tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Muheva moussaka

Kreikkalaisen illan pääruokana oli moussaka eli meikäläisittäin musaka. Inspiraation sapuskaan sain katseltuani dvd:ltä uusimman suosikkikokkini Rick Steinin ruokaohjelmaa Rick Stein’s Food Heroes, Another Helping*). (Kyseisellä herralla on niin uskomattoman leppoisa meininki, että hänen ohjelmiaan katsellessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.)

Ohjelmassa ei lueteltu musakaan tarvittavien ainesosien määriä, paistoaikoja tai muita vastaavia kovinkaan tarkasti, mutta yritin noudattaa kaikkea ohjelmassa näkemääni joka tapauksessa mahdollisimman uskollisesti - toivotaan nyt, että muistin kaikki työvaiheet edes suurin piirtein oikein. Bechamel-soosiin ja pariin muuhunkin juttuun otin osviittaa joskus aiemmin testaamastani Ruokalan moussakareseptistä:
Moussaka

munakoiso (tai kaksi, jos haluaa munakoisoisempaa musakaa)
oliiviöljyä paistamiseen

Jauhelihakastike:
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
500 g lampaanjauhelihaa (toimii takuulla paremmin kuin nauta!)
hyvälaatuista tomaattimurskaa (purkki)
valkoviiniä
kanelitanko
oreganoa
suolaa

Bechamel-kastike:
1/2 l (täys)maitoa
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
runsaasti raastettua parmesaania
muna (löysästi vatkattuna)

Jauhelihakastike saa porista hellalla vajaan tunnin verran (tai vähintään 30-40 minuuttia), joten kannattaa aloittaa siitä. Hienonnetut sipulit ja valkosipulinkynnet ruskistetaan oliiviöljyssä, lisätään sekaan jauheliha ja ruskistetaan myös se. Kipataan sekaan tölkillinen tomaattimurskaa, lorotellaan sekaan valkoviiniä ja maustetaan kanelitangolla, oreganolla ja suolalla. Maistellaan keittelyn aikana ja maustellaan tarvittaessa lisää.

Bechamel-kastike valmistuu seuraavasti: Sulatetaan voi kattilassa, lisätään jauhot. Ruskistetaan hetki lastalla jatkuvasti sekoittaen. Joukkoon kaadetaan parissa erässä ja koko ajan hämmennellen (etukäteen kuumennettu) maito. Maustetaan ripauksella suolaa ja pippuria, lisätään juustoraaste. Kun kastike on sopivasti paksuuntunut ja kiehahtanut, nostetaan se pois liedeltä. Tässä vaiheessa lisäsin joukkoon vielä löysäksi vatkatun kananmunan, jonka pitäisi parantaa soosin rakennetta ja antaa myös sapuskan ulkonäköön oma lisänsä.

Pitkittäin viipaloidut (ja mahdollisesti etukäteen itketetyt) munakoisot paistetaan pannulla kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Öljyä ei kannata annostella pannulle liikaa, ettei munakoisoista tule liian kosteita. Viipaleet voi asetella paistamisen jälkeen vielä lautasen päälle taitellulle talouspaperille, jotta liika öljy pääsee valumaan pois. Munakoisoviipaleet ladotaan vuoan pohjalle ja ripotellaan pinnalle hieman suolaa. Munakoisojen päälle kaadetaan jauhelihasoosi (poista kanelitanko!) ja lopuksi jauhelihakastikkeen päälle vielä bechamel-kastike. Paistetaan uunissa 180 asteessa noin 45 minuuttia.
Viiniksi oli alun perin tarkoitus valita tietenkin jotain kreikkalaista pullotetta (varastoistamme mahtaa löytyä ainakin Nemeaa), mutta koska ohjelmassa suositeltiin moussakan kaveriksi paria lasillista Cabernet Sauvignonia, viini vaihtui sitten kokonaan toiselle mantereelle. Vanhalla suosikkiviinillämme Casillero del Diablo Cabernet Sauvignonilla kun on kuulemma nyt myynnissä historiansa paras vuosikerta (2005), niin pitihän sitä päästä testaamaan. Ja hyvin se kyllä musakan kyytipoikana maistuikin.

*) Muistutuksena itselle: Samaisessa ohjelmasarjassa oli myös mielenkiintoinen minestronekeiton ohje, joten pitää jolloinkin tehdä myös sitä.

27 Comments:

At 24/10/06 11:19, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos Rosmariini tuosta viinivinkistä! Täytyykin hakea tuota muutama pullo uutukaiseen viinikaappiin ;).

 
At 24/10/06 12:26, Anonymous Anonyymi said...

Pelottavaa, kuinka samanlainen maku meillä on! Tuo Diablo on meinaan meidänkin "perheessämme" suosikki vuosien takaa, jota tosin emme ole pitkään, pitkään aikaan maistelleet. Täytyypä napata mukaan seuraavalla Alko-reissulla :)

Ja moussakaa pitänee testata myös.

 
At 24/10/06 12:54, Blogger Polkkapossu said...

Hyvää viiniä ja nimen tarinakin on hauska. Mutta sen varmaan tiedättekin :)

 
At 25/10/06 18:36, Blogger Rosmariini said...

Terhi: Sinun blogisi se itse asiassa taisikin muistuttaa minulle, että voisi täällä Pastanjauhannassakin kirjoitella tuosta viinipuolesta enemmän. :)

Haidi: Kieltämättä meikäläisten maut menevät ihan ällistyttävän hyvin yksiin. Ainakin jos jotain voi päätellä siitä, että munakoisopaistos ja yrtticannellonit paukahtivat kerralla ikiaikaisten herkkuruokieni kärkijoukkoihin.

Polkkis: Paholaisen kellari -tarina on tuttu ainakin pääpiirteissään - mahtoikohan se ainakin jossain vaiheessa lukea siinä pullon kyljessäkin.

 
At 10/9/07 13:56, Anonymous Anonyymi said...

Mukava lukea että muutkin ovat samaa mieltä Rick Steinista. Ihanan hyväntuulinen ohjelma, todella aina tulee hyvä mieli kun hänen ohjelmiaan katsoo. Olen ihan koukussa BBC Food kanavaan ;) Oletko katsonut myös mm. Neil Perryn (austraalialainen kokki) ohjelmia?
Hyviä ruokaohjeita täällä.. juuri mun maun mukaisia herkullisia reseptejä. Eikun näitä lisää :)

T. Anna-Mari

 
At 10/9/07 16:46, Blogger Rosmariini said...

Tuo BBC Food on itsellänikin haaveissa. Hankkimista hidastaa ainoastaan pelko siitä, etten sitten malttaisi irrottautua ruudun äärestä ollenkaan. :)

Neil Perryllä näyttääkin olevan hyvännäköisiä reseptejä sivuillaan. Kiitoksia vinkistä - tämä olikin meikäläiselle ihan uusi tuttavuus.

 
At 18/1/09 16:25, Anonymous Anonyymi said...

Tein ohjeellasi eilen moussakaa, ja lopputulos oli ihana!! Kanelitangon sijaan tosin ripsautin kastikkeeseen kanelia ihan jauheena! Blogiasi on mukava lukea!

 
At 31/1/09 21:27, Anonymous Anonyymi said...

Loistava pohjaresepti. Me päätettiin vielä vähän soveltaa sitä ruokaisammaksi ja laitettiin siihen perunaa lisäksi. Lopputulos oli hyvä. Mausteita kannattaa vähän lisätä, koska massaa tulee lisää.

 
At 12/2/09 21:19, Anonymous Anonyymi said...

Casillero del Diablo on harvinaisen tylsä viini. Esimerkiksi Rigolo Sartori di Veronalla voi aloittaa maunparannuksen, mieluiten samantien.

 
At 17/3/09 17:55, Anonymous Anonyymi said...

Lammasta kehutaan, onko hirvestä kokemuksia tässä yhteydessä? Sitä kun pakastin pullistelisi omasta takaa.

 
At 17/3/09 22:06, Blogger Rosmariini said...

Kyllä tätä jotkut ovat tehneet kuulemma soijarouheestakin, joten mikä jottei (tosin kokemusta ei ole: sehän se oli se varsinainen kysymys;).

Lammas tietenkin istuu kreikkalaiseen makumaailmaan parhaiten, mutta eihän sitä läheskään aina ole saatavissa.

 
At 3/5/09 22:46, Anonymous Anonyymi said...

Olen töissä tehnyt tätä parisen kertaa naudasta mutta kyllä tuo lammas on monta kertaa parempaa.

 
At 17/3/10 08:17, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos ihanasta ohejeesta!

 
At 23/5/10 19:30, Anonymous Anonyymi said...

Tätä on tullut viime vuoden aikana tehtyä useasti ja on tosi hyvää!! Lampaanlihasta tulee todellakin parempaa ja yhdessä ohjeessa haudutetaan punaviinissä mutta valkoviini parempi. Kanelin maku tulee paremmin esille. Kiitos!

 
At 29/5/11 01:24, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos ohjeesta, hyvin se toimi tänäänkin, vaikkei edes lampaista jauhelihaa löytynyt. Viininä oli sentään suositeltu merkki, joskin seuraava vuosikerta.
t. Varapygmi

 
At 14/9/11 20:12, Anonymous Kirsikka said...

Kiitos mainiosta ohjeesta! Moussaka kuuluu nykyään lempiruokiini, vaikka onkin vähän työteliäs (no minulle ainakin!)

Itse laitoin kerran hätäpäissäni valkoviinin sijaan vehnäolutta, ja siitä tuli oikein maukasta. Olen nyt vertaillut sekä viinillä tehtyä että tätä omaa olutsovellusta, ja omaan makuuni se olut sopii oikeastaan paremmin. Siitä tulee sellainen pyöreä, pehmeä maku.

 
At 9/11/11 22:27, Anonymous Anonyymi said...

Kokeilin hirven jauhelihaa ja se kävi mainiosti, en ole aiemmin koekeillut tätä ruokaa. Nami, kiitos ohjeesta!

 
At 13/5/12 21:35, Anonymous Anonyymi said...

Oivallinen kasvisversio syntyi soijarouheesta muuten likimain reseptiä noudatellen. Kiitos!

 
At 13/8/12 11:40, Blogger Emmusa said...

Aivan täydellinen resepti! Kiitos!

 
At 26/5/13 12:19, Anonymous Anonyymi said...

Tällä reseptillä edetään ehdottomasti aina, kun moussakan himo iskee. Loora parhaillaan uunissa muhimassa. Kiitos!

 
At 16/7/13 20:19, Anonymous Anonyymi said...

Mikä vittu on hyvälaatuinen tomaattimurska purkissa? Eikö rainbow sulle kelpaa. Suosittelen, että jauhat itse tomaattisi!

 
At 20/7/13 01:50, Blogger Rosmariini said...

Joskus jauhan itse, joskus ostan Rainbowta. Vähän sen mukaan miten elämä milloinkin menee.

 
At 31/7/13 13:29, Anonymous Anonyymi said...

Nestetä jäi liian paljo, pitäskö jauhelihasta paistama kaikkiit nesteet pois? Mutta maku oli taivallinen

 
At 31/7/13 13:33, Blogger Rosmariini said...

Kastiketta kannattaa tosiaan keitellä niin pitkään, että liika liemevyys lähtee pois.

 
At 15/6/16 22:39, Anonymous Anonyymi said...

Tänään värkkäsin reseptisi mukaan. Kuivaa minttua lisäsin ja "toimi" meidän perheelle hyvin. Lientä jäi vähän liikaa makuuni. Keittelen seuraavalla kerralla kastiketta pitempään. Tosiaan maukasta moussakaa.

 
At 30/3/18 11:22, Blogger De Riouw said...

Valmistin eilen moussakaa reseptisi mukaan ja Oli todella hyvää! Kiitos reseptistä. Tehdään varmasti toistekin :)

 
At 24/1/21 18:38, Blogger Jiri said...

Palaan aina vuosi vuodelta tämän saman ohjeen ääreen. En ole ottanut tätä mihinkään itselleni ylös, vaan jostain kumman syystä luotan että tämä täällä säilyy :-)

Todella yksinkertainen ruoka, mutta kaikessa tuhtiudessaan todella upea makuelämys. Olen tässä vuosien varrella viritellyt vähän eri suuntiin. Kanelin sijasta olen viimeksi käyttänyt Ras El Hanout -mausteseosta, joka tuo tuulahduksen pohjoisesta Afrikasta.

Viinivalinta tällä kertaa 2015 Ricossa Barolo. Olemme hullaantuneita Italialaisiin punaisiin... Autoihin ja viineihin :-)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails