keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Farmimarketissa

Arki sekä loskainen Oulu ovat iskeytyneet pastanjauhajan päälle lähes koko voimallaan, mutta onneksi täällä blogissa voi elää vielä parin päivän ajan lomatunnelmissa. Tänään menen viikon takaisissa muisteloissani farmimarkettiin. Englannissa oli nimittäin maatilojen yhteydessä toisinaan myös kauppoja, joista voi ostaa lihan ja kasvisten lisäksi jos jonkinlaisia tuotteita niin lähiseudulta kuin kauempaakin maailmasta (me ostimme lakua, joka oli pakkauksen mukaan rahdattu paikalle Uudesta-Seelannista).

Meidän retkikuntamme ennätti käydä reissun aikana ainoastaan yhdessä maatilakaupassa - kuvan puoti sijaitsee Kendalissa. Ihana paikka. Esimerkiksi paikan juustotiski oli sen verran hulppea, että sydäntä särki kulkea sen ohitse ostamatta mitään. Myös kaupan teehuone testattiin - meikäläiset joivat siellä tosin luonnollisesti mustaa kahvia, kun emme ehtineet päästä viikossa tyystin jyvälle brittiläisestä teenjuontikulttuurista.

Kasviksia, kalkkunoita tai luomumunia emme sentään innostuneet raahaamaan mukanamme Suomeen, mutta säilykepurkkihyllyllä annoin itselleni luvan hieman höpsähtää. Kaupasta lähti nimittäin messiin muun muassa monikäyttöistä Cumberland-kastiketta, jota on suunnitelmissa maistaa pääsiäisenä lampaan kanssa. Kyseiseen marjasoosiin näyttää löytyvän resepti myös mukaan tarttuneesta Favourite Lakeland Recipes -vihkosesta.
Cumberland Sauce

yhden sitruunan ja yhden appelsiinin raastettu kuori sekä mehu
2 unssia vettä (= reilu puoli desiä)
suolaa ja mustapippuria
2 ruokalusikallista etikkaa
4 tasaista ruokalusikallista punaherukkahyytelöä
1 tasainen rkl sinappia
2 rkl portviiniä

Raasta sitruunan ja appelsiinin kuoret ja keitä niitä sekä vettä pienessä kastikepannussa viiden minuutin ajan. Lisää loput ainekset ja hämmennä, kunnes hyytelö on sulanut. Tarkista maku. Tarjoile kinkun, lampaan tai riistan kera.

4 Comments:

At 5/4/06 15:11, Anonymous Anonyymi said...

Voi itku - tuollaisia farmikauppoja kun olisikin lähitienoolla!Minä kaipaan tuollaisia kauppoja. Ja siihen viereen vielä vaikkapa leipomo. Olispa ihanaa käydä perinteisessä, kunnollisessa lihakaupassa - niitä ei Suomessa taida olla enää kuin muutamassa kauppahallissa -ja ehkä Stokkan tiski. Voi näitä aikoja.

 
At 5/4/06 17:28, Blogger Rosmariini said...

Täsmälleen samaa mieltä! Harmi vaan, ettei ostovoima mahtaisi riittää moisiin ainakaan tämmöisissä pienemmissä kaupungeissa. Ihmiset ovat jo niin tottuneita automarketteihin ja valmiiksi pussitettuihin tuotteisiin. :( Onneksi leipää voi leipoa itse. Ja kohta tulee kesä, niin voi kasvatella taas itse edes osan kasviksista.

 
At 6/4/06 00:36, Blogger ainailona said...

No perhana, tietysti juuri PUNAherukkahyytelöä, kun meillä on kellari turvoksissa MUSTAherukkahyytelöä. Täytyy huomioida tämä erhe ensi kesän mehuntuotannossa [nyt kaikki vähä punainen on keitetty mehuksi].

 
At 6/4/06 08:34, Blogger Rosmariini said...

Aah, teidän ruokakellarinne kuulostaa kyllä varsinaiselta aarreaitalta.

Älä huoli - mustaherukkahyytelö lienee paistin kanssa ihanaa ihan vaan semmoisenaankin, joten suotta sotkea siihen etikkaa sun muuta.

Pitääkin muistaa raportoida pääsiäisen jälkeen, miltä tuo Cumberland-soosi maistui.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails