tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Mantelimassapullaa

Helmikuun viimeiselle päivälle on merkattu kalenteriin sen verran monenlaisia juhlia, ettei tämmöinen pikkuruinen pastanjauhaja osaa millään päättää, mitä niistä viettäisi. Toisaalta Kalevalan päivää ei ole tavattu sentään meilläkään perinteisesti sen kummemmin juhlistaa, joten taidan tarttua ennemminkin laskiaisherkkuihin. Laskiainenhan on siitä kiva, että silloin saa syödä periaatteessa rasvaista ruokaa mielin määrin, koska sen jälkeen laskeudutaan paastoon (hohoo - näkis vaan), jota kestää aina tuonne pääsiäisen herkutteluhetkiin asti. Joten mantelimassapullaa ja hernerokkaa kehiin vaan! Tosin tuo kuvan ostopulla on hilloversio, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin.

Uusia ruokablogeja on pukannut viime viikkoina joka tuutista, ja meikäläinen on vakoillut tietenkin kaikkia yhtä kiinnostuneena. Ruokapäiväkirjojen kerronnallisuus on selvästi lisääntymässä, joten mikäs sen hauskempaa. Miltäpä kuulostaisi vaikka Ruokamuistio? Olen tehnyt kyseisessä viritelmässä salapoliisityötä ja havainnut, että kyseessä saattaisi olla pekoniin erikoistunut ryhmäblogi, jonka yksi kirjoittaja paistaa kertoman mukaan työkseen pihvejä Hesburgerissa. Asetelmassa on kenties jotain tuttua. Myös Mustekala on varsin mainio uutuus, joten siitä vaan lueskelemaan.

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Mökkimuonaa

Sipuli on maailman ihanin kasvis (heti tomaatin jälkeen tietysti), enkä voinut millään vastustaa upouutta (eli viime vuonna ilmestynyttä) sipulikeittokirjaa Alussa oli sipuli. Vanha kunnon sipulipihvi on näin talviaikaan harvinaisen maullaan, ja riehaannuin täysin, kun kyseisestä keittokirjasta löytyi resepti Irlantilaiseen uunisipulipihviin. Sapuskaan tulee muiden mukavien asioiden lisäksi myös tölkillinen Guinnessia, joka on meikäläisen näkökulmasta maailman parasta olutta.


Irlantilainen uunisipulipihvi
800 g naudan sisäpaistia
4 kpl isoja keltasipuleita
2 kpl valkosipulinkynsiä
0,57 l Guinnessia eli yksi tölkillinen
2 dl mietoa lihalientä
1/2 dl hunajaa
8 mustapippuria
2 laakerinlehteä

Leikkaa sisäpaisti sentin paksuisiksi siivuiksi ja paista siivut nopeasti paistinpannulla. Mausta kevyesti suolalla ja laita sivuun odottamaan uuninkestävään vuokaan. Siivuta valkosipulit ja leikkaa keltasipulit renkaiksi. Paista sipulit paistinpannulla kevyesti, lisää hunaja ja suolaa miedosti. Kaada seos lihojen päälle, lisää loput ainekset ja laita 150-asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi. Seuraksi sopii loistavasti Guinness.

Uunisipulipihvin seuraksi suositellaan kirjassa valkosipuli-perunapyreetä:
Valkosipuli-perunapyree
600 g jauhoista perunaa
100 g kevyesti paahdettuja valkosipulinkynsiä
50 g voita
2 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria

Keitä perunat ja haihduta neste hyvin pois. Kiehauta valkosipulit kermassa, halutessasi voit nyppiä joukkoon hieman tuoretta timjamia tai hienontaa mukaan muutaman rosmariinin oksan. Muusaa perunat, vatkaa niihin kuuma valkosipulikerma ja sen jälkeen kylmä kuutioitu voi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

(Nuo perunareseptissä mainitut paahdetut sipulit syntyvät siten, että keitetään valkosipulinkynsiä ensin vedessä minuutin ajan, minkä jälkeen paahdetaan niitä uunissa oliiviöljyssä kullanruskeiksi.)

Ruuan valmistaminen tapahtui viikonloppuna mökkiolosuhteissa, ja kokemus oli melkoisen hermoja repivä. Yhteiskäytössä olevan vuokramökkerön keittiövarustus oli nimittäin aivan sanoin kuvaamattoman kehno. Tuvasta löytyi yksi ainoa paistinpannu, jonka teflonpinta oli ihan sälöillä. Ensimmäinen veitsi oli niin tylsä, että sen hamarapuolellakin olisi saanut parempaa jälkeä aikaiseksi. Ilmeisesti sillä oli leikattu lähinnä lautasten päällä, kun terä oli vääntynyt ihan soiroksi (puinen leikkuulauta näytti ihan koskemattomalta, nimim. keittiökyylä kävi lomailemassa).

Toisella veitsellä sai nitkuteltua lihat sekä sipulit viipaleiksi (eli ei tarvinnut kokeilla järeämpiä työkaluja, kuten aluksi pelkäsin), mutta meininki oli vähän kuin olisi sahannut maailman tylsimmällä sahalla saunapuita. Sen siitä sai, kun ei hoksannut ottaa omaa veistä mukaan. Viipaloiminen on ruuanlaitossa sen verran keskeinen juttu, että pilkkomisvarusteet kannattaa pitää kunnossa (avaimena hyvään meininkiin veitsien käsinpesu, säännöllinen teroitus sekä oikea säilytys mieluiten veitsimagneetissa + edelleen se puinen leikkuulauta), mikäli mielii saada ruuanlaitosta itselleen edes jonkinlaista huvitusta.

Mökkeröisen keittiö ei houkutellut enempiin ruokakokeiluihin, joten jouduimme turvautumaan kahtena seuraavana päivänä tikkumakkaran lisäksi ulkoruokintaan. Tulipa ainakin syötyä pitkästä aikaa muikkuja.

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Lumiloma

Kotona taas. Edessä paluu arkeen ja varsin työntäyteiseen viikkoon. Mutta sitä ennen pieni kuvapotpuri viikonlopun tunnelmista. Tällaisissa maisemissa me eilen tarvoimme. Kovasti oli paikallisessa kansallispuistossa rauhallista, kun enin osa hiihtolomalaisista tuntui parveilevan paikallisen laskettelukeskuksen läheisyydessä. Me emme menneet mäkeen, jos kohta laskiaisviikonloppua maassa vietettiinkin.



Ja tässä kupillinen kuumaa eli minttukaakaota lapasessa. Lämmitti taukopaikalla mukavasti. Tarjoiluastiana termospullon korkki.



Pastanjauhajien retkeilyyn liittyy aina tietenkin myös syötävää. Emme hoksanneet ottaa sinappia mukaamme, mutta ulkosalla kaikki maistuu muutenkin niin hyvältä, ettei se oikeastaan päässyt haittamaan. Itse mökillä emme sattuneista syistä kovin paljon kokkailleet, mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa, johon palaamme joskus paremmalla ajalla.

lauantaina, helmikuuta 25, 2006

Retkievästä

Joskus käy niin, että pastanjauhajat kaivautuvat ulos pesäkolostaan ja lähtevät reippailemaan pohjoissuomalaisiin metsiköihin. Reippaileminen vaatii luonnollisesti asianmukaisen retkievästyksen, kuumaa juomaa ja jotain haukattavaa. Onneksi saimme Paolalta ohjeen tomaattimuffinsseihin, jotka saivat vauhdittaa taivallustamme tunturissa. Oulussahan ei toki ole tuntureita, joten nyt on käynytkin niin, että jauhantatiimimme on liikahtanut edellisen vuorokauden aikana sijainniltaan jossain määrin pohjoisemmaksi. Retkeilypuitteet olivatkin tänään melkoisen mallikkaat, ja onnistuimme paistamaan myös tikkumakkaraa, kun sattui sopiva nuotiopaikka vastaan. Mutta tässä ohje siihen varsinaiseen retkievääseen:

Eväspalaa

125 g margariinia
2 munaa
1/2 tl suolaa
1 prk kevytkermaviiliä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
paljon silputtua valkosipulia
n. 10 cm pala purjoa
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 rkl basilikaa
1 rkl oreganoa
1/2 rkl rosmariinia
vajaa desi juustoraastetta

Paista valkosipuli ja purjosilppu öljytilkassa. Sulata margariini ja anna jäähtyä. Vatkaa joukkoon kananmunat, suola ja kevytkermaviili. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne taikinaan puuhaarukalla varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi huolellisesti valutetut, hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, sipulit ja mausteet sekä juustoraaste.

Voitele 12-vuokainen muffinipelti tai jaa isot, paperiset muffinivuoat uunipellille. Kaada taikina vuokiin. (Ohjeesta tulee 8 isoa tai 12 pientä muffinia.) Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Näitä muffareita kannattaa ilman muuta kokeilla myös kotona. Valkosipulia voi laittaa pannulle tosissaan rutkasti, koska se tekee leivonnaisista yhdessä aurinkokuivatun tomaatin ja muiden ainesten kanssa uskomattoman meheviä ja maukkaita. Maistoin yhtä heti uunista ottamisen jälkeen, ja voi taikkeri, että oli hyvää. Jäi niitä onneksi muutama retkievääksikin, eli emme sentään vetäneet kaikkia tuoreeltaan.


Ja nyt saunaan!

perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Paahtopaisti

Rosmariini on sen verran paahtopaistin perään, että sitä on silloin tällöin syytä valmistaa. Tällä kertaa paahtopaistisivulta löytyi uusi ohje, jota innolla kokeilimme.

Hanki tarpeesi mukainen pala paahtopaistia. Yksi ruokailija syö koostaan riippuen kerralla 100-300 grammaa, mutta kannattaa paistaa kerralla kunnon annos. Paahtopaistinjämät on helppo myöhemmin hyödyntää niin kylmänä kuin kuumana, lisukkeena tai pääruokana. Kun liha on hankittu (ja sen on annettu lämmetä huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia), ruskista se joka puolelta kuumalla pannulla ilman rasvaa. Mahdollisimman nopea ruskistus mahdollisimman kuumalla pannulla on paras. Paisti ehtii kyllä kypsyä uunissa. Joidenkin lähteiden ja uskomusten mukaan tämä vaihe estää "mehujen karkaamista". Niin tai näin - varmaa on, että rapeaksi paistettu kuorikerros tekee paistista myöhemmin leikattavista viipaleista kertaluokkaa herkullisempia.

Paista lihaa uunissa 125 asteessa, kunnes sisälämpötila on 65 astetta. Ohjeellinen aika on noin tunti/paistikilo. Jostain syystä meidän tapauksessamme aikaa tarvittiin enemmän. Joko uunimme on käymässä vanhaksi ja menettämässä hönkäänsä tai liha oli paksun muotoinen. Tärkeintä on, ettet aja paistia liian kuivaksi. Nauta on sen verran vähärasvaista, että se sitkastuu kuivuessaan. Rasvaisempaa sikaa (kuten joulukinkku) voi huoleti paahtaa ylikypsäksi maun mielestäni vain paratessa.

Kun paisti on 65 asteessa (tai arvioitu aika on kulunut), ota se uunista ja hiero pintaan kämmenellinen merisuolaa ja toinen koura rouhittua pippuria. Kääri maustettu paisti ensin yhteen voipaperiarkkiin ja tämän jälkeen yksitellen nippuun sanomalehden sivuja. Kokonainen sunnuntai-Hesari on takuulla liikaa. Puolikas annos maakuntalehti Kalevaa sen sijaan tuntui sopivalta määrältä. Lehdet eristävät paistia juuri sopivasti ja estävät sitä jäähtymästä vetäytymisen aikana. Anna paketin seistä pöydällä tunnista kahteen. Vaikka miten tekisi mieli alkaa viistellä siivuja, kannattaa todellakin odottaa vähintään se tunti. Vasta tässä vaiheessa liha kypsyy sisältä asti ja mehukkuus tasaantuu.

Avaa lopulta paketti ja leikkaa kerralla nautittava määrä poikkisyyhyn ohuiksi siivuiksi. Jos et syö koko paistia heti, loppuosa kannattaa säilyttää kokonaisena palasena. Yksittäiset siivut nimittäin kuivahtavat jääkaapissa nopeammin.

Punasipulit uunissa

punasipuleita
voita
timjamia
merisuolaa

Kuori sipuleista uloin kerros. Viillä veitsellä syvä risti sipuliin. Ahda viiltoihin voita, merisuolaa ja silputtua tuoretta timjamia. Kääri sipulit folioon ja paista yhdessä paahtopaistin kanssa uunissa (125 astetta tunti). Sipulit pysyvät kohtuuhyvin lämpimänä paistin vetäytymisen ajan, kun annat niiden olla folionyyteissä - ja mahdollisesti vielä jätät ne uuniin, jonka vain käännät nollille.

Kastike paistoliemestä

Paahtopaistin kaveriksi keitettiin paistoliemestä, punaviinistä, kermasta ja balsamicosta ripeä kastike. Huuhtele paistoliemi paistin paahtoastiasta huolellisesti paistinpannuun esim. vesitilkalla. Rouhi sekaan pippuria ja ripaus suolaa. Lisää loraus punaviiniä (ehkä puoli desiä?) antamaan makua ja syvyyttä. Keitä kokoon, kunnes nestettä on enää ohut kerros pannun pohjalla. Tässä vaiheessa liemi saa maistua hyvinkin voimakkaalta ja suolaiselta. Lisää kahden desin purkki kermaa. Kerma muodostaa kastikkeen rungon ja pehmentää makua. Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. Lisää varovasti hieman balsamicoa. Kannattaa maistaa sekä ennen että jälkeen balsamicon lisäyksen, jotta huomaat sen tuoman happaman makean vivahteen. Säädä balsamicolla maku haluamaasi lopulliseen kuntoon ja keitä vielä hetki, samalla koko ajan sekoitellen jottei soosi kuoretu. Huippukokkien liemet ovat kuulemma kirkkaita ja ohuita, mutta itse otan vapauden pitää tästä kastikkeesta melko paksuksi asti ajeltuna. Kunnon tömäkkä soosi tarttuu hyvin lihaan ja perunaan ja tekee kokonaisuudesta mahtavan!

Paahtopaistipatonki

Loppu paahtopaisti ujutettiin seuraavana päivänä patongin väliin remoulade-kastikkeen kanssa. Kastike syntyi lisäämällä itse tehdyn majoneesin joukkoon muutama lusikallinen suolakurkkukuutioita, teelusikallinen kapriksia, hienonnettua tilliä sekä sipulia, sinappia ja hiven rouhittua pippuria. Jos haluaa, patonkia voi toki höystää vielä salaatilla tai muulla vihreällä. Hyvin se kyllä meni pelkän lihan ja kastikkeenkin voimin.

torstaina, helmikuuta 23, 2006

Japanilainen fondyy


Uusimmassa Etiketti-lehdessä oli niin mukava Fondyy-artikkeli, että innostuimme viikonloppuna kaivamaan taas omankin patamme kaapin kätköistä. Perinteisen juustofonduen ja leipäpalojen sijasta pataan dippailtiin tällä kertaa raakaa tonnikalaa, lohta sekä siitakesieniä. Hyväntuoksuinen liemi syntyi japanilaisesta soijasta, sakesta, sokerista sekä sipulista.


Kalasta leikattiin sopivia suupaloja, joita sitten yritettiin asetella tarjolle mahdollisimman japanilaishenkisesti (kuvat ovat Pippurimyllyn ottamia). Fondyyn ohje on poimittu Alkon reseptiarkistosta, mistä löytyy runsaasti muunkinlaisia herkkureseptejä:

Japanilainen fondyy

1 dl vettä
1 dl japanilaista soijakastiketta
1 dl sakea tai kuivaa sherryä
1 dl sokeria
1 dl hienonnettua kevätsipulia

Lisäksi:
300 g tuoretta tonnikalaa
300 g lohifileetä

Wasabikastike:
1 1/ 2 dl ranskankermaa
1–2 tl wasabitahnaa
2 tl limetin mehua
1/ 2 tl suolaa

Japanilaisiksi fondyypaloiksi sopivat:
Katkaravun pyrstöt
Siitakesienet
Tofu (kiinteä)

Tarjolle myös:
Riisiä
Wasabikastiketta
Soijakastiketta
Garia, marinoitua inkivääriä

Valmistusohje:
Kiehauta kattilassa vesi, soija, alkoholi ja sokeri. Nosta kuuma liemi tulisijan päälle ja lisää hienonnettu kevätsipuli. Leikkaa tonnikala ohuiksi viipaleiksi ja lohifilee kuutioksi. Valmista wasabikastike sekoittamalla aineet keskenään. Asettele kalapalat kauniisti tarjolle ja kasta niitä kuumaan liemeen.

Tarjoile wasabi-, soijakastikkeen ja riisin kanssa.
Marinoitu inkivääri puhdistaa kitalaen suupalojen välissä, jotta erilaiset makuvivahteet pääsevät parhaiten esille.


Suunnitelmissamme on ollut jo pitempään tehdä jolloinkin shabu-shabua (eli näin oululaisittain sapu-sapuskaa), mutta siihen ei ole vielä sattunut sopivaa ohjetta vastaan. Ja nyt kun olemme päässeet suklaisten jälkiruokien makuun, niin suklaafonduekin voisi olla melkoisen kova sana.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Pikaruokaa munasta

Opiskeluaikaisesta reseptiruutuvihkosta löytyi hoppuiltana resepti, johon oli aineksetkin sopivasti käden ulottuvilla. Aina kannattaa pitää jääkaapissa munia, tomaatteja & kevytkermaa, kuiva-ainekaapissa sekalaista säilykepurkkikokoelmaa sekä sipulikorissa muutamaa varasipulia. Sapuska epäonnistui lahjakkaasti (pelti ei asettunut yrityksistä huolimatta uuniin suoraan, mistä syystä munamassa valahti kallelleen ja paistui mahdollisimman epätasaisesti; lieneekö sattunut epähuomiossa leivinuunin pelti käteen), mutta kyllähän tuo silti alas meni. Etenkin tomaattinen tonnikalatäyte oli yllättävän makoisaa.

Munakaskääryle (kuudelle)

6 munaa
5 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
Täyte:
1 tölkki tonnikalaa
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 tomaattia
3 rkl tomaattisosetta
½ dl kevytkermaa
½ tl suolaa
¼ tl valkopippuria
½ tl sitruunapippuria
ripaus timjamia
Kuorruttamiseen juustoraastetta

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vuoraa uunipelti hyvin leivinpaperilla. Vatkaa munat kevyesti vaahdoksi. Lisää maito, vehnäjauhot ja suola. Kaada seos pellille ja paista noin 30 minuuttia.
Pane tonnikala öljyineen kattilaan. Lisää hienonnetut sipulit ja kiehauta keskenään. Murskaa samalla vähän tonnikalaa. Saksi joukkoon tomaatti pieninä palasina. Lisää kerma ja mausteet ja kiehauta seos. Levitä täyte munakaslevylle ja kääri se rullalle. Ripottele rullan pinnalle juustoraastetta. Kuumenna uunissa 250 asteessa, kunnes juustoraaste sulaa.

tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Purjo-perunasosekeitto

Ruokainspiraation saattaa saada mitä omituisimmista lähteistä. Tällä kertaa keittiössämme roikkuva seinäkalenteri innosti minut helmikuun kuvallaan sosekeiton tekoon. Aika kasviskeiton tekoon oli siinä mielessä poikkeuksellisen otollinen, että Pippurimylly on pari päivää kestävällä työmatkalla eikä ollut näin ollen vihjailemassa, että ainoa oikea keitto on lihakeitto. En ole tehnyt tätä keittoa muutamaan vuoteen, ja olin kokonaan unohtanut, kuinka maukasta se olikaan. Perunasosekeitto saattaa kuulostaa melkoisen tylsältä syötävältä, mutta tässä sopassa valkosipuli, soija ja timjami pitävät huolen siitä, että keitossa on kunnolla sekä makua että tuoksua.
Purjo-perunasosekeitto

4 rkl öljyä
1 purjo
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
n. 1 litra vettä
6-8 perunaa
2 kasvisliemikuutiota tai saman verran fondia
vajaa 1 tl timjamia
mustapippuria
2-3 rkl soijakastiketta
n. 1 dl kermaa

1. Kuullota pilkotut purjo ja sipuli sekä murskatut valkosipulinkynnet kattilassa kuumassa öljyssä.
2. Lisää kuoritut paloitellut perunat kattilaan ja kaada vettä joukkoon kunnes perunat peittyvät. Lisää liemikutiot ja mausteet. Anna kiehua kunnes perunat ovat varmasti kypsiä.
3. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kerma. Kiehauta. Koristele keiton pinta timjamilla.

maanantaina, helmikuuta 20, 2006

Kouluruokamuistoja

Päätin jostain ihmeen nostalgiasyystä (tai sitten Jamie Oliverin innoittamana) laatia kirjoituksen kouluruokailusta. Homma on osoittautunut yllättävän hankalaksi, ja teksti on jäänyt junnaamaan raakilepostausten joukkoon useammaksi viikoksi. Asia on nyt nähkääs niin, että en saa kouluruokailusta juurikaan muistikuvia mieleeni, mikä on todella omituista. Kun syöminen oli kuitenkin jo kouluaikana elämäni keskeisin päämäärä ja pyrkimys, herääkin kysymys, olenkohan nyt varmasti sama ihminen, joka yleensä kirjoittaa tätä blogia? Joitakin ruokia muistan sentään nimeltä, vaikka en niiden makua tai ulkonäköä muistakaan. Minkäköhänlaista mahtoi olla vaikkapa sapuska nimeltään keisarinkeitto? Ainakin murkinan nimi on melkoisen juhlallinen.

Jos kohta tiesinkin, ettei ilmainen kouluruokailu ollut itsestäänselvyys ja vaikka ruokatunti oli koulussa se kaikkein odotetuin hetki, päädyin silti nokkimaan lähes poikkeuksetta mikroskooppisen pientä annosta, jota tukevoitettiin syömällä pari palaa näkkileipää. Kun oli tottunut huolella tehtyyn kotiruokaan, niin eiväthän ne koulun kumiperunat ja nihkeät eineslihapullat pystyneet voittamaan oman äidin keitoksia, eivät sitten niin millään. Lempiruokani oli tuossa vaiheessa itse tehty maksalaatikko sekä muutkin maksasta tehdyt sapuskat. Tosin spagetti ja nauravat nakit upposivat myös, joten siinä mielessä olin jo lähestymässä nykyisiä ruokaihanteitani.

En perustanut ala-asteikäisenä juurikaan lihasapuskoista, ja varsinkin kana oli minulle kauhistus - niin hassulta kuin ajatus näin jälkeenpäin tuntuukin. Etenkään kanaviillokki ei herätä näin kahtakymmentä vuotta myöhemminkään kovin positiivisia ajatuksia. Silakkalaatikko oli silti ylivoimaisesti kamalinta: Looraan oli piilotettu kokonaisia pippureita, jotka sitten pippuroivat koko suun, kun epäonninen ala-astelainen sattui niitä hampaidensa välissä narskauttamaan. Rössypotut olivat niin ikään nirsoilevalle esiteinille melkoista kammotusruokaa. Ala-asteen koulusapuskoista kaikkein paras muistikuva taitaa liittyä pinaattikeittoon, jonka sekaan oli pilkottu nakkeja. Nakit taisivat olla kahdeksankymmentäluvulla kova sana.

Pasta kehkeytyi yläasteikäisenä suosikkimurkinakseni, ja voi sitä autuutta, kun koulunkin ruokalistalle ilmestyi viimein lasagne. Myös kunnolla maustettu ruoka ilmeisesti tehosi jo silloin, kun Indonesialaiseksi lihapadaksi koulun keittolassa ristitty ruoka kävi harvinaisen hyvin kaupaksi sekä minulle että luokkatovereilleni. Kyseessä lienee melkoisen pohjoissuomalainen näkemys indonesialaisesta ruuasta, mutta tässä siihen kuitenkin resepti:
Indonesialainen lihapata

Riisi:
1 dl puuroutumatonta tai tummaa riisiä
3 dl vettä
½ tl suolaa

25 g rasvaa
200 g luutonta sianlihaa (esim. lapaa)
150 g (kiinan)kaalta
1 sipuli
1 purjo
1 paprika
1–2 valkosipulinkynttä
¾ tl suolaa
1 tl currya
¼ tl cayennepippuria
3 rkl soijakastiketta
1 dl vettä

Pane riisi kiehuvaan veteen ja hauduta kannen alla kypsäksi (n. 20 min.). Pidä riisi lämpimänä. Leikkaa liha ja kasvikset suikaleiksi. Ruskista liha kevyesti paistinpannussa, lisää kasvissuikaleet ja kääntele niitä lihapalojen kanssa. Mausta. Lisää vesi ja anna seoksen kiehua kannen alla n. 15 min. Kaada kuuma riisi tarjoiluvadille ja nosta liha-kasvisseos riisin päälle. Juhlavampaan ruokaan voi lisätä katkarapuja ja herkkusieniä.

sunnuntaina, helmikuuta 19, 2006

Lihapullasoosi à la Sopranos

Sopranos ei ole pastanjauhajille varsinaisesti TV:stä tuttu, mutta se ei estänyt meitä hankkimasta itsellemme italialaisia ruokaohjeita sisältävää Sopranos keittössä -kirjaa, kun sen sattui halvalla täkäläisestä kirjakaupasta saamaan. Kirjassa on reseptien lisäksi myös runsaasti ruokajuttuja, joita meikäläinen lueskelee aina yhtä mielellään, varsinkin jos on kyse italialaisesta sapuskasta: "Pastan ja tomaattikastikkeen - tai minkä hyvänsä kastikkeen - liitto on siitä ihmeellinen, että sitä voi nauttia kyllästymättä päivästä toiseen loputtomina makujen ja koostumusten muunnelmina, kuten myös monet nuoret hyvän ruoan ystävät ovat huomanneet." Me otimme kirjasta kokeiluun tomaattisen lihapullakastikkeen, ja tässä siihen resepti koko pituudessaan:
Sunnuntain lihapullakastike (n. 2 l)

Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
450 g siankylkeä
450 g vasikanpaistia tai 2 vasikankyljystä
450 g italialaistyyppisiä sianlihamakkaroita (fenkolilla maustettuja tai ilman)
4 valkosipulinkynttä
2/3 dl paseerattuja tomaatteja
6 tölkkiä kuorittuja tomaatteja (à 400 g)
4 ¾ dl vettä
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
6 silputtua basilikanlehteä

Lihapullat:
450 g jauhettua nautaa tai sika-nautaa
1 ¼ dl korppujauhoja (mieluiten itse raastettuja)
2 suurta munaa
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 ¼ dl vastaraastettua pecorinoa tai parmesaania (Pecorino romano, Parmigiano reggiano)
2 rkl hyvin hienoksi silputtua persiljaa (mieluiten sileälehtistä)
1 tl suolaa
vastajauhettua mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä

Lisäksi:
450 g keitettyä, höyryävän kuumaa simpukankuori- tai rigatonipastaa
vastaraastettua pecorinoa tai parmesaania

Aluksi valmistetaan kastike. Kuumenna oliiviöljy tilavassa padassa keskilämmöllä. Taputtele sianliha kuivaksi ja pane palat pataan. Ruskista lihapalat öljyssä kauttaaltaan. Nosta lihapalat lautaselle. Ruskista vasikanliha samalla tavalla ja siirrä myös lautaselle. Pane makkarat pataan ja ruskista ne joka puolelta. Nosta makkarat lautaselle. Valuta suurin osa rasvasta pois padasta. Lisää valkosipulinkynnet ja kypsennä niitä pari minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Heitä valkosipulinkynnet pois (ei kai nyt sentään?). Pane pataan tomaattisose ja kypsennä noin 1 minuutti. Survo tölkkitomaatit mehuineen siivilän läpi suoraan pataan tai soseuta ne esim. monitoimikoneessa ja siirrä pataan. Jos haluat kastikkeesta karkearakenteisempaa, paloittele tomaatit ennen pataan panemista. Lisää joukkoon vettä sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Nostele sianliha, vasikanliha, makkarat ja basilikasilppu pataan. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja peitä pata osittain kannella. Anna kastikkeen porista hiljakseen noin 2 tuntia. Sekoittele välillä. Jos kastike meinaa saeta liiaksi, lisää pataan tilkka vettä.

Tee kastikkeen kiehuessa lihapullat. Yhdistä kaikki ainekset öljyä lukuun ottamatta tilavassa kulhossa. Sekoita perusteellisesti, mutta vältä turhaa vatvomista. Mitä vähemmän jauhelihaa möyhii, sitä mehukkaampia lihapullista tulee. Kostuta kätesi kylmässä vedessä ja muotoile seoksesta suuria, halkaisijaltaan 5 cm:n pyöryköitä. (Jos teet lihapullia lasagnea tai zitiä varten, pyörittele taikinasta pienen rypäleen kokoisia pallukoita.) Kuumenna öljy tilavassa paistinpannussa. Ruskista lihapullat hyvin joka puolelta. (Pelkkä ruskistus riittää - ne ehtivät kypsyä läpikotaisin myöhemmin.) Nosta ruskistetut lihapullat vadille. Siirrä lihapullat kahden tunnin kuluttua tomaattikastikkeeseen ja kypsennä vielä 30 minuuttia tai kunnes kastike on sakeaa ja liha hyvin mureaa. Nostele lihapalat ennen tarjolle vientiä kastikkeesta ja pane syrjään. Sekoita keitetty pasta kastikkeen joukkoon. Ripottele päälle juustoa. Tarjoile lihat pääruokana tai säästä ne toiseen päivään.

Lihapullat askartelin ohjetta noudatellen, mutta kastikkeesta tein pikkuisen oman sovellukseni. Kuusi tomattimurskatölkkiä tuntui jopa minusta liioittelulta, joten loppujen lopuksi taisin kumota pannulle kaksi purkillista kokonaisia tomaatteja sekä yhden tötsän paseerattua tomaattia. Lihan määrää vähensin niin ikään. Laitoin vasikanpaistien sun muiden tilalle kastikkeeseen yhden nyssäkän paloiteltua pekonia sekä reilun sata grammaa italialaista salamia. Perinteistä suomalaista kokoa suuremmat lihapullat pysyvät paremmin mehukkaina, mutta yllättävän täyttäviä tuommoiset tavallista kookkaammat pallerot olivat. Ei niitä jaksanut millään syödä kahta enempää.

Tarjoilussa sorruimme hienoiseen etikettivirheeseen. Tungimme nimittäin lihapullat makaroonin kanssa samaan annokseen, vaikka Italiassa pasta kastikkeineen syödään yleensä ensin ja liha vasta sen jälkeen. Suomessa ne onneksi sopivat samallekin lautaselle.

lauantaina, helmikuuta 18, 2006

Tapahtui eräänä aamuna

Pastanjauhajat eivät ole perinteisesti harrastaneet vuoteeseen yllätykseksi kannettua aamupalatarjotinta. Syynä tähän on toisaalta se, ettei pienperheemme miespuolisella asukkaalla ole aamuisin juurikaan ruokahalua, eikä samainen aamu-uninen herrasmies voi toisaalta laatia ylläriaamupalaa puolisolleen syystä, että allekirjoittanut nousee vapaa-aamuina sängystä aina ensimmäisenä.

Makuuhuoneemme on ollut remontin alla (eli pienimuotoisessa kaaoksessa) koko alkuvuoden, ja nukuttuamme viikkokausia vierashuoneen ahtaassa vuodesohvassa oli makuuhuoneen uutta käyttöön ottamista mielestäni syytä hieman juhlistaa. Siksipä päätin olla välittämättä puoliskoni aamuisesta ruokahaluttomuudesta ja tehtailla makuuhuoneeseen vietäväksi lämpimiä tuplaleipiä (ohje löytyy uusimmasta Glorian ruoka&viini -lehdestä). Suunnitelma meni tosin siinä mielessä mönkään, että ukkelini oli päättänyt herätä arvioitua aikaisemmin, ja hellan ääressä häärätessäni näin sivusilmällä miekkosen livahtavan keittiön ohitse kohti kylppäriä. Ruoka-aiheinen yllättäminen on selvästi aika vaikea laji, mutta ehtipä noita leipiä murkinoida vielä suihkun jälkeenkin. Annos poseeraa upouudella yöpöydälläni - kyllä nyt kelpaisi syödä aamiaisia makuuhuoneen puolella useamminkin, kun kaikki on vihdoin ja viimein valmista (paria kulmalistaa lukuun ottamatta). Saas nähdä, jos vaikka panisi hankintalistalle semmoisen jännän sänkyyn asetettavan ruokatarjottimen.
Tuplaleipä aamukahville (2 leipää)
1 dl raastettua juustoa, mielellään gruyereä
1 kananmuna
1 dl maitoa
ripaus suolaa
mustapippuria
voita
4 viipaletta paahtoleipää
sinappia
2 viipaletta savukinkkua

Raasta juusto. Vatkaa kananmuna ja maito keskenään. Mausta munamaito varovasti suolalla ja pippurilla. Kasta leipäviipaleet nopeasti munamaidossa ja paista voissa kullanruskeiksi molemmilta puolilta.
Sivele sinappia kahdelle leivälle. Laita kinkkuviipale ja juustoraastetta päälle. Paina toiset leipäviipaleet päällimmäisiksi. Lämmitä leipiä pannulla, kunnes juusto alkaa sulaa. Tarjoa tuoremehun ja kahvin kanssa.

perjantaina, helmikuuta 17, 2006

Perjantain kevennys

Miehekkään pihvipostauksen vastapainoksi esittelen kuvan tällä viikolla sisäistämästäni vegesushiannoksesta. Sushia ei suinkaan tarvitse vältellä sen vuoksi, ettei halua syödä raakaa kalaa, koska rulliin voi vallan mainiosti kääräistä esimerkiksi kurkkua, porkkanaa tai aurinkokuivattua tomaattia, aivan kuten kuvasta näkyy. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Entrecôte, paistetut perunat ja purjogratiini

Välikyljys eli entrecôte on monen suosikkipihvi. Siinä on enemmän rasvaa kuin vaikkapa sisäfileessä, minkä takia pannulla syntyy varsin herkullinen lopputulos.


Pihvin paistamiseen valurautapannu on jälleen paras. Parilapannulla lihan pintaan saa herkulliset vauhtiraidat, mutta tasapohjainen käy kyllä yhtä lailla. Kuumenna pannu hyvin kuumaksi. Omamme alkaa savuttaa ihan näkyvästi, kun lämpö on sopiva. Sivele lihan pintaan hieman öljyä ja laita se pannulle. Jos pannu oli se parilamalli, voit hetken (tyyliin minuutti tai alle) päästä kääntää pihviä 90 astetta, jolloin saat pihviin vielä raidoitusta herkullisemman ristikkokuvioinnin. Vähennä lämpöä ja ajele pihvin ensimmäinen paistopuoli haluamaasi kypsyyteen. Tähän kuluu yleensä muutamia minuutteja, pihvin paksuudesta ja tavoitellusta kypsyydestä riippuen.

Olen ryhtynyt viime aikoina arvioimaan pihvin kypsyyttä empiirisesti naputtelemalla sitä kevyesti lastalla. Näppituntumalla oppii nopeasti aistimaan, milloin liha alkaa jämäköityä eli siis kypsyä. Tässä vaiheessa hönkä taas täysille, öljysively lihan pintaan ja pihvi ympäri. Jälkimmäiselle paistopinnalle ei välttämättä kannata kikkailla ristikkoja tai muita spesiaalikujeita. Lautasella se tulee kuitenkin alapuoleksi ja hyöty on minimaalinen, ellei ruokailija vispaa lihaa ympäri ämpäri syödessään. Hetken päästä hönkää vähemmälle, minkä jälkeen liha paistellaan pikkulämmöllä valmiiksi. Sama lastan naputtelu paljastaa kypsyyden myös kääntämisen jälkeen.

Lisäkkeenä syötiin purjogratiinia ja paistettuja perunoita. Ohjeet on otettu Risto Lehmusoksan Pihvinrakastajan keittokirjasta (2002).

Paistinperunat

6–8 keskikokoista kiinteää perunaa
voita
1 keskikokoinen sipuli

Kuori ja silppua sipuli. Kuori perunat ja leikkaa veneenmuotoisiksi viipaleiksi. Ryöppää perunaviipaleita kuumassa vedessä n. 10 minuuttia. Valuta ja kuivaa pyyheliinassa.
Kuumenna voi paistinpannussa ja paista perunoita keskilämmöllä n. 10 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita pinnalta ja pehmeitä sisältä. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja paista vielä n. 5 minuuttia. Tarjoa heti.
Jos käytät valmiiksi keitettyjä perunoita, niitä ei tietenkään tarvitse ryöpätä.

Purjogratiini

4–6 purjoa
1 rkl voita
2–3 dl ranskankermaa
150 g emmentaaliraastetta
suolaa
mustapippuria myllystä
raastettua muskottipähkinää

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa pois purjojen vihreät osat (säästä ne keittoon). Poista multainen juuri, villä purjot halki pituussuunnassa lähes kokonaan ja huuhdo huolellisesti virtaavassa vedessä.
Pane purjot kattilaan, lisää vesi ja suola ja ryöppää n. 15 minuuttia. Valuta purjot huolellisesti, puristele kuiviksi pyyheliinan sisällä ja leikkaa kahtia. Voitele uunivuoka voilla ja lado purjot vuokaan yhteen kerrokseen. Lusikoi purjoille ranskankerma ja ripottele pinnalle juustoraaste. Lisää suola ja pippuri ja raasta joukkoon henkäys muskottipähkinää. Kypsennä uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Tarjoa kuplivan kuumana.

torstaina, helmikuuta 16, 2006

Kupillinen suklaata

Jälkiruokia tulee tehtyä loppujen lopuksi melkoisen harvoin, lähinnä vain silloin, jos on vieraita tai jonkinsorttiset ruokakekkerit meneillään. Kommenttilootan puolella huhuiltiin jokunen aika sitten suklaajälkkäriohjeita, mistä innostuneina pastanjauhajat ottivat ohjelmaansa pienimuotoisen suklaatehtailun.

Aluksi kokeiluun lähtivät pitkään suunnitelmissa olleet Alastoman kokin paluusta löytyvät suklaakupposet, joissa on tumman suklaan ystäville tuhdisti makua. Nämä kannattaa tehdä pikkuruisiin kippoihin, esim. espressomukeihin.
Suklaakupit (4 annosta)
3 dl kermaa
200 g parasta tummaa suklaata
2 suurta munankeltuaista
3 rkl parasta mahdollista brandyä tai konjakkia
20 g voita

Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa melkein kiehuvaksi. Ota kasari lämmöltä ja anna jäähtyä minuutti. Paloittele suklaa kerman joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Vatkaa suklaakermaan keltuaiset ja brandy. Vatkaa, kunnes seos on aivan tasaista. Anna jäähtyä hiukan ja lisää sitten voi. Sekoita taas.
Kaada suklaa pieniin kuppeihin.
PS. Voi juoksettuu, jos lisäät sen suklaa-kerma-keltuaisseokseen ennen kuin se on jäähtynyt tarpeeksi. Mutta ei hätää. Anna seoksen jäähtyä rauhassa lisää ja vatkaa sitten joukkoon tilkka maitoa. Rakenteesta tulee uudelleen kauniin sileä.

Suklaan joukkoon vatkatusta voista ja kermasta tulee suorastaan syntinen olo, mutta toisaalta valmista tuotosta tulee henkeä kohti ainoastaan pikkuinen kipollinen. Seuraava suklaaresepti on jo etsinnässä, joten jatkamme aiheesta joskus lähitulevaisuudessa.

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Ystävänpäivän ateria

Ystävänpäivän ilta sujui oikein leppoisasti pastakoneen kampea kääntäen. Alkupalana (ja osin jo kokkailujenkin aikana) natusteltiin tuorejuustotäytteisiä chilipaprikoita, sipuleita ja oliiveja, jotka ostettiin valmiina Stockan herkuttelijatiskistä. (Terveisiä vaan Kauralle.)


Raviolit ovat pastanjauhajien perinneruokaa parhaimmillaan. Tällä kertaa ne saivat sisuksiinsa Ricotta-juustoa sekä aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä chutneyta. Vähän kostea yhdistelmä, mutta onneksi pysyivät keitettäessä kasassa. Kastike keiteltiin viinistä, sipulista, voista sekä puntillisesta rucolaa.


Jälkiruokana oli ilman jäätelökonetta tehty helppotekoinen vaniljajäätelö, johon muodostetaan Omar-karkeista makoisia sattumia. Jätski kannattaa syödä melko ripeästi pakasteesta ottamisen jälkeen, koska se tahtoo sulaa kaupan kylmäaltaasta poimittuja paketteja nopeammin. Jos kokkaukseen olisi enemmän aikaa, kannattaisi kenties keitellä vaniljakastike itse. Oikean vaniljatangon sisuksista saisi jäätelöön lisää makua ja näköä (eli niitä ruskeita pisteitä).


Vaniljajäätelö

1 tetra valmista vaniljakastiketta
2 keltuaista
2 rkl tomusokeria
Omar-kermakaramelleja

Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi, minkä jälkeen toisessa kulhossa vaahdotetaan vastaavasti keltuaiset ja tomusokeri. Vaahdot yhdistetään, minkä jälkeen seokseen lisätään pilkottuja Omar-karkkeja. Massa laitetaan pakastimeen. Sekoitellaan muutamaan otteeseen jäähtymisen alkuvaiheessa. Annetaan jäähtyä 3–4 tuntia.

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Simpukoita sydänkäpyselle

Ystävänpäivää voi viettää monella tavoin tai olla vaikka viettämättä kokonaan, jos niikseen tulee. Minun mielestäni kaikkein mukavin tapa on (yllätys-yllätys) laittaa ruokaa sille kaikkein parhaalle ystävälle, jonka elämä on onnekkaasti osuttanut kohdalleni.


Tarkoitukseni oli laittaa tänään herkullista ja talven pakkaset tehokkaasti karkottavaa simpukkapataa, mutta kun sinisimpukoita oli kätevästi saatavissa kalatiskissä jo viikonloppuna, niin sapuska tuli tehtyä jo silloin. Simpukoista saa mukavaa näpräilyruokaa, jonka parissa kannattaa viivähtää pitempikin tovi. Kamalan täyteen tuommoisesta simpukkapadasta ei pääse tulemaan, joten lautasen vierelle on hyvä varata myös jonkinlainen pätkä patonkia. Ohje on poimittu Stockmannin sivuilta:

Sinisimpukkapata (kahdelle)

1 kg tasakokoisia, puhdistettuja, eläviä sinisimpukoita
50 g kylmäsavustettua pekonia tai kinkkua
2 rkl silputtua salottisipulia
1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä
4 silputtua valkosipulin kynttä
1 hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori
1 rkl silputtua tuoretta punaista chiliä
ripaus sahramia
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
kourallinen pieniä, halkaistuja kirsikkatomaatteja
2 rkl tuoretta timjamia
2 dl kermaa

Tarkista, että simpukat ovat eläviä kopauttamalla mahdollisesti auenneet pöytää vasten. Heitä pois ne simpukat, jotka eivät sulkeudu. Huuhdo simpukat kylmällä vedellä.

Leikkaa kylmäsavuliha pienenpieniksi kuutioiksi ja kuullota laakeassa kasarissa, jotta rasvaa sulaa. Lisää sipuli, inkivääri, sitruunankuori, valkosipuli ja chili. Kuullota hetken ajan, jotta maut irtoavat. Lisää viini ja sahrami. Kun neste kiehuu voimakkaasti, lisää simpukat. Keitä simpukoita kannen alla n. 5 min. Ravistele kasaria, jotta päällimmäisinä olevat simpukat kypsyisivät.

Kun simpukat ovat avautuneet, nosta ne reikäkauhalla kuumiin kulhoihin. Ne, jotka eivät ole auenneet, heitetään pois. Lisää liemeen tomaatit, timjami ja kerma. Kiehauta seosta reippaasti muutama minuutti, ja kaada seos simpukoiden päälle. Tarjoile tuoreen maalaisleivän ja raikkaan, viileän viinin kanssa.

Täksi illaksi piti laatia ihan uudet sapuskasuunnitelmat (onneksi pääni tuottaa uusia ruokaideoita melkein solkenaan, niin urakka ei ollut mahdottoman suuri). Luvassa on ainakin omatekoista vaniljajätskiä, johon sain ohjeen yhdeltä hyvältä kaveriltani aika lailla tasan tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Mukavaa ja mahdollisimman makoisaa ystävänpäivää kaikille!

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Tonnikalapihvi basilikakastikkeessa

Pastanjauhajat sortuivat taas viikonloppuna tonnikalapihveihin, kun reseptilaatikosta etsiytyi käsiin poikkeuksellisen mainio suosikkiohje. Lopputulos on öljyisestä kastikkeesta huolimatta todella raikas ja maukas.
Tonnikalaleike basilikakastikkeen kera

4 kpl tuoreita tonnikalaleikeitä (á 150 g)
Marinadi:
4 rkl hyvää balsamietikkaa
2 rkl soijaa
Kastike:
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 ruukku basilikanlehtiä
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa ja mustapippuria

Sekoita marinadiainekset. Laita kalaleikkeet vuokaan ja marinoi vähintään 30 min jääkaapissa. Kääntele leikkeitä kerran. Valmista basilikakastike sauvasekoittimen avulla. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla.
Kypsennä leikkeet parilapannulla 3 minuuttia molemmin puolin, sivele marinadilla kypsennyksen aikana. Siirrä kypsät pihvit kuumille lautasille ja kaada basilikakastiketta päälle. Tarjoile esim. radicchio- tai Castelfranco-salaatin kera.

(Ohje Stockmannin Italia-teemaisesta mainosvihkosesta.)

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Ratatouille sekä aurajuustotäytteiset kanakääryleet

Taannoinen munakoisokeskustelu poiki niin paljon kiintoisia munakoisovinkkejä ja -ohjeita, että pitihän niistä jotakin päästä jo koestamaan. Valikoin toteutukseen näin ensi alkuun tomaattisoosissa uiskentelevat kasvikset eli ratatouillen (mitenkähän tuo mahdetaan muuten lausua... ratatuää?). Ja maukasta tuli, todellakin. Sapuska menisi patongin kanssa kasvisruokana sinälläänkin, mutta minä päätin pelata varman päälle ja otin ohjelmaan myös sinihomejuustolla täytetyt kanan rintafileet. Kuvan ottanut mieheni tietenkin kuvitteli, että liha on annoksessa se pääasia, ja tarkensi sitten siihen. Mutta kyllähän tuo ratatouillekin hieman pilkistää tuolta taustalta.

Ratatouille eli ranskalainen kasvishöystö

2 kpl sipulia
3 kpl valkosipulinkynttä
0,5 dl Bertolli Classico oliiviöljyä
2 kpl paprikaa
1 kpl kesäkurpitsaa
1 kpl munakoisoa
500 g Bertolli pastakastiketta (Grilled Vegetables)
0,5 dl vettä
0,5 kpl Knorr Kasvisliemikuutiota
0,5 tl mustapippuria

Kuori ja paloittele sipulit. Kuullota sipulit ja puristetut valkosipulin kynnet oliiviöljyssä paistokasarissa tai wokpannussa. Huuhtele kasvikset. Leikkaa paprikat, kesäkurpitsa ja munakoiso reilun kokoisiksi paloiksi. Lisää kasvikset pannulle ja paista niitä muutaman minuutin ajan. Kaada pastakastike kasvisten joukkoon. Huuhtele purkki vesitilkalla ja kaada liemi joukkoon. Lisää liemikuutio ja mausta mustapippurilla. Hauduta ratatouillea 10 minuuttia. Ranskalainen kasvishöystö sopii mainiosti kalan tai kanan lisäkkeeksi tai sellaisenaan vaalean leivän kanssa nautittavaksi.

Annoksen kanaosio syntyy siten, että avataan fileet, tungetaan sisään homejuustoa ja maustetaan suolalla & pippurilla. Nyytit kiinni tikuilla, minkä jälkeen pyöräytetään niihin väriä paistinpannulla. Sen jälkeen uuniin kahteensataan asteeseen vajaaksi puoleksi tunniksi. Ei kannata paistaa liian pitkään, ettei kana kuivahda käppyräksi. Kuivumista voi estää käärimällä kanarullat pekoniin ennen paistinpannulle menoa. Täytettäkin voi varioida, esimerkiksi hieman hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit sopivat lihanyytteihin mainiosti.

lauantaina, helmikuuta 11, 2006

Suuri muffinsitesti (*

Syön hyvin vähän makeita leivonnaisia (esim. täytekakuista en kovin pidä, kun ne tehdään usein niin älyttömän makeiksi), mutta peruspullan ja pullapohjaisen mustikkapiirakan lisäksi muffinsit ovat aina olleet lempparilistallani. Onnistuneessa muffinsissa yhdistyy jotenkin oivallisesti kepeä rapsakkuus ja tuhti maku. Jokainen maustakoon ja täyttäköön muffinsinsa miten haluaa, mutta omia suosikkejani ovat banaani-pähkinä sekä simppeli mustikka.

Arskan munkit

Muffinsitestin lähtökohdaksi otettiin entuudestaan hyvin tuttu, Arskan paistama herkku. Tätä täytyy muutenkin saada säännöllisesti. Arskan munkeissa ja muffinseissa on varsinkin tuoreeltaan koostumus kohdallaan ja makukin erittäin herkullinen - jos kohta hivenen turhan äitelä. Tällä kertaa satuimme Arnold'sin Zeppelinin toimipisteeseen (ne pirulaiset yhä panttaavat Oulun-myymälää!) turhan lähellä sulkemisaikaa, sillä parhaatkin yksilöt olivat silminnähden lässähtäneitä eikä useimpia variantteja löytynyt lainkaan. Kuvan yksilöt olivat kuitenkin juuri niin yllätyksettömän laadukkaita kuin hyvän ketjuliikkeen annin tulee ollakin.

Pikamuffinsit

Ensimmäinen kotikeittiössä valmistettu erä pohjautui Lidlin valmiiseen tee-se-itse -kittiin. Paketissa oli omenahillosta ja kuorruteaineista lähtien kaikki tarvittava sekä perusteellinen monikielinen ohjeistus. Pieni epäilys heräsi, kun taikinaa käskettiin vatkaamaan sähkövatkaimella täydellä teholla minuuttitolkulla. Mahtaakohan tulla muffinsimaista lainkaan? Muffinsien perussääntöhän nimittäin kuuluu, että kuivat aineet ja nesteet sekoitetaan aina erikseen omissa kulhoissaan ja yhdistetään vasta kun uuni on kuuma, juuri ennen taikinan kaatamista vuokiin. Yhdistämisen jälkeen taikinaa sekoitetaan mahdollisimman vähän - vain sen verran, että ainekset ovat melkein sekaisin. Pieni paakkuisuus ei haittaa ollenkaan. Näin menetellen saadaan muffinseille ominainen, yhtä aikaa karkea ja mehevä rakenne, joka esim. Arskan tarjoilemassa versiossa toistuu melko puhtaana.

Aika fakiiri saa olla, jos meinaa taiteilla leivonnaisten päälle pakkauksen kansikuvan mukaiset koristeraidat. Ainakin tarvittaisiin kunnoon pursotin ohjeissa opastetun teelusikan sijaan. Samoin hilloa oli lähes mahdotonta saada pysymään nätisti raa'an muffinsitaikinamöykyn sisällä. Uunituoreiden pikamuffinsien maku ja koostumus olivat sinänsä hyvinkin siedettäviä, mutteivät ihan sitä, mitä olen tottunut muffinsi-sanalla tarkoittamaan. Liekö sen vatkaamisen syytä, mutta enemmän nämä minusta muistuttivat kakkupohjaa leivosvuoassa kuin rehtiä, lohkeilevan mehevää muffinsia.

Jauhoista asti

Lopuksi muffinsit valmistettiin luonnollisesti kokonaan itse. Resepti sovellettiin BBC:n sankarikokki Ainsley Harriottin kirjasta. Ainsleyn ehdottamien hillojen ja marmeladien sijaan täytteenä käytettiin karkeaksi muusattua banaania ja vajaata kourallista joululta jääneitä hassel- ja saksanpähkinöitä. Pähkinöitä olisi voinut olla enemmänkin, mutta enempää en jaksanut lenksuvalla särkijällä kuoria.

12 mainiota muffinsia

Kuivat aineet:
- 200 g hienoja vehnäjauhoja
- 40 g karkeampia (kokojyvä)vehnäjauhoja
- 1 rkl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
- 75 g sokeria
Nesteet:
- 1,75 dl maitoa
- 1 keskikokoinen muna, tasaiseksi vatkattuna
- 100 g sulatettua voita
(Lisäksi haluamiasi täyte- tai mausteaineita. Marjat, hedelmät, hillot, suklaapalat ym. toimivat kaikki.)

Uuni kannattaa heti alkuun laittaa kuumenemaan 200 asteeseen. Muffinsitaikina syntyy nimittäin hyvinkin nopeasti ja tulos on paras, kun pääset paistamaan heti taikinan valmistuttua.

Rouhitut pähkinät sekoitettiin kuivien aineiden joukkoon ja kypsähkö, lusikanselkämyksellä karkeasti muusattu banaani nesteiden sekaan. Jos tykkää tasalaatuisesta muffinsimassasta, täytteet voi jauhaa vaikka yleiskoneella. Itse arvostan muffinseissa suurehkoja sattumia, joten pyrin pitämään sekä pähkinät että banaanin ei-ihan-hienojakoisena. Paperivuoat vielä valmiustilaan pellille (sopivin syvennyksin varustettu muffinsivuoka on kätevin, mutta ihan tavallinen uunipeltikin toimii) ja sitten se kuuluisa sekoitus! Kuiva-aineet ja nesteet kannattaa tosiaankin yhdistää ihan loppuvaiheessa ja sekoittaa hyvin niukasti. Älä vispaa tai ruhjo taikinaa vaan "kääntele" sitä varovasti vaikka puulastalla sen verran, että jauho on jotakuinkin kokonaan kosketuksissa nesteisiin.

Vuoat kannattaa täyttää hieman yli puolivälin. Paistetaan 20-25 minuuttia eli niin kauan, että muffinsit ovat kunnolla kohonneet ja pinta on ottanut kevyen ruskean värin. Liian kauaa ei kannata paistaa, jottei pinta pala ja mehevyys katoa.

Ainsleyn muffinsit onnistuivat yli odotusten! Aikaa ja vaivaakaan ei kulunut juuri Lidlin pikapakettiversiota enemmän. Koskaan ennen en ole kotioloissa saavuttanut Arskan tarjonnan tyyppistä kuohkeaa rakennetta (klikkaa jutun ylin kuva isommaksi, niin näet mistä puhutaan). Kun vielä ohjeen mukainen sokerimääräkin tuotti vähemmän äitelän lopputuloksen ja päästi banaanin paremmin esille, suuren muffinsitestimme voittaja on selvä. Näitä voi suositella varauksetta!

*) Kodinperintönä kantamani kielellisen pilkunviilauksen taakka ajaa minut tuntemaan pientä tuskaa suomeen vakiintuneesta sanasta "muffinsi". Hyvien muffinsien isäntäväen, jenkkien, kielessä muffini on muffini ja monikossa tietysti muffins. Tänne se on lainattu monikkomuodossa - ja lätkäisty vielä ikäänkuin varmuudeksi paikallinen monikko perään. Kas kun ei muffinitnit! Vastaavalla tavalla hullu on jokin vaatekappale (ilmeisesti akkain hepene?), josta käytetään nimeä "legginsit".

perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Tomon tonkatsu

Oululainen ravintolatarjonta on monipuolistunut mukavasti, kun Tomosta saa nyt sushin lisäksi muunkinlaista japanilaishenkistä purtavaa. Sapuskat vaihtuvat ilmeisesti viikoittain, mutta omalla käyntikerrallamme listalta löytyi ainakin sukiyakia, teriyakilohta sekä tonkatsua, josta ehätimme nappaamaan kuvankin. Kyseinen annos on tosin tehty kanasta, joten lieneekö se sitten kana-katsua vai mitä. Kokonaisuuteen kuului myös kipollinen maittavaa misokeittoa sekä vihreää teetä. Kaunis annos ja hyvä meininki.

torstaina, helmikuuta 09, 2006

Jauhelihapihvit á la Bronx

Sain tämän mainion jauhelihapihvi- ja kastikeohjeen jauhantapalstan lukijoille jo tutulta Bronxilta. Kokonaisuus syntyy nopeasti ja kastike oli niin maukas, että sitä tullaan soveltamaan muuallekin.

Jauhelihapihvit

400 g jauhelihaa
1 kananmuna
ketsuppia (Heinziä!)
HP:tä (original)
soijakastiketta
sweet thai chiliä
valkosipulia
maldon-suolaa
mustapippuria

Pihvit valmistettiin perinteiseen tapaan sekoittamalla ainekset kulhossa taikinaksi. Ketsupin, HP:n, soijakastikkeen ja chili-soosin avulla voi säätää taikinan notkeutta. Mitä enemmän näitä juoksevia ainesosia lisää, sitä mehukkaampi lopputuloksesta tulee - mutta samalla ottaa kasvavan riskin, etteivät pihvit pysy koossa vaan murenevat kesken paistamisen. Kokemus opettaa ja alussa voi olla turvallista pelata varman päälle.

Kastike

kermaa
Heinziä
sinappia
puolikas lihaliemikuutio tai 1 rkl lihafondia
reilu golfpallon kokoinen klöntti creme fraichea
basilikaa
pilkottu valkosipulinkynsi
balsamicoa

Valmistimme kastikkeen kuullottamalla ensin valkosipulia kevyesti oliiviöljyssä. Muut ainekset (paitsi balsamico) lisättiin pian perään ja kastiketta hauduteltiin hetki. Samalla sekoiteltiin sen verran, että koostumus tasoittui sileäksi. Reuna haetaan jälleen balsamicolla: sitä lisätään vähitellen ja maistellaan samalla ahkerasti. Kastike saa olla hieman kirpeä. Haudutellaan vielä muutama minuutti sekoitellen - ja valmista on.

Pihvien ja kastikkeen kaveriksi laadittiin vielä perunamuusi. Keitetyt perunat käyvät varmasti yhtä lailla.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Herkkulasagne

Olen tehnyt lasagnen viime aikoina ruokalan Lasagne Bolognesen ohjeella, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Tukholmalaisesta Anne's Foodista löytyi kiintoisa ohje, joten ei muuta kuin testaamaan. Herkullistahan siitä tulikin, toisin kuin tuo kuva kenties antaa ymmärtää. Lasagnen ikiaikainen ongelmahan piilee siinä, että kun sitä on ensin tuntikausia viritellyt ja värkkäillyt, sen ei malta antaa vetäytyä vuoassaan tarpeeksi pitkään. Tuloksena on sitten lautaselle levähtänyt epämääräinen läjä sooseja ja löysiä lasagnelevyjä, kuten kuvasta näkyy. Seuraavana päivänä lasagne pysyy paremmin koossa ja toisaalta myös maistuu ensimmäistä päivää paremmalta, kun maut ovat ehtineet sopivasti tasoittua. Ja ihan mielellänsä tuota veti vielä kolmantenakin päivänä.


Eli herkkulasagne syntyy (erittäin) vapaasti suomennettuna seuraavasti (kannattaa seurailla alkuperäistä ohjetta, mikäli haluaa pelata varman päälle):
Lihakastike:
140 g hienonnettua pekonia
kunnon hyppysellinen kanelia
2 pientä sipulia, kunnolla hienonnettuna
2-3 hienonnettua valkosipulinkynttä
2 keskikokoista porkkanaa, hienonnettuina nämäkin
kuivattuja yrttejä, esim. oreganoa, basilikaa ja timjamia, kunnon hyppysellinen kutakin
2 rkl oliiviöljyä
500 g jauhelihaa (mieluiten nautasikaa)
2 säilykepurkillista kokonaisia tomaatteja
3 dl punaviiniä

Paista valurautapadassa pekoni sekä kaneli (tuoksu on toden totta fantastinen). Lisää valkosipuli, sipuli, porkkanat sekä oliiviöljy. Sekoita hyvin ja lisää sen jälkeen yrtit. Lisää liha ja paista muutaman minuutin ajan. Lisää tomaatit ja viini. Pane pata kannella peitettynä 180-asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi. Halutessaan ruokaa voi kypsytellä toki pari tuntia miedolla lämmöllä liedelläkin. Soosia syntyy tällä tavoin melkoisesti, mutta loput voi syödä sitten halutessaan vaikka pastan kanssa.

Sienikerros:
rasiallinen tuoreita herkkusieniä (pilko hieman)
iso puntti tuoretta timjamia
oliiviöljyä

Paista sieniä öljyssä ja lisää timjami. Se on siinä.

Valkoinen kastike:
5 dl creme fraichea
1 rkl suolaa
2 kourallista raastettua parmesaania
vähän maitoa

Lisäksi:
250 g mozzarellaa
raastettua parmesaania
200 g tuoreita lasagnelevyjä

Voitele lasagnevuoka kevyesti oliiviöljyllä ja lado pohjalle kerros tuoreita lasagnelevyjä. Levyjen päälle kerros lihakastiketta, sitten valkoista kastiketta ja sitten taas muotoon leikattuja lasagnelevyjä. Sitten on vuorossa sienikerros, jonka päälle lusikoidaan taas valkoista kastiketta ja kerros lasagnelevyjä. Sitten vielä yksi kerros lihakastiketta ja valkoista kastiketta. Hännän huipuksi vielä lasagnelevyjä sekä kerros valkokastiketta. Pinnalle heitetään vielä juustoja eli mozzarellaa sekä parmesaania, minkä jälkeen paistetaan ruokaa 200 asteessa puolisen tuntia. Vähemmänkin saattaa riittää, siis mikäli lasagnelevyt ovat tuoreita. (Itse paistoimme lasagnea hippasen verran liian pitkään, minkä takia ylimmäinen juustokerros menetti jossain määrin mehevyyttään. Kannattaa siis kurkkia uuniin paiston aikana silmä kovana.)

Lasagneresepti on otettu hieman sovellettuna Jamie Oliverin Jamie's Dinners -kirjasta. Pitänee hankkia kyseinen opus itsellekin, jos siinä olisi vaikka enemmältikin noin kivoja reseptejä.

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Kokkauskekkerit

Jauhantatiimillämme oli ilo osallistua viikonloppuna kokkauskekkereihin. Vieraassa keittiössä kokkaaminen on yllättävän haastavaa puuhaa, kun jokaista kippoa ja kuppia joutuu etsiskelemään useammastakin kaapista ennen kuin tärppää. Mutta saatiinhan siellä toki valmistakin aikaan. Ja mukavaa, kun oli kerrankin tilaa värkätä kunnolla, ainakin postimerkin kokoiseen kotikeittiöömme verrattuna.

Alkuruuan valmistaminen oli meidän vastuullamme, joten ei siitä sen enempää. Ei vaan - ihan hyvin tekemämme katkarapuleivät periaatteessa onnistuivat, vaikka rapujen kuivatukseen olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Ohje on Ruokalan reseptiarkistosta (etsitty alkuruokien osiosta nopeasti valmistuvia äyriäis- ja kalaruokia). Tosin syömämiehiä oli sen verran monta, että kaksinkertaistimme ohjeellisen annoksen. Yllä edellisenä päivänä valmistunut harjoituskappale ja alla lopulliset mädillä koristellut tuotokset.

Jokiraputoast (4 annosta)

1 kpl pieni sipuli
1/2 punttia tilliä
200 g jokiravun pyrstöjä
1 dl majoneesia
1/2 sitruunan mehu
valkopippuria myllystä
4 palaa vaaleaa paahtoleipää
nokare voita paistamiseen
1 ruukku herneenversoa
80 g muikun mätiä

Leikkaa sipuli pieneksi kuutioksi ja hakkaa tilli hienoksi. Kuivaa ravun pyrstöt paperin välissä. Hakkaa kevyesti. Sekoita kaikki aineet ja mausta. Tarkista rapujen ja mädin suolaisuus. Lisää tarvittaessa. Leikkaa paahtoleivistä pyöreitä kiekkoja ja paista kullan ruskeiksi pannulla. Kasaa toast muotin avulla. Koristele herneenversolla ja muikun mädillä.

Muihin sapuskoihin meillä ei olekaan ohjeita, mutta kuvat onnistuttiin näppäämään niistäkin. Pääruokana oli perunaröstejä sekä kalaa kahdella tavalla. Nuo herkulliset kalakääröt on rullattu lohesta sekä siiasta ja kypsytelty sen jälkeen savustuspussissa. Kannattaa kokeilla kotonakin.

Jälkiruokana oli chilillä maustettu suklaapötkö, joka sai lautasella seurakseen viipaloitua hunajamelonia, tai mikä hedelmä tuo ikinä lieneekään. Olin niin keskittynyt omaan suoritukseeni, etten ehtinyt seurailla valmistusprosessia sen kummemmin (kokkaus saattaa olla toisinaan melkoisen totista touhua). No, sen verran ehdin panna merkille, että suklaasapuskan valmistaminen sisälsi melkoisesti vatkaamista. Makoisa päätös mukavalle aterialle.

maanantaina, helmikuuta 06, 2006

Wokkauskokkausta

Koska hapanimelän broilerin kokkaaminen oli parisen viikkoa sitten sangen maittava kokemus, toteutin uhkaukseni ja otin uuden kiinalaista keittiötä edustavan ohjeen saman tien kokkauslistallemme. Osterikastikkeen kokeileminen kotikeittiössä herätti mielenkiinnon, ja niinpä wokkiin päätyi tällä kertaa osteriliemessä uiskentelevia naudansuikaleita. Ihan hyvää tuli, vaikka vedettiinkin kasvikset ehkä hivenen ylikypsiksi. Ohje on peräisin Suuresta aasialaisesta keittokirjasta (1999).
Naudanlihaa ja paprikoita osterikastikkeessa

Valmistelut: 15 minuttia, Kypsennys: 8 minuuttia, 6 annosta

500 g naudanpaistia
1 rkl soijakastiketta
1 kevyesti vatkattu munanvalkuainen
1 rkl maissijauhoja
¼ tl jauhettua mustapippuria
2 rkl maapähkinäöljyä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
¼ tl viisimaustetta
1 vinoneliöiksi leikattu pieni vihreä paprika
1 vinoneliöiksi leikattu pieni punainen paprika
2 ohueksi viipaloitua sellerinvartta
1 tlk (n. 400 g) kokonaisia minimaisseja valutettuina
2 rkl osterikastiketta
2 vinottain viipaloitua kevätsipulia

1. Poista lihasta rasva ja jänteet. Leikkaa liha poikkisyin pitkiksi, ohuiksi suikaleiksi. Sekoita soijakastike, munanvalkuainen, maissijauhot ja pippuri. Lisää liha ja sekoita.
2. Kuumenna 1 rkl öljyä wokissa tai paksupohjaisessa kattilassa. Kääntele pannua varovasti niin, että öljy leviää pohjalle ja reunoille. Lisää inkivääri, viisimauste, paprikat, selleri ja maissit ja pikapaista kovalla lämmöllä 2 minuuttia, tai kunnes kasvikset hieman pehmenevät. Ota pois wokista ja pidä lämpiminä.
3. Kuumenna wokissa loput öljystä. Kääntele pannua varovasti niin, että öljy leviää pohjalle ja reunoille. Paista liha nopeasti pienissä erissä kovalla lämmöllä, kunnes se on ruskistunut mutta ei läpikotaisin kypsää.
4. Kaada kaikki lihanpalat ja kasvikset takaisin wokkiin ja lisää osterikastike. Pikapaista kovalla lämmöllä, kunnes liha on kypsää ja kastike kuumaa. Ota pois liedeltä ja tarjoa heti kevätsipulilla koristeltuna.

Tuommoinen viereisen kuvan teräslävikkö on muuten keittiöhommissa eri kätevä. Varsinkin jos keittää niin paljon pastaa kuin meikäläiset. Sen kun tökkää vehkeen lavuaariin (se pysyy pystyssä omin nokkinensa), niin sitten voi hulauttaa pastakattilan sisällön siihen kaksin käsin valumaan. Sopii myös keitettyjen perunoiden ynnä vihannesten valuttamiseen ja miksei myös keittämättömienkin kasvisten huuhteluun, kuten kuvasta näkyy.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Torttupäivä

Johan Ludvig Runeberg on melkoisen mystinen hahmo. Olkoon vaan kuinka kansallisrunoilija tahansa, minä en ainakaan muista koskaan lukeneeni hänen kirjoittamistaan runoista yhtä ainoaa säettä. (Ai, mikä Maamme-laulu?)

Joka tapauksessa on mukavaa, että kalenterissa on semmoinenkin päivä, jolle on oma nimikkotorttunsa. Me pääsimme herkuttelemaan tortuilla jo ennakkoon - ja oi, kuinka meheviltä nuo rommilla maustetut leivonnaiset maistuivatkaan. Tietyt leipomukset kannattaa jättää suosiolla ammattilaisille, varsinkin jos saa kaupan päälle vielä vielä vadelmasilmän ja sen ympärille sokerikuorrutetun rinkulan. Maukasta päivää kaikille torttujen ystäville!

lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Ravistettuna, ei sekoitettuna

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Friteeratut sipulirenkulat

Friteeratut sipulirenkaat ovat mainiota pikkupurtavaa. Viime sunnuntaina juhlistimme vaali-iltaa dippailemalla majoneesiin omatekoisia frittirenkuloita (mistä voinee päätellä, että postauksemme laahaavat jossain määrin jälkijunassa).


Rosmariinin ruokapäiväkirjasta: Puuha pääsi käyntiin leikkaamalla kuoritusta sipulista kunnonkokoisia renkaita. Ihan pienet siukurat eivät tässä murkinassa nimittäin menesty. Sitten pyörittelimme renkuloita taikinassa, joka oli syntynyt sekoittamalla kahden kovaksi vatkatun munanvalkuaisen joukkoon 3 dl vehnäjauhoja, 1/2 tl suolaa, 2 dl maitoa sekä 2 rkl voisulaa. Pippurimylly kuumensi kattilassa purkillisen rypsiöljyä ties-mihin-asteeseen ja aloitti friteeraamisen. Minä häippäsin keittiöstä loukkaantuneeseen käteeni vedoten, vaikka todennäköisesti olisin kyllä vetäytynyt tässä vaiheessa muutenkin taka-alalle. Friteeraaminen on nimittäin meidän perheessämme miespuolista puuhaa vähän samaan tapaan kuin grillaaminenkin. Kun se kuuma öljykattila on oikeasti vähän hui-hui ja siinä määrin tarkkaavaisuutta vaativa kapine, niin tämmöisenä turvallisuushakuisena ihmisenä jätän mielelläni sen homman muille.

En välittäisi leimautua friteerauksen sanansaattajaksi, mutta totean nyt kuitenkin, että tuossa samaisessa frittitaikinassa voi pyöritellä muunkinlaisia juttuja, esim. friteeratut mozzarellatikut ovat myös melkoista herkkua. Pippurimylly yllätti minut friteeraamalla sipulirinkuloiden joukkoon yhden tomaattirenkaan. Täytyy myöntää, etten huomannut toisistaan poikkeavissa kasvisrenkaissa minkäänlaista eroa, etenkään kun en ollut osannut moiseen ylläriin ennalta varautua. Mutta tomaatista tuli mieleeni, että noita sipulirenkaita voi dipata mainiosti myös tiheään tomaattisoosiin (tai suomeksi sanottuna tomaattisalsaan).

Pippurimyllyn kommentteja: Friteerausöljyn tulee olla paistovaiheessa riittävän kuumaa, yleensä noin 180-asteista. Tämä oli aikoinaan friteerausta opetellessa vaikeinta - meidän turvallisuuteen ja poliittiseen korrektiuteen kasvatettua sukupolveamme on peloteltu kuuman öljyn vaaroilla niin perusteellisesti, ettei hellaa meinannut uskaltaa ajella tarpeeksi kuumaksi. Perinteiset kotimaiset rypsirapsit ovat maultaan neutraaleja ja kestävät lämpöä oliiviöljyä paremmin. Rasvan ei saa kuitenkaan antaa kuumentua liiaksi, jottei se hulmahda liekkeihin, jolloin vanha kansa saisi kuitenkin hyvän sauman näyttää pitkää nenää. Oppikirjakonsti on koestaa öljyä leipäpalalla tai pisaralla frittitaikinaa. Kun testimateriaali ei painu pohjaan vaan nousee liki hetimiten pintaan ja ruskettuu viimeistään parissa-kolmessa minuutissa, öljy on käyttölämpötilassa.

Itse luotan yllättäen jälleen digitaalitekniikkaan. Kun lämpömittari näyttää 180 C, kaikki on täydellistä ja pataan voidaan nostella muutama frittitaikinassa pyöritelty mikä tahansa. Jenkit kuulemma friteeraavat jopa Mars-patukoita - siten niihin saa lisää rasvaa ja makua. Tässä vaiheessa levy voi olla melko isolla, koska ruokatarpeet jäähdyttävät öljyä. Jos mittari löytyy, kannattaa seurailla lämpötilaa ja pienentää hönkää, kun 180 astetta alkaa lähestyä. Itseään voi halutessaan huvittaa painelemalla pintaan nousevia ruokapaloja reikäkauhalla pinnan alle, jolloin paistosihinä kiihtyy hillittömäksi porinaksi. Edistääkö tämä paistoprosessia, sitä en tiedä - mutta kivaa pitää olla.

Kerralla ei kannata friteerata liian suurta erää, jottei öljyn lämpö notkahda liiaksi. Jos öljy on viileää, frittitaikina imee sitä hullun lailla ja tulos on rapsakan sijaan nihkeä ja löysä.

Järki ja silmät sanovat, milloin tavara on kypsää. Kun rapsakan ruskea pinta on saavutettu, nostellaan tuotokset hetkeksi talouspaperille, jolloin ylimääräinen rasva valuu pois eikä frittipinta nahistu niin nopeasti. Tällä yritetään siis estää ilmiötä, jonka kohtaa kun hakee pikaruokalasta pika-aterian kotiin. Hampurilainen toimii yleensä ok, mutta ranskalaisten kanssa pettymys on varma. Tuoreena niin terhakat perunat lerpahtavat matkalla impotenteiksi lössyköiksi, joissa ei meinaa edes ketsuppi pysyä.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails