keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Polkkaavia uutuuksia

Uusia ruokapäiväkirjoja pukkaa Blogistaniin semmoista kyytiä, ettei meikäläisen hiirisormi tahdo pysyä perässä sitten niin millään. Blogilistan laajaksi paisunutta ruokaosastoakaan ei tule haravoitua läpi enää ollenkaan entiseen tahtiin. Tässä kuitenkin muutama löytö viime kuukausilta. Koska (etenkin tähän vuodenaikaan) on niin tavattoman koleaa asua Oulussa, aloitamme katsauksen täkäläisistä sapuskablogeista:

Suolaa&Pippuria. Joulukuussa aloittanut kotikokkiblogi. Monipuolisia reseptejä ja muunkinlaista ruokajutustelua.

Ituhipin köökkiloki. Harvinaisen hauskasti nimetty kasvissyöjän keidas. Meikäläiselle maistuisi ainakin pähkinä-papu -goreng.

Jenni ja Juuso kalalla. Kuka voisi vastustaa oululaisen pariskunnan pitämää ruokapäiväkirjaa? Reseptiarkistossa etenkin mereneläviä, niin kuin blogin nimestäkin voisi ehkä päätellä.

Liemessä. Pariskuntaruokablogien parhaimmistoa. Tarttuvaa hyväntuulisuutta, runsaasti keveitä ruokaohjeita sekä ennen kaikkea tietenkin tuopillinen Guinnessia.

Keittokomeroon olen tainnut linkata jo pari kertaa aiemminkin. Kuopiossa on kaikesta päätellen kiva kokkausmeininki ja huippishyviä ruokaohjeita.

Välipala. Yksi uusista suosikeistani. Kiinnostavia ruokaohjeita ja erityiskiinnostavaa ruokatarinointia. Siihen lajiin pitäisi itsekin panostaa enemmän.

Otetaan ensin puoli kiloa voita. Tämänniminen uutuus on suorastaan pakko ottaa lukulistalle. Ruokakirjoitusten lisäksi myös juttua viinistä. Pohjois-Karjalasta kajahtaa.

Kookboek. Hollannissa asuvan Tuulin upouusi ruokapäiväkirja. Bataatti-munakoisocurry näyttää erityisen makoisalta.

Siinäpä olikin varsin syvälleluotaavaa analyysiä Suomen ruokablogien nykytilasta. Vuodatuksenkin puolelta lienee putkahdellut ilmoille vaikka minkälaisia uutuuksia. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin Kropsua eväänä sekä Ei makeaa mahan täydeltä.

6 Comments:

At 1/2/07 09:42, Anonymous Anonyymi said...

Kiitoksia vinkeistä. Harvemmin tuolta Blogilistasta ehtiikään uutuuksia bongailla.. Vaikka tuskinpa näistä mikään kuitenkaan tätä alan kotimaista ykkösblogia voitttaa. ;)

 
At 1/2/07 11:46, Blogger Jaana said...

Kiitoksia kehuista, yritän suoltaa kiinnostavia jorinoita jatkossakin :-)

 
At 1/2/07 15:49, Blogger tuuli said...

Nythän tässä tulee ramppikuume, kun täällä on maininta. ;-)

 
At 1/2/07 19:30, Blogger Rosmariini said...

Jotenkin sitä vaan kokee omien juttujensa kiertävän toisinaan niin pahasti kehää, että noita vähän vetreämpiä blogeja lukee sitten sitäkin mieluummin. (Tosin enhän minä omaa blogiani pahemmin lueskele, kunhan kirjoitan vaan;)

 
At 2/2/07 14:32, Blogger oliivia said...

sen verran laitan lusikkaani soppaan minäkin, että paljastan juuri pastanjauhannan olleen innoittajana omaan polkkaamiseen ryhtymiselle ;)

harjoitteluvaiheessahan tässä vielä ollaan, varsinkin kuvien osalta...

 
At 2/2/07 18:55, Blogger Rosmariini said...

Se selittäneekin bloginne nimivalintaa, jos olette saaneet innoitusta meiltä. ;) Kuvissa ei mielestäni ole kyllä alkukankeudesta tietoakaan, etenkin panzanella näyttää ihanalta!

Mukavia bloggailuhetkiä sinne "susirajalle"!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails