lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Tuliset tonnikalalohkoperunat

Koska kesä on nyt mielestäni tullut tänne Perämeren rannallekin, on aika tyhjentää arkistot kevään mittaan jemmaan jääneistä ruokakuvista ja -ohjeista. Tämä RuokaPirkka-lehdykästä poimittu perunaruoka osoittautui yllättävänkin tuliseksi. Tomaatti ei päässyt ruuassa ihan oikeuksiinsa, vaikka toki se oli tässäkin yhteydessä ihan mukava piristys:
Tuliset tonnikalalohkoperunat (6 annosta, á 160 g)

1 kg Pirkka-perunoita (keltainen tai punainen pussi)
2 (250 g) sipulia
1/2 dl Pirkka Thai Sweet -chilikastiketta
1 rkl öljyä
ripaus mustapippuria
2 tomaattia
1 tlk (185 g) Pirkka tonnikalaa chilikastikkeessa
2 dl (100 g) Pirkka-emmental-mozzarellajuustoraastetta

1. Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat kuorineen lohkoiksi. Kuori ja lohko sipulit. Sekoita chilikastike, öljy ja pippuri kulhossa peruna- ja sipulilohkojen kanssa. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
2. Siirrä kypsät perunat ja sipulit uunivuokaan. Levitä päälle valutettu tonnikala, lohkotut tomaatit ja juustoraaste. Kuorruta 250-asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails