maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Vanha kunnon voileipägrilli

Muutamia vuosia sitten heräteostettu voileipägrilli on lojunut viimeiset kaksi vuotta keittiön alakaapissa kokonaan käyttöä vailla. Olin ehtinyt luokitella sen jo taloutemme turhimmaksi keittiöhärveliksi, koska nurkistamme ei löydy oikeastaan mitään muuta yhtä vähällä käytöllä ollutta sähkökojetta. Ei ole vohvelirautaa, leipäkonetta, jäätelökonetta eikä etenkään viime vuosina ylen muodikasta popcorn-konetta.

Eräänä iltana kiljuvassa nälässä oli pakko saada nopeasti purtavaa pöytään, ja niinpä pöydällä lojuvasta paahtoleipäpaketista sommiteltiin pienperheelle pikaruokaa. En muistanut grillin käytöstä mitään muuta kuin sen, että leipien ulkopinnat piti sivellä margariinilla. Molemmille sisäpinnoille levitin kunnon sinappikerroksen, joiden päälle siivutettiin gruyere-juustoa. Pieni sipuli leikattiin renkaiksi, minkä jälkeen renkulat upotettiin yhdessä lihasiivujen kanssa tuplaleivän keskustaan.

Oli yllättävän hyvää; jos kohta nälkä onkin paras mauste. Sinappi toi leipään makua, sipuli särmää ja juusto mehevyyttä. Kenties myös paistoaste oli tällä kertaa parempi kuin silloin vuosia sitten värkätessä, jolloin leivät tahtoivat jäädä aina myös vähän mauttomiksi. Nyt minua hämmästyttää ainoastaan se, miksen laittanut leipien väliin tomaattia enkä edes ketsuppia.

9 Comments:

At 20/3/06 14:59, Anonymous Anonyymi said...

itelläni on jäänyt tommosesta popcornikoneesta valjufiilis. aikansa sillä leikkii, mutta lopulta kaikki leivät maistuu samalta. rasvainen ja kova maku.

kaverit sanoo, etten osaa. ehken vaan anna leivän jäähtyä tarpeeksi vaan syön tulikuumana ja poltan suuni.
mutta kyllä se pinta voisi vähän pehmoisemmaksi jäädä.

 
At 20/3/06 16:40, Blogger Rosmariini said...

Meitsillä oli samantapaiset aatokset voileipägrillistä tosissaan vielä vähän aikaa sitten, joten ihan positiivista sinänsä, että sain nyt viimein vähän maistuvampaakin sapuskaa aikaan. Periaatteessahan tuommoinen grilli on ihan turha vekotin, kun kerrosleipää voi tehdä ihan yhtä lailla paistinpannullakin.

 
At 20/3/06 17:31, Anonymous Anonyymi said...

Paistinpannulla? Eikös grillissä saa leivän painumaan jotenkin tiiviisti yhteen? Miten pannulla?

 
At 20/3/06 17:57, Blogger Rosmariini said...

Joo, no ei toki puoliskoja saa lintattua pannulla yhtä hyvin yhteen kuin grillillä, joten siinä mielessä voileipägrilli on kyllä ihan kiva kapine. :) Pannulla pitää vain odottaa, että juusto toimii sulaessaan puoliskojen välisenä liimana.

Kahviloissa kerrosleivät ovat usein ihanan rapeita. Kotona lopputulos on aina jossain määrin rasvaisempi ja sitä myötä lötkömpi. Mutta jospa tässä vielä oppisi.

 
At 21/3/06 00:35, Blogger Pippurimylly said...

Grillissä on kyllä etuna tuo reunojen kunnollinen saumautuminen. Leipään voi laittaa paljon enemmän ja mehukkaampaa täytettä, jolloin lopputulos on maukkaampi. Mitään ei pääse valumaan välistä, jos onnistuu grillaamaan reunoille kunnollisen sauman.

 
At 2/4/06 17:23, Anonymous Anonyymi said...

Meillä oli siskolta lahjaksi saatu voileipägrilli 3,5 vuotta hyvinkin ahkerassa käytössä, kunnes sitten alkoi uhkaavasti halkeilla ja lopulta hajosi palasiksi. Liian paksuja leipiä kai ollaan sen kitaan tungettu. :D

 
At 2/4/06 17:45, Blogger Rosmariini said...

Auts, mahtoi olla muhevia leipiä. :)

 
At 19/5/06 21:33, Anonymous Anonyymi said...

Mieheni lempi-iltapala on voileipägrillissä tehdyt lämpimät voileivät ja hänen vuosien kokemuksen mukaan tomaatti ei sovi väliin, koska se on aivan liian kuumaa :). Raaka kananmuna sopii hyvin leivän väliin, kun sen rikkoo taitavasti keskelle, ettei pääse valumaan reunojen yli. Muna kypsyy sopivasti leivän kanssa yhtä aikaa. Myös pavut menevät hyvin leivän välissä.

 
At 20/5/06 17:00, Blogger Rosmariini said...

Kiitti vinkeistä! Kieltämättä olen itsekin muutaman kerran polttanut kieleni lämpimän voileivän päällä olleeseen tomaattiin.

Perunamuusi sopii kuulemma myös hyvin tuommoisen leivän väliin - niin hassulta kuin se kuulostaakin. En ole itse koskaan uskaltanut testata.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails