torstaina, lokakuuta 05, 2006

Rempparuokaa

Arkisyöminen on tahtonut mennä meillä tällä viikolla kokonaan pikaruokailun puolelle. Kotimme on ajautunut nimittäin jälleen kerran pienimuotoisen remontin valtaan (ihan yhtä huonetta vaan tosin rempataan tällä kertaa - ei koko taloa), joten rautakaupoissa pyörimistä ja nikkarointia on riittänyt ilta-aikaan ihan omiksi tarpeiksi. Tässä yksi nopeasti valmistuva sapuska, jolla olemme taltuttaneet nälkää remppailun ohessa:
Pikainen tonnikala-oliivipasta

400 g pastaa
oliiviöljyä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
2 tölkkiä tonnikalaa, valutettuna
mustia oliiveja, puolitettuina
2 rkl kapriksia, huuhdeltuina
pieni puntti karkeasti pilkottua persiljaa

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Valuta lävikössä, mutta säästä osa keitinvedestä kattilan pohjalle. Kippaa pasta takaisin kattilaan (levy voi olla tässä vaiheessa vaikka ykkösellä) ja sekoita siihen oliiviöljy & pilkotut valkosipulit. Anna makujen imeytyä hetken aikaa. Lisää loput ainekset mukaan, sekoita ja tarjoile.
Parempaa tonnikalapastaa saa toki aikaiseksi tällä Jamie Oliverin ohjeella, mutta kyllä tämäkin menettelee. Etenkin jos tonnikala on hyvää ja valkosipulia riittävästi.

Jaahas. Taidankin lähteä tästä takaisin maalaushommiin, hop.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails