
400 g lampaan jauhelihaa
250 g ricottaa
½ rasiaa rucolaa
½ rasiaa kirsikkatomaatteja lohkottuina neljään
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Tomaattikastike:
1 prk tomaattimurskaa
2 dl tomaatti passattaa
1 sipuli pieneksi kuutioituna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kuivattua punaista chiliä / 2 tl chilirouhetta
1 laakerin lehti
1 rkl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
suolaa
pippuria
Pinnalle:
1 pss mozzarella-raastetta

Tee ensin tomaattikastike. Kuumenna kasarissa oliiviöljy ja heitä sipuli ja valkosipulit öljyyn kuullottumaan. Pidä lämpö mietona, ettei valkosipuli pala kitkeräksi. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää kasariin chili ja laakerinlehti. Paistele hetken ja lisää loput ainekset sekä mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta tomaattikastike, laske lämpöä ja anna porista rauhassa vartin verran. Kiehauta tomaattikastikkeen valmistuessa iso kattilallinen vettä ja mausta suolalla. Keitä vedessä simpukkapastoja viitisen minuuttia tai juuri sen verran, että pastat pehmenevät, mutta ovat vielä raakoja sisältä eli pari minuuttia vaille al denten. Siivilöi pastat ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä, jotteivat pastat tartu toisiinsa kiinni. Jätä hetkeksi sivuun odottamaan ja valmista täyte.
Murenna jauheliha kulhoon pieniksi teelusikan kokoisiksi kökkäreiksi. Murenna myös ricotta samaan tapaan. Silppua rucola pieneksi ja heitä kulhoon, samaan syssyyn menevät kirsikkatomaatitkin. Rouhi päälle runsaasti pippuria ja n. 2 tl suolaa sekä lorauta sekaan oliiviöljyä. Sekoita varovasti isolla lusikalla nostellen, jottei täytteestä tule muussia.
Voitele keskikokoinen uuninkestävä vuoka oliiviöljyllä. Kaada pohjalle valmistamasi tomaattikastike. Täytä simpukat yksi kerrallaan massalla; yritä varmistaa, että jokaiseen simpukkaan tulee lihaa, juustoa ja kirsikkatomaattia. Asettele simpukat tomaattikastikkeen päälle. Kun olet täyttänyt kaikki simpukat, kruunaa koko ruoka vielä mozzarellajuustolla ja laita uuniin 180°c:een noin puoleksi tunniksi tai kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut kauniisti.

Kermansavi lahjoitti vähän aikaa sitten ruokabloggaajille vuokia, mikä olikin varsin mukava yllätys. Aika moni bloggaaja taisi päätyä Hotpot-pataan, mutta me valitsimme suuren vihreän Sahrami-vuoan, jonka pitäisi mahtua pienemmän sahramivuoan kanssa yhtä aikaa uuniin. Nyt pitäisi vaan hommata itselle se pienempi versio, niin pääsisimme ottamaan mittaa uunimme vetoisuudesta.

8 Comments:

At 11/6/07 12:41, Anonymous Anonyymi said...

Nam! Samaa reseptiä olen minäkin himoiten lueskellut, muttei nyt sinkkutyttö viitsi pelkästään itselleen tällaisia herkkuja kokkailla... Jospa sitten tulevana viikonloppuna, kun tulee ihan yövieraita. Yksinkertainen pikkuhumanisti haluaa vielä varmistaa kuitenkin sen, että jauheliha laitetaan täytteeseen ilmeisesti ihan raakana? Lampaasta en niin välitä, ja kun viikonlopun ruokavieraskaan ei punaista lihaa syö, niin taidamme tyytyä kalkkunan tai kanan jauhelihaan. Nyt jo valuu kuola... :)

 
At 11/6/07 12:56, Blogger Rosmariini said...

Mietin itsekin tuota jauhelihakohtaa, mutta raakana se muistaakseni sekoitettiin (tai murusteltiin...) muiden täytteiden joukkoon.

Tuo chilillä maustettu tomaattikastikekin oli kyllä tosi hyvää. Rucola sen sijaan katosi ruuan joukkoon siinä määrin, ettei sitä olisi välttämättä tarvinnut lisätä joukkoon ollenkaan. Tosin jotain miedompaa lihaa käyttäen senkin maku voisi erottua selvemmin.

Pitkään suunnitelmissa olleet intialaiset kaalipiirakatkin ovat edelleen kokeilulistalla. Pitäisi vaan hommata jostain keltaista currytahnaa ja sipulinsiemeniä - tai sitten ottaa selvää, millä ne voisi korvata kaikkein parhaiten.

 
At 18/6/07 10:54, Blogger Aurinkotuuli said...

Nämä vaikuttavat kyllä mahtavan herkullisislta. Jospa tässä vapailla nyt edes jotain saisi aikaiseksi kokkkailla. =)

 
At 18/6/07 14:02, Blogger Rosmariini said...

Tuulentuvan emännällä pitäisi olla lakisääteinen mahdollisuus käyttää osa työajastaan kokkaamiseen ja bloggaamiseen. :) Nimim. uskollinen lukija.

 
At 19/6/07 22:24, Blogger Aurinkotuuli said...

Hehee, mutta vihdoinpa pääsin ainakin hetkeksi patojen ääreen ja lopputuloskin miellytti sekä omia että kotiväen makuhermoja. Pienestä sitä saa ilonsa näemmä =).

 
At 24/1/10 13:27, Anonymous sarihoo said...

Viikonlopun Stokkan Herkun tarjous karitsan jauhelihasta innosti kokeilemaan tätä ruokaa. Valitsin kyllä vähän vääränlaiset pastat ja täytteen ujuttaminen niihin pisti kärsivällisyyden koetukselle ;)

 
At 25/7/10 19:45, Blogger Annika said...

Tein tätä viikonloppuna sen verran muokattuna, että lisäksi hipaus rosmariinia ja timjamia sekä juustoina puolet ricottaa ja puolet pehmeää chavroux vuohenjuustoa. Tuli todella hyvää. Samassa yhteydessä ptää vielä kehua pekoni-rucolasalaatti, johon itse lisäksi marinoin herkkusienet (nekin teidän ohjeiden mukaan). Kiitos inspiroivasta blogista. :)

 
At 23/8/10 10:17, Anonymous Anonyymi said...

Teimme eilen toistamiseen tuota herkkua. Conchiglionia ei löytynyt. Käytimme sen sijaan farfalleja jotka levitimme tomaattikastikkeen päälle ja sitten mätimme lihatäytteen farfgallejen päälle jolloin homma helpottuukin kun ei tarvitse joka pastasimpukkaa erikseen täyttää. Toimi hyvin!
t. Arto K

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails