lauantaina, elokuuta 05, 2006

Lentomuonitus

Tulipa hiljan tehtyä työmatka sen verran lyhyellä varoitusajalla, että economy-luokan lippu vei perille useamman etapin kautta ja lähes joka väliä operoi eri toimija. Kun osa pätkistä oli kuitenkin sen verran pitkäkestoisia, että nämä toimijat edistivät ajankulua muonittamalla matkustavaisia, alkoi analyyttinen mieleni kuin itsestään vertailla eri yhtiöiden näkemyksiä miellyttävästä ateriakokonaisuudesta spatiaalisesti rajoittuneessa miljöössä.

Finnair tarjoili pennepastaa. Heti ihmetytti, miksi ihmeessä oli valittu raaka-aine, joka nimenomaan ei kestä kuumana odottamista! Foliokääreessä hautunut pasta oli aivan lötköä ja liisterimäistä. Pennet oikein pakenivat pitkin purkin seiniä, kun niitä koitti metsästää muovihaarukalla. Sinänsä kastike oli ihan ok ja maukas. Jotenkin vaan ei oikein mahdu ajatukseen, miksi pitää tieten tahtoen tehdä hautumaan ruokaa, joka on tapana syödä heti. Melkein sama olisi pakata täytekakku termospulloon tai ottaa jäätelöä evääksi tunkemalla sitä housuntaskuun. Luulisi, että samalla kustannustasolla olisi kokannut vaikka jotain pataa tai muhennosta, jotka yleensä vain paranevat uudelleen lämmitettäessä.

Verrokkina ollut Air France tarjoili yhtä ahtaissa oloissa aivan toisenlaisen ruokahetken: paistetussa kanassa oli aidot parilan jäljet. Jos se ei olisi joutunut odottamaan tarjoilua niin pitkään, pinta olisi voinut olla jopa mukavan rapsakka. Kuitenkin, kun ahtaaseen pöytään tuodaan tuoretta patonkia, kunnon nokare camembertia ja pikkupullo punaviiniä, on vaikea näyttää hapanta naamaa - varsinkin, kun leipää käytiin hetken päästä sen kummemmin erikseen kyselemättä tarjoamassa vielä toinen kierros. Useimmille se ei kyllä enää maittanut, mutta minä poika santsasin! Ja kun oikein muistelen, niin taisinpa ottaa toisen punaviininkin...

21 Comments:

At 5/8/06 15:41, Blogger Rosmariini said...

Finnairille pisteet siitä, että kuitenkin vielä tarjoilevat vähän lyhyemmilläkin ulkomaanlennoilla ruokaa (ja viiniä). SASsin lento oli maaliskuussa niin ankea, kun koneen takaosaan sijoitelluille halppislippulaisille ei tarjoiltu mitään, paitsi maksua vastaan tietenkin.

Eihän lennoilla tosin useinkaan ole kovin nälkä, mutta tarjottimen kanssa näprääminen tarjoaa mukavaa ajankulua. Ja kun on ehtinyt tottua siihen, että sapuska sisältyy lennon hintaan, niin saavutetuista eduista on tylsä luopua.

 
At 5/8/06 15:59, Blogger Pippurimylly said...

Sen verran pitää vielä näin post-postauksellisesti nostaa Finnairin häntää minunkin, että kesälomareissulta palatessa oli oikein hyvää jauhelihapuikularuokaa - ja varmaan hyväntuulisin, leppoisin ja suorastaan hauskin koskaan näkemäni lentoemo!

Mitenhän mahtaa tuo keitrausbisnes pyöriä - eli kun Münchenistä lähtee, niin koneessa tarjottanee saksassa kokattua tavaraa?

 
At 5/8/06 17:41, Blogger rinsu said...

Kun kerran (vain kerran siis) pääsin oikein pitkällä matkalla bisnesluokkaan, sain tuta, miksi Finskin viinejä niin arvostetaan. Oooh. Kyllä oli ruokakin hyvää, ja palvelu. Sen jälkeen paluu economyyn on ollut erityisen haljua.

 
At 5/8/06 17:54, Blogger Rosmariini said...

Apua, minkälaista sapuskaa bisnesluokassa tarjoillaan? Itsellä ei ole asiasta minkäänlaista kuvaa.

Tosin kerran lensin minäkin bisneslipuilla Tukhomasta Ouluun, mutta ei siinä ollut mitään eroa normaalimeininkiin taikka -tarjoiluihin. Tosin matka oli aika lyhyt ja kellokin aika paljon jo siinä vaiheessa.

 
At 5/8/06 22:46, Blogger Ville said...

Oma paras kokemukseni on Singapore Airlinesilta. Suhteellisen lyhyt matka ensimmäisessä luokassa toi eteen koneessa liekitettyä (!) ruokaa. Tämä tietenkin vain yksittäinen kuriositeetti - kyllä palvelu muutenkin oli kohtuullisen hyvää.

 
At 6/8/06 11:12, Blogger Rosmariini said...

Liekitettyä! Ilmankos ne pitävät lenskareissa sitä ykkösluokan muusta koneesta erottavaa verhoa joskus suljettuna, jos siellä tuommoisia puuhaillaan. :)

 
At 6/8/06 11:37, Anonymous Anonyymi said...

Aikanani kun lentelin Helsinki-Riika-Vilna akselilla suorastaan toivoi lippuja tietyn yhtion koneeseen; Air Balticilla sai menun kateen, Finnairilla muovihaarukalla jotain pienta hassakkaa mutta taas Lithuanian Airwaysilla oikein ihana kylma lihalautanen ilmakuivattauine kinkkuineen etc.

Vahan aikaa sitten lensin Aeroflotilla ja oli positiivinen yllatys; economyn tarjottimella oli kolmea eri leipaa ruokien lisaksi!

Joskus vuosia sitten Lufthansan Aasian lennolla tarjolla oli instant-nuudeleita...

Kerran tulin reppureissulta Dusseldorfin kautta kotiin ja jostain syysta koko Lufthansana kone oli business: jokaiselle katettiin valkoiset poytaliinat niihin pikkupoytiin ja kaytettiin oikeita astioita!

Ymmartaakseni riippunee kovasti lentoyhtiosta ja kohteesta otetaanko paluumatkan sapuskat jo mukaan lahtomaasta vai kohteesta eli millainen catering toiminta on kohteessa.

Emiratesilla tietysti on ihan ok tarjoilut, esim. Lufthansaan verratessa sapuskat Emiratesin economyssa ovat samaa tasoa kuin Lufthansan busineksessa.

Kerran Emiratesin busineksessa kysyttiin etta mita salaatinkastiketta halua, tietysti olisin halunut blue cheese mutta juuri sita ei sattunut olemaan... Etihadin economyssa taas sai valita kolmesta aamiaisvaihtoehdosta, valitsin mixed grill jossa oli kanan rintaa, sisafiletta ja monenlaista makkaraa, kylla maistui!

Mielenkiintoinen on mielestani Finnairin alkoholipolitiikkaan, vuosi sitten ei saanut edes rahalla G&T:ta...

Lentokonetarjoiluista riittaisi tarinaa vaikka kuinka, yksin kivoimmista kokemuksista oli upgrading businekseen Bangkok-Tukholma lennolla, tietysti olin juuri saanut kauhean mahataudin...

 
At 6/8/06 12:57, Blogger Rosmariini said...

Kiitos Johanna kommentista - kiinnostavaa lueskella eri lentoyhtiöiden muonituksista. Sinulla noita kokemuksia riittää vaikka muille jakaa.

Ilmeisesti semmoisissa maissa, joissa ruokaa ja ateriointia arvostetaan tavallista enemmän, myös lentosapuskoihin satsataan sitten vastaavasti enemmän. Suomessa ruokailun tarkoitus on ollut kuitenkin pitkään vain mahan täyttäminen. Ruokaa on toki kunnioitettu, mutta siitä ei ole erikoisemmin nautittu tai liitetty siihen mitään sosiaalisia ulottuvuuksia.

Pieni satsaus sapuskoihin kyllä kannattaa. Jos itse joutuisin valitsemaan kahden (samoilla hinnoilla & ehdoilla) lippuja kaupittelevan lentoyhtiön väliltä, ottaisin varmasti sen, jonka koneessa on ollut muistini mukaan rapeakuorisimmat sämpylät. :)

 
At 6/8/06 13:29, Blogger rinsu said...

Näistä lentokonemuonista ja ylipäätään eri lentoyhtiöiden palvelusta voisi varmaan aloittaa oman bloginsa. Valitettavasti blogeja ei ollut keksitty silloin, kun matkustelin paljon ja nyt jo muisti pätkii :-)

Eikös Finskillä kuitenkin myös ollut aikoinaan menu pääruokavaihtoehtoineen bisneksessä? (Puhun nyt 1990-luvun lopusta.)

 
At 6/8/06 13:54, Blogger Rosmariini said...

Siinäpä olisikin hauska blogin aihe paljon matkustavalle! Itse lentelen sen verran harvoin, että voisi olla blogissa enimmäkseen aika hiljaista. Eikä eniten käyttämältämme Oulu-Helsinki -väliltä taitaisi löytyä kovinkaan paljon raportoitavaa. (Tosin aamupalasämpylä on Finnairin kotimaanlennoilla yllättävän hyvä: pieni, mutta runsaasti täytettä.)

 
At 6/8/06 16:37, Anonymous Anonyymi said...

Pakko kertoa tuore, ruokarajoitteisen kokemus. Lensimme 6.06 Hgistä Bangkokiin ja 7.06 Shanghaista iltapäiväksi kotiin, sinivalkein siivin tietysti. Kala- ja äyriäisallergikkona tilautin varmuuden vuoksi VGML:t eli lakto-ovo-veget. Mennessä sain annoksen, jossa mielestäni oli pastaa (munatontako?), ja palatessa eka annos, oikeanlainen kyllä, oli lämmittämättömiltä osin jääs-sä. Seuraava annos olikin sitten non-VGML. Toinen lentoemo toi VGML:ni koneen takaosasta kun kuulin heidän keskustelevan: "Jos se sanoo jotain, niin vaihdetaan sitten."

Kun en oikea VGML-syöjä ole, söin tällä kertaa lämpimän tarjottimellisen ihan mukiinmenevää lentokoneruokaa. Voitte kuitenkin uskoa, että reklamoin - ja mitään en ole vielä kuullut asiasta.

 
At 6/8/06 21:23, Blogger Rosmariini said...

Huhhuh, kaikkea sitä kuulee. "Jos se sanoo jotain, niin vaihdetaan sitten." - kerrassaan käsittämätöntä! Kaikissa paikoissa ei oteta ihmisten ruoka-ainerajoituksia ja niitä koskevia toivomuksia ollenkaan tosissaan, mikä on aivan mahdottoman kummallista. Etenkin kun tietää, minkälaisia ruoka-aineallergiat voivat pahimmillaan olla.

 
At 6/8/06 22:31, Anonymous Anonyymi said...

Minäkin kyllä hehkuttaisin Air Francen ruokia. Se lämpimän(!) patongin santsitarjoilu lämmittää joka kerta. Ja pakko tunnustaa, että olen pari kertaa pyytänyt myös lisää camembertiä ja saanutkin! Ilmeisesti jotkut hullut jättävät juuston syömättä. :)
Toinen hyvien ruokien yhtiö on Lan Chile. American Airlinesin kyytiin en suosittele, että kukaan astuu, ellei ole omia eväitä mukana.

 
At 6/8/06 23:38, Blogger Pippurimylly said...

Yllättävän isot ovat erot eri yhtiöiden välillä. Jotenkin olettaisi, että tänä arvontuotannon paloittelun ja osaoptimoinnin aikakautena maailmaan kehittyisi pari-kolme suurta catering-firmaa, joille joka yhtiö ulkoistaisi ruokinnan. Vaan ei! Ei kyllä yhtään haittaa, vaikka ruoka säilyisi kilpailutekijänä lentoliikenteessä ainiaan!

 
At 7/8/06 20:57, Blogger sivuaskel said...

Ankeampaa työmatkasärvintä ei ole kuin Finnairin kotimaanlentojen "pakkotarjoilut". Nahistunut vehnäsämpylä, jossa kalpeaa margariinia yksi veitsenkärjellinen, hikoileva vähärasvainen edamin pala keskellä vehnämössöä, hädin tuskin havaittavissa. Silittämättä siisti musta kahvi mallia "24 h", tuntuu ylelliseltä palan painikkeelta. Ihmisten aliarvioimista, ajattelen. Ahneudella ei ole rajoja. "Parempi ilman kuin Hillman". :)

 
At 8/8/06 09:27, Blogger Rosmariini said...

Kyllähän se kieltämättä vähän hassulta tuntuu aina katsoa, kuinka mikroskooppisen pieni eväs sieltä paketista kulloinkin pyörähtää. :) Ankeaa, kun kaikessa pitää niin säästää.

 
At 8/8/06 12:51, Blogger Maurelita said...

Minäkin matkustelin työn puolesta paljon aikoinaan (heh), jopa 2x viikossa parhaimmillaan. Lähinnä Air France ja etenkin Continental Airlines business luokissa, Atlantin ylilennoilla.

Oli reteetä kun sai shamppanjaa jo ennen nousua, ja ruuat sai valita menyyltä, puhumattakaan viineistä.

Harmittaa tosiaan ettei ollut silloin blogia, johon olisi voinut tallentaa näitä matka-aterioita ym kokemuksia.

Continentalilla tarjoiltiin aina juusto typerien keksien ja port-viinin kanssa, ja sain aina olla tarkkana saadakseni pitää leivän ja punkun moisia herkkuja varten.

Oli se ihanaa aikaa !

Muistaakseni on olemassa joku airmeals saitti jossa listataan kait kauhukokemuksia ?

Omista lomamatkoista Finski vetää pisimmän korren, ruoka aina syömäkelpoista ja palvelu HUIPPUA. Lisäksi ovat aina ajallaan - luotettavaa kotimaista. =)

 
At 8/8/06 14:14, Blogger Rosmariini said...

Vau, mitä bisnesnaisen elämää! :) Ja jopa parikin kertaa viikossa. Siinä ehtii nähdä monenlaista, niin tarjoiluosastolla kuin muutenkin.

Finnairille kyllä tosissaan pisteet siitä, että lennot ovat aina niin hyvin aikataulussa.

 
At 15/8/06 07:10, Anonymous Anonyymi said...

Täältähän niitä lentokonemenuja löytyykin, joskin vain kuvallisessa muodossa: http://www.airlinemeals.net/

 
At 15/8/06 20:01, Blogger Rosmariini said...

No, niinpähän näyttää löytyvän! Tuolla pääsee kätevästi vertailemaan eri yhtiöiden ruokalistoja keskenään. Kiitoksia linkistä!

 
At 28/8/07 17:28, Anonymous Anonyymi said...

Mielenkiintoista luettavaa!

Itse en ole niin kauheasti lennellyt ja Euroopassa vain, mutta näiden kokemusteni perusteella Finnairilla on ollut siedettävimmät sapuskat. Muutaman tunnin lennolla ainakin itse kaipaan jo lämmintä purtavaa, ja Finskillä sitä yleensä aina on. British Airwaysilla sen sijaan on ollut järkyttävät pöperöt (vaikka itse brittiläinen ruoka onkin minusta turhan aliarvostettua), mm. aamulennolla pelkkä valkoinen hodarisämpylä jonka sisällä kylmä siivu pekonia. Muutaman kerran olen lentänyt myös SASilla Tukholmaan ja yllätys olikin ekalla kerralla iso, kun ei tarjottu edes kuivaa vehnäkänttyä vaan koneessa tosiaan kiersi aivan järkyttävän hintainen myyntikärry tylyjen lentoemojen luotsaamana. Myöhemminkään en ole SASilta kummoista palvelua saanut eikä tuota riistokärryäkään ole edes aina kaivettu esiin. Olenkin katsonut viisaimmaksi ottaa joka lennolle mukaan muutaman mysli- ym. välipalapatukan "ensiavuksi" kun migreenini vuoksi joudun vahtaamaan verensokeritasojani. Patukat ovatkin sitten maistuneet suorastaan hyvälle kaiken maailman vehnäsämbyjen jälkeen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails